Trash Talk: maaliskuu 2018

Maaliskuu oli aika hyvä kuukausi loppuneiden suhteen! En oikeastaan ihmettele sitä, koska maaliskuu tuntui kestävän IKUISUUDEN. Ootteko huomanneet että maaliskuu on ihan tolkuttoman pitkä ja tylsä kuukausi?! Joulun ja vuodenvaihteen pippalot on kaukana takana ja kesään on vielä pieni iäisyys. Ei ole oikein talvi muttei oikein kevätkään eikä yleensä erityisesti mitään odotettavaa. Pöljä kuukausi jotenkin. No, ehtiipähän tyhjentää purkkeja!

Suihkugeelejä loppui kolme. Lushin Berry Berry Christmas* oli ihanan tuoksuinen ja kimaltava, joten kyllä tykkäsin. Koostumus oli ehkä vähän liiankin geelimäistä. 4/5

TreacleMoonin Dusted Cocoa Heaven tuoksui täysin samalle kuin Jacky makupala -vanukas. Se ihastutti ensin ja noin puolessa välissä pulloa tuoksu alkoi etoa niin pahasti, että kaaduin loput viemäriin :D Sinänsä todella onnistunut suklaatuoksu, mutta ei se oikein peseytymiseen sovi. Kirjoittelin TreacleMooneista aikaisemmin täällä. 2/5

Santa’s Christmas* oli hauska tapaus, tuoksui colalle ja värjäsi ihon punaiseksi. Värjääminen alkoi kuitenkin pidemmän päälle ottaa päähän, koska koko ajan sai varoa ettei suihkugeeliä jää valkoisiin kaakeleihin tai muualle kylppäriin. Sitten kun pullo vielä tippui lattialle ja korkki hajosi, oli aika sanoa heipat. 3/5 Lushin suihkugeeleistä löytyy alkuperäinen juttu täältä.

Kérastasen shampoo tuli elevenin joulukalenterista enkä erityisemmin kiinnostunut siitä alunperin, mutta käytössä olenkin tykästynyt siihen tosi paljon! Shampoo on erittäin hoitava ja varioituneille hiuksille suunniteltu, mutta se ei siltikään tee hiuksista liian liukkaita ja lättänöitä vaan oikein täyteläiset ja ilmavat. Todella hyvä shampoo! En löytänyt juuri tätä kyseistä yksilöä elevenin sivuilta, joten en voinut tarkistaa täysikokoisen tuotteen hintaa. Epäilen aika kalliiksi. 4/5

Decléorin vartalonkuorinta tuli niinikään elevenin joulukalenterista ja tästäkin tykkäsin tosi paljon! Ihanan raikas tuoksu ja kunnolla kuoriva koostumus, joka ei kuitenkaan ärsyttänyt herkkää ihoa. Nams. 4/5

LV:n kosteuttava misellivesi* oli mainio ja kesti ikuisuuden. LV:n tuotteet on tosi halpoja ja saatavilla miltei kaikista kaupoista, ja hinta-laatu -suhde on erinomainen. Misellivesi on täysin tuoksuton ja tosi hellävarainen. Ei kovin luksus tai glamöröösi, ja tavallaan vähän tylsä, mutta turvallinen ja toimiva! LV ei puhdista ihan yhtä tehokkaasti kuin vaikkapa Garnierin misellivesi, mutta on tehokkaampi kuitenkin kuin Herbinan miselli. 4/5

Compeedin Cracked Heel* on paras jalkavoide äärimmäisen kuiville jaloille. Edullinenkin vielä. Tää on ainoa kokeilemani rasva, joka korjaa niitä halkeilevia kantapäitä ja muita ihovaurioita. Tosi hyvä myös yövoiteeksi huonokuntoisille käsille! Oon käyttäny näitä jo useamman ja nyt onkin huolestuttava tilanne, sillä mulla ei oo yhtään purkkia enää jemmassa! Apua. Äkkiä kauppaan. 5/5

L’Occitane Violet Ultra Soft Cream* oli ihanaaaaaaa! Niinkö kukkaista samettia iholle <3 Tuoksukin oli loppuun asti mieluisa, vaikka aluksi arvioin että orvokkituoksu saattaisi alkaa kyllästyttää. Tämä taisi olla kausituote eikä enää ole myynnissä. 5/5

Konjacsienen käyttö mullisti mun ihon kunnon, ja positiivisella tavalla. Kirjoittelin sienen käytöstä enemmän kuivan ihon hoitovinkkejä listaavassa jutussa. Oon nyt ihan ongelmissa kun tämä konjac tuli tiensä päähän eikä mulla ole vieläkään uutta! En ikinä muista ostaa uutta sientä kun olen kaupoilla enkä ole nettikaupoistakaan saanut tilattua. Tää mun sieni löytyy eleveniltä ja oli tosi kestävä ja laadukas. Tilaan varmaan samanlaisen uudestaan kunhan palkka tulee :)

Real Techniquesin timanttimeikkisieni oli tuote jonka rynnin superinnoissani ostamaan kun se tuli myyntiin. Sitten sieni unohtui lojumaan jonnekin laatikkoon ja kun sen sitten viimein otin käyttöön, olin vähän pettynyt. Sienen muoto osoittautui käytössä aika kömpelöksi enkä oikein osannut kaikkia sienen eri muotoja hyödyntää. Pinta meni rikki aika nopeasti ja koska materiaali ei ollut yhtä pehmoisen huokoista kuin BeautyBlendereissä, sitä oli vaikeampi saada puhtaaksi. Plääh. En osta uudestaan. 3/5

Keune Blendin Salt Mousse* on ihan LOISTAVAA. Tarkempi analyysi täällä. Ostin jo uuden. 5/5

L’Occitane Cedrat Global Face Gel tyhjeni poikaystävän käsissä. Mattapinnan jättävä kasvovoide oli kuulemma tosi hyvä ja toista purkkia kuulemma kaipaisi :) Tuoksukin tässä on ihan älyttömän hyvä. Cedrat-sarjan tuotteista kirjoitin täällä. Numeroa en tälle nyt osaa antaa, kun en itse käyttänyt.

Rexonan Aloe Vera on nähty tyhjentyneissä vaikka kuinka monta kertaa. Halpa ja hyvä, 5/5.

Lumenen CC-voide löytyi meikkivoideboksista ja ajattelin käyttää sen viimein loppuun. Ihmettelen, miten joskus pidin tätä mulle ihan parhaana meikkivoiteena, kun nyt en pitänyt tästä enää ollenkaan. Meikkivoide kului nopeasti ikävän näköiseksi, korosti kuivia kohtia ja eih. En ymmärrä. Monen suosikki tämä on, mutta mulla ei vaan toimi. 2/5

essencen Volume Stylist -ripsari* oli aluksi musta tosi hyvä, mutta massa kuivui vähän turhan nopeasti hylsyyn ja tuntui että ripsarin käyttöikä oli siksi tavallista lyhyempi. Tää oli myös ihan supervaikea poistaa! 2/5

Lumenen valokynä löytyi….jostain. En edes uskalla arvailla tämän ikää, joten heitin samantien loppuneiden pussiin. En myöskään osaa pisteyttää koska en edes muista milloin oon viimeksi käyttänyt valokynää ylipäätään.

Ryhmäkuva loppuneista unohtui ottaa, mutta ei se mitään! Olen tyytyväinen loppuneiden määrään, pitää tähdätä samaan myös huhtikuussa :)

(Tähdellä merkityt tuotteet saatu. Osa linkeistä mainoslinkkejä, joiden kautta tehdyistä ostoksista saan pienen komission. Mahdolliset komissiot käytetään blogin palvelinkulujen kattamiseen.)

Continue Reading

OPI Lisbon Collection Swatches

Heippa! Pääsiäinen hujahti ohi pikavauhtia, olin nimittäin siskoni luona ja meitä oli siellä isompi porukka, joten tekemistä riitti ja päivät suorastaan sujahtivat käsistä. Tuurissakin kävin! :D Sieltä en löytänyt ostettavaksi kuin urheiluhousut, mutta muuten shoppailin kyllä kuin vanha tekijä (joka olenkin) ja löysin mm. kasan essencen Trend Edition -uutuuksia, sitä yhtä Batistea joka on paras ja jota ei myydä juuri missään (en muista nimeä), Marimekon Kaivo-lakanat Cittarin alekampanjan turvin, maljakoita, tarjottimen ja Finlaysonin Ajatus-verhon alesta. Suorastaan lillun materialismionnellisuudessa nyt! Pankkitili ei taida olla ihan yhtä onnellinen tosin…ennustan pitkähköä puurokuuria ennen seuraavaa palkkapäivää. Mun pääsiäisreissun mahdollisti Elisa, joka otti Riehan hoitoonsa ja pitikin mun karvapallerosta erinomaista huolta <3

Mun piti julkaista tämän uusimman OPI-kokoelman swatchit jo pääsiäisenä, mutta ajattelin että jos muutkin ovat pääsiäisenä netissä yhtä vähän kuin minä, postauksen julkaisu on ihan turhaa. Mutta nyt päästään asiaan! Olen saanut lakat esiteltäväksi eleveniltä ja saamani lakat ovat Infinite Shine -versioita. Mun kokemuksen peruteella Infinitet ja normilakat ovat koostumukseltaan ihan samanlaisia, mutta en voi tietenkään aivan takuuseen siitä mennä. Joukosta puuttuu yksi lakka, murrettu oranssi Now Museum, Now You Don’t, koska sitä ei toistaiseksi ole tullut elevenille. Mutta sukelletaanpas nyt iloisiin kevät- ja kesäsävyihin OPI Lisbon -kokoelman myötä!

Hi everyone! Here are my swatches of the OPI Lisbon collection. This collection was provided to me as a press sample and all the polishes are Infinite Shine versions. I’m missing one polish from the collection called Now Museum, Now You Don’t but if I get my hands on it later, I’ll add the swatch here. Let’s go!

Sun, Sea and Sand in My Pants on kokoelman yllättäjä. En yleensä pidä keltaisista lakoista, mutta tämän sävy on aivan ihana, sellainen saturoitu ja kirkas ja terästetty hippusella oranssia. Aivan ihana, ja mikä parasta, laatu on ihan huikea! Keltaiset on yleensä kamalia lakata, mutta tämä yksilö levittyi täysin ilman ongelmia ja peitti kahdella kerroksella. Kaunein keltainen ikinä!

Sun, Sea and Sand in My Pants is the best and most beautiful yellow I’ve ever seen. It’s super saturated and has a hint of orange in it. The formula was superb for a yellow, no issues whatsoever! This is two coats. 

Made It to Seventh Hill on ruusukultainen metallilakka pinkillä flashilla. Helppo lakata, 2 kerrosta. Metallilakat usein toimivat leimauksessa, mutta tämä on varmastikin liian ohutta tavaraa siihen hommaan.

Made It to Seventh Hill is a rose gold metallic polish with a pink flash. Easy to apply, 2 coats. 

Tile Art to Warm Your Heart on kirkas keskisininen creme. Koostumusta voi kuvata yhdellä sanalla: TÄYDELLINEN. 2 kerrosta.

Tile Art to Warm Your Heart is a bright blue creme. The formula is absolutely freaking PERFECT. 2 coats. 

Closer Than You Might Belém on kirkas turkoosi creme, aaaaaivan ihana sävy! Tosi vaivaton ja kiva koostumus. 2 kerrosta.

Closer Than You Might Belém is a bright turquoise creme, just stunning! Very good formula, no issues. 2 coats. 

A Red-vival City on punaoranssi creme, jälleen aivan loistava koostumus, 2 kerrosta. Nämä punaoranssit on mun ikisuosikkisävyjä ja sopivat jokaiseen vuodenaikaan.

A Red-vival City is a red-orange creme, again amazing formula. 2 coats. 

We Seafood and Eat It on likimain neonlakka, niin kirkas se on. Sävy on vadelmaisen pinkki, vähän korallinen myös. Tämän lakan kanssa on olemassa vähän kaljuuntumis- tai raidoittumisuhkaa, joten ei kannata liikaa sutia ja työstää, vaan toimia kevyellä kädellä. En kokenut tämän kanssa kuitenkaan ongelmia. 2 kerrosta.

We Seafood and Eat It is a super bright raspberry pink creme that’s bordering on neon. Be careful not to overwork this polish because it might have some issues with bald spots when overworked. However I had no issues. 2 coats. 

No Turning Back From the Pink Street on kirkas ja viileäsävyinen pinkki creme, hyvä ja helppo, 2 kerrosta.

No Turning Back from the Pink Street is a bright and cool-toned pink creme, very easy to apply, 2 coats. 

Tagus in That Selfie! on viileä vaaleanpunainen creme, aivan valloittava sävy! Hieman raidoittuva koostumus, mutta tarkkakätiset saattaisivat selvitä kahdella kerroksella. Minä lakkasin kolme kerrosta.

Tagus in That Selfie! is a light, cool-toned creme. A bit streaky but if you are careful you can get away with two coats. I used three. 

You’ve Got Nata on Me on persikkainen creme. Yllättävän hyvä koostumus tämänsävyiseksi lakaksi, raidoittuu vain hieman. Kahdella kerroksella jäi aavistuksen epätasaiseksi, joten lakkasin varmuuden vuoksi kolme kerrosta.

You’ve Got Nata on Me is a peachy pink creme. Surprisingly good formula for a pastel shade like this.

Lisbon Wants More OPI on erittäin vaalea, lähes valkoinen vaaleanpunainen creme. Livenä lakka on ehkä vähän vaaleanpunaisempi kuin mun kuvassa, mutta todella vaalea joka tapauksessa. Koostumus on sopivan ohut, joten tällä oli ihanan helppo lakata. Kaksi kerrosta riitti!

Lisbon Wants More OPI is extremely light pink creme. This is thin in a good way so no streaks! 2 coats. 

Suzi Chases Portu-Geese on sellainen epävalkoinen creme. Lakka on siis valkoinen, mutta ei puhtaanvalkoinen eikä myöskään luonnonvalkoinen. Eli epävalkoinen :D Superkaunis lakka! Koostumus on aika ohut joten raidoittumisongelmaa ei ole. Kolme kerrosta tuotti peittävän ja tasaisen lopputuloksen.

Suzi Chases Portu-geese in an off-white creme. Quite thin but again in a good way! No streaking or pooling. 3 coats. 

Olen aivan älyttömän tyytyväinen tähän kokoelmaan! Sävyt ovat ihanan kirkkaita, käyttökelpoisia, yhteensopivia ja kaikenlisäksi vielä aivan hullun laadukkaita. Yhdenkään lakan kanssa ei ollut vaikeuksia. OPI siis jatkaa sitä samaa voittokulkuaan mitä ihastelin jo Iceland-kokoelman yhteydessä. Kuus kautta viis!

Lakat ovat nyt myynnissä elevenillä sekä mm. Stockalla, Kicksissä ja Sokoksella. Kokoelma on myynnissä rajoitetun ajan, joten vitkastelu ei ole suotavaa :D

This is an amazing collection! I love the shades and the formula is superb throughout. This collection is available right now! Mine were press samples. 

(Lakat saatu. Postaus sisältää mainoslinkkejä, joiden klikkailusta en hyödy, mutta joiden kautta tehdyistä ostoksista saan pienen komission. Mahdolliset komissiot käytetään blogin palvelinkulujen kattamiseen. )

Continue Reading

Cactusvillitys

Moi! Tässä on nyt se Picture Polishin Cactus -lakalla tehty lakkaus, jonka yhteydessä samalla testasin Essencen uutta leimasinta ja leimauslaattoja. Viime jutussa mainitsinkin että ostin sokkona Essencen laatat, mutta onneksi ne ovat hyvin toimivia ja kuviot ovat tosi käyttökelpoisia.

Voi olla että en ole erityisen luova, mutta pakkohan mun oli yhdistää tuo kaktuskuva tähän lakkaan! Kaktus löytyi pikkukuvia sisältävästä laatasta ja toisesta laatasta poimin graafisen viivakuvion. Oon todella ennalta-arvattava näitten mun mieltymysten suhteen, sillä ihastun aina graafisiin kuvioihin niin sisustustekstiileissä kuin leimauslaatoissakin. Mainitsinkin edellisessä jutussa, että Essencen leimasin toimii todella mainiosti. Se maksoi muistaakseni reilut 4 €, joten tässä on todella hinta-laatusuhde kohdallaan. Ainoa miinus on se, että kuvien kohdistaminen on vähän työlästä, sillä leimasimen pohja on muovia ja aika sameaa sellaista. Kyllä siitä kuitenkin tarpeeksi läpi näkee että sain tuon pienen kaktuksenkin suoraan kynsille. Leimauslakkana käytin Konadin uutta mustaa leimauslakkaa, joka toimii täydellisesti.

Cactus on helppo kahden kerroksen lakka ja niitä harvoja vihreitä lakkoja joista pidän. Ehkä se on tarpeeksi outo, tai ehkä kyse on yksinomaan toista kivasta etiketistä ja nimestä. Minä joka aikaisemmin pyörittelin silmiäni taannoiselle ananasvillitykselle sisustustekstiileissä ja koriste-esineissä, olen nyt täysin hurahtanut kaktuksiin, mikä ei oikeastaan mitenkään eroa niistä ananaksista… Kaktuksethan on nyt tosi trendikkäitä niin kasveina kuin kuva-aiheinakin, ja minäkin olen trendien uhri. Ei siis mitään omaperäisyyttä tässäkään asiassa :D Kotoa löytyy sekä oikea minikaktus että keraaminen kaktus, ja olen saanut itseni kiinni siitä että ihailen nettikaupoissa kaktusverhoja sekä muuta kaktukskuvioitua rekvisiittaa. Itse asiassa mun uusin hankinta kotiin on kaktuskuvioitu keittiöpyyhe. Haaveilen myös valtavasta tyräkistä, joka tosin ei oikeasti ole kaktus mutta samantyyppistä rehuosastoa kuitenkin.

Kysynkin siis tuhannen taalan kysymyksen: kaktukset vai ananakset?

(Leimauslakka saatu CesarsShopista, muut ostettu.)

Continue Reading