Lushin joulu: suihkugeelit

Kukaan kauneusblogeja seuraava ei varmaankaan ole voinut välttyä siltä tiedolta, että Lushin joulutuotteet ovat saapuneet kauppoihin. Ainakin mun instafeed on ollut jo jonkin aikaa ihan tukossa Lushkuvista (ja erinäisistä joulukalentereista). Sain kutsun Lushin joulubileisiin, jossa lanseerattiin joulun kausituotteet ja olipa kyllä taas kiva tilaisuus! Hattarakoneen, viinitarjoilun ja pelkkiin pyyhkeisiin sekä glitteriin sonnustautuneen henkilökunnan nähdessäni tiesin että ei voi olla huono ilta.

Lushin joulu on mulle aina erityisasemassa, koska moni mun Lush-suosikeista kuuluu nimenomaan joulun kausituotteisiin. Muistanette ehkä Reindeer Rock -saippuan esimerkiksi? Tänä vuonna teemana on Naked Christmas. Nimi viittaa siihen, että miltei kaikista kausituotteista on tarjolla myös pakkaukseton versio. Suihkugeeli ilman pakkausta ei mahtunut mun ymmärrykseen ennenkuin näin ne. Kyseessä on tavallaan kiinteää palasaippuaa muistuttava, pullon muotoinen ja -kokoinen tuote. Tosi hauska idea, suosittelen tutustumaan! Mun oli pakko pysytellä ihan normaaleissa pakkausmuodoissa, koska mulla ei ole suihkussa oikein mitään tasoa missä pakkauksettomia tuotteita voisin säilyttää. Lattiallehan niitä ei voi laittaa, ja suurin osa kaikista suihkutuotteista on mulla koreissa lattialla, mutta vähentäkää te siis minunkin puolestani sitä pakkausjätettä!

Valmiin pr-tuotekassin sijaan Lushin joulutilaisuudesta sai valita kolme mieluista tuotetta omaan kassiinsa ja niiden kolmen lisäksi kassissa oli muutamia ylläreitä. Tosi kiva idea, koska nyt sai sellaisia varmuudella itseä kiinnostavia tuotteita. Kertoo ehkä mun yksinkertaisuudesta, että valitsin kassiini ainoastaan suihkugeelejä :D

Ensinnäkin, viime vuoden suosikkini Bubbly on tullut takaisin! Wohoo! Viime joulun pr-tapahtumasta sain mukaani pikkupullon Bubblya ja kun sitten alkuvuoden alennusmyynneistä olin menossa ostamaan lisää, niin eihän sitä Bubblya ollut jäljellä pullon pulloa. Asia kismitti mua pitkään, mutta nyt harmitus on korjattu! Iso pullo tätä appelsiinin ja mandariinin tuoksuista oranssia nektaria riittänee pitkään. Pohdin kyllä että onkohan tuoksua pikkuisen muutettu, koska minusta tässä on nyt esanssisempi vivahde mukana ja sitä en viime vuoden versiosta muista.

Santa’s Christmas on tosi hauska ja leikkisä tuote, jota povaan nuorison suosikiksi tälle vuodelle. Joulunpunainen suihkugeeli on koostumukseltaan huomattavasti muita suihkugeelejä paksumpaa ja muistuttaa enemmän sormiväriä kuin suihkutuotetta. Ärhäkkä punainen väri ei jää vain pulloon, sillä suihkugeeli värjää myös ihon (hetkellisesti) kirkkaanpunaiseksi. Voin kertoa että olin aikamoinen näky pinkki hiusväri päässä ja kroppamakkarat punaiseksi värjättynä :D Pro tip: jos suunnitelmissa on tehdä Halloweenin kunniaksi veristä amatöörikauhuleffaa tai jostain muusta syystä tarvitsette tekoverta, kokeilkaa Santa’s Christmasia. On uskottavaa. Harva suihkugeeli toimii sekä tekoverenä että pesutuotteena!

Pelkäsin että Santa värjäisi kaakelit ja ihon pitemmäksikin aikaa, mutta ei onneksi. Punainen väri liukenee veteen samantien kun suihkun alle menee. Santa’s Christmas tuoksuu kokikselle, mikä on ihan mah-ta-vaa! Olen myös kuullut tuoksua kuvailtavan ”sellaiseksi hyväntuoksuiseksi traktorin akselirasvaksi” mutta koska en ole koskaan tutustunut traktoreiden akseleihin saati niiden rasvoihin, en oikein osaa kommentoida. Mä löydän vain sen kokiksen tästä, luojan kiitos :D Santa’s Christmasin tuoksu on niin kiva ja unisex, että sen voisi hyvin sujauttaa myös vaikkapa teinijäbän lahjapakettiin jouluksi. Tai maanviljelijöiden, voisivat ehkä kommentoida tuota akselirasvabisnestä.

Berry Berry Christmas on noussut mun ylivoimaiseksi suosikiksi, vaikka kuvittelin ettei ole Bubblyn voittanutta! Suihkugeeli näyttää glittereineen ja sinivihreine väreineen talviselta yötaivaalta, ja tuoksuu ihan erilaiselta kuin ulkonäön perusteella voisi kuvitella. Tuoksu on mehevän marjainen – löydän siitä mustaherukkaa, karpaloa, mustikkaa ja kuitenkin tuoksu on myös sitruksisen kirpeä. Jos Berry Berry Christmasia nuuhkaisee kerran, pitää nuuhkaista toisenkin kerran. Ja kolmannen. Ja sitten tekeekin jo mieli suihkuun. Glitter ei muuten jää sitten iholle kimmeltämään, joten tämä tuote sopii heillekin jotka eivät halua näyttää Twilightin Edwardilta auringossa. Glitter on muuten tehty merilevästä, eli ei mikromuovia!

Snow Fairya ei tietenkään sovi unohtaa. Lushin joulutuotteiden lippulaiva hurmaa äärimmäisen sokerisella, vinkeällä hattaratuoksullaan niin pikkunatiaiset kuin aikuisetkin. Mulla on kahtiajakoinen suhtautuminen Snow Fairyyn – jotenkin armastan sitä ihan mahdottomasti ja käyn nuuhkimassa esimerkiksi tätä suihkugeeliä usein ihan muuten vaan, mutta jatkuvassa käytössä tuoksu on mulle kuitenkin liikaa. Siksi mulla on edelleen tämä viime joulun aleista hankittu suihkugeelipullo jäljellä. Käytän Snow Fairya harvoin mutta säännöllisesti ja vaikka tuoksu onkin aivan överi, suosittelen Snow Fairya silti vähän kaikille. Se vaan täytyy kokea.

Tuossa yläpuolella olevassa kuvassa näkyykin suihkugeelien koostumusten ero: Santa’s Christmas on paksua ja jämerää, muut perinteisempiä suihkugeelejä.

 

Lushin joulutuotteet ovat tietenkin myynnissä vain rajoitetun ajan ja niitä voi ostaa verkkokaupasta tai Lushin liikkeistä Helsingistä. Koko joulutuotevalikoima näkyy täällä.

Loppuun vielä musteläiskätesti. Mitä näätte kuvassa? Musta ihan selkeä elefantti. Pride-elefantti itseasiassa, jos nyt väritkin otetaan tähän juttuun mukaan. TEHKÄÄPÄ PERÄSSÄ.

Kiitos Lushille kivasta illasta ja ihanista tuotteista!

(Tuotteet saatu lukuunottamatta Snow Fairya, jonka olen ostanut itse.)

Translation: Lush and their shower gels and Christmas Limited Editions….I’m a sucker for them! Last year my favorite was Bubbly but now I’m leaning towards Berry Berry Christmas. Anyway the more the better! (all except Snow Fairy are press samples.)

Kurkkasitko jo nämä?

8 kommenttia

  1. Santa’s Christmas värjäsi valkoisen suihkuverhon ja kun lapsi ei ollut huomannut heti huuhtoa sitä pois, väri todellakin jämähti kiinni eikä lähtenyt edes konepesussa. Tästä pieni miinus, vaikka tuoksu onkin ihana, kuten näissä kaikissa:)

    1. Jaiks! Enhän mä tajunnutkaan varoitella suihkuverhoista, kun en sellaista enää käytä. Ne kangasmaiset suihkuverhot imee kyllä kaiken värin itseensä! Hyvä kun sanoit.

    1. Joo, en ollenkaan tajunnut varoitella suihkuverhoista kun en sellaista käytä enää. Kaakeleista ja iholta tosiaan lähti ihan normaalisti pois!

  2. Mulla on Snow fairysta vähän samat fiilikset kun sullakin; ihana, mut liikaa jokapäivälle :D Toi colan tuoksunen uutuus kiinnostelis todella paljon (ainakin jos tuoksu on yhtä ihana kuin Santa-huulikuorinnassa) :) Saa nähdä tuleeko tänä vuonna osteltua enää mitään vartalojuttuja, jemmoista riittää varmasti koko ensivuodellekin :D

  3. No en nyt siitä elefantista tiiä. Mä nään suihkugeeliä :D

    Nää kyllä kuulostaa tosi houkuttelevilta, mä oon kans kuolaten katsellut instafeediä! Toi Santa’s Christmas pitää käydä nuuhkimassa :)

  4. Kerroitpa kivasti näistä tuotteista! Nää on kyllä aivan ihanan oloisia suihkugeelejä, noita ois kiva päästä kokeilemaan. Varsinkin just tuo Snow fairy houkuttelisi ihan värinsä ja tuoksunsa ansiosta.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.