Old Recipe

No niin, keräsin viimein leimausrohkeuteni rippeet ja palasin sen hankalan MoYou-laatan pariin. Huomasin ensinnäkin sen, että kun sivelee laattaa sormilla, osa kuvioista tuntuu huomattavan syvinä ja karkeina, osa taas on pinnallisemmin kaiverrettu. Ei ihme että kuvio leviää, jos sabluuna on niin syvä että lakkaa pääsee sinne kauhea läjä. Valitsin kuvioksi nyt yhden niistä vähemmän syvistä, ja leimaus sujuikin vähän paremmin.

.
.

Jotain kummallista siinä laatassa on, koska tämä pinnallisemminkin kaiverrettu kuvio vääristyi kynnelle painettaessa. Tur-haut-ta-vaa. Tällä kertaa tosin hidastaminen auttoi: annoin lakan olla hetken laatalla ennen leimasimeen siirtämistä, ja sen jälkeen kuva siirtyi turhia kitisemättä kynnelle. Syvemmissä kuvioissa tuo odottelu ei auttanut mitään.

.
.

Pohjalakkana on Kikon Digital Emotion Satin -lakkasetin Rose Taupe, nro 443. Ihana violetinharmaanruskea lakka hyvin huomaamattomalla shimmerillä. Kuten Kikot yleensäkin, Rose Taupe peitti kahdella helpolla kerroksella.

.
.

Leimauslakkana on uusin tulokas Adeninasta, China Glazen Joy Romantique-kokoelmasta. Sain valita Adeninasta joitain tuotteita esiteltäväksi ja nappasin pari leimaukseen sopivaa lakkaa, joita Adeninassa on kiitettävän paljon. (Leimausnyypille tiedoksi, että Romantique-kokoelman kaikki lakat leimaavat kuin unelma, ja suurin osa A Englandeistakin on leimauskelpoisia.) Enkkulakkojen joukosta valikoituikin se toinen lakka, mutta siitä myöhemmin omassa postauksessaan. Joy on hyvin tumma, metallinen violetti, joka tekee kaunista leimausjälkeä ja kuivuu nopeasti.

.
.

Loppusilaukseksi laitoin kynsille Kikon Sparkle Touch -shimmer-flakiespäällyslakkaa, joka on kirkaspohjainen, pelkkää kimallusta ja hitulaa sisältävä pläjäys. Olen tehnyt samalla reseptillä lakkauksen aikaisemminkin ja totesin silloin saman minkä nyt: tosi kiva topperi joo, mutta tekee kuvaamisesta kokolailla mahdotonta. Ei saa kuvattua leimauksia eikä sitä shimmeriä, loistavaa…

.
.

Tuon paremmin en kimalluksen syvintä olemusta saanut vangittua, mutta eiköhän ylläolevasta kuvasta jotain käsitystä saa :)

.
.

Aika kuvaavat nuo raivokkaat raapimisjäljet siinä ekalla kerralla koittamassani kuviossa :D

Yhteenvetona totean, että MoYoun laatat ovat aivan ihania ja hintansa väärtejä – tätä yhtä laattaa lukuunottamatta. Pro Collection 14, kaunis mutta hankala. Soveltunee kärsivälliselle luonteelle, henkeä täynnä olevat älkööt vaivautuko.

Translation: I returned to my old recipe: apply an easy, beautiful polish which covers with two coats (Kiko Rose Taupe 443), stamp with a suitable polish (China Glaze Joy) and a pretty plate (MoYou Pro Plate 14, quite tricky plate though), add an excessive amount of mikroshimmer/flakies top coat (Kiko Sparkle Touch). Last time I used the same recipe it looked like this.

Kurkkasitko jo nämä?

6 kommenttia

  1. Hahhah, jouduin hörähtää tuolle laattakuvalle, sehän on kohta puhki! :D

    Tuo Kikon Sparkle Touch näyttää upealle! Ja kynnet on muutenkin – jälleen – upeat. :)

    Mä tilasin muuten MiMaxilta sen suorakulmaisen leimasimen, ensviikolla pääsis kiukuttelee siis leimailujen kans taas. Pari päivää jaksanee ja taas ne pölyttyy jossaki kaapissa pari kuukautta. ;D

    Kivaa viikonloppua!

    1. Kieltämättä vähän hävetti nuo jäljet kun katsoin ottamiani valokuvia koneella :D

      Kiitos! Toivottavasti tykkäät siitä leimasimesta yhtä paljon kuin minä :) ja sitä samaa sulle! :)

  2. Aivan ihanat kynnet taas! Maltan tuskin odottaa omia taistelujani tuon laatan kanssa.. yhtä kuviota siitä olen jo käyttänyt ja se toimi kyllä ihan mallikkaasti, saa nähdä miten loppujen kanssa käy :o

  3. Piti tulla kertomaan, että tulin hakusanoilla säädettävä sabluuna tähän postaukseen.. Ei sentään pulun poikanen ;)

Vastaa