Mehujääsävyt

Turhauttaa taas kitistä valokuvista, mutta kitisenpäs silti. Tämän päivän lakkaus oli mulle ihan älyttömän mieluisa ja pidin sitä niin kauan että se alkoi jo lohkeilla itsekseen pois, ja siksi mua harmittaa etten saanut lakkauksesta kunnollisia kuvia. Murretun oranssinkeltaisen ja vaalean persikan sävyt jysäytti kuvissa ihon joko aivan keltaiseksi tai aivan oranssiksi, ja kuvien muokkaaminen tietysti sitten muutti niitä samoja sävyjä kynsilläkin. Olis kai pitänyt taas ottaa jokin Photoshop-oppitunti (eli pikakelata kymmeniä tutorial-videoita), mutta kuvittelin että totta mä nyt summittaisesti kokeilemalla pääsen hyvään lopputulokseen. Joo. No en päässyt, ylläri. Värkkäsin kuvien kanssa monena eri päivänä, mikä johti siihen, etten enää muistanut mitä kaikkea tulikaan tehtyä ja nyt mulla ei ole enää aavistustakaan missä kuvassa lakat on oikean sävyisiä ja missä ei. Ja ei, kynsinauhoilla ei ole punaisen lakan jäämiä, vaan jostain syystä _jokaisessa_ kuvassa kynsinauhan reuna vaan helotti punaisena. Ärsytti koko prosessi kyllä niin paljon että tänäänkin vielä oon vaan tuijottanut kuvia raivosta punaisena ja kykenemättömänä muuttamaan mitään.

Tämän iloisen intron jälkeen voinemme siirtyä itse asiaan.

.
.

Okei tossa ylimmässä kuvassa Totes on kyllä liian oranssi.

ENIVEI, tein liukuvärin Picture Polishin Totesilla ja Peaches n’ Creamilla. Tein liu’un paljaalle kynnelle joten kolme kerrosta sain töpötellä. Kumpaakaan lakkaa en muuten alunperin edes harkinnut ostavani, mutta kun näin ne Cesarsilla nököttämässä vierekkäin, mulle tuli älytön hinku tehdä niillä liukuväri ja niinpä lakat lähti kassan kautta uuteen kotiin. Mehujääsävyt!

.
.

Sopivan leimakuvionkin keksin jo ennenkuin olin kotiin saakka päässyt. MoYou Londonin Tropical -laattasarja on yksi mun suosikeista ja hedelmälaatasta nro 08 löytyi tämä hauska carambolakuvio, joka sopi mun mielestä oikein mallikkaasti tuohon liukuvärin päälle. Reikiähän tuossa on enemmän ku Polarin juustossa, mutta aika vaikea niitä oli valkoisen leimasimen päällä nähdä. Mun leimaustyyli nyt on muutenkin sellanen ”WHAM BAM thank you Ma’am!!” eli ei siinä paljo stamperiin tiirailla saati jälkiä korjailla :D Sitäpaitsi, livenä nuo reiät ei oikeastikaan mua häirinneet, mutta kun latasin kuvat koneelle niin olin kyllä melko tyrmistynyt. Olisi ehkä kannattanut sittenkin ottaa pari kynttä uusiksi, mutta myöhäistä se on kitistä kun cacca on jo lahkeessa.

Lähikuvan ois tietysti voinut jättää ottamatta tai ainakin julkaisematta, mutta menkööt.

.
.
.
.

Nyt mä en nää enää mitään muuta kuin nuo kaikki kymmenet reiät >:(

.
.
.
.

Annan itselleni ideasta täyden kybän, toteutuksesta kutosen ja valokuvista jälki-istuntoa.

Ja olenko ainoa, jolle tuo kiivikuvio keskellä laattaa ei todellakaan tuo mieleen kiiviä? :D

Translation: I LOVED this mani to bits but sadly my photos don’t do it any justice. The colors are weird and off in every picture and the dozens of holes in the stamping design don’t exactly help the situation…but still, IRL this mani was really nice! :D I used Picture Polish Totes and Peaches n’ Cream for the gradient. Neither of those polishes is something I would wear on their own but I really like them together! They remind me of a popsicle..Summer, you can’t come fast enough!

Kurkkasitko jo nämä?

26 kommenttia

  1. :D Et ole ainoa jolla kiivikuvio tuottaa muita erinäisiä mielikuvia, samoin on pikkasen vaikee siitä yhdestä MoYou:n kaffilaatasta niitä kahvipapuja leimailla ilman että suupielet pikkasen nykii… Mehukkaat lakkaukset, tekis hyvää tollanen kylmä mehujää vieläkin käheelle kurkulle. P.S. Toteutan samaa leimausmetodia!

    1. Joo siis mä en usko että kykenen ikinä käyttämään sitä(kään) kuvaa. Jossain luontolaatassa oli myöskin ”oksakuvio” joka ei kyllä muistuttanut sitä oksan reikää :D Kiitos! Ja toivottavasti kurkku rauhottuu pian. Toi on just hyvä leimausmetodi :D

  2. Joo ei tule kiiviä ei sitten millään. :D Mutta kokeile kynsille tuota niin sitten tiedetään varmaksi! :D

    On kyllä melkoiset mehujääkynnet, mutta tiedän tuon kuvaraivon, koen sitä itsekin lähes jokaisen kuvan käsittelyssä. Kun olisikin jotain kursseja mille mennä, mutta eihän niitä ole. :/

    1. Nudelle pohjalle, I assume? :DD

      Se kuvien käsittely ja värien korjaaminen on tosi hidasta ja niin ärsyttävää! Tuotekuvia on ihanan helppo ottaa :D

  3. Ihan loistavat kynnet tällaiseen päivään kun aurinko helottaa pilvettömältä taivaalta:)

    Mulle tulee vesimelonista mieleen raskausarpinen vauvamaha:P Ja kiivistä ihan jotain muuta.

  4. Sievät! Värien muokkaamiseen tarttis useamman tason, jos meinaa muokata vain kynsien väriä ilman, että iho menee väärän sävyiseksi – tai päinvastoin. Toinen vaihtoehto on käyttää adjustment layeria, jolle kertoo tarkasti mitä värialuetta haluaa säätää. Mulla on noille metodeille käyttöä about joka kerta kun kynsillä on violettia tai fuksiaa :-/

    1. Kiitti :) Niin tarttis, mut en jaksanut alkaa värkätä levelien kanssa kun en oikein hallitse niitä, eli kaikki toiminta on sitten pirun hidasta ja kuvia oli liikaa :D

  5. No nyt on kyllä neidillä vähän turhan iso tuo itsekriittisyysvaihde silmässä! Hienot on, eikä kuvissakaan mun silmään ole mikään sen kummemmin vialla. Slurps vaan ja kiivit- eiku mehujäät poskeen :D

    1. Pöh kiitos! Lähinnä tässä ny ärsytti se että kuvien käsittelyyn meni ihan kohtuuttoman kauan aikaa normaaliin verrattuna, ja sillä työmäärällä lopputuloksen olis kyllä pitäny olla priimaa…

      ahahah todellaki slurps ja kiivit naamaan :D

  6. Mä oon ennenkin kattonu tota kiivikuviota ja todennut että siinä on oikea suunnittelun kukka.. :’D Voihan se olla, että kynnellä näyttäis vähän enempi kiiviltä kuin…no, tiedäthän. :’D

    Tunnen tuskasi – mullakin jostain syystä joissain kuvissa kynsinauhat näyttää ihan punaisen tulehtuneilta vaikka ne ei todellakaan ole sitä, eikä sitä saa mitenkään muokattua pois! :@

    1. Sanoisin, että pohjalakan väri vaikuttaa varmaan suhteellisen paljon siihen mitkä mielikuvat kiivikuvalla saa aikaan :DD

      Joo siis toi on niin ärsyttävää!! Mut en oo kyllä koskaan sun kuvissa kiinnittäny huomiota moiseen :)

    1. No siis…se työmäärä minkä tein päästäkseni tähän lopputulokseen oli ihan kohtuuton :D se tässä eniten ärsyttää. Alkuperäset kuvat oli ihan WTF JUST HAPPENED -osastoa :P Mutta kiitos! :)

      1. Hahaha anteeksi, pilasin ton kuvan sulta nyt ikuisiksi ajoiksi :D Kiitos kannustuksesta ja kiitos myös haasteesta! Hyvät kysymykset keksit! :)

Vastaa