Niittiliuku

Mulla olis taas tarjota liukuväriä teille, tällä kertaa ei-niin-onnistunutta sellaista. Sain Adeninalta arvioitavaksi niittisetin, ja halusin yhdistää niittejä johonkin hempeään lakkaukseen. Valkkasin käyttämättömien lakkojen joukosta kaksi Misaa ja aloin sutia. Misa on perinteisesti loistanut laadullaan ja lakat ovat keskimäärin melko paksuja, ja helppoja levitettäviä. Siksi olikin pienoinen yllätys, että tällä kertaa käsiini osui kaksi vetistä yksilöä. Tokihan ne silloin käteen osuu, kun pitäis liukuvärjäystä tehdä…

IMG_0637
.

Oikealla Blush Hour, vaaleanpuna-beige creme, vasemmalla Sweet Thing, harmaanlila creme. Lakkasin ensin kynsille kaksi kerrosta Blush Houria, kolmella kerroksella tulos olisi varmastikin ollut peittävä. Sitten kaavin lakkalätäköt kynsinauhoilta ja ärsyynnyin. Seuraavaksi tein liukuvärjäyksen tavalliseen tapaani molemmilla lakoilla. Sweet Thing on selvästi Blush Houria tummempi, mutta värieron aikaansaamiseksi jouduin töpöttelemään kiduttavat kolme kierrosta. Lienee siis Sweet Thing myöskin melko ohutta tavaraa. Pidin kevyen kolmen tunnin tauon ensimmäisen käden lakkaamisen jälkeen, sen verran otti aivoon se liukuvärjäystouhu.

gradient stud nails
gradient stud nails

Lakkojen ollessa vielä märkiä, poimin niitit kynsille päällyslakkaan kostutetulla eyeliner-siveltimellä ja painoin niitit kevyesti märkään lakkaan kiinni. Päälle lotrasin kaksi reilua kerrosta Seche Vite -pikakuivattajaa. Kerääntyi muuten messevästi se pikakuivattaja tonne tähden sakaroiden väliin…

Adeninalta saamani niitit on hyvälaatuisia ja tykkäilen itse niiteistä paljon enemmän kuin strasseista. Strassit näyttää helposti kämäisiltä ja halvoilta, niitit on jotenkin tyylikkäämpiä. Adeninan lähettämässä setissä on seuraavat purnukat:

IMG_0575 IMG_0576

Kaksi kultaista purnukkaa laitoinkin tosiaan arvontaan (johon on vielä viikko aikaa osallistua, hop hop). Näissä niiteissä oli se ongelma, että ainakin tähdet ja kuusikulmiot on mun kynsille liian isoja. Oikeastaan ongelma siis on mun kynsissä eikä niiteissä… Koska mun kynnet on kapeat, kynsi kaareutuu niitin kokoon nähden liikaa ja esimerkiksi juuri noissa tähdissä sakarat jäi sojottamaan ilmaan. Arvata saattaa, että ei kulunut vuorokauttakaan kun ensimmäinen tähti (ja itseasiassa yksi pyöreäkin niitti) oli tippunut kynneltä. Kynsiliimalla niitit varmaan pysyis koostaan huolimatta maailman tappiin saakka, mutta liimattujen niittien irroittamiseen tarvii sen verran järeitä työkaluja, että päätin jättää liimalla lotraamisen väliin.

IMG_0636
.

Pyöreistä pikkuniiteistä tykkään kovasti, oon ehtinyt käyttää niitä jo kahdessa lakkauksessa ja veikkaan että saan käytettyä purkin tyhjäksikin jopa. Ainakin jos jatkossakin niitit irtoilee alle vuorokaudessa, niin purkki tyhjenee varmasti parissa viikossa :D

Mulle lähetetty niittisetti löytyy tästä. Purnukoita saa ostettua yksitellenkin ja muoto- ja värivaihtoehtoja löytyy tuon setin valikoiman ulkopuolelta runsaasti. En hyödy klikkauksista.

Nooh, niitit vai strassit? Onko hyviä strasseja olemassa jossain, vai olenko mä vaan sattumalta törmännyt surkeisiin sekundablingeihin?

Translation: Webshop Adenina sent me these studs for a review. I’ll choose studs over rhinestones any day of the week. Studs are more elegant and don’t look tacky and cheap like bad rhinestones often do. The gradient was done using two Misas, Blush Hour and Sweet Thing. 

Kurkkasitko jo nämä?

18 kommenttia

  1. Parhaita ”strasseja” on sellaiset aidot swarovskit, joita mm cesars myy. Hintahan on naurettava ebay- kamaan verrattuna, mutta pienellä vaivalla kivet saa poimittua talteen ja käytettyä siten uudestaan. Mulla on ollut yhdet ja samat varmaan viisi kertaa kynsillä, miksikään eivät ole menneet :)

  2. musta tuo liukuvärjäys on silti todella ihanan näkönen :3 ittekki tykkään noista pyöreistä niiteistä enemmän ku strasseista just tyylikkyyden takia ja sitte se jää hiuka matalammaks eikä tuu nii kova himo repii irti kuten taas starreilla nii käy, ja adeninan niitit tuntu tosi laadukkailta ku sain niitä pussillisen tilaajalahjaks :D

  3. Niitit JA strassit :). Itse oon tykännyt Konad-hyrrien strasseista, joita saa muistaakseni nelly.comista suht edukkaaseen hintaan. Ne on huomattavasti laadukkaampia kuin eBay-halppikset, mut sen verran halpoja kuitenkin, et raaskii hävittää käytön jälkeen. Swarowskeista mulla ei kokemusta ookaan, kun talteen kerääminen tuntuu ylitsepääsemättömän suurelta työltä. Muka. Pitäis ehkä kokeilla.

    Mulla kesti niitit tosi hyvin, kun laitoin taannoin liimalla hiekkalakan päälle, mutta ne sai myös irti ilman väkivaltaa. Lähtivät tosi siivosti ihan normaalilla lakanpoistotoimenpiteellä :). Oli meinaan eka kerta, kun kiinnitin liimalla, koska oon pelännyt sitä irrottamista.

    Liukuvärikin näyttää oikein nätiltä, vaikkei mennytkään kuin strömsössä. Auttaiskohan noita tähtiä taivuttaa jollain pihdeillä?

    1. Myönnän, että mulla on kokemusta vaan ebay-strasseista, joten ehkä oon huudellut vähän turhan suurella suulla :D Pitänee koittaa liimaa ens kerralla, ärsyttää kun vaivalla väkerretty lakkaus menee pilalle päivässä. Pihtien kanssa en kyllä jaksa alkaa tappelemaan :D

  4. Harmi, että oli vähän kökkö lakkapäivä :/
    Lopputulos on silti kiva!! =) Itse tilasin joku aika sitten ekat niittini ja ne on vielä kokeilematta, kun en ole vielä itseä miellyttävää tyyliä keksinyt miten niitä käyttäisin mahdollisimman paljon kerralla ilman, että näyttää ihan tollolta.

    1. No joo, tuli näistä lopulta ihan mieluisat :) haha naurattaa tuo ”miten käyttäisin niitä mahdollisimman paljon kerralla” :D mä varmaan raatelisin kaikki irti jos yhdellä kynnellä olis enemmän ku kaks niittiä…

  5. Niitit JA strassit, molemmille on käyttöä ja molemmista tykkään. Nämä kynnet on kyllä kivat kun pohja on aika hempeä ja sitten päällä on vähän rokimmasti noita niittejä. Hyvin jees. :)

    Olen samalla kannalla kuin Surya tuossa ylempänä: eBaysta pussi Swarovskin kristalleja ja ne sitten aina talteen lakkoja poistaessa. Ne kestävät mainiosti uudelleenkäyttöä eikä se talteen ottaminen mitenkään hankalaa ole. Ja kyllähän ne ovat kirkkaudeltaan ja hohteeltaan ihan omaa luokkaansa. :)

    Mulla taitaa olla myös Konadin ja Sinan kirkkaita strasseja ja nekin ovat varsin sieviä, eivät todellakaan tuhruisien eBay-halpisstrassien näköisiä, mutta kun ottaa huomioon mitä Konadin omat maksavat, voi sen rahan käyttää ennemmin eBayssa aitoihin Swarovskeihin.

    1. Kiitän :) Joo, Swarovskit voisin kokeiluun joku päivä tilata, en tosiaan muistanut niiden olemassaoloa ollenkaan tätä postausta kirjoittaessani :)

  6. Mä diggailen kans ehdottomasti enemmän niiteistä (erityisesti hopeista ja noista pienistä pyöreistä, kun ei vie liikaa tilaa kynsiltä, mulla sama ongelma noiden tähtiniittien kanssa) kuin strasseista! Strassit näyttää vaan jotenkin liian muoviselta nykyään ja niihin on ehtinyt kyllästyäkin tässä monen vuoden kynsiharrastuksen aikana. Niitit tuntuu nyt olevan se juttu ja sopii lakkaan kuin lakkaan :) Kauniit nuo kyntes!

  7. Itse käytän myös Swaron strasseja ja kerään ne talteen. Tulikin mieleeni tässä kysyä, että onko nuo niitit käyttökelposia useampaan kertaan? Olettaen siis, että viitsii kerätä niitä talteen.. :)

    1. On joo, mikäli ne hellävaroen poistaa. Nypläsin osan niiteistä irti ja silloin niitin pohja jää lakkaukseen kiinni, eli sitä poistamistyyliä en suosittele :D

  8. Vasen ja oikea menneet sekaisin tuossa lakkojen kuvailussa. Ihana blogi sulla, olen menneinä viikkoina lukenut uusista vanhempiin päin järjestyksessä kynsipostauksia ja tykkään!

Vastaa