Silmänympärysvoide kahdella eurolla

Niinhän sitä yleensä sanotaan, että jos haluaa halvan ja hyvän, pitää ostaa kaksi. Onneksi poikkeuksiakin on, tässä niistä yksi.

Mulla on ollut kärhämää silmänympärysihoni kanssa pitkin talvea ja kevättä. Oon käyttänyt uskollisesti silmänympärysvoiteita aamuin illoin, mutta silti iho on muistuttanut lähinnä kertaalleen rytättyä papyrusta. Meikkiin yhdistettynä erityisesti silmäkulmien iho on ollut liki suomuista. Yyyh. Jossain vaiheessa kuitenkin kaivoin elämänkertamuistini perukoilta havainnon siitä, että Nivean Creme auttoi tähän samaan ongelmaan joskus aiempina elämäni vuosina.

Ei muutaku päämäärätietoisesti lähimpään ruokakauppaan, Nivea Creme ostoshihnalle ja hieman reilut kaksi euroa (!!) köyhempänä kohti parempaa ihoa.

Creme on klassikkovoide, jonka hyvyydestä on kirjoiteltu muissakin blogeissa jo paljon. Cremen koostumus on paksua ja jämerää ja tuoksu on se THE Niveatuoksu, joillekin ehkä miinus, mutta mulle se tuo mieleen lapsuuden ja ihan hyvällä tavalla.

Taputtelin paksua voidetta ohuelti silmänympärysiholle iltaisin ja jo muutaman päivän kuuri muutti ihoni pergamentista tavalliseksi kolmekymppisen ihoksi. Kuivuusrypyt ovat hävinneet, silmäkulmien röpelöiset kohdat samaten. Naururypyt jäivät, hyvä niin, koska niillehän on syynsä.

Nivea Cremen purkki on suuri ja koska silmänympärysiho ei paljoa voidetta niele, tulee tämä yksi pakkaus kestämään vähintään ikuisuuden ellei kaksi. Jos on kiire kuluttaa kahden euron investointi loppuun, käy voide erinomaisesti myös käsille ja vartalolle tai superkosteuttavaksi naamioksi kasvoille.

Liki kolminumeroista hintaa kantavat silmänympärysvoiteet, ottakaa mallia.

Translation: Usually it seems that if you want a good and a cheap product you’ll have to buy two, but not this time. Nivea Creme is an extremely effective eye cream (and hand cream, and body cream, and soothing mask and….) and it cost a little over two euros. Boom. 

Kurkkasitko jo nämä?

16 kommenttia

  1. Mulle on jäänyt vähän mysteeriksi tämän erinomaisuus, vaikka olen toki noteerannut hypetyksen voiteen tiimoilla. Varmasti kuivaihoisen pelastus monessakin kohdassa!

  2. Aivan mahtava vinkki, kiitos! :)
    Jo Nivean tuoksu vie lapsuuteen ja olisi ihanaa nuuhkia sitä iholta.
    Kasvojen iho punoittaa pintakuivuuttaan, kokeilen tätä!

  3. Mä käytän Niveaa yleensä käsivoiteena ja jalkarasvana. Silmänympäryksille kokeilin, mutten tullut hullua hurskaammaksi. Pikkasen liian tuhtia siihen hommaan ainakin tälle muorille;)
    Ja tuoksuhan on aivan fantastico:)

    1. Joo, voisin kuvitella että jos on yhtään taipumusta silmänympäryksien turpoamiseen niin tää saattaa olla liian tuhti ja hoitava. Toimii varmaan parhaiten tosi kuivalla ja ohuella iholla kevyesti taputeltuna. Käsivoiteenakin kyllä ihan ässä :)

  4. Mua niin harmittaa, että mulla on vihasuhde Nivean tuoksuun, en vaan voi sietää sitä, en oikein itsekään tiedä mikä siinä on. Varmaan jotkut lapsuuden traumat, mitä en osaa eritellä. :D

  5. Makin voisin laastia tata naamaan, tyttarella on kummallisia kuivia lantteja ympari kroppaa ja niihin kaytan Niveaa, toimii sata kertaa paremmin kuin mikaan muu kokeilemani (esim. hintavahko La-Roche Posay ja moni muu).

    1. Joo, sille lienee syynsä miksi Nivean tuoksu on monille just lapsuudesta tuttu :D muistan että muakin rasvattiin tällä!

  6. Tää on huipputuote kuivalle iholle! Itse käytän pääasiassa talvisin naamiona saunan jälkeen. Voide on riittoisa, ja mulla n. vuoden vanha rasva on alkanut kuivua purkkiinsa, vaikka onkin ollut kunnolla kiinni.

    1. Mulla on se pienempi versio näistä purkeista, sitä isompaa en sais varmaan ikänä loppumaan :D kansi ei taida olla kovin tiivis :/

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.