Paeonia

Mun on nyt vähän vaikea tuottaa järkeviä lauseita tai mitään muutakaan, sillä minun ja kesäloman välissä on enää viisi työpäivää enkä pysty ajattelemaan mitään muuta. Aina ennen lomaa mut valtaa se sama kaikkivoipaisuuden tunne ja kuvitelma siitä, että neljässä viikossa ehdin tehdä kaiken tai mitä tahansa samaan aikaan kun en kuitenkaan ollenkaan kiirehdi tai stressaa ja ehdin viettää päättymättömiä iltoja kavereiden kanssa terasseilla ja takapihoilla ja voin syödä jäätelöä suoraan purkista ja juoda Solia ja roseta lihomatta ja turpoamatta. Voi näitä hupakon illuusioita. Tässähän pitäis meinaan ehtiä pakata asunto laatikoihin ja muuttaakin. Muuttopäivä on kesäloman viimeinen päivä ja juuri ennen sitä ollaan ulkomaillakin vielä. Me ehdittiin jo IT-tuen kanssa tulla siihen lopputulokseen, että vaikka meillä onkin merkkipäivä nyt kesällä, niin unohdetaan suunniteltu rakkausreissu kun on tää muutto ja sata muutakin rahareikää. Mutta seuraavana aamuna herätyskello oli kai poikkeuksellisen raaka ja vettäkin tuli ku Esterin hanurista, joten aamukahvin lomassa IT-tuki varasi lennot ja nyt sitten tullaan Ranskasta kotiin vain muutama päivä ennen muuttoa. Eh. No, käärinliinoissa ei oo taskuja ja #yolo ja niin edelleen. Voisko joku tulla lakkapalkalla pakkaamaan kaikki meidän kamat, jotta minä voin istua terassilla viinilasin kanssa? Halukkaat, menkää jonoon! Rieha voi varmasti auttaa jo pakattujen laatikoiden purkamisessa, niin ei tule sellaista oloa että työt loppuis kesken.

Koska tuleva Ranskan matka on kovasti nyt mielessä, lienee sopivaa julkaista ranskalaisella indielakalla tehty lakkaus. Il était un vernis -merkki on tähän saakka ollut mulle vieras, mutta ulkomaisista blogeista olen lukenut suitsutusta lakkojen laadusta ja tietysti sellainen aina herättää mun mielenkiinnon. Hypnotic Polish lähetti paketissaan mulle kaksi merkin lakkaa kokeiltavaksi ja Paeonia pääsi kokeiluun ensimmäisenä.

Hi there! I’ve got five work days between me and a four week Summer vacation so I can’t really think about anything else. I’m longing for those endless Summer nights and meeting friends for a bottle glass of rosé and staying up late and doing nothing…but the reality is that we’re moving at the end of our vacation so there’s a lot of packing ahead of me. Despite of that (or because of that) we also booked flights to France although we really should save money and be sensible. And pack. Oh well, #yolo :D Anyway, since a trip to France is waiting for me I thought what better time to introduce a French indie brand to you! You’ve probably heard about Il était un vernis already because many bloggers have been raving about their wonderful polishes and the outstanding quality. Hypnotic Polish sent me a couple of polishes to try and today I’m showing you Paeonia.

il etait un vernis paeonia

Il était un vernis -nimi tarkoittaa muistaakseni että ”olipa kerran lakka” tai jotain sinne päin. Osaan ranskaa sen verran että pystyn tilaamaan itselleni lasin viiniä (osoittamalla sitä ruokalistasta), joten yhtä hyvin nimi voi tarkoittaa vaikka tomaattikeittoa. Don’t take my word for it. Nimi on suomalaiseen suuhun hankala ja lempinimeähän tuo huutaa, joten sovitaan että puhun tästä lähin illestä :D Paeonia kuuluu Végétal -kokoelmaan (mun lausumisohje: /vögötöö/), jonka lakat ovat saaneet inspiraationsa kukista. Paeonia on sävyltään murrettu, lämmin koralli ja sitä on hyvin vaikea saada kuviin oikean sävyisenä. Mun kuvissa lakka on ehkä vähän liian punainen, oikeasti nojaa enemmän oranssiin. Lakassa on hentoinen holoefekti sekä kultaista ja pinkkiä shimmerhippua.

Paeonia is a warm, muted coral orange holo with gorgeous gold and pink shimmer flakes. Absolutely beautiful. The quality was just as amazing as I’ve read – Paeonia applied like a dream and gave full coverage with two easy coats. I especially liked the brush which was dense and ”stiff” in a good way and very easy to control. Kudos! The stamping design is from MoYou London’s French-themed plate called Tourist 21.

.
.

Paeonia on ihan uniikki sävynsä puolesta mun kokoelmassa ja laatu on erinomainen. Harvassa lakassa ensinnäkään on näin täydellistä sutia ja lakan koostumus itsessäänkin on kaikkien lukemieni kehujen arvoinen. Suti on jämäkkä ja ”tiukka”, minkä vuoksi lakkaaminen sujuu ihan itsestään eikä siistittävää juuri jää. Paeonia peitti helposti kahdella kerroksella.

.
.

Nimettömään otin ja leimasin kukkakuvion, jonka toivoin näyttävän lakan nimen mukaisesti pionilta (edes kaukaa), mutta ruusujahan nuo on vaikka voissa paistais. Kuvio on MoYou Londonin Ranska-teemaiselta laatalta Tourist 21. Pikkurillissä on Ginan White ja jokunen palleroinen Paeonialla tehtynä. Tykkäsin :)

Illen lakkoja saa siis muun muassa Hypnotic Polishilta, valikoima löytyy täältä. Tsekatkaa Dahlia, se näyttää upealta! Lisäinfoa Hypnotic Polishin verkkokaupasta voi lukaista tästä postauksesta. Il était un vernis löytyy Instagramista nimimerkillä @iletaitunvernis ja Facebookista täältä.

(Lakka saatu, linkkien klikkailuista tai ostoksista en hyödy.)

Paeonia is part of the Végétal collection which is available at Hypnotic Polish (check out the whole selection here).If you want more info about Hypnotic Polish and ways to follow them, check out this post I did a few weeks back. For additional info about Il était un vernis and more swatches follow them on IG (@iletaitunvernis) and Facebook :)

(Paeonia was provided to me as a press sample in exchange of my honest review.)

Kurkkasitko jo nämä?

22 kommenttia

  1. Hahhaha! :D Tuli kyllä niin vahva samaistuminen tuohon ekan kappaleen kuvailuun, että oksat pois! Itsellä on neljä työvuoroa lomaan ja joka päivä on enemmän semmonen tunne, että voiko sen vielä perua, kun on kamalat paineet tehdä kaikkea kivaa ja jännää ja tietää, ettei ehdi kuitenkaan! :D

  2. Muutot on kyllä aina sieltä ja syvältä, toivottavasti itse ei tarvitse sitä rumbaa enää hetkeen kokea. Hyvin oot kyllä ajatellut järjestää kaiken sitten lomalla, hyvin suunniteltu on puoleksi tehty! Toivotaan, että ne kaikki menis kerrankin kuin strömsössä. :D
    Ille näyttää oikein ihanalta, kuten muukin lakkaus! :)

  3. Takerrun matkailuun koska rakastan sitä! Ihanaa!#yolo! Olen zoomaillut Hypnoticilla näitä lakkoja mutta kun ei millään muka voisi ottaa taas uutta lakkamerkkiä koska mitäänhän ei voi olla vaan yhtä tai kahta, huh?

    1. Niinpä! Pariisi ja Saint Malo olis ny vuorossa :)

      Mä oon muuten samaa mieltä, mut indiet on poikkeus! Niitä voi olla yks tai kaks, koska ne on kuitenkin kaikki samaa indiekategoriaa!

  4. Oih ♥ Itseäkin tää merkki on houkutellut, mutta olen todennut etten tarvitse mitään, jonka nimeä en osaa sanoa ääneen :D Mutta nyt kyllä houkuttaa jälleen! Ihana lakka, ja kauniit koristelut ♥♥

  5. Mie oon noita lakkoja katellu sillä silmällä vähän, mutta vielä ovat ainakin hankkimatta, tää on ainakin ihan hurjan kauniin näköinen <3 Ja kauniit on kynnetkin.

    Ranska kuulostaa matkakohteena aika hyvältä, miulla on itsellä ihan kamala matkakuume päällä, jospa vaikka ensi talveksi suunnitteilla oleva reissu toteutuisi :) En tiedä ihmisistä yleensä, mutta itse oon ainakin niin toivoton muuttaja, että suunnittelen sitä pakkaamisen aloittamista pari viikkoa ja sit lopulta saan sen aikaiseksi aloittaa paniikissa, kun on just se pari päivää jäljellä, että hyvinhän sitä vielä ehtii reissun jälkeenkin :D

    1. Uskallan jo tän yhden perusteella suositella, sillä en tosiaan oo nähny mitään muuta ku kehuja koostumuksen suhteen :)

      Ranska on ihana! Nizzassa oon käynyt monta kertaa, nyt mennään Pariisiin ja Saint Maloon :)

      Mä aattelen kans että paineen alla tulee timantteja. Eli pakataan varmaan koko huusholli tyyliin edellisenä iltana :D

  6. Meni ihan oikeen toi suomennos mutta ille kuulostaa vähintäänkin yhtä hyvältä :) oon itse nyt ranskassa ja semisti ärsyttää etten pääse kikolle ollenkaan. Onneksi toi tourist 21 laatta odottaa mua sitten kotona kun kotiudun ^^, on meinaan oivallinen lakkaus tämä!

    Mä oon ens viikon alussa muuttamassa mutta omistan onneksi niin vähän tavaraa että tuskin tulee sen kummempaa stressiä, voin kyllä tulla pakkaamaan teiän sohvan vaikka elmukelmuun parista kikosta, avuliasta eikö ^^,

    1. wuhuu, hyvä meikä, en siis nolannut itseäni julkisesti :D

      No mut hei onneks Kikolla ei oo kovin karseet postikulut Suomeenkaan joten jos himotuksia jää ni voit tilata :) oo varovainen mitä lupaat koska meillä on ihan _helvetisti_ kamaa :DDD

  7. Oi miten kauniin värinen lakka! Mua on himottanut nää ranskankielisellä nimellä varustetut lakat, eikä tää nyt kyllä yhtään auttanut siihen himotukseen :D. Koristelutkin ovat jälleen hurjan elegantit, tykkään!

  8. Tämä on yksi niistä väreistä, joita en onnistu käyttämään. Punainen/koralli jossa on kultaista. Tästä tulee mieleen ihanan kuuman kesäpäivän auringonlasku. Nätti väri, mutta ei sovi mun ihonväriin yhtään. Mulla on valitettavasti ensi kuu on lakkaostoista vapaa kuukausi, joten odottelen vaan niitä mun Glam Polisheja. =S

    1. ymmärrän, tää sävy oli myös mulle pitkään hankala, mut jossain vaiheessa vaan jotenkin kilahdin kaikkeen korallinsävyiseen :P

      Mä en varmaan voi ostaa koko kesänä mitään, kun muutto ja pakolliset uudet huonekalut ym ym ym vie kaikki rahat!

Vastaa