Purkkimafia – uusi blogiportaali!

Muut postaussuunnitelmat saavat nyt hetkeksi väistyä, sillä mulla on teille suorastaan järisyttäviä uutisia! Suomeen lanseerataan uusi blogiportaali, joka emännöi ainoastaan kosmetiikkablogeja. Portaalin nimi on Purkkimafia ja sen takana on Bastella Media Oy, joka jo aikaisemmin on luotsannut Bellablogit– ja Re:Fashion-portaaleja. Minusta on aivan mahtavaa, että vielä suhteellisen marginaalinen kauneusblogimaailma huomioidaan tällä tavalla ja varmasti koko genre saa tästä ansaitsemaansa nostetta ja huomiota! Suomessa on suuri määrä laadukkaita kosmetiikkablogeja ja Purkkimafia aloittaakin toimintansa reilun 20 blogin voimin, mikä on kunnioitettava määrä uudelle, yhden aihepiirin portaalille. Ilokseni voin kertoa, että Wasting Lifestyle on mukana tässä joukossa :) Jännän äärellä on oltu pitkään, sillä tietenkin tästä asiasta on pitänyt olla hiljaa tähän saakka ja muut mukana olevat blogit paljastuivat mullekin vasta pari päivää sitten!

Purkkimafia näkee päivänvalon helmikuun puolessavälissä. Blogin ulkomuoto tulee tietysti jonkin verran muuttumaan, mutta sisältö pysyy yhtä pösilönä kuin tähänkin saakka. Postaustahtikin jatkuu samanmoisena enkä uskalla luvata myöskään vitsien laadun paranemista. Blogin osoite tulee vaihtumaan, mutta uudelleenohjaus vanhasta osoitteesta toimii. Blogin seuraamiseen liittyvistä teknisistä seikoista kerron tarkemmin sitten lähempänä H-hetkeä. Sivuston lanseeraus jännittää mua ihan possuna, kun en ole koskaan ollut missään vastaavassa mukana eikä Suomessa ylipäätään ole ollut kosmetiikkablogiportaalia. Hui! On kyllä aivan etuoikeutettu olo, kun saa olla mukana niinsanotusti raivaamassa tietä :)

lakkalaatikolla-19
.

Purkkimafiassa aloittavat WL:n lisäksi nämä blogit:

Viilankantolupa

Eyeshadow and Flame

Kissaämmä

Better Nail Day

Nonnula

Mustaa Kajalia

Kosmetiikkaobsessio

Miten niin liikaa?

Oot meikannut!

Tiny Nail Design

Fani’s Nails and Life

Keyword: Love

Glitz & Glam

Miss Piggy’s Pearls

Pretty Sweet

Dixi

One of Beauty’s Daughters

Siamese Lipstick

Juille’s

Julia Puolitaival

Sensaisti

Nutturapää

Piece of Panda

Neiti Kameleontti

Portaalin ensiaskeleita voit seurata Facebookissa ja Instagramissa (@purkkimafia). Sivulta staytuned.purkkimafia.fi löytyy lomake, jolla voi tilata Purkkimafiauutisia sähköpostiin.

Purkkimafia tulee, ottakaa koppi :)

Translation: Big news people: there’s a new blog portal in town! Purkkimafia is a Finnish portal that hosts over 20 beauty blogs and it’s the first beauty blog portal in Finland! You can probably imagine my enthusiasm when I was asked to be a part of it :) The name Purkkimafia was first used as a hashtag and meant that we are part of a ’beauty mob’ and now it has evolved to an actual blog community. Amazing!! The site launches in mid-February and I CANNOT WAIT. Wasting Lifestyle’s appearance changes a bit but the content (and the attitude) stays just the same. Above is the list of all Purkkimafia blogs. I’ll fill in the details when I know more! See you on the other side! :D

Kurkkasitko jo nämä?

25 kommenttia

    1. Semmonen sivusto, jossa on tietyn aihealueen/aihealueiden blogeja. Tavallaan ”kattosivusto” useille blogeille. Esimerkiksi Indiedays ja Lily on portaaleja. :)

Vastaa