Top Aquarelle pt. 2

Tässä tulee nyt se toinen Dance Legendin Sisley -vesivärilakalla tehty lakkaus, jonka mainitsin edellisessä postauksessani. Lopputulos on musta jotenkin aivan kaamea, mutta korostaisin, että Sisleytä on lakkauksen päällä yksi (1) kerros. Tasaista ja juuri sopivasti peittävää jälkeä! Muuta kehuttavaa tässä ei nyt oikein olekaan, joten mä nyt vaan jätän nää kuvat tähän ja hiippailen nurkkaan.

dance legend top aquarelle sisley
.
.
.

*palaa nurkasta selittämään* Tämä lakkaus oli jotenkin kokonaisuudessaan perse edellä puuhun -meininkiä. Lakkasin ensin alle valkoisen cremen ja töpötin meikkisienellä päälle OPI:n My Voice Is a Little Norsea ja Barry M:n Diamond Glitteriä, vaikka kyllähän mulla olis ollut valmiinakin tuollainen peittävä hologlitterlakka (eli Glam Polishin Bewitched). Käytin siis ihan turhaan älyttömän määrän aikaa tohon pohjaan. Töpötin päälle sienellä Sheer Tintsejä, jotka ei näkyneet YHTÄÄN ja jouduin aloittamaan uudestaan. Tein Sisleyllä ja Sheer Tintseillä raitoja glitteripohjan päälle, ja taas Sheer Tintsit ei erottuneet pohjasta ja Sisley pomppasi silmille, ja raidat oli muutenkin ihan kamalia. Uusiksi. Nakkasin Sheer Tintsit laatikkoon ja käytin pelkästään Sisleytä – muuten ihan hyvä, mutta jossain mielenhäiriössä tein noita typeriä kuvioita vapaalla kädellä, vaikka mulla olis ollut älytön kasa kynsivinyylejäkin käytettävissä. No onpahan taas niin itsetehdyn näköistä että.

vinyl it up nail vinyls
.

Tuo yksisarviskynsivinyyli on sentään ihan hullun söpö! Tykkään ihan pöljänä. Tilasin yksisarvisia Vinyl It Upista :)

.
.
.
.

*menee takaisin nurkkaan*

(Sisley saatu Mi Nailsista ja My Voice Is a Little Norse Kauneudenkaupasta.)

Translation: Ok so this was a bust. I don’t like this mani at all but I wanted to post this anyway, because Dance Legend Sisley is just so great. That’s the only reason this mani ever saw daylight. I started out with a white base and sponged OPI My Voice Is a Little Norse and Barry M Diamond Glitter on top of it. Then I added Dance legend Sisley on top of everything. What you see here is just one coat over the holo glitter madness and look how even the color is! The reason why I freehanded this instead of using nail vinyls is a mystery to me. The unicorn nail vinyl is from Vinyl It Up and it’s SO CUTE.  

Thanks for visiting today!

Continue Reading

Peace, Love & Polish x2

Aivan puolihuolimattomasti, tuosta noin vaan lipsautan syksyisten postausten väliin yhden neonlakan. Ihan vain koska voin. Ja olen sen arvoinen. Ja koska tänään on ollut ihan kesäinen päivä taas. (Huomaa että oon ollut sairaana ja sisätiloissa monta päivää, sillä lähdin ulos takin, pipon, huivin ja Uggien kera ja ihmettelin miksi muut kulkee t-paidoissa ja shortseissa. Selvisi syy aika nopeasti, siinä 22 asteen lämpötilassa tuli meinaan vähän kuuma.)

color club peace love and polish
.

Sain valita Cesarsille tulleesta Color Clubin uudesta Poptastic Neon -kokoelmasta yhden itselleni ja halusin ehdottomasti tämän kuvissa näkyvän Peace, Love & Polish -lakan. Vierastan neonpinkkiä yleensä, koska ne taittaa lähes aina siniseen enkä pidä siitä neonsävystä, mutta Peace, Love & Polish on lämminsävyinen, koralliin taittava pinkki kultaisella shimmerillä ja sellaisena paljon helpommin lähestyttävä kuin sinipohjaiset siskonsa. Lakka on neoniksi ihan todella helppo levittää, toki se neoneille ominaiseen tyyliin kuivuu nopeasti ja siksi ylityöstämiseen on helppo sortua, mutta koostumus on muuten mukava ja mikä parasta, lakka peittää yksinään. En kestä sitä valkoisen lakan päälle kerrostamista, mitä neonlakkojen kanssa usein joutuu tekemään. Kuvissa lakkaa on kolme ohutta kerrosta.

.
.

Nimettömässä on ai-van i-ha-na Pretty Seriousin Dimension X, kultainen tekstuurilakka joka ei ole yhtään keltainen ja seassa on nättejä hopeisia glittereitä..niin joo ja tuohan peittää lähestulkoon yhdellä kerroksella. Kaksi minä laitoin, mutta kaiken kaikkiaan siis tosi peittävä tekstuuriksi. Aivan ihana, sanoinko mä sen jo?

Pretty Serious Dimension X
Pretty Serious Dimension X

Lopuille kynsille leimasin tuollaista tapettikuviota MoYoun Fashionista 04 -laatasta Barry M:n Gold Foililla.

.
.

En olisi ihan äkkiseltään tajunnut lähteä yhdistämään kultaista ja neonpinkkiä, mutta Peace, Love & Polishin lämpimän sävyn vuoksi värit sopivat toisiinsa minusta yllättävän hyvin. Kun kirjoitan että ”en olisi äkkiseltään tajunnut…” niin ihan todella tarkoitan sitä – tein nimittäin alunperin ihan erisävyisen lakkauksen ja se oli kaamea fail. Todiste:

.
.

Yhhhhh ei ei ei. Liian isot kontrastit, liian töykeä ja kova yhdistelmä. Nimettömässä on muuten mustan cremen päällä Cirquen Dark Horse, kirkaspohjainen supertiheä musta-moniväriglitter joka syö päällyslakkaa aamupalaksi, päivälliseksi ja illalliseksi. En oikein tiedä mitä ajattelisin koko tyypistä.

.
.

Olenko ainoa, jonka mielestä kulta on Peace, Love & Polishille parempi kaveri kuin musta?

P.s. Cadillacquerin Sons of Anarchy -kokoelma tulee myyntiin TÄNÄÄN!! Are you ready?

P.p.s. mulla on tänään synttärit. Olen virallisesti vanha. Yhy.

Translation: Another neon. I *almost* got over neons but then came one sunny day and HELLO NEON! This one is Color Club Peace, Love & Polish and it’s by far the most beautiful neon pink I own. I got this as a press sample and I really like the shade – normally I stay away from neon pinks because they always have blue undertones and/or blue flash and I just don’t like that, but Peace, Love & Polish leans coral and has a subtle gold shimmer in it that makes it softer than other neon pinks. Formula was really good for a neon – of course it dried quite fast but overall it was very easy to apply and opaque with three thin coats. At first I paired PL&P with black (with Cirque Dark Horse on my ring finger) but disliked the overall look and reached for gold instead. At first the union between gold and neon pink seemed odd, but since Peace, Love & Polish is warm toned they fit really well together. On my ring finger I have Pretty Serious Dimension X and WHOAH is it gorgeous or what! The formula was amazing as well, nearly a one-coater. For stamping I used MoYou Fashionista 04 plate and Barry M Gold Foil. 

Btw, Cadillacquer Welcome to Charming collection launches TODAY at Cadillacquer store, don’t miss out!

P.s. My birthday is today. I’m officially old now. *sob* 

Continue Reading

Uusi kynsitarvikekauppa Suomessa ja arvontaputki osa 3

Ny on taas jänniä uutisia kerrottavana! Suomen harvalukuiseen kynsitarvikekauppojen joukkoon on liittynyt uusi tulokas nimeltä Mi Nails. Kyseessä on juuri avattu turkulainen kynsistudio, jonka yhteyteen on perustettu myös verkkokauppa samalla nimellä. Verkkokauppa avautui eilen, joten todellakin uunituoreesta tapauksesta on kyse.

Sain Mi Nailsista tuotteita esiteltäväksi ja kuulin samalla yrityksen tulevaisuudensuunnitelmia. Oon tästä enemmän kuin innoissani, sillä Mi Nailsin valikoimassa on sellaisia merkkejä joita ei mistään muualta Suomesta saa. Tällä hetkellä verkkokaupassa on saatavilla mm. OPIa, Nicole by OPIa, Cadillacqueria, Nubarin koristelulakkoja, Cheekyn koristelutuotteita, Konadin, Nailz Crazen ja BBF:n leimauslaattoja, aitoja Hello Kitty -laattoja, BlueSean decaleita, Cheekyn swatch-tikkuja jotka eivät sula lakan alla…myös Zoya on valikoimissa, mutta sitä saa vain liikkeestä. Valikoiman kuitenkin näkee verkkokaupastakin. Lisää merkkejä on tulossa valikoimiin, verkkokaupan etusivulta näkeekin jo osviittaa siitä mitä on tulossa! Arvostan suuresti sitä, että kaupassa myydään vain ja ainoastaan aitoja tuotteita, ei siis eBay-kamaa. Indiemerkit on myös plussaa!

.
.

Sain Mi Nailsilta esiteltäväksi BlueSean decaleita, neonniittejä, kristalleja, BBF:n leimauslaatan, pilkkutikkuja (joissa kaikissa on oikeasti erikokoiset päät!!) sekä kaksi Hard To Find -osaston OPIa, You Don’t Know Jacques Suede ja La Paz-itively Hot Matte. Oon niin onnellinen noista lakoista, koska ne on olleet mun himotuslistalla jo tovin mutta ovat melko vaikeasti löydettävissä. Verkkokaupassa on muuten oma osionsa HTF-lakoille, kannattaa käydä nappaamassa omanne ennenkuin loppuvat tyystin.

.
.

Noita decaleita on pakko päästä käyttämään pian, ihania kuvioita!

Halusin tietenkin tehdä juhlakynnet verkkokaupan avautumisen kunniaksi, ja kynsille pääsi itseoikeutetusti You Don’t Know Jacques Suede. Mahdottoman kaunis satiinipintainen lakka, joka peitti kahdella helpolla kerroksella ja kuivui nopeasti. Tietenkin tölväisin keskisormen kynnen johonkin juuri ennen kuvaamista, joten juhlakynsiin tuli kiva tuhru, mutta sehän vaan sopii mun tyyliin.

.
.
.
.

Leimakuvio on tästä BBF:n laatasta, joka tuli esittelypakettini mukana. Lakkana käytin Barry M:n Gold Foilia. Nimettömissä on kaksi viininpunaista kristallia, nekin Mi Nailsilta saatu. Päällyslakkaa en laittanut, koska halusin säilyttää lakan satiinipinnan.

.
.

Sitten vielä lyhykäisesti tärkeää infoa: Mi Nailsin kynsistudio sijaitsee Turussa osoitteessa Maariankatu 1. Verkkokaupan tilaukset voi halutessaan noutaa liikkeestä ja toki paikan päällä voi shoppaillakin. Luomalla verkkokauppaan asiakastilin saa paljousalennusta siirtokuvista, ja nyt avajaistarjouksena kaikista Cheekyn tuotteista saa 20 prosentin alennuksen. Postarit on ilmaiset yli 90 euron tilauksille, joten kimppatilauksia vaan pystyyn :) Jatkossa tulevista uutuuksista, tarjouksista ynnä muista ilmoitetaan kuukausittaisessa uutiskirjeessä ja Mi Nailsin tuoreelta Fb-sivulta löytyy tietysti myös infoa.

Arvontaputken tämänkertainen palkinto liittyy toki myös Mi Nailsiin: jaossa on tällä kertaa 50 euron lahjakortti verkkokauppaan! Arvontaan osallistut kommentoimalla tähän postaukseen. Arvontaputken osat yksi ja kaksi ovat toki myös edelleen avoinna, mikäli et niihin vielä ole osallistunut :) Arvon kaikkien palkintojen voittajat samalla kertaa arvontaputken päätyttyä.

No, miltäs uusi tulokas vaikuttaa? :)

Lakka, leimauslaatta ja kristallit saatu Mi Nailsilta. En hyödy linkkien käytöstä enkä ostoksista.

Translation: A new Finnish nail polish & nail art webstore called Mi Nails launched yesterday and I got some of their products for review. Webstore ships only to Finland due to custom restrictions so I won’t bore you with the store-related details, but I will say something about this mani! I got OPI’s You Don’t Know Jacques Suede and La Paz-Itively Hot Matte from Mi Nails and let me just say how cool it is that they have HTF-polishes in their selection! I’ve been lemming Jacques Suede for ages and all of a sudden it’s mine! Jacques didn’t let me down, formula was very pleasant and I got away with two easy coats. I used BBF 07 and Barry M Gold Foil for stamping and added two burgundy crystals on the accent nail. Very festive and appropriate for this occation!

Thanks for visiting and have a great day!

Continue Reading