Elevenin ja L’Occitanen joulukalenterit: puoliväli

Munhan piti tehdä viikkokatsaukset joulukalentereiden sisällöstä, mutta räpäytin silmiäni 1.joulukuuta ja sitten olikin jo 14.joulukuuta. Siltä se ainakin tuntui. Saattekin nyt sitten noin puolivälin katsauksen kalentereiden sisällöstä! Aloitan elevenin kalenterista, joka on herättänyt mussa vähän ristiriitaisia fiiliksiä.

Mario Badescun glykolihappokasvovesi oli ihan mahtava juttu kalenterissa! Kuorivien kasvovesien suhteen mun ainoa kokemus on Pixin Glow Tonic, joten kiva päästä kokeilemaan muutakin ja tämä taitaa olla oikein suositeltava tuote kuivalle iholle. Décleorin vartalokuorinta tuoksuu ihanalle. Molemmat merkit ovat mulle niminä tuttuja mutta muuten vieraita ja molemmissa tuotekoko on tosi hyvä (59ml ja 50ml), joten peukku näille molemmille tuotteille.

Jokin alkupäivien luukuista sisälsi kolme Sigman matkakokoista sivellintä. Nää on todella kätsyn kokoisia, likinäköisenä nimittäin arvostan lyhyttä vartta koska mun pitää olla lähellä peiliä :D näissä vaan on ihan todella liukkaat harjakset joten vähän epäilyttää onko näistä mihinkään. Jää nähtäväksi.

Kangasnaamioita, kiva! Varsinkin tuo Swiss Clinicin kangasnaamio kiinnostaa, sehän on nimittäin kuivanaamio ja yhdestä naamiosta irtoaa kolme käyttökertaa. Kiva päästä kokeilemaan tämmöstä ihan uutta konseptia, tuskin olisin ostanut tätä summamutikassa koska hinta on aika korkea.

11.päivän luukku aiheutti pientä myrskyä vesilasissa, mikäli somea on uskominen. Luukussa oli elevenin kangaskassi tekstillä ”my bag of beauty” sekä pinssi.

Myönnän, että tää luukku hiersi mua kyllä. Haluan kosmetiikkakalenterista kosmetiikkaa tai kosmen käyttöön tarkoitettuja välineitä, en mitään muuta. Ihan yhtälailla mua on männävuosina hiertänyt pakettikortit tai muu sälä mitä toisten firmojen kalentereista on tullut. Halvoissa kalentereissa sen vielä jotenkin ymmärtää, mutta 145 euron investoinnilla haluan VAIN kosmetiikkaa. Ymmärrän tässä ekologisen näkökulman ja kannustuksen ns. parempiin valintoihin, mutta se tuntuu melkoisen ristiriitaiselta kun itse joulukalenteri tuottaa järjettömän isoine pakkauksineen hirvittävän määrän pakkausjätettä.

Tästäpä saankin aasinsillan seuraavaan ristiriitaisia fiiliksiä aiheuttavaan asiaan. Elevenin kalenteri on valtavan suuri ja jokainen luukku on saman kokoinen. Toistaiseksi yhdenkään luukun sisältö ei kokonsa puolesta olisi sitä isoa lootaa vaatinut, ja kun sieltä pahvilaatikosta paljastuu jokin 4 ml:n minituote niin pettymys on valmis – ihan vain sen puolesta, että luukun koko antaa ymmärtää jotain paljon enemmän. Viittaan tuotteisiin ylläolevassa kuvassa. No, Akademiklinikenin Glow Oilin hinta on jotain 168 euroa tai muuta posketonta, joten ymmärrän että joulukalenteriin laitetaan pieni esittelykoko, mutta vähän sekin turhauttaa että tulee minipullo jostain tuotteesta mitä en hinnan vuoksi IKINÄ ostaisi. Eli toivottavasti en tykkää tuosta öljystä :D toisaalta, tämä on ainoa tapa päästä edes kokeilemaan superkalliita hoitotuotteita ilman että niistä täytyy isoja summia pulittaa. Kolikolla on kaksi puolta enkä oikein tiedä kummalle näkökannalle kallistun. Tämä koskee myös Filorgan silmänympärysvoidetta, joka on sekin varsin kallista ja kalenterin tuotekoko on 4 ml. Clarinsin huulikiilto on hyvä tuote, mutta mulla on näitä 5-6 kpl jo ennestään.

Enivei, jokaista ylläolevam kuvan tuotetta yhdistää se, että jouduin etsimään niitä pinseteillä pahvilaatikon syövereistä silkkipaperin keskeltä ja ärsyynnyin jo lähtökohtaisesti siitä. Eihän nämä ole sen isompia kuin osa Lokkitanen kalenterinkaan tuotteista, mutta Lokkitanesta en isoja kokoja odotakaan kun itse kalenterikin on pieni! (…ja maksaa kolmasosan elevenin kalenterin hinnasta.)

…..mutta JEE SENSAITA!!! Ihana päästä kokeilemaan Sensain kosteusvoidetta ja hoitovettä, ja näissä tuotekokokin on todella hyvä! Täysikokoisia tuotteita en toki kalenterista odottanutkaan, mutta nämä 40-60 ml kokoluokan tuotteet ovat juuri sopivia.

Elevenin kalenterista on tullut myös kaksi hyvän kokoista tuoksunäytettä. Harmi että kumpikaan niistä ei ole mun makuun. Guccin Bamboo on ihan ok, mutta tiedän jo nyt etten tule tätä käyttämään kuitenkaan, ei ole aivan mun juttu. Sitäpaitsi toi korkki on aivan törkeän tiukka, ja kun sitten hartiavoimin repäisin sen auki, roiskaisin hyvän lätäkön pullon sisältöä vaatteilleni. Että joo, olen siis pakotetusti tätä nyt testannut ja saanut yliannostuksen :D YSL:n Black Opium on aivan supersuosittu tuoksu, enkä voi käsittää miksi, koska mun mielestä se on…noh. Todella raskas ja vaikea. En pidä yhtään. Tuo pullo on kyllä minikokoisenakin sairaan hieno!

Mutta sitten L’Occitanen kalenteriin! Sisältö on ollut tuttua ja turvallista. Kalenteri on mulla kolmatta kertaa ja ehkä tässä vaiheessa jo kaipaisi vähän uusiakin juttuja kalenteriin, aika samat tuotteet näissä näyttää pyörivän, mutta toisaalta kaikki on varmuudella käyttökelpoista tavaraa.

Verbena-sarjan vartalovoide on talvella mulle liian kevyt, mutta kesällä hyvä ja tuoksuhan on aivan ihana. Minikäsivoiteita on tähän mennessä tullut kolme; manteli, pioni ja shea. Oonko muuten ainoa jonka mielestä noiden käsivoiteiden etiketit pitäisi olla toisinpäin? :D

Nämä shampoot ja hoitoaineet on myöskin tulleet kalenterista aikaisempinakin vuosina. Koko on kätevä, mutta nämä kyseiset tuotteet ei oikein mun hiuslaadulle passaa. Siksi olisi kiva että tuotelinja vaihtuisi jonakin vuonna, shampoita kun on muissakin linjoissa.

Verbenapalasaippua tulee käyttöön, mantelipalasaippua lentää Sissille :D Sugar Cube -kylpyvaahtopala on hauska uutuus, jota aikaisempina vuosina ei kalenterissa ole ollut. Harvalla lienee kylpyammetta, mutta jalkakylvyssähän tämän voisi käyttää.

Sheasarjalla on nyt hemmoteltu kalenterin avaajia, sillä luukuista on tullut sekä suihkugeeli, vartalovoide ja kasvovoide (sekä tuo aiemmin esitelty käsivoide).

Kirsikankukkasarjan tuoksu on aivan hullun hyvä, joten suihkugeeli on tervetullut. Samat sanat voin sanoa myös Citrus Verbena -suihkugeelistä, joka nyt tekee ensiesiintymisensä kalenterissa. Citrus Verbena on pehmeämmän tuoksuinen versio Verbenasta, aivan ihana kaikin puolin.

Semmoinen saldo tähän mennessä! L’occitanen kalenterista tuttua ja turvallista, elevenin kalenterista huippuja ja huteja. Mitäs te ootte mieltä? Ja hei Instastoryyn laitan joka aamu päivän luukkujen sisällön, joten seurailkaa mua instassa jos haluatte likimain reaaliajassa kalentereita kytätä :)

(L’Occitanen kalenteri saatu.)

Translation: Summary of my Christmas calendars so far :)

Continue Reading