Sisustusongelmille jatkoa

Mun on pakko avautua hieman mun harrastuspisteen tilasta. Tai oikeastaan nettikirppisten käytöstä. Tilitin teille kummallisen Muuramesotkuni täällä ja kyseisen episodin jälkeen tilanne on seissyt aikalailla paikoillaan. Mä haluaisin tietää, onko joku joskus onnistunut ostamaan Torista tai joltain muulta nettikirppikseltä tavaroita ilman harmaita hiuksia? Mä nimittäin en ole. Oon nyt metsästänyt Muuramen laatikostoja kuukausia ja oon päivä päivältä turhautuneempi. Laatikostoja kyllä on tarjolla, mutta vaikka en edes ole kovin nirso, tuntuu kaupanteko olevan aivan mahdotonta. Suurin ongelma on se, että myyjät ei vastaa ostajan, eli mun, viesteihin MITÄÄN. Olen laittanut valehtelematta yli kymmenelle myyjälle viestiä saamatta vastausta. Aluksi tarinoin pitkät pätkät ja kyselin tarkennuksia tuotteista. Sittemmin siirryin suorempaan lähestymistapaan ja olen monta kertaa kirjoittanut että ”haluaisin ostaa kyseisen lipaston. Pääsen hakemaan nopealla aikataululla ja maksan käteisellä. Milloin voisi tulla hakemaan?” EIKÄ KUKAAN VASTAA. Mikä siinä on niin jumalattoman vaikeaa?!?!?! Mä suurinpiirtein heittelen käteistä rahaa ilmaan eikä kelpaa. Kyse ei ole siitäkään, että olisin vanhoihin ilmoituksiin kommentoinut, sillä päivitän tori.fi:tä täysin maanisesti ja olen kyllä kärppänä paikalla kun uusi ilmoitus julkaistaan.

Mieluummin soittaisin suoraan myyjille jotta pääsisin heti keskusteluyhteyteen, mutta ne pässit ei laita puhelinnumeroaan ilmoitukseen näkyville. Todella fiksua hei, miksipä kukaan nyt nopeita kauppoja haluaisi tehdä. Pari kertaa ilmoituksessa on myös ollut kommentti ”yhteydenotot vain tekstiviestein” ja sitten sitä numeroa ei ole missään. Kiva, no minäpä ARVAAN sen puhelinnumeron! Onnea vaan kaupantekoon! Hyväkuntoinen ja järkevähintainen tavara menee nopeasti, ja sivustolla roikkuu sitten iäisyyden ne kohtuuttoman hintaiset ja/tai huonokuntoiset yksilöt. Siinä on vanhan tavaran arvostus kohillaan, kun ”tein ite ja säästin” -tyylillä kanariankeltaisiksi maalatuista Muuramen laatikostoista halutaan 400 euroa kappale. Valitettavasti moni myyjä arvioi oman tuotteensa hinnan sen mukaan mitä sivustolla näkee, eikä tiedä että oikein hinnoitellut Muuramet myydään parissa tunnissa eikä niitä siksi sivustolla juuri näy. Jos valkoiset Muuramet vanhenee Torissa viikkotolkulla, hinnassa on vikaa (tai myyjään yhteyden saaminen vaatii meedion kykyjä ja savumerkkejä).

.
.

Yhden myyjän perään soitin kun hän ei vuorokaudessa viestiini vastannut (lähetin alunperin viestin, koska huomasin ilmoituksen puolenyön aikaan enkä tietenkään silloin enää voinut soittaa). Oli kuulemma viestini saanut ja ilahtunut että joku niin nopeasti oli halunnut kaupat tehdä, mutta ei vain ollut tullut vastanneeksi viestiin ( MIKSI EI? ) ja tuumasi, että kun noin nopeasti olis kaupat syntynyt, niin hinta on varmaan liian alhainen sitten. Näin. Hieno logiikka. Sanoinkin sille tyypille, että voit joko pyytää sen 150 euroa ja saada 150 euroa, tai pyytää 300 euroa ja saada nolla. Virkkoi, että tottahan se on ja hän ottaa minuun illemmalla yhteyttä niin sovitaan nouto. No eipä ottanut ja ilmoitus poistui Torista. Eiköhän se kohta ole siellä kaksinkertaisella hinnalla. Good business.

Mulla on muuten sivulla ostoilmoituskin, jossa kerron selkeästi että tarvitsen valkoisia laatikostoja ja mikään muu väri ei käy, ja Uudenmaan alueelta pitäisi löytyä. Mulle sitten soitti eräs nainen joka kertoi, että hänellä olis mulle myydä muuramea, ei tosin valkoisena eikä laatikostojakaan, mutta tummanruskea työpöytä löytyis kyllä, sijaintikin kätevästi Pohjois-Suomi. Joo kiitos, elämäni tarjous. Minäkin voisin alkaa käydä läpi sängynostoilmoituksia ja tarjota ostajille jukkapalmua. Kieltäydyin kohteliaasti ja hän pyysi sitten apua tuotteensa hinnoitteluun. Sanoin että se (kakan)ruskea väri ei ole erityisen suosittu, mutta varmaan siitä joku voisi satasen maksaa. Myyjä piti hintaa järkevänä ja hetkeä myöhemmin pöytä olikin Torissa myynnissä maltilliseen 500 euron hintaan. Tää oli heinäkuussa ja siellä se susiruma pöytä odottaa vähäjärkistä ostajaa edelleen, ainakin kun viimeksi katsoin. Voi että ihmiset on ärsyttäviä.

.
.

Tilanne alkaa saada jo aika huolestuttavia piirteitä: pari päivää sitten havahduin siihen, että tilitin puhelimessa täysin tuntemattomalle rouvashenkilölle tätä muurameasiaa. Ko. rouvalla oli myynnissä työpöytäkokonaisuus ja olin viestillä kysynyt, myisikö hän mulle pelkän laatikoston (jep, olen epätoivoinen). Vastoin kaikkia nykyajan normeja rouva soitti mulle takaisin ja halusi keskustella asiasta ja hän oli kauhean mukava ja ymmärtäväinen ja avoimuuspäissäni rupesin kertomaan koko muuramekauppahistoriani. Ei siinä kauppoja syntynyt (pyysi laatikostosta saman verran kuin uusi kaupassa maksaa) mutta jaettiin tunteitamme parikymmentä minuuttia. Mukava muori. Saatanpa soittaa uudestaankin kun mulla seuraavan kerran on huolia.

Joku vois tietenkin kysyä, miksi on pakko saada juuri Muuramea, kun lähes samannäköisiä kopioitahan on tarjolla liki jokaisessa huonekaluliikkeessä. Juttu on vaan se, että kotimainen design on kovasti sydäntä lähellä ja sitäpaitsi vanha Muurame on ihan hullun kestävää tavaraa. Meillä on 40 vuotta vanhoja Muuramen kaappeja, joiden kunnossa ei ole mitään huomautettavaa, vaikka niitä on roudattu asunnosta toiseen monen ihmisen toimesta. Mallit pysyvät samoina, joten tarpeiden muuttuessa kokonaisuuksiin voi ostaa lisäosia. Uutena ostettu Muurame on niin kallista, ettei mulla ole siihen varaa, ja toisekseen ekologinen omatuntoni kuiskii korvaan että miksi ostaa uutta, kun hyväkuntoista käytettyäkin on tarjolla. Sitäpaitsi nykyinen harrastuspöytäni sattuu olemaan Muuramen (IT-tuki luovutti vanhan työpöytänsä mulle), joten tietenkin haluan että laatikostot sopii yhteen pöydän kanssa. Toki voisin ostaa Ikean Malmia satasella, mutta ne tuotteet on lähinnä tiivistettyä sahanpurua ja kaikkea muuta kuin kestäviä. Ikeassa on paljon hyviä tuotteita ja meillä on kotona useita Ikean tavaroita, eli en yritä olla tässä mitenkään parempi ihminen kuin muut, mutta lipastoihin tulee painavia tavaroita ja niitä käytetään pitkään, ja siksi Malm ei nyt ole vaihtoehto. Meillä on yöpöytinä Malm-laatikostot ja kummassakaan laatikot ei avaudu ja sulkeudu jouhevasti, eikä laatikoita myöskään saa kokonaan auki. Molemmat on ominaisuuksia joista Muuramen kamoissa ei tarvitse huolehtia. Muiden huonekalujättien Muuramea mukailevat kalusteet taas maksavat aika lailla saman verran kuin Muuramekin, joten ei niidenkään ostamisessa ole mitään järkeä vaikka sitä rahaa jotenkin liikaa olisikin.

.
.

Olen mä parit onnistuneetkin kaupat sentään tehnyt. Ylläolevassa kuvassa näkyvä Iso-Kolmonen on vanha, mutta loistavassa kunnossa ja maksoin siitä 50 euroa. Sillä hinnalla en saisi edes sitä Ikean sahanpurua. Sittemmin sain ostettua keskikokoisen Kolmosen, senkin 50 eurolla, mutta siinä on vääränlainen sokkeli joka pitäisi vaihtaa. Uusi sokkeli maksaa 30 euroa, joka ei ole paha investointi mikäli se vain vanhaan lipastoon käy. Toivottavasti käy, koska olen jo tilannut sen :D Mun alkuperäinen suunnitelma oli ostaa kaksi Iso-Kolmosta, mutta näin ne suunnitelmat muuttuu matkan varrella…nyt tarvitsisinkin Pikku-Kolmosen, joka on Helmerin levyinen ja joita näemmä KUKAAN ei myy. Paitsi se mukava muori ei-niin-mukavaan 300 euron hintaan.

Tää on kyllä ollut suoraan sanottuna aivan helvetin rasittava projekti. Mun hermorakenne ei alkuunkaan sovellu tällaiseen pitkää pinnaa vaativaan metsästykseen, mutta silloin kun maku ja tilin saldo ei toisiaan kohtaa, on pakko tehdä kompromisseja. Jos rahaa olisi päättömästi ja ekologinen omatuntoni pitäisi turpansa kiinni, ostaisin todellakin kaiken uutena, kotiin kuljetettuna ja mun puolesta kasattuna. Hermot on riekaleina kun tavarat lojuu lattialla ja pöydällä ja mitään ei löydä ja kukaan ei myy mulle sitä mitä mä haluaisin, tai ainakaan mulle soveltuvaan hintaan. SIETÄMÄTÖNTÄ. En käsitä ihmisiä jotka jaksaa kierrellä kirppareita ja odottaa vuositolkulla Sitä Oikeaa sohvapöytää tai kirjahyllyä. Minä haluan kaiken HETI ja mielellään halvalla. Se että olen malttanut näin pitkään etsiä lipastoja käytettynä on multa sellainen saavutus, että ansaitsisin mitalin ja rantatontin.

Rohkaisevia sanoja, anyone?

Translation: After we moved to our new home I fonally got a decent space for my hobbies (i.e. make-up, nails and blogging). My choice of furniture was Muurame, classic Finnish design brand, but since this particular brand is too expensive for my budget I decided to buy everything second-hand. Easier said than done. Most of my stuff is still on the floor and I’ve wasted countless hours of my life trying to find those freaking drawers on the internet. And also I hate people now. Believe what Barney says on HIMYM: New is always better. :D

Kurkkasitko jo nämä?

23 kommenttia

  1. en mitenkään voinut olla nauramatta, kiitos sunnuntaiaamun piristysekstä ! <3 kuulostaa kyllä melkoiselta työmaalta, mutta uskon että löydät vielä sen oikean myyjän (ja laatikon). itse ostin tori.fistä kesällä Niken kengät ja hain ne ihan myyjältä itseltään. Sain tingittyä vielä kympin alennustakin ja on muuten pirun ihanat kengät <3 nämä olivat 2 kertaa jalassa pidetyt ja sain ne seitsemälläkympillä (uutena ne maksavat kaupassa 130€) joten mulle on kyllä erittäin hyvä maku jäänyt Torissa tehdyistä kaupoista :) toivon tosissaan että sullakin onni vielä kääntyy !

    1. Eipä kestä :D Itse asiassa just nyt sunnuntaina sain puhelinsoiton tarjolla olevasta laatikostosta ja haettiin se samantien pois, kerrankin helpot kaupat! Uusi sokkeli siihen kyllä piti tilata, mutta silti. Ainakaan en tullut selkeästi huijatuksi :D Sun kenkädiili kuulostaa tosi hyvältä!

  2. Osaan jotenkin samaistua tähän huonekaluongelmaan! Ei sillä, että muutama viikko sitten olisin päätänyt laittaa vaihtoon tv-tason, kirjahyllyn, kapeamman hyllykön sekä matalan lipasto/hyllykköhässäkän ja yhtenäistä siten huonekalujen tyyliä. Uudesta sohvastakin oon huomannut haaveilevani. Vanhoista piti jäädä jäljelle lähinnä sänky ja ruokailuryhmä. Pohintaan jäi myös yöpöytä ja Helmer, jotka riippuvat siitä sopiiko yöpöytä uudistuksen jälkeen enää sisustukseen ja onko Helmerille tarvetta, jos teenkin yhteen nurkkaan pienen lakkauspisteen. Jotenkin tää kuitenkin kulminoitui siihen, että kävin eilen tilaamassa uuden neljän hengen ruokailuryhmän, joka on noudettavissa noin 1-2 viikon päästä :D Varsinainen ongelma on tv-taso, koska sen tilalle pitäisi saada valkoinen hyllystö, jotta pääsisin irtohyllyköistä eroon. On muuten neulakin löydettävissä helpommin heinäsuovasta, kun juuri oikeanlaisen hyllystön löytäminen. Niitä ei tunnu olevan myynnissä MISSÄÄN! Noh, onpahan ainakin etsintää jatkaessa uusi ruokailuryhmä….

  3. Mä oon nyt nauranut puoli tuntia ja sitten selittänyt tän koko kuvion mun miehelle, jonka kanssa me naurettiin toiset puoli tuntia. Ei siis niiku sulle vaan sun tavalle kirjoittaa niin hauskasti, että tulee pissit housuun! Mies sanoi, että sä oot kunnon standup-bloggaaja :D.

    Mä en ymmärrä mitä tolle kirppistouhulle on tapahtunut. Ennen sain esim. Huuto.netissä myytyä ihan kaikki ylimääräiset tavarat mutta nyt siellä ei tunnu liikkuvan enää mikään. Ja sitten siitä myymisestä pitäisi vielä maksaa. Toria en ole ikuna edes kokeillut. Mulla on Tunturin crossari, mistä pitäisi päästä eroon, kun ei mahdu enää tänne pupujen sekaan, mutta en keksi missä sitä enää myisi. Jotenkin myyjät ja ostajat ei nyt tunnu enää kohtaavan toisiaan. Ihan niin kuin tämä Muurame-case myös osoittaa.

    Tsemppiä yritykseen edelleen! Ja kerrothan taas miten tapaus etenee, ettet soita vaan sille mukavalle muorille ja tilitä hälle tilannetta :). Me ollaan täällä kyllä ihan hengessä mukana kaikki peukut pystyssä!

    1. Vai että standup-bloggaaja….:DD hyvä että naurattaa!

      Huuto.net on menettänyt suosiotaan varmaan sen takia, että se on työläs käyttää. pitää rekisteröityä ja kytätä huutoja ja bla bla bla. Kaupanteko on hidasta ja lähtöhinnat on usein pilvissä, saati sitten ne osta heti -hinnat. Tori on kyllä silleen helppo ja nopea kaupanteon väline, jos vaan sattuu kohdalle hyvät tyypit :D

      Paikkakunta- ja kaupunginosakohtaiset Facebook-kirppikset toimii aika hyvin, koita niitä? noudot onnistuu nopeasti kun ihmiset asuu valmiiksi jo lähellä ja kauppaa käydään oletettavasti omalla naamalla ja nimellä. Oman kaupunginosan kirppiksellä oon tehnyt paljon nopeita kauppoja.

      Kerron kyllä! :)

  4. Huh, onpahan osunut myyjät kohdallesi… Kauppojen tekemisessä ei ole koskaan ollut mitään ongelmia, vaikka tavaroita on tullut ostettua ja myytyä tori.fi:ssä. Niitä kyllä näkee, että tavaralla pidetään about uuden hintaa, kun se on ”ihan uudenveroinen”, vaikka kulumajälkiä näkyy. Nämä voi jättää omaan arvoonsa. Valitettavaa toki on myös se, että kun laadukas tuote tulee hyvällä hinnalla myyntiin, se menee nopeasti ja usein on tullut missattua kaupat kun joku nopeampi on jo ottanut yhteyttä.

    1. Fb-kirppiksillä mulla on sentään ollut tosi hyvä tuuri :) Mutta joo, nopeasti hyvä tavara kyllä liikkuu että melkein sais päivätyönsä lopettaa jos haluais löytää ne parhaat :D

  5. Siis elämä on NIIIN hankalaa nykypäivänä että oksat pois! Tavaraa ei enää osata myydä eteenpäin sillä edullisella hinnalla, minkä joku saattais tuotteesta maksaakin.. Ennen kyyläsin läpi Facebook-kirppiksiä ja Toria, no enpä kyylää enään (paitsi kynsikirppaa kyylään). Kaikki hyvä menee sekunneissa kaupaksi, varsinkin Fb kirpoilla, ainoa tavara mitä on kaupan on ihan törkeesti ylihintasta! Yks ainoa poikkeus on mulle tapahtunu, löysin alkuvuodesta Torista kameran, ja myyjän kanssa kaupanteko sujui tosi hyvin (tää on melko harvinaista!!) Tosin kamera oli himpun verran ylihintainen, mutta enpä mistään löytänyt penniäkään halvemmalla, kirppishaukat oli ostaneet itselleen jo ne kohtuuhintaiset.. Oon sitten päättänyt ostaa uutena kaiken, jos ei ole varaa niin säästetään. Vaikka sitte viis vuotta. Ei huvita yrittää metsästellä nettikirppiksiltä jos saa uutena samaan hintaan. :|

    1. Joo, kyllä se tietynlaista zen-asennetta ja mielenlujuutta vaatii jos haluaa käytettynä hyvää tavaraa ostaa…mutta toisaalta, lopputulos monesti kyllä palkitseekin! Oon aina ihan uskomattoman mielissäni jos oon onnistunut tekemään Hyvät Kaupat :D

  6. Torin ongelma on just se, että siellä ei ole kaikkia yhteystietoja näkyvillä. Puhelinnumero pakolliseksi ilmoituksiin auttaisi tosi paljon. Välttelen kyllä viimeiseen asti kaupantekoa siellä vaikka jotain olen onnistunutkin sitä kautta hankkimaan, mm. lapselle fillarin ja työpöydän. Toisaalta tulee mieleen kesähessun pöytäepisodi, sehän ei koskaan saanut rahojaan.

    1. Niinpä, ja puhelinnumeron näkyminen ehkä myös kannustais myyjiä POISTAMAAN ne vanhentuneet ilmoitukset!! Sähköpostit on helppo ignoorata, mutta puhelimen pirinää ei niinkään. Jospa sitten tulis mieleen että myydyt tuotteet on syytä eliminoida sivustolta….

      Kesähessun tapaus oli kyllä tosi kurja :(

  7. Siis ei ole todellista. Luin tätä kun jännitysnäytelmää, mutta sellainenhan tämä nyt olikin. Todellakin olisi sulle nyt rantatontti täysin aiheellista lahjoittaa. Suosikkini kaikista oli tämä Pohjois-Suomesta työpöytää tarjoava, ihan pettämätön logiikka! Tsemppiä kovasti, jään odottamaan osaa 2! :D

  8. Mä olen AIVAN SAMANLAINEN. Haluaisin kaiken valmiina, siististi ja nopeasti ja HETINYT. Jos mulla on joku idea sisustuksen suhteen, se on muhinut päässä jo varmaan vuosia ja kun vihdoin siirryn toteutusmoodiin en enää haluaisi odotella sekuntiakaan just niitä oikeanlaisia sohvapöytiä. On ollut raskasta tottua keskeneräisyyteen ja siihen, että jos haluaa ostaa käytettyä ja hyväkuntoista niin odotella saa ikuisuuksia. Tällä hetkellä meidän olkkari vaivaa mua ehkä vielä enemmän kuin makkarin säilytysongelmat ja ARGH.

    Nostit nyt pintaan mullakin hieman aggressioita :D Tsemppiä ostoon ja toivotaan, että löytyis meille kummallekin just sitä mitä halutaan!

    1. Siis nimenomaan, IT-tuki aina väittää että mä ostan hetken mielijohteesta sisustusjuttuja, mut se ei tajua kuinka kauan oon suunnitellu sitä kyseistä sisustustasiaa päässäni ennen ostohetkeä :D Meillä oli ja on aika paljon tarvetta uusille kalusteille kun muutettiin nyt isompaan asuntoon, joten on ollut pakko himmailla ja ostaa jotain käytettynä tai lykätä tiettyjä juttuja hamaan tulevaisuuteen, kun ei vaan oo rahaa ostaa KAIKKEA HETI vaikka niin se pitäis mun mielestä tehdä :P

      Joo, toivotaan!! :)

  9. Nauroin ääneen! Ilkeä homma mutta kuulostaa äärimmäisen huvittavalta. Toivottavasti puuttuva palanen löytyy!

  10. Tää on jo viikon vanha juttu, mut pakko kommentoida. Me on myyty kesän aikana iso läjä kamaa Torissa ja ensin mulla oli puhelinnumero ilmoituksissa, mut ihmiset soitteli tyyliin klo 22-23 aikoihin ja paras oli ku yks äijä soitti tv-ilmoituksesta klo 01.30 yöllä! Niin sit poistin puhelinnumeron ilmoituksista. No, joku voi nyt aatella et miksi sulla ei oo puhelin äänettömällä yöllä?! Mut siihen mulla on omat syyni mitä mun ei tarvitse tässä ruveta perusteleen :P Olen kyllä kokenut velvollisuutena vastata jokaiselle kyselijälle vaikka sit vaan et, tuote on jo myyty. Sillä joo olen myös törmännyt aiemmin itsekkin tuohon et, jos laitat viestiä ostaaksesi jotain, niin siihen ei vaivauduta vastaamaan :/ Mut onhan tää sun Muurame keissi kyllä ollut meidän lukioiden näkövinkkelistä varsin huvittava ja viihdyttävä :D Kiitos sun loistavan ulosannin! Toi SandUp- bloggari on NIIN osuva nimitys sulle :D

    1. Kääk mä melkein unohdin vastata tähän, anteeksi!

      Okei what, ihan käsittämätöntä että jotku soittaa YÖLLÄ o.O mikä ihmisiä vaivaa?? (en mäkään pidä ikinä kännykkää äänettömällä öisin, entä jos on joku hätätapaus tai nukun pommiin aamulla ja töistä soitetaan tai jotain….)

      Haha, kiitos :D

Vastaa