Pois mukavuusalueelta: sekamelska

Voihan FAIL. Olen viihtynyt mukavuusalueellani taas niin pitkään, että päätin jatkaa hyvin katkonaista postaussarjaani seikkailuista mukavuusalueen ulkopuolella.

Ihan huono idea koko postaus”sarja”. Nää lakkaukset ei onnistu koskaan, kun ne on epämukavia! Sanoohan sen järkikin! Grr.

IT-tuen ihana äiti, eli anoppikokelaani, ilahdutti mua suunnattomasti tuomalla Australian reissultaan tuliaisiksi kolme paikallisen kosmetiikkasarjan kynsilakkaa. Piti kuulemma olla australialainen merkki, ettei vahingossakaan osta samoja lakkoja mitä mulla jo on :D sain myös koko kynnen tarroja ja UGG-säärystimet, niitä säärystimiä olenkin pitänyt melkein joka päivä :)

.
.

Lakkojen merkki on Kit:, josta en entuudestaan tiennyt mitään enkä myöskään myöhemmin ottanut selvää. Sain kolme lakkaa, viininpunaisen Acain, murretun kultaisen Metalin ja keltaisen Mustardin. Kaikki kolme kuuluvat samaan kokoelmaan, joten yhdistin ne kaikki samaan lakkaukseen myös. Tästä päästäänkin sujuvasti siihen mukavuusalueasiaan: yleensä yhdistän lakkaukseen vain paria sävyä, tai yhtä väriä eri tummuusasteilla. Oon aivan juuttunut siihen ja siksi skittlettetkin tuntuu usein vaikeilta tehdä. Sama näkyy muuten myös mun pukeutumisessa :)

.
.

Lisäksi keltainen on mulle vaikea sävy, enkä oo aikuisikäisenä koskaan (!!) lakannut kynsiä keltaisella lakalla. Se on aikamoista, ottaen huomioon sen että mulla on valikoimassa satoja lakkoja ja kynnet ei oo koskaan paljaat. Järkytyin itsekin kun tajusin tuon :D Mustard pääsikin sitten aksenttikynnen arvostettuun asemaan. Keltaiset lakat ovat yleensä vaikeita levittää, mutta Mustard käyttäytyi melko mallikkaasti vaikka vaatikin kolme kerrosta tasaiseen lopputulokseen.

.
.

Viininpunainen Acai peitti ihan mielettömän hyvin, juuri ja juuri tarvitsi toisen kerroksen. Tietysti kokeilin sitä heti leimaamiseen ja kuten nimettömän love-teksti näyttää, hyvin onnistuu. Harmi vaan että Acain sävy muuttui punaiseksi leimausjäljessä ja nyt näyttää että teksti on leimattu jollain ihan muulla lakalla. Love-teksti on Bundle Monsterin laatasta BM-H16.

Kultainen Metal on aivan hullun kaunis ja kuten kuvista näkyy, leimaa aivan possuna. Eli täydellisesti. Kuvio on yksi Bundle Monsterin parhaista ja löytyy vuoden 2011 laattasetistä. Kyseinen setti julkaistiin uudelleen isommilla kuvilla ja hommasin sen pikapikaa. Tässä käytetty kiehkurakuvio löytyy laatasta BM-017.

.
.

Jos olisin unohtanut aksenttikynnen ja pakkomielteen mukavuusaluehommista, olisin ollut erinomaisen tyytyväinen viininpunaisiin kultaleimauskynsiin. Nyt kynnet vaan tuntuu vierailta ja sekavilta. Tuo keltainen lakka sinällään miellytti kyllä, sillä sävy on murrettu eikä kirkas kanariankeltainen. Mun yhdistelytaidot nyt vaan mättää pahemman kerran.

.
.

Summa summarum: lakoista tykkäsin, lakkauksesta en.

No niin, antakaahan tuomionne…*väistelee ylikypsiä tomaatteja*

Translation: I had the opportunity to get to know Kit: Cosmetics polishes when my boyfriend’s mom brought them to me from Australia. I’ve never heard of this Aussie brand before but the polishes did not disappoint! Deep burgundy creme Acai has amazing formula and it’s nearly a one coater which means it works for stamping as well. I stamped ”love” on my ring finger with Acai. The muted yellow polish is called Mustard and it’s pretty decent for a yellow, I used 3 coats. Golden polish called Metal is really interesting, shimmery shade and as you can see it’s perfect for stamping. All in all I liked all the polishes but didn’t like my manicure. My color combination skills are definitely lacking so the end result is messy and all over the place. Comfort zone is underrated. 

Kurkkasitko jo nämä?

15 kommenttia

  1. Nnnnno tuota… kyllä tuo keltainen kynsi vähän tuosta nyt hyppää silmille, vaikka kuinka yritän nähdä kokonaisuuden. Mutta noi viininpunaiset kynnet on upeat ja tuo kultaisen lakan leimausjälki on UPEAA.

    Minä oisin varmaan tehnyt tuon nimettömän uusiksi kuvien ottamisen jälkeen ja tehnyt siitä samanlaisen kuin muista kynsistä, niin oisin viihtynyt pitkäänkin noissa :)

  2. Mä olen sekamelskalakkojen (ja -pukeutumisen :D) suuri ystävä, joten itse en näe tässä yhdistelmässä mitään pahaa :D Violetti ja keltainen kun muutenkin on kivoja kavereita keskenään. Pari kuukautta sitten tein lakkauksen, jossa oli keltaista pohjalla ja violettia päällä, keltainen kurkisteli teipin raoista. Oli mielestäni yksi kauneimpia lakkauksia, mitä olen ikinä tehnyt :)

    Mutta niin se menee, kaikilla on omat mieltymyksensä ja mukavuutensa värien kanssa.

    1. Kiva kuulla että miellyttää :) Mä aina kiukuttelen näistä mukavuusaluejutuista, mutta toisaalta jos mitään uutta ei koita, ei myöskään edisty! Ei siitä niin hirveen kauaa oo kun vannoin etten mitään sinistäkään koskaan kynsille laita, ja nyt sinisiä lakkoja on jo vaikka kuinka paljon :D

  3. Ooh, tuo kultainen lakka! <3 Ihana. Aksenttikynttä lukuunottamatta ihan meikän näköiset. Mä en ite kans välitä keltaisesta kynsillä niin se jotenkin itelläkin tässä tökkäsee. :D

    1. Se on ihan mieletön! Tykkään tuosta leimausjäljestä kun se näyttää olevan vähän koholla, ja on monimuotoisempi kuin sellanen metallinen kultainen :) Ja joo, samaa mieltä keltaisesta tosiaan :D

  4. Mä taas tykkään tästä lakkauksesta jostain syystä kovasti! Mutta mä nyt olenkin outojen lakkausten ystävä, joten… ymmärrän kyllä hyvin, jos sulla oli näillä kynsillä vähän ahdistus olo. :)

  5. Nää on jotenkin hauskat kynnet. Todellakin ihan absurdit koska nimetön ei tuntuisi mitenkään liittyvän muuhun kokonaisuuteen mutta siksi ne kai minusta niin hauskat ovatkin. Minut nämä kynnet saivat hyvälle tuulelle. :-)

  6. Mulle keltainen on myös vähän ongelmallinen väri, mutta niin tuntuu olevan myös punainen. Myin viimeisenkin punaisen cremen vähän aikaa sitten pois, eli en omista yhtään sitä väriä joka pitäisi jokaisen hyllystä löytyä… Kyllä mä silti vielä yhden punaisen aion ostaa, vaikka en siitä omilla kynsillä niin välitäkään. :P

    1. *yleisö kohahtaa* mulla on varmaan kymmeniä punaisia joten punaisen vierastamiseen en yhtään pysty samaistumaan :D Mut keltainen tuntuu olevan tosi monille vaikea sävy :)

Vastaa