Pink & Black

Kauneusmessut on nyt ohi, ja olipa mielenkiintoista päästä katsomaan messutouhuja ihan erilaisesta näkökulmasta kuin aikaisemmin. Olin siis CesarsShopin osastolla pööpöilemässä Sissin kanssa lauantain ajan ja opastin asiakkaita parhaani mukaan. Messusin löllöstamperin, MoYou-laattojen ja HK Girlin puolesta sekä juttelin niitä näitä ihmisten kanssa. Parasta oli tietenkin nähdä lukijoita, bloggaajakollegoita ja muita kynsilakkaintoilijoita! Mun piti olla Cesarsin osastolla sunnuntainakin, mutta Satu ystävällisesti päästi mut lauantain jälkeen vapaaksi luontoon, koska sunnuntaista oli tulossa vähän hiljaisempi päivä ja mun sisko oli Oulusta käymässä, joten ehdin systerinkin kanssa sitten hengailla :)

opi girls love ponies
.

Se harmittaa, etten ehtinyt jutella kaikkien kanssa. Sissi kertoi nähneensä monta sellaista lukijaa/bloggaajaa/tuttua joita minä en rekisteröinyt ollenkaan. Pahoittelen tässä kollektiivisesti mikäli olen vain katsonut ohi enkä ole rekisteröinyt jotakuta, joka on yrittänyt saada muhun kontaktia…Lauantai oli ihan älyttömän kiireinen ja osastolla oli koko ajan porukkaa kuin pipoa. Esittelin ja opetin leimausta vaihtelevalla menestyksellä, mutta onneksi se kaikista onnettomin ”hups oho öö mihin puolet leimasta katosi” -leimausdemo osui netistä tuttujen kynsisiskojen kohdalle :D

.
.

Oli muuten varsin virkistävää agitoida muita tuhlaamaan omia rahojaan eikä itse törsätä. Kiersin messuilla lauantaina ehkä puoli tuntia, juuri ennen messujen sulkeutumista, kunnes jalat ilmoitti että nyt riittää. Nappasin vähän meikkejä ja yhden lakan mukaani Cosmo Nordicin Essence-ständiltä, rahaa meni alle 19 euroa. Treenipuolelta sisko kävi hakemassa mulle sellaisen lihastenvenytysrentoutusrullan (toi ei ehkä oo se virallinen termi) ohjeitteni perusteella, mutta sitä ei lasketa koska se oli pakko-ostos ja tuottaa pelkästään kipua, ei iloa.

Nii joo ja oli muuten todella voittajan valinta laittaa jalkaan kymmensenttiset korkokengät ja toimittaa mukana olleet tennarit repun mukana narikkaan. Seitsemän tuntia ja olin valmis sahaamaan päkiät irti. Maalaisjärki, missä olet?

.
.

Messukynnet mukailivat Cesarsin värejä eli pinkkiä ja mustaa. Käytin varmuudella toimiviksi todettuja lakkoja eli OPI:n Girls Love Poniesia (nähty aiemmin täällä) sekä OPI:n mustaa tekstuuria nimeltä Emotions. Etusormen ja pikkurillin pallot tein pilkkutikulla ja Essien Licoricella. Keskisormeen leimasin i-ha-nan kuvion MoYoun laatasta Pro 15, jonka olen Cesarsilta saanut. Mulla oli hirveät paineet tehdä hienot kynnet eikä asiaa auttanut se, että perinteisesti olen kaikkiin edustustilaisuuksiin mennyt täysin epäonnistuneilla kynsillä (Cesarsin pikkujouluissa olin viime vuonna teinitytön yöpuku -kynsillä..). Se on joku kirous. Viime vuoden kauneusmessukynnet oli aika legendaariset, epätasainen harmaa cremelakkaus ja totaalisen vinossa olleet hiton rumat viiksidecalit. Niitä en kehdannut edes kuvata. Onneksi tänä vuonna lakkausjumalat oli suosiollisemmat eikä mun tarvinnut tehdä kuin yksi kynsi kolmeen kertaan…

.
.
.
.
.
.

Nooh, kuinka moni tunnustaa että näki mut mutta ei halunnut tai kehdannut tulla juttelemaan? :D

Translation: This is the mani I did for the Helsinki Beauty Expo called I Love Me. I spent one day at the CesarsShop’s section and promoted indie polishes and the Finnish Blogger Collection, showed people how stamping works and met a lot of old and new nail polish addicts, fellow bloggers and of course my readers! It was a super fun day :) For this mani my goal was to do something pink & black since they are the colors of CesarsShop. I used OPI Girls Love Ponies and Emotions, stamped the middle finger with MoYou Pro 15 and added some dots with Essie Licorice. I really liked how these turned out!

Thanks for visiting!

Kurkkasitko jo nämä?

28 kommenttia

  1. Siis miten ihanat kynnet <3 Ja kyllä mä sut vilaukselta näin, mutta viiletit niin kovaa vauhtia, etten uskaltanut tulla häiritsemään maestroa työssään :D Juomataukoa pitävälle Sissille sen sijaan uskaltauduin muutaman sanan suusta pullauttamaan :) Kyllä varmasti oli kiireinen päivä, nimittäin porukkaa oli kuin pipoa sillon lauantaina!

    1. Joo epäilemättä olin juuri sillä hetkellä lausumassa jotakin äärimmäisen legendaarista… :D Harmi, ois ollu mukava porista!

      Kiitos :)

  2. Minä tunnustan! Siis että en kehdannut tulla pällistelemään:D Plus ehkä intoa hillitse myös se jumalaton väen määrä.

    1. No nyt oon varma että vähintäänkin kaivoin nenää juuri sillä hetkellä kun väenpaljouden seasta pällistelit mua :DD

  3. Messujen parasta antia oli melkein se, että näki kynsisiskoja! Oli ihan mahetsua törmätä siuunki siellä, ja joo uskalsin tulla jutteleen :D
    Ihan mahottoman nätit oli nää siun messukynnet ^.^

  4. Kynnet ovat todella kauniit, ja jaksan edelleen hämmästellä miten sirot ja pienet ne todellisuudessa ovat, nyt kun näin ne ihan livenä! Oli tosi kiva tavata sut, ja elä huoli mestarillakin voi olla suorituspaineita kaiken kansan nähden ;D ,olet silti yksi idoleistani :P

  5. Huoh, tunnen itseni ihan pöllöksi, kun en tullut juttelemaan. Tosin siinä oli koko ajan aivan mielettömän paljon ihmisiä ja hälinää. Olin jopa nähnyt älyttömästi vaivaa, että kynnet on sen näköiset että kehtaa näyttää XD
    Kyllä on näyttämisen arvoiset sunkin kynnet! Aivan ihanat!

    1. Voi että, olisin niin mielelläni jutellut sun kanssa :) ens kerralla sitte tuut jutteleen jooko!

      Kiitos :)

  6. Kyllähän siinä törmättiin nopsaan, mutta itsellä ei ollut blogipassia eli ei nimikylttiä rinnassa ja virallisesti ei esittäydytty joten varmaan jäi vähän pimentoon :D Mutta siis tavattiin!

    Kivat kynnet – mustan ja pinkin yhdistelmä ei petä koskaan!

    1. Täh apua, mitähän mä sulle sanoin?! En nyt kyllä osaa yhtään yhdistää :D

      Kiitos! Se on kyllä hyvä yhdistelmä :)

      1. Reissusin Polish This! ja Katjamaria -blogien kirjoittajien kanssa, siinä sivussa siis tavattiin :D Mutta suurimman osan teidän keskusteluajasta vietin kyllä jonottamalla cesarsin kassalle.

  7. Mä kävin myös messuilemassa ja Sissin näinkin, mutta sua en bongannut. :/ Kuulostaapas olleen kaikin puolin mukavaa, ja kynnet on tosi sievät!
    Mä taisin aivan vasta myydä eteenpäin tuon oman MoYou Londonin laattani, ja just nyt tuli sitä vähän ikävä kun tuo kuvio näyttää näissä kynsissä niin herkulliselta.

    1. Höh, olin varmaan just silloin jossain kilometrin mittaisessa vessajonossa… :(

      Kiitos! Mä halusin tuon laatan pelkästään tämän kyseisen kuvion takia :D

    1. Toi ihana kuvio taitaa löytyä XL-kokoisestakin laatasta, joten saatat ehkä kuitenkin joutua ostoksille :D

  8. Ho hooo :D ai että tätä sun kerrontaa – mä niin tykkään hauskoista sanankäänteistä blogiteksteissä ja irl. Tunnistan sen mainitsemasi lihastenvenytysrentoutusrullan – hitto mikä laitos! P”!#%&” le, en paremmin sano. Fyssari tunki sen kerran mun lonkan alle ja näin tähtiä. Mutta tiedän, että tarviisin sen samaisen, vähä niinku heti…

    Ihanaiset kynnet sulla on ollu, en ollut tänä(kään) vuonna mukana, mutta ehkä sitten ensi vuonna… ;)

    1. Kiva että tykkäät :)

      Oon harkinnut että mun pitäis mennä jollekin ohjatulle tunnille sen rullan kanssa, niin oppisin tekemään jotain järkevää sillä. Nyt vaan makaan sen päällä ja valitan kipua :D

      Ehottomasti ens vuonna tuut!

Vastaa