Nizza paketissa

Heeeeei mä oon täällä taas! Tai olen ollut jo pari päivää itseasiassa. On vaan vähän käynnistymisvaikeuksia. Elämä on kauheen rankan tuntuista kun ei voikaan vaan siemailla viiniä aamusta iltaan ja pohtia, kuinka monta ateriaa jaksaisi yhden päivän aikana maksimissaan syödä ja mihin kahvilaan sitä menis välipalaviinille ja käveliskö rantaan vai meniskö höntsäilemään jonnekin muualle.

.
.
.
.
.
.

Nizza on käynyt jo varsin tutuksi, oon laskujeni mukaan käynyt siellä nyt viisi kertaa, mutta edelleenkään se ei kyllästytä. Se on kaunis, helposti hallittava, rento, mielenkiintoinen ja loistavalla paikalla oleva kaupunki. Ollaan monesti käyty seikkailemassa Nizzan ulkopuolellakin (Monacossa ja Italiassa esimerkiksi) ja tälläkin kertaa piipahdettiin St. Tropezissa. Sinne kannattaisi mennä lautalla, mutta ne eivät kulkeneet vielä. Aiemmilla kerroilla lauttamatkat on peruuntuneet huonon sään vuoksi, joten mulla alkaa usko loppua siihen että ikinä pääsisin siihen paattiin. No, nyt karautettiin matkaan autolla ja poikettiin samalla reissulla Domaine de La Croixin viinitilalla. TAIVAS. Kyllä oli Emma iloista tyttöä kun pöydät notkui jättimäisiä viinipulloja, joiden sisältöjä pääsi maistelemaan ja ostamaan sitten niitä mieluisimpia. Päiväkin oli kaunis kuin karkki, samoin maisemat ympärillä.

#meitsie matkalta
#meitsie matkalta
Viinitilan miljöötä
Viinitilan miljöötä
.
.
MUUTTUKAA VIINIKSI ÄN YY TEE NYT
MUUTTUKAA VIINIKSI ÄN YY TEE NYT
.
.

St. Tropezissa hengailtiin sen verran että alettiin taas tuntea itsemme köyhiksi ja palattiin sitten Nizzaan. Oli kyllä toinen toistaan isompia huvijahteja siellä satamassa. En oikein kehdannut ottaa kuvia niistä kun oli muutenkin niin rupuinen olo :D

rantaravintola St. Tropezissa
rantaravintola St. Tropezissa
.
.

Kätevä tuo ravintolan hiekkalattia. Ei paljo tartte imuroida. Rieha kyllä yrittää sinnikkäästi kantaa turkissaan kilokaupalla hiekkaa sisään, ehkä se onkin kiusanteon sijaan sisustusratkaisu?

Ai niin, söin muuten elämäni parhaan pizzan tällä reissulla. Italialaispariskunnan omistama Les Amoureux tarjoilee napolilaisista aineksista tehtyjä pizzoja, jotka on aivan jumalaisia. Paikka on pieni ja pöytää on vaikea saada, mutta onnistuttiin jonottamalla nappaamaan paikka ravintolasta viimeisenä lomailtana. IT-tuki tilasi pizzan jossa oli mozzarellaa ja viittä erilaista tomaattia, kaikki napolilaisten pientilojen kasvattamia, ja ne tomaattien erilaiset maut oikeasti maistuivat siinä lätyssä. Ihan käsittämättömän hyvää. Naisille muuten tarjoillaan pitsat aina sydämen muotoisina. Olin niin vaikuttunut, että piti käydä halaamassa omistajaa ruokailun jälkeen.

.
.
.
.

Viinitilareissua lukuunottamatta loma menikin lorviessa, merta nuuskutellessa ja ruoka- ja juomaelämyksiä nauttiessa. Just hyvä. Säät oli vähän vaihtelevat ja aurinkoa olis saanut kyllä useammin näkyä, mutta kerkesin mä silti tietenkin palaa ja hankkia pisamia. Niinhän sitä luulis että voi mennä puolipilviseen Ranskaan maaliskuussa ilman HC-aurinkorasvoja, mutta ei näköjään… säiden puolesta suosittelisin kyllä ennemmin matkan ajoittamista syksyyn (tai toki kesään jos kovia helteitä halajaa), koska Nizza on pitkälle syksyyn lämmin ja aurinkoinen paikka. Kevät on epävakaampi.

.
.

Rantapromenadi ja karulla tavalla kaunis kiviranta on mun suosikkipaikka Nizzassa. Aaltojen pauhussa on jotain hypnoottista ja asiat asettuu mittasuhteisiin valtavan meren äärellä. Ihminen on aika pieni ja mitätön, kun vastassa on meri. The cure for everything is salt water: sweat, tears or the sea.

.
.

Mihin te haluaisitte matkustaa?

Translation: Nice, I miss you already. 

Kurkkasitko jo nämä?

23 kommenttia

  1. Ah, mitkä maisemat! Viinitilalle olis mahtava päästä joskus uudestaan. Edellisellä kerralla olin sellainen pahainen teini, enkä ehkä päässyt siitä käynnistä nauttimaan ihan parhaalla tavalla :D Nyt sellainen käynti olisi varmasti paljon viihdyttävämpi!

    Omat matkustushaaveet elää muutenkin aika villiä elämää tällä hetkellä, listalla on aikamoinen määrä paikkoja. New York olis mahtava nähdä ja Australiassa haluaisin päästä joskus käymään. Todennäköisesti joudun kuitenkin tällä hetkellä tyytymään Tallinan risteilyyn tai mökille menoon kesällä XD

    1. Joo ei alaikäisenä ehkä ihan pääse sen jutun ytimeen :D

      Mä haluaisin kans käydä Nykissä (ja Jenkeissä ylipäätään) tai Ausseissa, mut ne ei tosiaan oo mitään íhan halpoja reissuja….

  2. No Nizzaan mnä haluaisin matkustaa! On ollut mielessä jo muutaman kerran, mutta ei ole vielä tullut mentyä. To do -listalla ovat myös Skotlannin kierros ja Lissabon, ehkä jokerina myös esim. Varsova. Jos olisi rahaa millä mällätä, niin tahtoisin New Orleansiin ja Yhdysvaltojen eteläosiin. Ja Kuubaan.

    P.S. Oli tosi hyvä matkapostaus, mutta parasta antia ehdottomasti tuo ”välipalaviini”. Otan käyttöön!

    1. Uskon että pitäisit Nizzasta :) Jenkeissä olis monta paikkaa missä haluaisin käydä, mutta onhan se aika paljon helpompaa ja halvempaa suunnata Eurooppaan…

      Hehe, välipalaviini on erittäin tärkeä lisä kenen tahansa sanavarastoon! :D

  3. Oi Ihania kuvia muistuu viime kesän 10 päivän Nizzan reissu mieleen! Nizza on kyllä ihana, aurinkoinen ja rentouttava lomapaikka. Me varattiin Airbnb kautta kiva kämppä jossa pysty itse ruokaa tekemään joka oli tosi kivaa. Ison osan ajasta me vaan hengailtiin partsilla juoden ja syöden :) Myös muutama kiva ravintola käytiin läpi. Ootko Nizzan reissuilla koskaan käynyt hajuvesi kaupungissa Grassessa? Ihana paikka kirjoitin Grassesta ja sen hajuvesi teollisuudesta täällä >http://www.lily.fi/blogit/ombre/grasse-hajuvesien-ja-tuoksujen-mekka

  4. No vitsit, ihan kaikkialle haluisin ainakin käymään! Jenkeissä voisin viettää pidemmänkin aikaa vaikka työn tai vastaavan merkeissä. Ois hieno kokemus.

    Pariisi on musta keväällä upea ja ihana, sekä tietty vähemmän ruuhkainen kuin kesäaikaan. Mulla on sinne oikeesti keväisin aina järjetön ikävä, vaikka olin reissussa viikon vuonna 2010. Jotenkin niin mun paikka, että en kestä.

    1. Joo, kyllä Jenkit täytyy päästä kokemaan vielä joskus :)

      Mä olin viime kesänä Pariisissa pari päivää, joten aika pintaraapaisuksi se jäi, mutta äkkiseltään se ei tuntunut oikein omalta. Syynä oli varmaan se, että oltiin oltu edelliset viis päivää Saint-Malossa, joka on tunnelmaltaan aivan täysin erilainen kuin mikään suurkaupunki. Kontrasti niiden välillä oli ehkä vähän liian suuri :D

  5. Euroopassa ehdottomasti Caprille, että voisin tuntea itseni heti köyhäksi, mutta ehkä ne maisemat korvais vähän? :D Karibialle se on mun sielun koti, harmi, että lompakko ei tällä hetkellä oikein salli niitä reissuja. Lennot sen verran kalliita, eikä siellä eläminenkään mitään halpaa ole. Lottovoiton sattuessa nostaisin kytkintä ja muuttaisin sinne. :D

    1. Italiassa olis monta tosi kiinnostavaa paikkaa! Sun täytyy nyt vaan sinnikkäästi lotota, ehkä se vielä joku päivä natsaa! Hyvin näkisin sut Karibialla :)

  6. Kivoja matkakuvia! :)

    Mun ikihaavekohteet on Irlanti ja Islanti.
    Eihän se muuta vaatis kuin että ottais ja säästäis ja lähtis. Mutta se säästäminen? Kuka tekis sen mun puolesta? Mitähäh?

  7. Olipa ihana lomafiilispostaus. Pode. Mä haluisin käydä New Yorkissa. En oo koskaan käydyn jenkkilässä ja siitä olis hyvä aloittaa. Tosin haluisin luuhata ympäri Eurooppaakin kyllä, haistella kaupunkien vilskettä ja nauttia paikallisista puebloista. Juu, mun sydän kaipaa Espanjaan, tai pitäiskö sanoa Kataloniaan, kun Barcelona on vienyt mun sydämen. Sinne voisin matkustaa taas, jo kolmannen vai neljännenkö jo kerran. Tai Espanjan kiertomatka, se voi olla hyvä. Ehkä sitten eläkkeellä.

    1. Kiitos :)

      Sama juttu! Jenkeissä kiinnostais tosi moni paikka, mutta Eurooppaan on helpompi ja halvempi lähteä ja Euroopassa on vielä vaikka mitä paikkoja missä haluaisin käydä. Espanjakin mulla on kokematta :)

  8. Rakastan matkustamista ja mun pää kilisee aina kun mietin mihin seuraavaksi koska paikkoja on niin hitokseen ja yleensä vaan yhteen kerrallaan. Ajattelin vielä näin aikuisena heittää jonkun hulvattoman interrail retken pitkin ja poikin! Vielä kun oppis juomaan viiniä, voidaanko pitää jotkut maistajais hommelit?

    1. nimenomaan! Joku pitkä kiertelymatka ois todella jees! Mut oon niin kermaperse nykyään että pitäis olla varaa yöpyä kivoissa hotelleissa tai ei tuu mitää.

      ETKÖ OSAA JUODA VIINIÄ?! voin pitää kurssin.

Vastaa