Stamping Sat…Sunday

Mulla on ollut aikamoinen viikko, mutta nyt helpottaa sillä olen viimeinkin kesälomalla. Loma alkoi äärimmäisen rakkaan ihmisen hautajaisilla, joten takki on aika tyhjä nyt ja siksi postaustahtikin on ollut mitä sattuu. Onneksi IT-tuki viihdytti teitä rallituhinoillaan :) Olosuhteista johtuen en mitään superkesälomakynsiä ole värkännyt, mutta onhan tässä neljä viikkoa aikaa…Loman aikana olis tarkoitus saada viimeinkin blogin synttäritohotukset käyntiin. Arvontapalkintoja on jokunen, joten ajattelin järkätä arvontoja useammassa postauksessa, onpahan sitten useammalla ihmisellä mahdollisuus voittaa!

Nyt ei oikein lähde rönsyilevää tarinointia, joten siirtykäämme kuvien pariin. Esittelyssä on yksi arkistoangstilakkaus, eli sellainen jonka kuvat ovat julkaisuvuoroaan odottaneet niin kauan että oon jo täysin kyllästynyt lakkaukseen ja meinasin jo jättää julkaisematta. Aattelin kuitenkin että annan puolueettomalle raadille, eli teille, mahdollisuuden arvioida tämä tuotos :)

.
.

Lakkauksen pohjana on Essien Romper Room (saatu L’Oréalilta). Todella kaunis, mutta hankala levitettävä. Osassa kynsistä on neljä ohutta kerrosta, osassa kolme. Lakka raidoittuu ruhtinaallisesti ja tasaisen lopputuloksen aikaansaaminen vaatii aikamoista mielenlujuutta ja malttia antaa edellisen kerroksen kuivua kunnolla.

.
.

Etu- ja keskisormen kuviot leimasin Cadillacquerin Out of This Worldilla BundleMonsterin laatasta BM-022. Ihana leimata tuolla Cadillacquerilla, kun auringossa leimauksen seasta tulee esiin holohippuset. Tässä kuviossa ne jopa näkyivätkin, edellisellä leimauskerralla kuvio oli niin ohutta viivaa ettei holoa juuri huomannut. Edellisessä lakkauksessa leimausviivat oli kaikkea muuta kuin suorat ja tällä kerralla tupeksin kuvioon reikiä, mutta ennenkään ei oo tässä blogissa leimaustuloksen laadusta kauheesti välitetty…

.
.

Nimettömään lakkasin Color Clubin Modern Mosaic -kokoelman Love You to Piecesiä, jonka sain CesarsShopista. Modern Mosaicin lakat on kirkaspohjaisia ja täynnä erivärisiä, minimaalisen pieniä mattaglittereitä. Lakat on yllättävän peittäviä ja niitä voi käyttää myös yksinään, mutta minä lakkasin kaksi kerrosta Love You to Piecesiä Romper Roomin päälle. Koostumus on todella paksu, joten suosittelen ohentamaan heti kättelyssä.

Color Club Love You to Pieces
Color Club Love You to Pieces

Love You to Piecesissä on valkoisia, sinisiä ja pinkkejä mattahituloita. Aksenttikynsinä tai esim. teippimanikyyreissä nää Mosaicit on hauskoja, vähän vaihtelua tekstuureille! Yksi päällyslakkakerros riitti tasoittamaan pinnan.

.
.
.
.

Mä muuten tykkään tuosta Color Clubin uudesta pullosta, ja tiedän olevani vähemmistössä siinä asiassa. Ainoa mikä mua harmittaa on tuo valkoinen korkki, se vaikeuttaa valokuvausta palamalla aina puhki. Grr.

No niin, siinä ne arkistoangstikynnet. Kertokaahan nyt mulle jotain piristävää. Joko te kaikki ootte lomalla vai vielä työn touhussa? :)

*Essie saatu L’Oréalilta, Cadillacquer itse tekijältä ja Color Club CesarsShopista. En hyödy linkkien käytöstä.

Translation: It’s already Sunday but I’m going to call this a Stamping Saturday mani because I’m stubborn and don’t want to miss Stamping Saturday again!

I’m on the fence with this mani. I hated it at first, then started to like it and now it’s been sitting on my archives unpublished for too long and now I’m just fed up with it :D Anyway, I used Essie Romper Room as a base, super pretty baby pink creme which, unfortunately, was really difficult to work with. I used three or four coats depending on the nail. I did the stamping with Cadillacquer Out of This World and BM-022 plate. I love to stamp with Out of this World, it’s so pretty when light hits it and you can see the holo sparkles! On the ring finger I used Color Club Love You to Pieces from the Limited Series Modern Mosaic collection. Modern Mosaics are tiny matte glitters suspended in a clear base. They are all quite opaque and can be worn alone, but the formula is really thick so I prefer to keep my sanity and use them as accents rather than a full mani. I did two coats of Love You to Pieces over Romper Room. All in all I think the end result was a bit all over the place but maybe I should let you be the judge of that :)

All polishes were provided to me as a press sample. Thanks for visiting and have a great day!

Kurkkasitko jo nämä?

20 kommenttia

  1. Voih, otan osaa <3 Ja onneksi sulla alkoi nyt loma, niin saat rentoutua.

    Varmaan eka kerta kun tuo CC mosaiikkilakka näyttää hyvältä! Mitä nyt oon kuvia netissä nähnyt, niin paljon vaikuttaa alle valitun pohjalakan väri, sulla se on just eikä melkeen pööfekt :) Ja tuolla varmasti sais kivoja koristeluja aikaiseksi. Saa nähdä tuleeko itelle hankittua vai jääkö tämä trendi väliin :)

    Kynnet on kokonaisuudessa oikein nätit <3 Hyvä siis että julkaisit ne ;)

    1. Kiitos, eiköhän se tästä :)

      Kiva kuulla :D Huomasin itekin, että se pohjalakka vaikuttaa tosi paljon ja yksinään käytettynä nää ei mun mielestä oo ihan parhaimmillaan. Huomenna tulee vielä toinen postaus mosaiikkien merkeissä :)

  2. Otan osaa! <3

    Kynnet on nätit, leimat ehkä liian tummat kynsien värisävymaailmaa ajatellen. Mutta väliäkös hällä ku kiva kattoa niitä!

    Jos jotain piristävää haluat kuulla ni meillä paistaa aurinko. Oho! Mihin ne kaikki vesisadetta syytävät pilvet on menneet? :D On tuolla taivaalla sentäs poutapilviä ni ei oo niin outo olo… :P

    1. Kiitos <3

      Totta, leimat on ehkä liian tummat. Mua häiritsi tuo sekava yleisvaikutelma kyllä.

      Meilläkin paistaa, ihan huippua!

  3. Osanotot täältäkin ♥

    Mä en noihin mosaiikkeihin oo kovin ihastunut, mutta kyllä nää kynnet on ihan pätevät! Ihanat on varsinkin nuo leimat :)

    Ja kesäloma on ihan yliarvostettua shaibaa!! Terv. Mullahan ei moista ole, kettu, pihlajanmarjat jne

  4. Osanotot <3
    Mulla alkaa loma vasta elokuussa, toivottavasti silloin on nätit säät. Nyt onneksi paistaa taas aurinko, kun tuntuu että on satanut ikuisuuden.

    1. Thank you dear! I have another Mosaic mani coming up tomorrow. They have a lot of potential but unfortunately the formula doesn’t quite cut it :(

Vastaa