Postaustoiveet

*This post is only in Finnish, sorry!*

Lumenen tuotepaketin arvonnan yhteydessä kyselin teiltä postaustoiveita, ja ajattelin listata ne tänne julkisestikin esiin, niin ovatpahan sitten paremmin mielessä. Kaikkia en lupaa toteuttaa, mutta moni toiveista oli sellaisia joita olin itsekin jo mielessä pyöritellyt. Kiva huomata että ollaan ihan samoilla linjoilla!

Ylivoimaisesti suosituin postaustoive oli uuden asunnon ja harrastusnurkkauksen esittely. Meidän muutto on elokuun alkupuolella, joten ihan heti en postausta saa ulos, mutta aivan takuulla kirjoitan jutun harrastusnurkkauksesta kunhan vain sen valmiiksi saan! Kunnon harrastustila on ollut mulla niin kauan haaveissa, että pakkohan sillä on sitten leuhkia, tuli hieno tai ei :D Asunnostakin saatan jotakin kirjoitella, vaikken mikään maailman paras sisustaja olekaan. Menee kuitenkin varmaan tovi että saadaan kämppä esittelykuntoon.

Rieha 8 vkoa
Rieha 8 vkoa

Toiseksi eniten toivottiin erilaisia listauksia suosikeista (suosikkilakat, parhaat meikkituotteet, suosikkikosmetiikka, parhaat nettikaupat jne). Niitä tulee kyllä, sillä suosikeista on kiva kirjoittaa. Myös lakka-, hajuvesi-  ja meikkikokoelmien esittelyjä sekä loppuneiden tuotteiden esittelyä toivottiin. Tuoksupostaukseen mulla on jo tuoksut valittuna ja samoin meikkipuolella luomivärien esittely on ollut jo mielessä, ehkä myös poskipunien. Lakkakokoelman kuvaaminen on haastavampaa, sillä niitä lakkoja on niin järjetön määrä ja kokoelma myös vaihtelee aika tavalla, mutta koitan miettiä jotakin järkevää tapaa esitellä sitä pullomerta. Loppuun käytettyjen tuotteiden listausta olen halunnut tehdä jo aikaisemmin, mutta mulla ei ole kertakaikkiaan ollut tilaa säilöä tyhjiä purnukoita. Uudessa asunnossa se saattaisikin onnistua!

Tutoriaaleja toivotaan aina ja mielelläni niitä tekisinkin, mutta ne on aika vaikeita toteuttaa ilman kuvausassistenttia. Muutamia tutoja oon kyllä jo tehnyt, ja ne löytyy blogin sivupalkista Tutoriaalit-otsikon alta. Kynsienhoitorutiini kiinnosti monia, ja siitä on juttu ollutkin jo mielessä, toteutus vain uupuu. Teemaviikkoja toivottiin lisää, hyvä, koska tykkään niistä itsekin.

Rieha 14 viikkoa
Rieha 14 viikkoa

Mun normipäivästä kertovaa kuvapostausta toivoi moni, ja se olisikin kiva tehdä. Täytynee vain odottaa että arki alkaa. Joku halusi nähdä myös mun laukun sisällön ja siinä ainakin olisi kirjoitettavaa, koska raahaan aina puolta omaisuutta mukanani. Pieleen menneitä lakkauksia, koirapostauksia, arkielämän kommelluksia ja lifestyle-tyyppisiä höpinöitä toivottiin tosi paljon. Kiva kuulla, että myös ns. ohi aiheen menevät jutut kiinnostaa! Mun arki on ollut ihmeen vähädraamaista nyt, mutta heti kun mulle tapahtuu jotakin käsittämätöntä, lupaan sen kyllä teille kertoa :D Lakkauksia jätän julkaisematta todella harvoin, mutta ihan tolkuttomat epäonnistumiset yleensä jätän kesken ja aloitan alusta (tai sitten turvaudun lähtökohtaisestikin pomminvarmoihin tekniikoihin), joten siksi niitä ei ole hirveästi viime aikoina näkynyt. Täytynee laskea rimaa entisestään… Koirien kuulumisia kirjoittelen varmasti vielä jatkossakin :)

Ääniä saivat myös mm. kynsi-idolien lakkausten kopiointi omalla tyylillä, uusien koristelutyylien kokeilu, meikkilook-postaukset, juttu siitä miten harrastaminen on vuosien saatossa muuttunut, ihonhoitopostaukset ja moni muu. Meikkausjuttuja haluaisin tehdä, mutta rima on aika korkealla, koska Purkkimafiassa on niin taitavia meikkaajia ja mä en todellakaan ole kovin pro siinä hommassa. Enemmän tosin hidasteena on ollut se, että en ole saanut järkeviä kuvia otettua. Senkin toivon muuttuvan uuden asunnon myötä, kun mulla on enemmän tilaa, valoa ja jopa kattoikkunat käytettävissä, huraa!

Summa summarum, tosi hyviä ideoita teiltä sain ja tuli oikein älytön inspiraatiotulva, kun luin teidän ihania kommentteja ja mahtavia postaustoiveita! Lumenen tuotteet voitti nimimerkki Smettis ja olen häneen yhteyden jo saanutkin :)

Kuvituksena Riehan possunokka sekä 8 että 14 viikon iässä :)

Kurkkasitko jo nämä?

12 kommenttia

  1. Suloinen Rieha <3 Tosi kivoja ideoita oot saanut lukijoilta, monta itsellekin mielenkiintoista aihetta, mitä en olisi edes tajunnut toivoa :D

  2. Voi hellanen aika miten suloinen tuo otus on! Muistutan vaan koko ajan itseäni aiemmista postauksista koskien Riehaa, ettei pentukuume vaan pääse yllättään :D

  3. Tästähän sai itsellekin vaikka ja mitä ideaa, jos vain saa röyhkeästi pölliä muutamia omaankin käyttöön? :D

    Ihana Rieha <3

    Tsemppiä muuttorumbaan!

Vastaa