Rantaloma kotiin

Edellisessä The Body Shopin tuotteita esitelleessä postauksessani mainitsinkin, että odotan TBS:n uutuuksia kuin eskimo kevättä, joten voitte kuvitella kuinka tuhinoissani olin kun heti seuraavana päivänä postauksen julkaisusta hain postista paketillisen Piñita Colada -kesäuutuuksia.

 

Viime kesän kausituotesarja Virgin Mojito räjäytti potin ja nosti kesätuotteiden riman kyllä todella korkealle. En ole tavannut vielä ketään, joka ei olisi ollut Virgin Mojiton tuoksusta vaikuttunut (ilmeisesti en edes tunne ketään joka ei pitäisi sitrustuoksuista…), joten Piñita Coladalla oli isot saappaat täytettävänään. Lähtökohtaisesti olin kovin epäileväinen, koska Piña Colada ei todellakaan kuulu suosikkidrinksuihini (Mojitoahan sen sijaan juo ihan ilokseen) ja kookos on tuoksuna mulle todella vaikea. Tätä blogia säännöllisesti lukevat tietävät kyllä, että karvasmanteli, kookos, vanilja ja ruusu on mun suoranaisia inhokkituoksuja.

Tämä on nyt se kohta, missä takki käännetään. Piñita Colada tuoksuu nimittäin todella hyvälle. Onnekseni tuotteiden dominoiva tuoksu on ananas eikä kookos, ja tuoksun yleisfiilis on hämmästyttävän raikas eikä lainkaan tunkkainen tai uuvuttava. Kookos on lähinnä lempeä sivujuonne tässä trooppisessa cocktailissa. Ananas on suhteellisen harvinainen päätuoksu kosmetiikassa, joten nämä uutuudet ovat piristävä poikkeus normaaliin!

Piñita Colada Body Scrub on pehmeän kermainen vartalonkuorinta-aine, jossa kuorivat nökäreet ovat luffaa, jauhettua kookosta ja selluloosa-asetoottia, kaikki täysin biohajoavia. Kuorinta sisältää myös ihoa hoitavia öljyjä. Hyvin hellävarainen ja miellyttävä tapaus. Tuoksu on tässä mukavan mieto ja pehmeä.

Suihkugeelissä on ihana drinkkimäisen vihertävä sävy ja tuoksu on tässä minusta ihan raikkaimmillaan ja kirpeimmillään. Taattua TBS-laatua.

Vartalovoissa on tuttu, paksu koostumus ja kuten muutkin TBS:n vartalovoit, myös tämä kosteuttaa paljon ja pitkään. Tuoksu on tässä aavistuksen raskaampi kuin suihkugeelissä tai vartalosorbetissa.

Vartalosorbetti on mun lemppari näistä tuotteista. Kevyen rakeinen koostumus muistuttaa nimensä mukaan sorbettia ja oikein sulaa iholle. Mietin jo, että säilyisköhän tämä jääkaapissa, koska miettikää miten mahtavalta tuntuisi levittää kylmää ananaskookossorbettia iholle hellepäivänä! HUHHUH. Mun on ehkä koitettava sitä kesällä ihan tieteen nimissä.

Ihonhoitotuotteiden seassa piileskeli myös toisen sarjan uutuus; Polynesian Island Tiaré Eau de Toilette. Polyneasian Island Tiaré on tuoksusarja, johon kuuluu hajuveden lisäksi vartalotuoksu, vartalovoide, vartaloemulsio ja suihkugeeli. Hajuveden tuoksua voi siis halutessaan kerrostaa muiden vartalotuotteiden avulla.

the body shop polynesian island tiare edt

Hajuveden tuoksunuotteina on bergamotti, appelsiini, valkoiset kukat, ylang ylang, vanilja ja kookos. Tuoksu on runsas ja vahva, makea ja paahteinen. Ensimmäinen mielleyhtymä on paratiisisaaren kukat ja raukean kuumat rannat. EdT ei ole ollenkaan ”halvan tuoksun tuntuinen”, vaan yllättävänkin moniulotteinen. Jos pidät makeista ja naisellisista tuoksuista, suosittelen nuuhkaisemaan tätä.

Piñita Colada on myynnissä vain rajoitetun ajan, joten rip rap nuuskuttelemaan! Joko olette tutustuneet?

(Tuotteet saatu. Postaus sisältää mainoslinkkejä, joiden klikkailusta en hyödy, mutta joiden kautta tehdyistä ostoksista saan pienen komission. Mahdolliset komissiot käytetään blogin palvelinkuluihin.)

Translation: If you are longing for a whiff of paradise islands, here’s your chance. The Body Shop Piñita Colada is a beautiful marriage between pineapple and coconut and it smells exactly like the tropics and summer and heat and long drinks by the pool. They are limited edition so don’t hesitate to pick them up!

Kurkkasitko jo nämä?

17 kommenttia

  1. Mä tykkään näiden tuoksusta, aivan ihana. Pina Colada on mun suosikkidrinksuja, kunhan se tehdään oikein, silloin se ei ole yhtään ällön makea vaan siitä tulee esiin selkeästi raikkaampi ananas, ihan kuin näissä tuotteissa. Vartalovoin koostumus on varsinkin täysi kymppi, se on samettista ja hyvin levittyvää, joskus koostumukset on jämäkämpiä ja niiden fani en niin ole. :)

    1. Totta, osa buttereista on tosiaan vähän ”kovempia”…taisi Virgin Mojitokin olla vähän stydimpää rakenteeltaan kuin tämä :)

  2. Joo! Mäkin vähän angstasin kookosta, mutta e’hän se tunnu missään! Mun nenä poimii tästä eksklusiivisesti ananasta ja vitsi miten kiva tuoksu! Tää vartalovoide kiilasi suorilta mun rasvajonon käyttökärkeen. :)

  3. Itellekin oli pakko käydä näitä haalimassa heti kun huomasin ilmestyneen… Ja itse asiassa body shopin myyjä suosittelikin laittamaan sorbetin jääkaappiin, sisältää aloe veraa eli tekee kuulemma TODELLA hyvää auringossa olon jälkeen iholle.. :)

      1. Ei ollut yhtään liikaa kookosta mut ei kyllä tarpeeksi ananastakaan :D Tuoksu oli silti yllätävän hyvä! Jos ananas olisi tuoksunut enemmän, niin varmasti olisin ostanut sen sorbetin.

        1. tää näemmä vähän jakaa mielipiteitä, kuten kookostuoksut usein :) mut joo samaa mieltä olen, että yllättävän hyvä!

  4. En voinu millään uskoa, että tykkäsit tuosta tuoksusta ja vaikka tykkäsitkin en ollu yhtään vakuuttunut siitä, että ite tulisin tykästymään! Oli siis pakko käydä tuoksuttelemassa! Täytyy kyllä sanoa, että eipä ollu yhtään mun tuoksu XD Vieläkin kyllä ihmettelen sun myötämielisyyttä tätä tuoksua kohtaan. Ite kyllä taidan lisätä ananaksen mun hankalien tuoksujen listaan, ainakin vienolla kookoksen tuoksulla höystettynä, hyyyrrr :D

    1. ahahah :D no kyllä mä itekin yllätyin aika paljon siitä että tykkäsin :D minusta se ananas oli tosi onnistunu tässä! Aika näyttää alkaako se sitte pidemmän päälle tökkiä :D

Vastaa