Money Well Spent: Lierac Hydragenist -voiteet

Money Well Spent on postaussarja, jossa nostetaan esiin erityisen erinomaisia, itse ostettuja tuotteita. Hintataso vaihtelee, mutta yhteistä tuotteille on se, että ne ovat olleet joka pennin väärtejä. 

Tämä postaussarja onkin päässyt uinumaan talviunia, mutta onneksi koskaan ei oo liian myöhäistä palata ruotuun. Tällä kertaa esittelyssä on Lieracin Hydragenistejä. Sarjan seerumista olen vouhkannut jo moneen otteeseen, mm. tässä jutussa, mutta muut sarjan tuotteet ovat jääneet kokeilematta. Joulun alla samoilin apteekissa ostaakseni äidille lahjaksi Hydragenist-seerumin, ja tarjoushaukkana silmäni osuivat lahjapakkauksiin. Koska rahanmenoa ei joulun alla tietenkään vielä tarpeeksi ollut, päädyin ostamaan itselleni Hydragenist-lahjapakkauksen. Glitterillä kuorrutettuun vaaleanpunaiseen meikkipussiin oli pakattu Hydragenist-sarjan kasvovoide sekä SOS-tehovoide. Hintaa tällä setillä oli kasvovoiteen verran, eli 44 euroa. Lahjapakkauksia oli kahta erilaista, toisessa oli SOS-voiteen lisäksi hieman kevyempi, geelimäisempi versio kasvovoiteesta, mutta aavikkonaamana valitsin tietysti sen tuhdimman.

Kasvovoide on vaaleanpunaista, täyteläistä, erittäin kosteuttavaa ja nopeasti imeytyvää. Sen tuoksu on niin ihana että melkein itkettää. Tiedättekö sen tunteen kun astuu sisään kukkakauppaan? Keuhkot täyttyy kosteasta, happirikkaasta ilmasta ja raikkaasta kukkien tuoksusinfoniasta. Näistä voiteista tulee samanlainen tunne! Tuoksusta tuli heti mielleyhtymä kukkakauppaan ja aina kun nuuhkaisen voidetta, pitää sulkea silmät ja hengittää syvään.

Olisin muuten varmaan paljon miellyttävämpi ihminen jos olisin töissä kukkakaupassa ja saisin nauttia siitä ilmastosta koko päivän.

Kasvovoide sopii meikinkin alle eikä ainakaan Lumenen hyaluronihapposeerumiin yhdistettynä lähde rullaamaan tai murustumaan. Allaolevassa kuvassa vasemmalla Sos-voide, oikealla kasvovoide.

Sos-voide on koostumukseltaan yllättävän ohutta ja geelimäistä. Jotenkin automaattisesti odotin paksua jankkia :) Voidetta voi käyttää myös kosteuttavana ja juonteita häivyttävänä naamiona, mutta mulla tämä on palvellut yksinomaan yövoiteena. Tosi korpulla iholla Sos saattaisi toimia kuuriluontoisesti myös päivävoiteena, sillä geelimäisen koostumuksen ansiosta iho ei jää kiiltelevän rasvaiseksi ja voide imeytyy kohtuullista tahtia.

Hydragenist -sarjan tuotteet toimivat myös kuivuudesta johtuvien juonteiden häivyttämisessä ja iholle tuleekin kiva ”replumping” -efekti, juonteet ja huokoset ikäänkuin pullistuvat huomaamattomammiksi ja meikkivoide asettuu iholle kauniisti. (Huomaamatto…kylläpä piti kauan tavata tuota sanaa, meniköhän edes oikein :D)

Hydragenist jatkaa siis voitokasta linjaansa kosmetiikka-arsenaalissani! Kyttään kyllä jatkossakin vastaavia lahjapakkauksia, niissä on usein hinnat kohdillaan. Olisi kiva kokeilla Lieracilta muitakin sarjoja, osaisitteko ehkä suositella jotakin?

Translation: Lierac Hydragenist is a win in my book. Serum has been a big hit for me for a long time now, but I bought these face creams only recently. I don’t know why I waited so long because these two work wonders on my dry skin!

Kurkkasitko jo nämä?

12 kommenttia

  1. Lierac on yksi parhaita apteekkikosmetiikkamerkkejä, ehdottomasti:) Hydragenist on aivan ihana sarja. Joitakin sen tuotteita ole kokeillut ja ihastunut:)
    Lieracin puhdistusöljy on tällä hetkellä mun ykkössuosikki<3

  2. Mä voisin suositella Magnificence -sarjan Red Serumia ja Precision Eyes -kynää, Premium -sarjan Supreme Maskia ja seerumia. Puhdistuotteista ehdottomasti ihanan tuoksuista Tonique Eclatia sekä kuorinnoista loistavaa High Peeliä.

  3. Oi vitsi, harmi kun tuollainen löytö on mennyt ohi suun! Mua niin himottais kokeilla noita tuotteita, kun oon kans aavikkonaama (:D) ja näistä on niin paljon kohkattu..! Täytyy jatkossa pitää lähiapteekin tarjouksia paremmin haukankatseen alla.. ;)

  4. Ai jestas, Hydragenist on ihan paras sarja. Tällä erää käytössä seerumi ja toi Rescues SOS balm. Siis päiväkäytössä mutta käytössä on myös isotretinoin-kuuri, että vähän vaikuttaa toki. :D Aiemmin oli käytössä sarjan geelivoide ja oli rasvottuvallakin iholla ihana kosteuttaja, jonka päälle pystyi meikkaamaan suitsait. Merkiltä kiinnostaisi kyllä kokeilla vähän kaikkee. Ainakin Magnificenceä.

  5. Nää on ihan parhaita! Sos-voide ja seerumi on pelastaneet mun kosteuköyhän ihon, tarvinnee hakea vielä toi kasvovoidekin testiin :) Omani ostin Puolasta, jossa nää on hiukan edullisempia. Muistaakseni n.60 € maksoin sos-voiteesta ja seerumista yhteensä.. Sillä hinnalla näitä viitsii läträtä vähän enemmän :D

Vastaa