Söpötöpöt

Pitkien talttakynsien aika on hetkeksi taputeltu, kun mulla ei enää ole varastossa kuvia ajalta ennen kynsien katkeilua. En tiedä mitä tapahtui, mutta parin viikon sisällä kynsistä katkesi kolme ja neljä kynttä vaati teepussipaikkauksen. Rasvasin käsiä ja kynsinauhoja kuten ennenkin ja käytin OPIn Nail Envya kuten ennenkin. Lisäsin arsenaaliin myös Mavalan Scientifiquen, josta olen kuullut pelkästään ylistäviä arvioita. Mutta ei. Snap crackle pop, sanoi kynnet ja nyt mennään epätasaisilla ja töpöillä kynsillä jonkin aikaa. Onneksi kuvavarastoista löytyi sen verran noita vanhempia lakkauksia, että kynnet ovat saaneet vähän armonaikaa kasvaa suurinpiirtein sen mittaisiksi, että niille kehtaa kameraa näyttää.

BM-205 stamping plate
.

Molemmista käsistä keskisormien kynnet repesivät ja katkesivat niin lyhyeksi, etten mitenkään olisi saanut viilattua muita kynsiä samanmittaisiksi. Tämän postauksen kuvissa tuo keskari on jo kasvanut aika pitkäksi alkutilanteeseen verrattuna. Kahvakuula ja sulkapallo ei vissiin lajeina ole mitenkään erityisen kynsiystävällisiä…

Kynsillä näkyy OPIn Mod About You, joka valkopohjaisena vaaleanpunaisena hipoi sävyllään täydellisyyttä. Koostumus sen sijaan jätti aika paljon toivomisen varaa ja suurinpiirtein itkua tihrustaen postitin lakan uudelle omistajalleen. Minkäs teet, sillä mun sääntöihin kuuluu, että kun lakka on kerran kirppiskasaan mennyt, sitä ei sieltä enää saa pois ottaa. Muuten mun jokainen lakka palaisi valikoimiin ajatuksella ”no ehkä tää kuitenki oli aika kiva ja ehkä koostumus maagisesti muuttuu ajan myötä”. Huokaus.

Rupesin taas sitten leimailemaan itsepäisesti, vaikka edellisellä kerralla levinneet leimat sai mut jälleen vannomaan että myyn kaikki leimailukamat pois ja alan käyttää pelkästään jotakin Tiimarin tarroja kynsillä. Tällä kertaa kaikki sujui kuin tanssi, eikä yhtään kynttä tarvinnut tehdä uudelleen. Käsittämätöntä.

IMG_7497
.

Makrokuva toki paljastaa pienet reiät ja virheet kuviossa, mutta varmaan tiedätte ettei nuo mikroskooppiset virheet luonnossa näy ollenkaan. Leimauslakkana käytin Konadin omaa helmiäispinkkiä, joka toimi kuin unelma eikä leviämisestä ollut tällä kertaa tietoakaan. Käytössä ollut laatta on BundleMonsterin BM-205.

Oon oikeastaan alkanut pitää leimailusta aika paljon, nyt kun tajusin että mun kannattaa lakata kynnet edellisenä päivänä ja leimata vasta seuraavana. Hermot ei riitä kaiken tekemiseen yhdeltä istumalta :D

Translation: Once again I reached for my stamping equipment regardless of last time’s poor results. This time everything went smoothly, although my nails’ appearance isn’t particularly appealing. I snapped 3 nails in two weeks, goddammit. Polishes used here were OPI Mod About You and Konad pearl pink.

Kurkkasitko jo nämä?

11 kommenttia

  1. Mä teen kans aina niin, että lakkaan edellisenä päivänä (nykyisessä tapauksessa 24h sitten) ja leimaan seuraavana eli tänä aamuna leimailin

    1. Mä en tiedä miten en oo tajunnut tehdä niin aikasemmin! Samalla saa pidennettyä lakkauksen ikää kätevästi :)

  2. Mod on himotuksena, täytyy joskus hankkia. ;D

    Yleensä teen niin, että yhtenä päivänä poistan entiset lakat, hoidan käsiä ja kynsiä ja laitan pohjat ja värilakan. Päivän-parin päästä efektin ja saattaa olla, että vielä siitä päivän-parin päästä leimaa/tarraa/siirtokuvia tms, koska yleensä aloitan harrastamisen niin myöhään, että pakko välillä nukkua. Ja sit ehtii seuraavana päivänä ottaa swatch-kuvia. Ja saa harrastaa useampana päivänä. =D

    1. Sun onkin kätevä tehdä noin, kun geelien päällä lakat pysyy niin hyvin :) Suosittelen harkitsemaan kahdesti tuota Modia, koostumus ei tosiaan ollut kovin miellyttävä…

    2. Mut ku Mod on NIIN kaunis … =D

      No se on kyllä totta. Usein viikossa lakkaukset ei oo menny vielä vaihtokuntoon, ellei oo joutunu tekemään jotain todella kuluttavaa, mihin tarttee käsiä… ;D
      Mulla menee kynnet huonoon kuosiin talvisin, eikä näköjään auttanu, vaikka on geelit. Nyt on geelit olleet vuoden verran, ni tää oli tavallaan ensimmäinen talvi niitten kanssa. Huollon jälkeen ehdin kerran lakata kynnet, ja taas oli geeli halki.
      Paha paha talvi… =(

      1. Tää on itseasiassa ensimmäinen talvi, jolloin mun kynnet on näinkin pitkälle selvinneet suht pitkinä. Yleensä mulla on ihan nysät kynnet ollu joka talvi. Kai niillä hoitotuotteilla ja rasvauksilla sitten todella on jokin teho edes :)

      2. Mulla on kans aina yleensä ollu kynnet ihan murskana tähän aikaan vuodesta, ja tossa kesän korvalla ne rupee taas olee lakkaamisen arvoisessa kuosissa.
        Hoitotuotteet, öljy ja rasvat varmasti auttaa … mutta ei tuolla kirjahyllyssä… =O

  3. Täällä kans tehdään leimailut aina vasta seuraavana päivänä :) Illan aikana ei vaan ehdi poistaa lakkoja, hoitaa kynsiä, lakata värilakalla ja koristella kynsiä. Jos siis meinaa päästä inhimilliseen aikaan nukkumaan. Splatter-tyyppiset koristelut ehtii tehdä samana iltanakin, kun ne ei vaadi kunnon kuivattamista ennen roiskeita, mutta leimat ja decalit jne. laitan aina myöhemmin :)

    Näpsäkät kynnet oot tehnyt, mutta voi äh tuota Modia :( Se on niiiiin hanurista kun tosi nätti lakka on koostumukseltaan ihan kakka.

    1. Niinpä, ja kiireessä ja väsyneenä harvoin tulee mitään mairittelevaa tulosta :) Mod kyllä kirpaisi. Oon ylpeä itsestäni että luovuin siitä ihanasta väristä huolimatta!

  4. Oooh, purrrrty :) mä kans joka toinen kerta heitän stamperin seinään ja joka toinen kerta onnistuu ihan täydellisesti. Mistä se oikein johtuu? Kuun asennosta? Teenlehdistä?

Vastaa