Neonglitteriä ja vähän uutisiakin

Ei kesää ilman neonglittereitä. Kyllä, tänäKIN vuonna nyrjähdin ostamaan lisää neonglitterlakkoja, vaikka kuvittelin jo että mulla on kaikki mahdolliset väriyhdistelmät. Olin väärässä. China Glazen Electric Nights -kokoelmassa ilmestyi kolme glitteriä ja ostin ne kaikki, koska mitäs sitä turhaan oikeaa luontoaan peittelemään. Minä olen ihminen joka ostaa kaikki neonglitterit keväällä ja katselee niitä WTF -ilmeellä syksyllä. Olen hyväksynyt asian.

Tämän lakkauksen tein jo sata vuotta sitten, mutta kuvat epäonnistuivat enkä siksi ole innokkaasti niitä ollut julkaisemassa. En kuitenkaan ikinä saa tehtyä tätä samaa lakkausta uusiksi vain kuvaamista varten, joten menkööt!

.
.

Pohjalla on Essencen Wild White Ways, valkoinen creme, jota on kovasti hehkutettu mutta itse en tälle mitenkään aivan hullun lailla syttynyt. Valkoiseksi ihan jees, mutta ei yhtä hyvä kuin Ginan valkoinen yhdistettynä Essien sutiin. Kolme ohutta kerrosta lakkasin ja sillä sain tasaisen pinnan. Glitter on China Glazen Let the Beat Drop, ihana pinkki-violetti-oranssi väripläjäys. Nimettömään tein samoilla sävyillä liukuvärjäyksen, ja siinä päästäänkin kuvien epäonnistumiseen. Liukuvärjäyksessä ihan oikeasti oli kyllä kolmea sävyä, mutta kuvissa näkyy vain kaksi. Saako murjottaa? *murjottel*

.
.

Liukuvärissä käytin samaisen Electric Nights -kokoelman Plur-plea sekä Essien Cute as a Buttonia ja Tart Decoa. Tart Deco on se pirulainen, joka ei kuvissa näy lainkaan. No, ajatus oli ihan hyvä. Itseasiassa ihan alkuperäinen ajatus oli se, että olisin tehnyt samanlaisen glitter + liukuväri -lakkauksen jokaisella ostamallani Electric Nights -glitterillä ja julkaissut kaikki kerralla, mutta ilmeisesti keksin jotakin muuta mielenkiintoista koska se suunnitelma otti ja unohtui. Julkaistaan nyt siis tämä yksi lakkaus sentään, niin ette ehdi kuvittelemaan etten tänä vuonna olisi neoniin hurahtanut :D

.
.

P.s. olen unohtanut mainita, että asunto on myyty ja uusi ostettu. Vielä en juhli kovin suurieleisesti, koska papereita ei ole tehty, mutta ihan varovasti kohotan viinilasia ja selaan toisella kädellä netistä erilaisia työpöytävaihtoehtoja. Tämä tytsy saa viimein kunnolla tilaa omalle kynsipossuilupisteelle! *juhlii pienesti ja salaa*

Translation: Summer and neon glitters go together like strawberries and vanilla ice cream! I thought I own every possible neon glitter color combination but it turns out my collection desperately needed the three glitters in China Glaze Electric Nights collection. Go figure ;) Here’s Let the Beat Drop with a gradient accent nail. C’mon Summer, me and my neon glitter army are waiting!

Kurkkasitko jo nämä?

12 kommenttia

  1. Mahtava juttu tuo asuntoasia! Onnea pienesti ja salaa! :D Mä mietin että jos hommaisin jostain tuon Essencen valkoisen, mutta jos se ei paljon kummempi ole niin ehkä mä tyydyn Ginaan Essien sudilla kun sitä on vielä moooonta pulloa jäljellä. :)

    1. Heh, kiitti! :D

      Joo, kyllä se ginaessiekombo on minusta parempi. Essence ei missään nimessä oo huono, mutta suti ei ole yhtä hyvä kuin Essiellä :)

  2. Varovaiet onnittelut asuntohommiin :) Mäpä taas tykkään tuosta Essencen valkoisesta mutta mullapa ei olekkaan Ginan valkoisessa Essien sutiloa, että ehkäpä siksi! Nättiä neonia ja hänelläpä on uus looda tossa kommenttiboxin alla, jeij! :)

    1. Kiitos :) Joo, varmasti minäkin olisin tykännyt enemmän jos en olisi tottunut jo siihen Gina+Essie -yhdistelmään, mut ei toi essencekään minusta huono ollut :)

      Sori kun kesti sen loodan kanssa, juhannus vähän viivästytti :D

  3. Ah sieltähän ne neonglitterit tuli! <3 Nämä on tosit kivat! Tykkään erityisesti tuosta liukuväristä. Se sopii niin hienosti yhteen noiden glittereiden värien kanssa. Olen katsonut tätä kuvaa useammalla näytöllä ja ainakin tällä voin kuvitella tuohon liukuväriin nuo kolme väriä! Mun mielestä tuollainen väriyhdistelmä on aika rohkea, mutta kesän kunniaksi voisin myös kokeilla! Paitsi ettei mulla ole tommosta pinkkiä. Voi harmi, on ehkä pakko hankkia! ;)

Vastaa