Raivonpunainen

Yhhhh jouduin tänään matkustamaan bussilla yhteensä yli tunnin ja voin vieläkin vähän pahoin. Molempiin suuntiin ilmastoimattomat bussit, haisevat ihmiset, saippuasta ja dödöstä kieltäytyjät, liikaa jengiä ja kuskit, joille tasainen kaasupolkimen käyttö on tuntematon käsite. Todella hyvä combo tällaiselle matkapahoinvoivalle vässykälle. (Joku saattaa muistaa edellisen avautumiseni aiheesta.) Jouduin taas jäämään bussista pois aiemmin kuin piti, kun vaihtoehtoina sen rinnalla oli joko oksentaa tai alkaa huutaa kaikille että miks te haisette noin pahalle HÄ. Joten jäin pois. Koska olin jäämässä itelle vieraalla pysäkillä pois, en tietenkään tiennyt milloin pitäisi painaa nappia, joten painoin vaan heti kun tajusin että mun on pakko poistua – tuloksena hetken päästä kuskin voimakas jarrutus ja huuto ”ENS KERRALLA PAINA AIKASEMMIN SITÄ NAPPIA!!1!” …..no v***** SORI. Hyvää päivänjatkoa sullekin.

Sain muuten toissapäivänäkin huudot niskaani aiheesta koirankakat. Kerään koirieni jätökset varsin säntillisesti, ellei ne tee tarpeitaan jonnekin nokkospuskaan tai ojan pohjalle. No, toissapäivänä sattui sitten sillä tavalla että pussit yksinkertaisesti unohtui kotiin, ja eiköhän JUURI sillä kerralla toinen koira päätä jäädä antaumuksella äkistämään pienkerrostaloyhtiön tontin laitaan. Ei kenenkään kulkureitille, mutta kuitenkin ruohikolle joka ylsi jalkakäytävän reunaan. Joku mies käveli siinä kohtaa mun ohi kun epätoivoisesti kaivelin taskujani pussia etsien. En nyt sitten ihan käteenikään sitä sontaa halunnut ottaa joten siihen jäi. Jatkettiin koirien kanssa matkaa ja kohta se sama mies ajaa autolla mun viereen, jarruttaa, avaa ikkunan ja alkaa huutaa mulle koska paska jäi nurmikolle. Tjooh. Oikeassahan tyyppi oli, kyllä se olis pitänyt kerätä, mutta pikkasen epäreilulta se huutaminen tuntui kun yleensä aina kerään ne jätökset, hitto vie. Yritin selittää asiaa mutta yllättäen ei oikein selitys mieheen uponnut. Teki kyllä mieli kysyä haluaisko mies lainata rumaa takkiaan että saan kakan kerättyä, mutta enpä sitten viitsinyt. Turpaan oisin varmaan saanut.

Onneks mulla on tämmöinen oma nurkka Internetissä jonne voin tulla nillittämään muista ihmisistä, niin ei tartte päin naamaa huutaa kenellekään. :D

opi race red
.

Kynsillä aiheeseen sopien raivonpunaista! Tai no, oranssinpunaista jos ihan tarkkoja ollaan. Kyseessä on OPI:n Mustang-kokoelman Race Red. Tärkein asia on, että lakkapullon korkissa on HEPPOJA! Löööv! Ihanii ponei t. heppatyttö 4eva. Itse lakkakin on mainio tuttavuus, peittävyys kahdella kerroksella ja laatu aivan moitteeton.

.
.

Minä, keltaisenvihaaja, olen alkanut innostua keltaisesta noin niinkun kynsienkoristelumielessä. Tässä kohtaa yleisö voisi kohahtaa hieman, kiitos. Keltainen sopii tosi kivasti punaisen, oranssin, ruskean ja mustan kanssa ja se mustakeltainen lakkaus mulla mielessä kummitteleekin, haluaisin vaan siihen jonkin vähän sähäkämmän keltaisen kuin tässä postauksessa käytetty OPI:n I Just Can’t Cope-acabana (ja sitä olen käyttänyt kynsiin vain sen verran, että tein pilkkutikulla nuo pallot etusormeen ja pikkurilliin). Olen iskenyt silmäni OPI:n Peanuts-kokoelman keltaiseen, mutta en ole vielä saanut aikaiseksi tilata sitä mistään.

.
.

Keskisormessa on kerros Color Clubin Do the Twistiä. Lakassa on valkoisia, neonkeltaisia ja neonpinkkejä kuusikulmioita kirkkaassa pohjassa. Hyvä laatu ja glittereitä tuli juuri sopivasti, mutta tähän lakkaukseen olis sopinut paremmin sellainen glitter, jossa ei olis tuota valkoista. Noh, meni jo. Nimettömässä on leima MoYoun Pro-laatasta nro 04, leimaukseen käytin Konadin keltaista. Onnistui muuten kerrankin tuo leimaus ihan älyttömän hyvin, ei yhtään reikää!

Color Club Do the Twist
Color Club Do the Twist

Tykkäsin lakkauksesta, joskin nuo valkoiset glitterit mua vähän häiritsi. Mutta kaikenkaikkiaan helppo ja miellyttävä lakkauskokemus. Hyväksyn.

.
.
.
.

Toivottavasti kukaan teistä ei ala yhtäkkiä internethuutaa mulle, en ehkä kestä. Peace and love, people.

Translation: At first I thought I would pass on OPI Mustang Collection, but somehow I gave in and now I own two Mustang shades. I blame the caps, those horses are just too cool to pass on. Anything with horses in it and I’m sold, apparently. My first pick is this blazing orange-red creme called Race Red. It’s not the most unique polish out there but I’m a sucker for reds. Race Red applies like a dream and needs two coats for full opacity. I paired it with all kinds of yellow. Apparently I like yellow now, what the hell is happening to me? I have my eye on the bright yellow creme in OPI Peanuts collection and I blame Of Life and Lacquer’s swatches for that haha! 

Aaaanyway, on with the mani. On my middle finger I have Color Club Do the Twist, clear-based glitter topper with neon yellow, white and neon pink hexes. Good glitter payoff. On my ring finger is a floral stamping from MoYou Pro 04 plate, stamped with Konad Yellow. And as if that wasn’t enough, I also added two dots of OPI I Just Can’t Cope-acabana on my index and pinkie. 

Thanks for visiting and have a great day!

Kurkkasitko jo nämä?

16 kommenttia

  1. Voin kyllä hyvin kuvitella sun tuskan siellä bussissa! Musta ei olis siihen hommaan alkuunkaan. Itse alan usein voimaan pahoin henkilöauton kyydissä istuessakin, joten bussimatkat on yhtä helvettiä mulle. Ja vielä hajuherkkänä ihmisenä olisin oksentanut varmasti. :D

    Niin joo, kivat on lakkaukset ja tuo CC näyttää varsin viehättävältä. :)

  2. Anteeksi, mutta tyrskähdin kuvitellessani, miten huudat muille matkustajille. Oikeasti ei ole kyllä naurun asia toi huonosti voiminen bussissa. Auttaisko Postafen, jos harvakseltaan joudut tekemään pitempiä bussimatkoja?

    Kynnet on aivan jumalaisen upeat. Semmoiset rehelliset jaw dropperit. Rakastan.

    1. Jos pääsen eteen istumaan niin ongelmat on oikeestaan sillä ratkaistu…tai ainakin minimoitu mahdollisuudet pahoinvointiin :) aika hyvin noilla junilla pääsee kulkemaan onneksi!

      Kiitos paljon <3

  3. Sä otat niin ihania kuvia <3 Mäkin haluan. Päivänvalo vaan vähenee, niin mun pitää kai ostaa lamppu. Tai oma aurinko. =(
    Mulle tulee näistä kynsistä mieleen semmoinen kiinalaistyyppinen fiilis. Ehkä se johtuu tuosta keltaisesta leimasta punaisella pohjalla?

    Mä oon muuten ihan samoilla linjoilla sun kanssa noista busseista. Se kammottavan nykivä ajotapa, ihan kuin ne soittaisi rumpuja tai jotain, pistää mun mahan aina sekaisian =S

    1. Voi kiitos! Kyllä sun on lamppu hommattava, ei Suomessa ilman sitä pärjää mitenkään. Ellei oo aina päivisin kotona, mikä on aika epätodennäköistä.

      Nimenomaan! Miks ei voi ajaa rauhallisesti?!

  4. Voi ei, sua on koeteltu! Ensteks haisu-tökkivä-bussikyyti ja sitten koirankakkarage-mies. :( Anteeksi, mutta mua hivenen kikatutti lukea tätä. :D Mutta sympatiaa tulee täältä! <3

    Kynnet on ihanat, niin kuin sinun kynnet aina. Fanitan!

  5. Se edellinen postaus niistä eri kulkuvälineiden eroista ja hyvistä ja huonoista puolista oli aivan mahtava ja voisin allekirjoittaa sen, vaikkakin turkulaisena, mutta olen ihan samaa mieltä siitä, että bussit on ahdistavia ja metrojen ääni on jotain, mitä en kestä, siksi toivon hiipuminen on todella kuvaavaa metroon liittyen. Lisäksi olen vielä ratikoista sitä mieltä, että ne vaappuvat ja tärisevät niin, että vähän väliä joku kaatuu tai meinaa kaatua sen takia, joten nekään eivät ole ihanteellisia. En tiedä, mikä sitten olisi. Se taksi? =)

    Toinen asia, mitä halusin sanoa, on ihmetyksen ja ihastuksen osoitus tuolle glitterille! En olisi ikinä uskonut, että tuon näköinen glitteri voisi ollakin oikeasti noin kaunis, kun sen pohjavärin vaan osaa valita! Minähän voisin ostaa tuollaisen, ja pidän juuri tuosta valkoisesta punaisen kanssa ;) Rakastan mustavalkoisiakin glittereitä tulipunaisella lakalla, mikään ei ole tyylikkäämpi yhdistelmä ah!

    Kivaa keksiviikkoa ja voimia maailmassa kulkemiseen! ;)

    1. Kyllä se on se taksi :D

      Osta ihmeessä tuo glitteri, se on lopulta yllättävän monikäyttöinen! Kiitos ihanasta, syväluotaavasta kommentista ja erityisesti viimeisestä lauseesta! Ihana :D

Vastaa