Lumeneihastuksia

Ennen kuin menen päivän varsinaiseen aiheeseen, haluan kiittää teitä varsin runsaasta myötäelämisestä ja putsausvinkeistä mun edellisen postauksen tiimoilta! Mulla on ollu taas sellasia aikatauluhaasteita tässä että en oo jaksanut vielä erikseen lähteä mihinkään isompaan kauppaan tyhjentämään puhdistusainehyllyjä, mutta tiedän nyt sentään jo että mitä aion ostaa ja kokeilla. Täytyy aloittaa noista miedommista vaihtoehdoista, etten heti kättelyssä pilaa maalipintaa. Aattelin myös kysyä Muuramelta, mitä ainetta he ehdottaisivat. Ykkösvaihtoehtona mulla on kuitenkin nyt maitolasikannen tilaaminen. Se ratkaisisi sekä ulkonäköongelman että lipaston suojaamisen tulevilta tahroilta (let’s face it, tuskin tuo viikonlopun katastrofi tulee olemaan ainoa kerta kun jotain vastaavaa tapahtuu…), eikä mun myöskään tarvitsisi tuhota hermojenrippeitäni yrittämällä putsata tahraa. Täytyy miettiä.

Mutta käydään asiaan! Tänään vuorossa on muutama Lumenesuosikki uudehkosta kattauksesta. Nämäkin tuotteet ovat peräisin pikkujoulujeni lahjakassista ja joukosta löytyi pari sellaista yksilöä, joista tykkäsin erityisen paljon.

.
.

Joulun alla julkaistut lakkasävyt on juhlavia ja talvisia, ja erityisesti ihastuin Shimmering Light / Valon säteet -lakkaan, joka on rouhea glitter. Lakan saa kerrostettua liki peittäväksi ja silloin se on tekstuurilakan näköinen ja tuntuinen. Yhdellä kerroksella lakka toimii tavallisen glitterin ominaisuudessa.

Tein tätä lakkausta samalla kun katsoin Frozen-piirrettyä ja selvästi sain leffasta jotakin vaikutteita :D Tykkään katella _hyviä_ piirrettyjä ja vaikka mikään ei voitakaan vanhoja Disneyn klassikoita, oli Frozenkin ihan jepa. Mutta ei ollut läheskään Madagascarin veroinen, hitto että SE on hauska. Oon nähnyt sen varmaan 7 kertaa ja aina jaksaa naurattaa :D

.
.

Glitterin alustana on CND Vinylux Wisteria Haze (saatu). Ennakoin etten ehtisi seuraavina päivinä juuri lakkailla, joten valitsin Vinyluxin, koska ne kestää niin älyttömän kauan kynsillä kulumatta. Sävy on tosi nätti ja lakka levittyi vaivatta ja peitti kahdella kerroksella. Glitteriä on yksi kerros Wisteria Hazen päällä ja kaksi kerrosta nimettömässä valkoisen lakan päällä. Tykkään Valon säteet -lakasta, koska se muistuttaa hieman OPI:n Muppet World Touria ja näyttää värikkäältä sokerikuorrutteelta :) Lakassa on hopeista mikroglitteriä ja isompina glittereinä löytyy vihreää, roosaa, kuparia ja lilaa.

.
.
.
.

Tuo marjapuuron värinen lakka on myöskin tekstuuriglitter ja tosi nätti!

.
.
.
.

Toinen suosikki löytyy huulituotteista. Uudet True Passion Lip Color -huulikynät on aivan ÄLYTTÖMÄN HYVIÄ. Caps lock on todellakin perusteltua. Värit on kauniita, puna pysyy huulilla pitkään, ei kuivata huulia ja huulipunapuikon muotoilu on nerokas. Punat ovat peittäviä ja näppärän muotoilun vuoksi tarkka levitys on helppoa. Täys kymppi näille!

.
.

Vaaleanpunainen nude Valon leikki on ollut mulla lähes päivittäisessä käytössä marraskuusra saakka. Sävy sopii mulle kuin nakutettu; puna on hieman läpikuultava ja hillitty, mutta ei liian vaalea eli huulet ei katoa kokonaan, päinvastoin näyttävät jotenkin leveämmiltä. Ohuthuuliset, pistäkää nimi mieleen!

Oranssinpunainen Ylellinen tunne on aika ärtsy ja huomiota herättävä, ja sen käyttöä vähän vielä arastelen, mutta tykkään sävystä ihan älyttömästi. Vadelmanpunainen Ruusuinen ilta on tosi herkullinen myös :)

.
.

Ja sitten vielä tämä Blueberry Intense Liner -rajaustussi! Erinomainen on kuulkaa! Terävä, sopivan jämäkkä kärki ja ihana hopeanhohtoinen, glitterinen sävy, ja on vedenkestäväkin vielä, eli ei haittaa jos naurattaa niin että itkee. Loistava piristysruiske arkimeikkiin ja juhliin ihan nappijuttu.

.
.
.
.

Oletteko te tutustuneet jo näihin? Lumeneltahan on nyt tullut myös uusi Mystic-ripsari, joka on ihastuttanut ainakin bloggaajia laajasti. Onko joku teistä sattunut kokeilemaan sitä? Mua kiinnostais se, koska se vaikuttaa tosi tuuheuttavalta ja muutenkin hyvältä!

(Tuotteet saatu.)

Translation: Here are some of my Lumene favorites :)

Kurkkasitko jo nämä?

18 kommenttia

  1. Onpa hurjan nätti lakka tämä Lumenen Valon leikki! Mulla on mennyt ihan ohi että Lumenella on näin kauniita kynsilakkoja, täytyypä heti tänään käydä tsekkaamassa lähialueen kauppojen Lumenelakkahyllyt :).

  2. Tsemppiä pöydän fixailuun, tuo huurrelasi voisi olla ihan hyvä vaihtoehto :)

    Nuo Lumenen huulikynät vaikuttaa tosi kivoille! :) Itse odotan, että mitä Virve sanoo Lumenen uudesta mascarasta ennen kuin innostun enempää siitä :’D

    1. Kiitti, kävin just ostamassa kyllä Universal Stonea ja koitan sitä ensin :P

      Muistelen jonkun epävirallisen fb-keskustelun perusteella että taisi tykätä kovastikin, mutta mun muistiin nyt ei kannata mennä luottamaan :D

  3. Itselläni on tuo Mystic ripsari, mutta en siitä oikein tykkää. Koostumus on turhan kuiva omaan makuun ja väri ei ole mustista mustin. Itselläni tuhraa myös alaluomen päivän mittaan…

    1. Aijaa? värisävy ei oo mulle niin justiinsa, oon niin vaalea että tummanruskeakin ripsari näytti ihan passelilta mulla :) No, täytyy koittaa!

    1. Se ei oo peittävä, vaan sellanen iridescent -kimalle. Lakkaisin kyllä, mutta mun kimalleaddiktoitunut kaverini sosialisoi pullon itselleen :D ”mä otan tän lainaan”…jep jep :D

  4. Tollasen huulihomman nappasin tässä taannoin Kampin Anttilasta ja sävy oli melko tumma viininpunainen, mahtoiko olla nimeltään jopa Marsala, ei mä tiiä. Ihanat noi kynnelmät, toi sävy on niin ihana. Se uus ripsari ois houkutteleva JOS se olis vedenkestävä, mutta koska ei oo niin se ei ole mua varten, däääm. Toi kiltsukeppi kyllä herätti kiinnostuksen!

    1. Kiltsukeppi :D

      Yves Rocherin Sexy Pulp vieroitti mut vedenkestävistä ripsareista, kun se pysyi niin hyvin! Mut toki jos tarvii esim. taivuttaa ripsiä ja ripset tuppaa herkästi suoristumaan niin vedenkestävä ripsari se on melkein oltava. Itehän en taivuttele, sudin menemään vaan.

  5. Muakin kiinnostaa se ripsari ihan tosissaan, joten oottelen jotain ”kaikki -40%” -tarjousta tai vastaavaa tyrkytystä. Noista lakoista mun suosikki on tuo valkoinen glitter. Muppet-milteidupekin on kiva, mutta kun ne vihreät glitterit:D

    1. Joo, täytyy oottaa jotain hyvää diiliä!

      Ahhah, ai niin…no kyllä ne muakin tässä lakkauksessa vähän häiritsi, mut ei niin paljoa että oisin nyppinyt pois :D

Vastaa