Mellastuspostaus

Mua seuraa nyt joku todella huono karma nettiostosten suhteen. Ajattelin ensin kaiken olevan vain huonoa tuuria, mutta alan uskoa että tässä on joku jumalallinen salaliitto takana. Esimerkkinä alkuun Zoyan syksy-PixieDustit. Tilasin koko kokoelman Ebaysta ja  ne saapuivat tässä kunnossa:

.
.

Oranssi Dhara oli hajonnut tuhannen päreiksi, sotkenut kaikki muutkin pullot ja sulattanut osan korkeista repaleisiksi. Laitoin reklamaation menemään, myyjä pyysi kuvia, lähetin ne – ei vastausta. Odotin viikon, lähetin kuvat uudestaan, eikä edelleenkään vastausta. Lopulta kahden viikon jälkeen sain myyjään yhteyden ebayn kautta, kuulemma kuvat olivat menneet roskapostikansioon tms. Myyjä lupasi lähettää uuden setin, mutta eiköhän sekin rikkinäisenä saavu – myyjä oli kuitenkin sitä mieltä, että on pakannut lakat hyvin, joten tuskin toinen setti tulee sen kummemmin pakattuna. Pakkaustyylissä todellakin oli parantamisen varaa, mistä kertoo sekin että myös Sissi sai oman settinsä samalta myyjältä rikkinäisenä. Myyjä on kyllä ollut ylitsevuotavan ystävällinen ja yhteistyöhaluinen, mutta sekään ei taida mulle riittää mikäli toinenkin lakkalähetys tulee päreinä perille.

.
.

Myöhemmin tilasin Born Pretty Storesta niittejä ja siirtokuvia. Odotin kolme viikkoa ja sain niittejä ja tarroja. Lähetin reklamaation, lähetin kuvat ja minulle luvattiin lähettää siirtokuvat uudestaan. Odotan niitä ehkä ensi jouluksi. Ihan järjettömän turhauttavaa valokuvata ja reklamoida jotain parin euron kynsitarroja, mutta hitto kun decaleista maksoin niin decaleita myös haluan.

Surkein koettelemus on ollut tilaus Illamasqualta. Tilasin heinäkuussa Illamasquan superalesta kolme lakkaa ja yhden aluslakan. Tilaus saapui pari viikkoa myöhemmin kotiovelle, mikä oli mukava bonus. Aluslakka oli kuitenkin vuotanut ja korkin sisus oli täynnä kuivahtanutta lakkamähmää. Laitoin kyselyä asiakaspalveluun, että mitäs nyt tehdään. Ja lähetin kuvia, taas. Mulle vastattiin nopeasti ja luvattiin lähettää uusi aluslakka tilalle.

Lähes puolitoista kuukautta myöhemmin sain mailin UPS:ltä, jossa kerrottiin että minulle tuodaan lähetys kotiin 26.8. Oletin että mulle soitetaan toimitusajasta, kuten alkuperäisenkin tilauksen kohdalla. Soittoa ei kuitenkaan tullut ja 26.pv kotiin tullessani löysin ovelta lapun, jonka mukaan pakettia on yritetty toimittaa ja uusi yritys tehdään seuraavana päivänä. Soitin asiakaspalveluun, jossa mun järkytykseksi vastattiinkin englanniksi. Jäädyin hieman aluksi, mutta onnistuin selittämään asiani. Asiakaspalvelu kertoi, että toimituksia tehdään vain virka-aikaan. Sovittiin, että toimitusosoitteeksi vaihdetaan mun työpaikka, koska en ole kotona virka-aikaan. Tässä vaiheessa puhelimeen tuli suomea puhuva asiakaspalvelija, toimitusosoite varmistettiin moneen kertaan koska mun työpaikalle voi olla hieman vaikea löytää, kyseessä kun on iso rakennus jossa on useita toimialoja. Kysyin, että voisiko kuljettaja soittaa kun on ulko-ovella, niin voisin hakea paketin siitä. ”Meillä ei ole sellaista palvelua.” Niin, paitsi että sehän ei ole palvelua mulle vaan sille KUSKILLE. Ei onnistunut.

Noh. Seuraava päivä oli perjantai, jolloin teen tavallista lyhyempää työpäivää ja lähden yleensä kahden jälkeen kotiin. Kahden maissa pakettia ei kuitenkaan näkynyt, joten jäin töihin. Klo 14.50 soitin UPS:lle ja kysyin, missä se paketti menee, rakennus kun menee neljältä kiinni eikä sisään pääse ilman avainta. Minulle vastattiin, että paketti on edelleen kuljetuksen mukana ja tulee mulle ennen viittä. ”Meidän toimitusaika on 9-17”. Sanoin että oletin paketin tulevan neljään mennessä, koska toimitusajaksi sanottiin virka-aika ja noh, se nyt sattuu Suomessa olemaan 8-16. Kysyin taas olisiko kuskiin mahdollista saada yhteyttä ja kertoa hänelle, ettei kannata tulla jos ei ennen neljää ehdi. Ei kuulemma ole sellaista palvelua. Edelleen, en käsitä miten se on palvelua mulle jos ehdotan että kuskilta säästetään turha ajokeikka…virkailija sanoi, että paketti toimitetaan maanantaina työpaikalle mikäli kuski ei tavoita mua.

Jäin roikkumaan työpaikalle yli neljään. Vähän neljän jälkeen siirryin ulos odottamaan, koska kuskinhan piti tulla ennen viittä. Eipä tullut. Soitin hieman ennen viittä asiakaspalveluun jo aavistuksen hiiltyneenä. Langan päähän osui huonoa englantia puhuva mies. Hirveän vaikeaa vaihtaa yhtäkkiä kieli englantiin, kun on varautunut avautumaan suomeksi. Avautuminen englanniksi on paljon vaikeampaa. Kysyin paketin tilannetta. ”It has been transferred to the Finnish post.” ?!?!!?!?? WHAT? Kysyin miksi. ”I don’t know, it has been there all day.”

(mun pulssi nousee kun vaan muistelenkin tätä.)

Sanoin että soitin vaivaiset kaksi tuntia aikaisemmin ja silloin mulle kerrottiin paketin olevan mukana kuljetuksessa. Kerroin, että oon tuhlannut vapaa-ajastani kolme tuntia odottaen pakettia, jonka toimittamisen nimenomaan varmistin etukäteen. Arvatkaa mitä sain vastaukseksi? Omahyväisen vittumaisella äänensävyllä sanotun ”well I can’t do anything about the past” -lauseen. Raivo. Itsehillintäni viimeiset rippeet keräten tiedustelin, onko tuo todella viimeinen vastaus minkä herra aikoo mulle antaa, vaikka kyseessä ei ole minun virheeni vaan heidän. Äijä sanoi nihkeästi että voi antaa mulle seurantakoodin. Kysyin voisko sen lähettää mailiin tai tekstiviestillä, koska mulla ei ole kynää ja paperia KOSKA OLEN MELKEIN TUNNIN ODOTTANUT KUSKIA ULKONA. ”Se ei ole mahdollista.”

Oikeesti.

.
.

Pyöräilin kotiin tatti otsassa ja soitin taas vaihteeksi UPS:n asiakaspalveluun. Aattelin että soitan niin kauan että puhelimeen vastaa joku muu kuin se edellinen pässi. Sain langanpäähän tällä kertaa ruotsalaisen naisen, joka oli huomattavasti palvelualttiimpi ja vaikka jouduin jälleen selittämään koko sekavan kuvion englanniksi, yhteistyö toimi huomattavasti paremmin kuin edellisessä puhelussa. Paljastui että mun paketti ei edes ole lähipostissani vaan pääpostissa, missä ei taas ole mitään järkeä. Pääposti on todella kaukana mun työpaikasta, mutta sen sijaan mun työpaikka on varsin lähellä UPS:n varastoa. Järjen riemuvoitto. Kerroin että en voi käsittää miksi paketti on yhtäkkiä Itellalla, vaikka mulle on kaks päivää hoettu että paketti tulee UPS:n toimituksena mun työpaikalle. Nainen ei osannut vastata ja sanoin, että en oo ihan hetkeen törmännyt huonommin järjestettyyn kuvioon kun oikea käsi ei tiedä mitä vasen tekee ja asiakkaalle sanotaan ensin toista ja sitten toista, eikä kukaan oikeasti tiedä missä se mun paketti on ja MIKSI. Nainen kertoi olevansa itse Ruotsissa mutta lupasi laittaa soittopyynnön jollekulle joka on Suomessa ja tietää jostakin jotakin.

Hetken päästä mulle soittikin Marko, ajojärjestelijöiden esimies tai jotain sinne päin. Hyvä etten alkanut itkemään helpotuksesta, kun viimein sain tilaisuuden selvittää asiaa suomeksi :D Marko ihmetteli että olin niin iloisen kuuloinen, oli kuulemma odottanut huutoraivaria, koska aspan viestissä luki että ”asiakas on äärimmäisen hermostunut”. Nice. En ollu edes lähellä äärimmäisen hermostunutta, voin kertoa…vielä olis ollu varaa nostaa kiihtymystä muutama pykälä ylöspäin. Joka tapauksessa, lopputulema oli se että paketti todella oli pääpostissa jonkun käsittämättömän kämmin takia, josta se toimitettaisiin mulle kotiin seuraavana maanantaina. Sain luvan soittaa Markon numeroon mikäli pakettia ei kuulu tai muuta ongelmia tulee, lisäksi asiakaspalvelun esimiehelle lähti Markon kautta palautetta ja samoin varaston pojille ja Itellalle. Sain neuvon olla soittamatta Itellan asiakaspalveluun, koska ”se toimii vielä huonommin kuin meidän” :D Liikuttuneena tästä kaikesta ystävällisyydestä nyyhkin puhelimeen kuinka Marko palautti mun uskon ihmiskuntaan. Että kiitos ja anteeksi ja terveisiä Markolle ajojärjestelyihin, jos joku tuntee :D

.
.

Paketin painoksi oli ilmoitettu 2 kg, joten olin tietysti aivan tuhinoissani että nyt saan mahottomasti kaikkea ilmasta kamaa Illamasqualta. Tuhinoin maanantain, mutta pakettia ei tullut kotiin. Sen sijaan se tuli tiistaina töihin. Ei se todellakaan kahta kiloa painanut, ja sisällä olikin vain se luvattu aluslakka. Arvatkaa onko se sama aluslakka kuin alunperin tilattu?

Oik. alunperin tilattu, vas. korvaava lakka
Oik. alunperin tilattu, vas. korvaava lakka

No ei ole.

Tässä kohtaa nostan kädet pystyyn. WHATEVER. Ehkä alan vaan ostaa Mavalaa marketeista.

Kurkkasitko jo nämä?

31 kommenttia

  1. Kuten ennustin, Mavaloiden kanssa kävisi niin, että vedät lipat kaupan portailla, kassi putoaa maahan ja lakat on pillanpäreinä.
    Iloitsen tällä hetkellä siitä, että et tilannut Fragrance Directiltä mitään…kts. fb

    1. Mutta sitten olis ainakin helpompi reklamoida :D

      Huhhuh tuota FD:tä..todella, onneksi en tilannut…

  2. Voi ei. Sulla on kyllä aika paha postikarma. Mulla oli tullut pari lähetystä postilaatikkoon tänään ja niin oli tarvinut tunkea, että se liikkuva lippa siinä luukun suojana oli irronnut ja odotteli siellä postien seassa hakijaa. Onneksi ei satanut. (ei nyt millään muotoa verrattavissa sun kokemaan, mutta kerroinpa nyt silti, kun minuakin vähän harmitti)

  3. Miulla ragemittari hipoo jo käsittämättömiä lukemia vaikkei edes itselle sattunut. En vaan voi mitenkään ymmärtää tai hyväksyä tällästä kohtelua asiakkaalle.

  4. UPS UPS sori sori! Ehkä p*skin kuriirifirma mitä maa päällään kantaa. Lushin paketti murjottu, yksi rasia rutussa, kuski soitti pojalle, ei siihen numeroon jonka lähettäjä on merkannut kuponkiin, paketti jätetty ovelle, suoraan auringonpaisteeseen ja kaikkien nähtäville muutenkin, hey thanks!

    Illamasquan lakkapaketti tungettu kaksi senttiä liian pienestä postilootan luukusta sisään, lakat onneksi ehjiä, se musta pahviaski ihan kurtussa. ”Jos en ois saanu sitä sopimaan lootaan, oisit saanu pakettis vasta maanantaina” oli kuskin kommentti. Hell yeah, mutta oisin saanu sen ehjänä!

    Kun UPSin kuski toi meille töihin paketin viime viikolla, annoin suoran asiakaspalautteen:
    Mä: Jaatko paketteja myös toiselle puolelle kylää?
    Kuski: En, se on toinen auto.
    Mä: No kerrotko sille terveisiä, että lakkaa runnomasta ihmisten paketteja, eikä mieluusti jätä niitä ovelle, josta on suora näköyhteys tielle!
    Kuski: Oootko koittanu antaa palautetta aspan kautta?
    Mä: Juu, olen, mutta vastaus oli ”sorry, I don’t speak Finnish.”
    Kuski: No joo, kaikki puhelut menee Tukholmaan. Ja viesti menee kyl paremmin perille näin…

    Sama kuski tuli taas kahden päivän päästä ja totesi, et sulle meni äsken paketti himaan. Ai meni vai, en oo kyl tilannu mitään!? Ai, se olikin naapurille, no toivottavasti oli EHJÄ! =)

    Arvaa vaan, uskallanko enää tilata kotiin mitään niin että kuriirina on UPS? Nope. Tarvinnee ottaa suoraan töihin.
    Sori vuodatus, mutta mä niiin ymmärrän sun raivon. ;-)

    1. No huhhuh :o mä mietin sitäkin, että mitenköhän olis käynyt jos en osais englantia. Lukuisista soitoista vain yksi osui suomea puhuvalle asiakaspalvelijalle. Luojan kiitos oma kielitaito on sellanen, että pystyn tarpeen vaatiessa vähän raivoamaankin :D

  5. Ou nou, melkein nousi itselläkin pulssi kun vaan ajattelen tuollaista tilannetta! :D Kävin miettimään että ilmankos Itellan mies tyrkkäsi mulle sen paskana olleen Fragrance Directin paketin niin äkkiä, olikohan itsekin huomannut punaisen lakkavaluman paketin reunalla ja on lukenut mua kun avointa kirjaa että saattaisin hyvinkin järjestää kohtauksen..

    Ja vieläpä ne paskiaiset Brittien päässä ei oo vastannu mitään enää kuvien lähetyksen jälkeen, prkl..

    1. Mä katoinkin FB:stä että sulla on kans ollu ihan karsea tuuri sen tilauksen kanssa! Reklamointi on niin ärsyttävää ja uuvuttavaa ja HIDASTA. Jaan sun tuskasi kyllä.

    1. Niinpä. Onneks se Marko sentään oli mukava! Oon myös ylpeä itsestäni kun en heittäytynyt epäasialliseksi vaikka aspa niin tekikin.

  6. ” “asiakas on äärimmäisen hermostunut”. Nice. En ollu edes lähellä äärimmäisen hermostunutta, voin kertoa…vielä olis ollu varaa nostaa kiihtymystä muutama pykälä ylöspäin. ”

    Ei tällaiselle sais repeillä mut sarkasmin kukka on kaunein kukka ;3 Mulle jonkin engl. aspan haukkuminen kävis aika sujuvasti mut ruotsiks kyl ei x)

    1. Heh :D no mä en haukkunut ketään, asiallinen olin koko ajan :) mutta joo, se ei olis onnistunut ruotsiksi alkuunkaan.

  7. Mun teki mieli ottaa puhelin käteen ja soittaa raivopuhelu. Sitten mun teki mieli itkeä ja nauraa yhtäaikaa. Voiko näin oikeasti??? Krääh.

  8. Paluuviite: Fragile

Vastaa