Make-Up Madness

En muista olenko aikaisemmin puhunut kosmetiikkahulluudestani täällä blogin puolella, tuskin. Kynsilakat ja nail art on luonnollisestikin mulle se ykkösjuttu, enhän muuten olisi kynsiblogia koskaan aloittanutkaan, mutta olen aina tykännyt myös muun kosmetiikan kanssa höntsäilystä. Esikuva tässä asiassa on äitini, joka on ainakin mun muistikuvissa ollut aina huoliteltu ja kauniisti meikattu, ja kotona on aina ollut kaiken maailman kosmetiikkaa hypisteltävänä. Rakas mumminikin vielä 90 vuoden kypsässä iässä värjää hiuksiaan :) Tykkään meikkaamisesta tosi paljon vaikken mikään erityinen lahjakkuus siinä olekaan. Eteenpäin on kuitenkin tultu siitä kun 12-vuotiaana väritin luomeni kajalilla luomivärin sijaan, koska se oli niin ”kätevää”…

Blogimaailman avauduttua mulle olen syöksynyt yhä syvemmälle meikkien, ihonhoidon ja hiustuotteiden Bermudan kolmioon. Värikosmetiikka on mun heikkous ja voisin ostella luomiväripaletteja loputtomasti. Rakastan hypistellä niitä ja kokeilla erilaisia väriyhdistelmiä. Valitettavasti työelämä vaatii ulkonäöltä jonkinlaista rotia enkä voi kulkea missään papukaijameikeissä arkisin, mutta onneksi sydäntä lähellä on enemmän nudesävyt kuin hurjat väri-ilotulitukset. Kosmetiikkablogit löydettyäni homma on lähtemässä uhkaavasti lapasesta, sillä valitettavasti oon nyt paljon tietoisempi kaikista sellaisista meikkibrändeistä joista en ennen blogeja tiennyt yhtään mitään. Voin kertoa, että kynsilakkojen keräily on huomattavasti halvempaa kuin selektiivisestä kosmetiikasta innostuminen :D Oon viime aikoina päivittänyt meikkikokoelmaani oikein urakalla, heittänyt vanhentuneita ja huonolaatuisia tuotteita pois, myynyt tarpeettomia ja ostanut kaikkea järkevää ihanaa tilalle. (IT-tuki ei ehkä ole kauhean tyytyväinen tähän meikkisekoilun uuteen nousuun, koska meikkipaletteja ja muuta roinaa on kohta kaikkialla.) Sitten kuin tilauksesta sattui vielä niin, että voitin Bangerheadin arvonnassa muhevan lahjakortin ja TITTIDII nyt mulla on vielä enemmän meikkejä! Oisitte nähneet mun ilmeen kun sain tiedon arvontavoitosta, olin niin tuhinoissani ettei töistäkään meinannut tulla mitään.

trekmeme
.

Mietin päiväkausia mitä kaikkea Bangerheadista tilaisin ja tietysti tein asiasta kollektiivisen ongelman puhumalla asiasta jokaiselle joka kuunteli, ja niillekin jotka eivät kuunnelleet. Koottuani ”muutaman” erilaisen ostoskorin päädyin lopulta tilaamaan pari luottotuotetta ja lopuilla rahoilla sitten sellaisia tuotteita joita en ole koskaan kokeillut ja joita ei kivijalkakaupoista saa. Prosessiin liittyi kymmeniä kupillisia kahvia ja tuntikausia blogien arvostelupostausten lukemista, koska taustatyö on tärkeetä hei.

theBalm Balms Away
theBalm Balms Away

TheBalmin tuotteet on kiinnostaneet mua jo pitkään, koska nuo pakkaukset on ihan mahdottoman houkuttelevan näköisiä. Oon ihan pehmeenä kaikkien ihanien pakkausten edessä ja kun theBalmin tuotteiden laatuakin on ympäri nettiä kehuttu, niin pakkohan niitä oli koittaa. Balms Away on voidemainen meikinpoistotuote, joka sisältää mineraaliöljyjä ynnä muita ihoa helliviä ainesosia, ja toivon tän olevan mulle seuraava luottotuote. Mulla on ihan älyttömän herkkä silmänympärysiho ja talvisin atooppinen iho kiusaa silmäluomia ja meikinpoistoaineet kuivattaa ihoa entisestään, joten tällainen vaseliinimainen, kosteuttava meikinpoistaja kuulostaa nappituotteelta. TheBalm Balms Away, laitan toivoni sinun pakkaukseesi.

TheBalm Mary-Lou Manizer
TheBalm Mary-Lou Manizer

TheBalmilta lähti mukaan myös heidän kulttituotteensa eli Mary-Lou Manizer, joka on puuterimainen korostustuote. Talvella olis kiva näyttää jollakin tavalla elävältä, ja Mary-Loulla saa ihanasti hehkua kasvoille ja kuultoa täsmäkohtiin kuten poskipäille. Purkki on korostustuotteeksi varsin suuri ja vaikka tällä hintaa vähän onkin, niin tää riittää mun käytössä varmaan keski-ikään saakka. Mary-Louta tarvitsee käytössä todella vähän, aivan kevyt sipaisu riittää tuomaan hohtoa ja annostelussa pitääkin olla varovainen, ellei sitten halua näyttää diskopallolta. Shampanjanvaalea sävy häivyttyy iholle oikein nätisti ja helposti. Alla olevassa swatch-kuvassa tuotetta on kämmenselällä reilusti, muuten en sävyä olisi kuviin saanut.

thebalm mary-lou manizer swatch
.
.
.
Sensai Skin Focus Corrector
Sensai Skin Focus Corrector

Sensain Skin Focus Correctorin valintaa mietin pitkään. Omilla rahoillani tuskin olisin raaskinut tätä ostaa, koska hintaa on lähes neljäkymppiä, mutta multa puuttuu Se Oikea meikinpohjustustuote joten päätin kokeilla. Viimeinen naula arkkuun oli tämä Saara Sarvaksen postaus aiheesta. Skin Focus Correctorin olisi tarkoitus häivyttää ihohuokosia ja ryppyjä ja pitää meikki paikoillaan niissäkin kohdissa, joissa iho yleensä herkästi hilseilee tai rasvoittuu (kuten mun nenässä. Se tekee molempia, mahtavaa..).

.
.

Nestemäinen rajausväri on puuttunut mun valikoimista kokonaan, koska sain pienet överit sen käytöstä joskus lukioaikoina enkä sen koommin ole siihen tarttunut. Nyt aikaa lienee kulunut tarpeeksi ja todennäköisesti osaan pitää rajauksen paksuuden ja pituuden vähän paremmin hallinnassa, joten tilasin IsaDoran Colorful Eyelinerin mustassa värissä. Maybellinen Lumitouch -valokynä on ollut mulla käytössä jo pitkään ja sen Ivory-sävy peittää näpsäkästi sinertävät silmänaluset ja punakat nenänpielet. IsaDoran poskipunapuikkoja oon hipelöinyt kaupoissa useasti ja nyt päätin uskaltautua koittamaan Coral Islandia, vaikka oonkin ihan noviisi voidemaisten poskipunien käytössä. Coral Island näyttää puikossa hurjalta, mutta häivyttyy iholla kauniiksi ja luonnolliseksi korallin sävyksi.

IsaDora Coral Island swatch
IsaDora Coral Island swatch

Ylempi viiva on suoraan puikosta, alemmassa olen jälkeä sormin häivyttänyt.

Youngblood Temptress mineral blush
Youngblood Temptress mineral blush

Youngbloodin mineraaliposkipuna Temptress on tilauksen villi kortti. Hinta on poskipunaksi aika korkea mutta ihastuin aivan älyttömästi tuohon karpalonpunaiseen, kultaisilla hipuilla terästettyyn sävyyn. Nielaisin kyllä pari kertaa kun tätä koitin kämmenselälle, pigmenttiä on nimittäin niin älyttömästi että saatan joutua vaikeuksiin tämän kanssa. Pelleposket, täältä tullaan :D

youngblood temptress swatch
.
Wet'n'Wild Desert Festival
Wet’n’Wild Desert Festival

Pitihän sitä nyt jokin luomiväripalettikin saada, ja vaikka normaalisti kierrän Seppälätyyppiset meikit kaukaa, vinkaisin innosta kun näin Wet’n’Wildin Fergie-paletin nimeltä Desert Festival. Sävyt sopii tosi hyvin tämmöiselle punatukkaiselle, pisamaiselle ja sinisilmäiselle tyypille.

.
.

Luomivärien laadusta luin monia todella ristiriitaisia arvioita, osa bloggaajista haukkui paletin maanrakoon ja osa hehkutti tätä erinomaisena. Kädelle swatchatessa en ainakaan löytänyt väreistä moitittavaa, pigmenttiä ainakin riittää. Ehkä nuo aavistuksen kuivilta tuntuu, mutta eivät sellaisilta kivenkovilta, pöllyäviltä napeilta kuitenkaan. Silmiin en ole ehtinyt värejä vielä koittaa, koska sain tän arvontavoiton käsiini vasta muutama tunti sitten. Itse pakkaus on aika köykäinen ja halvan oloinen, mutta halpahan tämä onkin joten mitäs siitä rutisemaan. Värisävyt ainakin on mahdottoman mehukkaita ja ihan loistavia syksyyn!

wet n wild desert festival swatch
.

Näköjään kannattaa osallistua sinnikkäästi arvontoihin, vaikka mulla meinasikin jo usko loppua kun en koskaan mitään mistään voittanut :) Mua ei ole pyydetty tätä postausta tekemään eikä luonnollisesti linkkien klikkailukaan hyödytä mua millään tavalla, ajattelin vaan lisätä linkit ihan sen vuoksi että löydätte kiinnostavat tuotteet helposti mikäli ostohimot heräävät.

Onko lukijoiden joukossa muita meikki-intoilijoita vai rajoittuuko teidän kosmetiikkakiinnostus pelkästään kynsilakkoihin?

Translation: I won a Bangerhead giweavay a few weeks back and got a generous gift card to spend at their store! Here are the products I chose. Nail polishes are obviously my obsession number one, but I’ve always been interested in other cosmetics as well and after discovering make-up blogs my enthusiasm has reached another level altogether (my bank account often disagrees with me though). I’m really happy with my order and can’t wait to try these products properly. If you want to know something specific about a certain product, don’t hesitate to ask! 

Kurkkasitko jo nämä?

24 kommenttia

  1. Toinen kosmetiikkahullu täällä hei! Mä tosin intoilen enemmän kaikistä hoitotuotteista sillä mun silmät ärsyntyy about kaikesta, joka rajoittaa melko paljon esim. luomiväreihin hurahtamista. Toki meikkaan sen verran, ettei ihmisten ilmoilla näytä just hautaholvista kaivautuneelta, mutta siihen se oikeastaan nykyään jääkin. Harmi.

    Ja kaikki hiustenhoito- ja muotoilutuotteet! Niistä mä etsin arvosteluita ympäri nettiä ja testailen mielellään kaikkia uutuksia (entisen parturi-kampaajan tytär).

    1. Hautaholvista kaivautuneelta :DDD ahhah mä NIIIN tunnistan tuosta kuvauksesta meikittömän itseni. Ei oo ihan yhteen tai kahteen kertaan jäänyt se, että multa on huolestuneena tultu kysymään ”voi ei oletko sä kipee???” kun olen mennyt esim. töihin ilman meikkiä…

      Tuolla mun kakkosblogin puolella oon ilokseni päässyt testaamaan vaikka mitä hiustuotteita, se on koukuttavaa! Kaikki ne tuoksut ynnä muut ominaisuudet…<3

  2. Hiiihhiihhaahhaahoooo KÖYHYYYS ODOTTAA – ei kun siis mitä? Tervetuloa purkkimafiaan! :)

    Kattavan näköinen setti! Pelleposket on helppo välttää skunkkisiveltimellä tai pelastaa jälkikäteen meikkipuuterilla, reippaasti vaan toimeen! :)

    1. Miten niin odottaa, köyhyys on saapunut jo :D

      Mulla on n+1 poskipunasivellintä mutta ei tietenkään yhtään skunkkia. Pitänee siis hankkia seKIN. Siveltimet on mun kompastuskivi, ne on ensinnäkin hiton kalliita ja toisekseen onnistun aina tilaamaan jotain vääränlaisia enkä tajua niistä mitään YHY YHY! :(

  3. Voi Emma :D Tää oli mukava postaus, näköjään sulla on sana hallussa, on sitten kyse kynsistä tai meikeistä! Mielelläni luen sun kosmetekstejä joskus tulevaisuudessa enemmänkin ;)

  4. Voi eiii!! Mikä kavala ansa! Mä vältin ton Cadillacquer-ansan, mutta jouduinkin luomiväriansaan!
    Olen tässä parin viikon aikana lueskellut juuri tuota Saaran blogia ja siis innostuin siitä kartuttamaan meikkiarsenaalia. Luomiväripaletit on vaan niin nättejä ja värikkäitä ja ihania! Onko tuota Wet’n’Wild luomiväriä muissakin sävyissä? Pakko mennä kaivamaan netistä.
    Mä hankin myös ihan äsken MaxFactorin voidemaisen poskipunan, mutta tuo sun puikko näyttää kyllä helpommalta käyttää. =)

    Ja siis mun pandasilmänalusille ei mikään valokynä ole riittävä. Tarvitsisin jonkun tujumman tuotteen. Tummat silmänaluset on vaan pakko saada piiloon ennen kuin voi edes kuvitellakaan laittavansa mitään luomiväriä =)

    1. It’s a trap!! Noita Fergie-viisikoita on kai ainakin neljässä värissä (ainakin Bangerheadilla oli), mutta niiden muiden laadusta oon lukenut lähes pelkästään moitteita. Mä aattelin että voisin tehdä postauksen jossa esittelen mun lempparipaletit, just sen takia että ne vaan on niin ihania :D en tiedä kiinnostaisko se ketään, mutta siitä huolimatta ajattelin tehdä :D

      Mä tarttisin kyllä kans jonkun oikean peitevoiteen silmänalusille, mutta en jaksanut alkaa säätää sen kanssa tällä kertaa kun olis pitänyt päästä kokeilemaan sävyjä. Toi Maybellinen valokynä ei oo liian hohtava joten se soveltuu ihan ok:sti silmänalusillekin ja korostukseen, mutta Lumenella on sellanen peittävämpi valokynä joka taas ei oikein passaa korostuksiin mutta vois sopia silmänalusille paremmin. Mutta kuten huomaat, en tiedä peitevoideasiasta kauheasti :D

  5. Oon onneksi vielä säästynyt tältä hulluudelta. Mulle oikeastaan riittäis, jos oppisin tekemään tosi keveän arkimeikin. Mutta se vaatis opettelua ja olen laiska ja aikaansaamaton… :D

    1. Se Cc-voide on jo hyvä alku, sit vaan ripsaria ja kulmat siistiksi niin siinähän se alkaa jo ollakin :D semmosina tuskapaniikkikiireaamuina mun meikki ei oo ton kummoisempi, tai no puuteria ja poskipunaa ehkä lisäksi vielä.

  6. Mää oon rajoittunut kynsilakkailija. Onhan mulla joitain meikkejä, mutten ikinä käytä. Ripsiväri on oikeastaan ainut, mitä tulee käytettyä, ja sitäki harvoin. Mää en oikein kestä sitä tunnetta, ku iholla on meikkiä… :D

  7. Onnea voitosta! :)
    Mä oon aina tykännyt meikkaamisesta ja kynsien kanssa näpertämisestä ja oon ajatellutkin jonkinlaisen ohi aiheen-jutun tehdä mun meikkipussukoista. Meikkaaminen on kivaa, en ehkä ole kovin hyvä, mutta teen sitä silti!! Mun heikko kohta on luomivärien lisäksi huulikiillot…

    1. Kiitos!

      Oi jooooooo tee sellanen postaus! Mäkin aion muuten julkaista pari silmämeikkiä vaikken mikään taituri olekaan :D

  8. Siis kosmetiikka <3<3<3 *lääääh* Ja nimenomaan se värikosmetiikka, oivoi. Luomivärit. Ei niitä voi olla liikaa :D

  9. Balms Away, uu kiinnostaa, miten oon välttynyt tältä! Mulla noi talven pakkaset ropisuttaa silmänympärysihonkin lähestulkoon irti. (Nyt jo kun kesä loppui noin kaksi päivää sitten, mun nenän iho on aloittanut hilseilynsä *rolleyes* kuiva mutta rasvainen ihoni on kyllä asia, jota en minäkään elämässä ole oppinut arvostamaan.)

    Meikit ja kosmetiikka on aihe, johon voisin hurahtaa helposti. En oo vielä antanut täysillä mennä. Vähän kyllä luulen, että jossain vaiheessa mennään ja lujaa. Vielä olen kuitenkin tiukasti halpis- ja keskihintaisen kosmetiikan parissa pysynyt joitain poikkeuksia lukuunottamatta, selejä tyytynyt enimmäkseen kuolaamaan kaukaa vain :D
    Ja mähän en ees juuri meikkaa. Arkena mulla on tasan meikkipohjat, ripsari ja tietty kulmat väritän. Oikein hurjana päivänä jotain sävyttävää huulivoidetta ja viitseliäisenä valokynää. Luomiväripalettejahan mulla on kyllä ”monia”, samoin kuin huulipunia ja kajalkyniä jokaisessa sateenkaaren välivärissäkin. Koska ne nyt vaan on kivoja olemassa, vaikken niitä oikeastaan koskaan käytäkään… Turhamainen hömpötys, se on kiva juttu se.

    1. Se on kai suht uusi tuote? mä en ollu myöskään koskaan kuullu siitä ennenku nyt selailin Bangerheadin valikoimaa :)

      Ei mullakaan ole varaa hurahtaa seleihin, mutta onneksi laatua saa halvemmallakin ja usein tuotteet on siinä keskilinjalla myös kaikista kiinnostavimpia! TheBalm on hyvä esimerkki :) Haha voi että, sun koko kommentti vois olla suoraan mun näppikseltä :D nyt oon kyllä tsempannut kovasti ja meikannut töihinkin ihan kunnolla, asiaa on auttanut kaikki ne ihanat uudet paletit joita on vaan ollut pakko päästä kokeilemaan!

  10. Tota isadoraa on tosi helppo käyttää, kunhan ei lääpi liian kovaa, ettei muu meikkipohja lähde irti :D sutaisen ihan reilun raidan ja taputtelen vähän ja hyvä tulee. Avainsana on nopeus, tuo jämähtää paikoilleen hyvin nopeasti. Youngbloodin punan kanssa toivotan onnea, näyttää aikalailla siltä, että sivellin saa vaan koskettaa väriä :D
    Korostustuotteet kun ovat haastavia kuvattavia, niin selvennätkö vielä, onko Mary Lou miten selkeästi ”glitterinen”? En inhoa mitään niin paljon ku pitkin naamaa seikkailevia glitterhippuja, siksi multa puuttuu kyseinen tuote kokonaan ja metsästys on kestänyt sen pari vuotta.. :D
    Fergie on selvästi saanut jotain vaikutteita erään selektiivisen merkin paleteista ;)

    1. Joo, huomasin että se Isadora kuivui kämmenselälle tosi nopsaa!

      Joo-o, taidan koittaa tuota Temptressiä sellaisena päivänä kun ei ole pakko poistua kotoa :D

      Mary-Lou Manizer ei oo oikeestaan ollenkaan glitterinen, siinä on vaan ihan äärettömän voimakas..öö..sheen, onko se nyt sitten hehku suomeksi :D Sormella sipaistaessa tuote näyttää tosi shimmeriseltä mutta poskipäällä taas sit ei. Varovainen ton kanssa saa olla koska ihan minimaalinen määrä riittää. Koitin laittaa tänään tuota ihan vähäsen ja silti tuli liikaa :) Toki toi shimmerisyys ja voimakas kuultoefekti korostaa ihan kaikkia ihon virheitä joten opin kyllä kerrasta, ettei sitä kannata laittaa otsalle jossa on näppyjä :DD

      Heh joo, Diorin Sundeck on mun lempparipaletti tätä nykyä joten ehkä siksi ihastuin Fergieenkin :)

  11. Ok, so I am also obsessed with cosmetics. Before nail polish came lipsticks and blushes and lip glosses and eye shadows. I have backed off that a bit since it is considerably more expensive than nail polish and because I only wear concealer, blush and eye brow pencil so why do I need all that other stuff??? I am just a hoarder I guess. I LOVE that blush–its my kind of color since it’s dark and that usually goes well with my tan skin. I want it! Currently I am using Benefit Bella Bamba and i’ve already hit the pan and I just found out it’s discontinued. WAAAHHH! I think I have that Fergie palette–WNW makes some really great eye shadows. Anyway, congrats on winning this giveaway! It looks like you got some great stuff.

    1. Yay, a fellow sufferer :D I’m not a hoarder in general but make-up and nail polish…I just can’t help myself :)

      That Temptress blush is seriously gorgeous and insanely pigmented. Seriously. I’m really pale and don’t really know how I’m ever going to use that blush without looking like a clown :D I thought Nars blushes were pigmented but man, Youngblood Temptress takes pigment to the next level! I bet it would look gorgeous on you :)

      I think Nars Orgasm and theBalm Hot Mama are very close to Bella Bamba, have you tried either of them? I have the Nars one and it’s my all-time favorite!

      Thank you :)

  12. Ah, mitä kaikkea ihanaa! Mä koitan pitää sekoilemiseni nykyisellä tasolla, onneksi löytyy noita edullisia ja kivoja paletteja ettei tartte alkaa ostella viisikoita, oltais pian kadulla muuten:D

Vastaa