Loman loppu

Olen nyt kotona ja ikkunasta näkyy pelkkää harmautta, vesisadetta ja kuolleita parvekekasveja. Ei juuri enempää vois tämä sää alleviivata sitä masentavaa faktaa, että loma ja kesä on ohi. PLÄÄH. Virallinen kesäloma päättyi juuri mutta mulla on tässä pari palkatonta vapaapäivää vielä lisäksi, sillä oon todennut hyväksi tavaksi aloittaa työhommat vajaalla viikolla niin ei mee kuuppa jumiin ihan heti :D Tänä kesänä otin kyllä ihan kaiken irti tästä kesälomasta. 4,5 viikon aikana olin kotona kuutena päivänä, enkä niitäkään putkeen. Uskomaton suoritus, etten sanois! Yleensä oon lojunut kotona aika paljonkin kesälomillani ja kuvitellut tarvitsevani sitä, mutta tosiasiassa loma tuntuu sitä pidemmältä mitä enemmän sen aikana touhuaa. Kotona lojuessa (niin ihanaa kuin se välillä onkin) aika tuntuu soljuvan käsien välistä ihan ylinopeutta ja monesti on ollut töiden alkaessa sellainen fiilis, että iso osa lomasta on mennyt ihan hukkaan. No, ei tällä kertaa! Suomen rajojen sisällä oon ollut koko ajan lukuunottamatta pientä koukkausta Ruotsin puolelle Lapin reissulla. Tuntuu että oon kolunnut jokaisen pitäjän Pellon ja pk-seudun välillä :D

Isoa osaa reissuista ei ollut mitenkään suunniteltuna, vaan oon vähän hetken mielijohteesta kyläillyt milloin missäkin ja ollut oikeastaan koko loman ajan road tripillä, jonka välietapit on muodostuneet ihan spontaaniuden pohjalta. Pääpiirteissään reitti on kulkenut välillä Fiskars-Mäntyharju-Vantaa-Suomenniemi-Elimäki-Vantaa-Tampere-Seinäjoki-Kauhava-Vaasa-Ilmajoki-Kuhmoinen-Vantaa-Mikkeli-Vantaa-Oulu-Siikajoki-Ylitornio-Aavasaksa-Pello-Övertorneo-Haaparanta-Oulu-Vantaa. Noin niinkun suurinpiirtein. MAHTAVAA! Välissä kävin vaan hakemassa Riehan itselleni ja matka jatkui sitten koiran kanssa. Rieha on kyllä ollut huippureipas reissukaveri, vaikkei erityisesti autoilusta nautikaan.

On ollut tosi vapauttavaa muuttaa suunnitelmia lennosta, viipyillä, saada hulluja ideoita ja toteuttaa niitä, laulaa autossa, koluta pikkupaikkakuntien kirppiksiä, katsella merta monelta eri rannalta ja tehdä uusia mahtavia muistoja. Oon myös oppinut paljon, esimerkiksi sen että Kauhavalla ei oo ilmeisesti yhtään julkista vessaa jonne sunnuntaina pääsisi. Eteen siis saattaa tulla tilanne jossa löydät itsesi Härmän kuntoutuskeskuksesta juoksemassa ihan Usain Boltina respan ohi kohti WC:tä varmana siitä että kuolet rakon halkeamiseen. Ei ollut Häjyt-leffan kuvauspaikkojen etsiminen kyllä ihan ton near death experiencen arvoista, mut oonpahan nyt käynyt Härmän kylpylässä. Oli kyllä todella sananmukaisesti härmämedi koko tilanne.

Onneksi samasta mestasta löytyi outlet, josta sain ostettua itselleni Lumenen vartalorasvan pahimpaan paniikkiin. Pakkasin nimittäin hieman kiireessä ja unohdin matkasta rasvat, olohousut (hemmetin oleelliset!), KAIKKI hiustenlaittovälineet, takin jne. Hiusvärkkien unohtuminen oli kyllä aika radikaali munaus koska kävin samalla reissulla myös yksissä kesähäissä eikä ihan houkutellut mennä sinne au naturel -hiuksilla. Ostin sitten hampaita kiristellen uuden kihartimen mutta ei sillä kovin pitkälle pötkinyt, kun tarkoitus oli tehdä kiharat uudenkarhealla Remingtonin kiharruspuikolla. Mut ei sitte. Viinittelin itseni kauniiksi.

Vaasassa vietin monta päivää ja voi että se on ihana kesäkaupunki! Suosittelen lämmöllä. Raippaluodon silta on näkemisen arvoinen, samoin yliopistoalue. Kävellen pääsee melkein kaikkialle. Hyviä ravintoloitakin on useampia, joista erityisellä kiintymyksellä muistelen Strampen-ravintolaa. Sieltä saa ihan MIELETTÖMÄN hyvää lounasta (ja valkoviiniä) ihanassa merenrantamiljöössä. Alla tyytyväinen asiakas:

Tom Yum Thai on sitten taas toooosi hyvä thaimaalaisravintola! Suosittelen erityisesti kana-cashew -annosta. Nams. Kivoja sisustuskauppojakin on useampi, valitettavasti en vaan ehtinyt siihen jota eniten suositeltiin ja jonka nimeäkään en enää muista. Ens kerralla sitten. Ai niin ja semmoinen hullun söpö kahvilakin löytyi nimeltään Hemgården! Sisustettu kuin suloinen nukkekoti, hyvää kahvia ja itsetehtyä jätskiä ja suklaata. Kukkatapettiseinistä saa loistavan taustan Instagramkuville ja selfieille.

Kävin myös meteoriittikraaterilla (joka näyttää erehdyttävästi tavallisilta pelloilta harjaantumattoman silmään…), kirppiksillä ja tietty Strömsössä! Koko päivän oli ollut ihan surkea sää, mutta heti kun saavuttiin Strömsön tontille niin aurinko alkoi paistaa, kuinkas muutenkaan :D Strömsö on kiva paikka mennä piknikille ja uimaan. Ei tosin tehty kumpaakaan. Mut periaatteessa.

Vaasan alueen paras kirppis on ehdottomasti Combo. Se on aika syrjässä, mutta ilman muuta käymisen arvoinen. Samassa hallissa on myös outletmyymälä missä on tosi paljon edullista kosmetiikkaa ja huokeaa sisustustavaraa (lähinnä 4living ja Form Living -tyyppisiltä merkeiltä, niillä on paljon kivoja juttuja vaikka toki sitä Live Laugh Love Breathe Family -osastoakin on paljon). Kirppispuolella oli ainakin mun käyntipäivänä runsaasti astia- ja lasitavaraa ja löysinkin sieltä ruskean apteekin pirtupullon jättikoossa, instassa se näkyikin jo. Ja hei siellä on myös VESSA ja myynnissä naposteltavaa, joten huoletta voi lonnia ympäri hallia koko päivän :D Toinen kirpputori (tai oikeammin vanhan tavaran myymälä) jossa kannattaa käydä on Antiikki- ja Tavaratori Ilmajoella. Vanhassa puutalossa osoitteessa Asematie 23 on kolmessa kerroksessa huonekaluja, astioita, taidetta…kaikkea. Bongailin Artekia, vanhaa Arabiaa ja Iittalaa, vanhoja apteekin pulloja, talonpoikaisesineitä, retrohuonekaluja ja vaikka MITÄ.

Koska autossa ei ollut tilaa ja tiesin että koluan vielä n+1 paikkakuntaa samalla reissulla, oli pakko hillitä ostoinnokkuutta ja niinpä nappasin mukaani vain tuollaisen pienen lääkepullon. Liikkeessä käy vain käteinen, sekin vähän hillitsi. Mattamustaksi maalatun jakkaran jättäminen liikkeeseen tosin harmittaa mua vieläkin.

Oulureissu kuuluu kesään ilman muuta ja toki Qstock-festareille piti päästä. Meillä oli siskon kanssa festariasut ihan vimosen päälle kunnossa, edellisenä päivänä käytiin vielä Prismasta hakemassa vähän olkihattua ja tennaria ja muuta tykötarvetta. Nää kengät oli ihan 5/5 vaikka ite sanonkin. Huomatkaa siivet.

Tosin noin 8 tuntia myöhemmin tennareiden väri oli vähän muuttunut..

…mutta hyvin ne palveli vielä Lapissakin. Tarkoitus oli heittää kengät rodeen festareiden jälkeen, mutta enhän mä raaskinut. Jos 14 euron kengät kestää kaks päivää festarointia ja armotonta tamppaamista, ne kuuluu mun kotiin.

Ai niin kävin mä asuntomessuillakin tietty! Tykkäsin hulluna, koska asuntojen näkymät ikkunoista oli huikeita, pihoissa suosittiin kunttaa ja kallionäkymää ja taloissa oli paljon mattamustaa ja puu-musta -yhdistelmää. Kiersin 30 taloa 5 tunnissa mikä otti kyllä jo vähän psyyken päälle, mutta sama tuntea ihmisvihaakin kun jo joka tapauksessa tuntee ittensä köyhäksi. Menee ikäänku siinä samassa kuohussa.

Tää kirjoitus nyt on näemmä sekava ja poukkoileva, mutta niin oli mun lomakin joten sitä on aika vaikea tiivistää yhteen postaukseen :D Uskallan kuitenkin arvioida tämän kesäloman heittämällä yhdeksi elämäni parhaista. Syksy ahdistaa kuten aina, mutta olen loman aikana saanut niin paljon voimia sitä varten kuin vain yhden kesän aikana on mahdollista. Arkeen paluu on tapahtunut tosin aika raivostuttavasti, koska oon joutunut tekemään kaikkea TYLSÄÄ kuten siivoamaan ja pyykkäämään miljoona koneellista vaatteita ja lakanoita ja käymään kaupassa ynnä muuta TAVALLISTA. Luin myös reissusta palattuani Konmarin (viimeinkin) ja sen voimalla aloin käydä läpi kaikkia vaatteitani ja nyt pitäiskin sitten saada myytyä tai lahjoitettua jokunen säkillinen rytkyjä. Tavaroiden läpikäymiselle on ihan oikea syykin, sillä mähän aion taas totanoinnii muuttaa :DDD Kolmas muutto kolmen vuoden sisään. No, elämää on vaikea suunnitella ja tää nyt on tällasta. Pidän hurjasti tästä asunnostani, mutta VIHAAN sitä etten mistään ikkunasta nää mitään muuta kuin talon seinää tai paskaista parkkipaikkaa, ja sitä etten koiran kanssa pääse suoraan pihalle. Yhtään lämpöä ei liikene sillekään, että tätä aluetta rakennetaan koko ajan yhä ahtaammaksi ja ahtaammaksi ja ainoa pieni metsäplänttikin tuhotaan rakentamalla sen päälle lisää kerrostaloja. En jaksa asua rakennustyömaalla seuraavaa kymmentä vuotta. Voisin helposti ja mielelläni asua kerrostalossa jos näkymät ja miljöö olisivat kauniit, mutta mihin tahansa täällä katsoo niin näkee vaan kaikkea rumaa. Paitsi syksyllä ja talvella, jolloin ei nää mitään, koska ei täällä oo ees katuvaloja :D Mulle tarjoutui tilaisuus johonkin muuhun; omaan pieneen pihaan ja moderniin, kompaktiin kotiin ja vaikka se tarkoittikin vähän riskinottoa, tartuin siihen. Ja hei mitäpä se elämä olisi ilman velkataakkaa :D Muuttoon on vielä aikaa, mutta syksyllä sitten on taas uudet maisemat ja toivon todella, että tämä uusi koti olisi vähän pidempiaikainen ja tuntuisikin oikeasti Kodilta.

Miten kesä teitä kohteli?

Translation: Bye bye Summer, we will miss you dearly. 

Kurkkasitko jo nämä?

19 kommenttia

  1. Sun loma kuulosti ihanalta sinkoilu poukkoilulta!

    Kesä kohteli mua ihan mukavasti loppujen lopuksi. Mä oon vähän pöpi ja tykkään sateesta, joten ne ei haitanneet.
    Olin kotona töissä, mikä oli luksusta ja loma meni ilman suunnitelmia. Olin mä suunnitellut vaikka mitä, mutta oikeastaan juuri mitään niistä en toteuttanu. Nyt tänään vielä viimeinen rykiminen Särkänniemeen. Siellä toki sade ehkä vähän nyppii, mutta eipähän ole sitten ehkä niin ruuhkaa mihinkään laitteisiin…
    Muksaa viikkoa!

    1. Ainakin somen valokuvien perusteella sun loma on näyttänyt tosi kivalta :) tsemppiä sinnekin töiden alkuun!

  2. Kesä(loma) oli sellainen perusmukava. Paljon kotoilua, mutta touhua riitti, niin ei tullut kauheasti löhöiltyä.
    Sulla oli oikea aktiiviloma. Kuulostaa kivalta!

  3. Kylläpäs sulla on ollut vauhdikas loma :D Mulla oli ensimmäinen lomani ikinä, etten ollut suunnitellut Qstockkia kummempa, ja olinkin kotosalla yhtä Ranuan päiväreissua lukuunottamatta. Mutta nautin varsin paljon siitä ihan kotona olemisesta hitaista aamuista ja vetelehtimisestä. Mikä parasta minusta tuntui viime maanantaina kun palasin töihin, että olen jo ihan valmis aloittaan työt, joten loma oli tehnyt tehtävänsä vaikka sitä olikin vain 3 viikkoa. Mutta mullapas onkin vielä viikko jemmassa! Voin pitää sen sitten joulun alla (olen jouluihminen) ja nauttia siitä että saan rauhassa laittaa joulua.

    Makeat festarikengät! Meillä oli havajipaidat tänä vuonna, mut eipä satuttu törmäämään. Ei sen puoleen en nähnyt kahden päivän aikana kuin yhden tutun, vaikka ”kaikki” oli siellä?! Eikä alkomaholilla ollut tällä kertaa asian kanssa mitään tekemistä :D

    Mukavaa syksyä (joku varmaan älähtää ettei vielä ole syksy, mut kyllä se on!) ja kyllä se arjen ankeus vielä iloksi muuttuu :)

    1. Kotona vetelehtiminen on kyllä kans tarpeellista ja mukavaa! Hitaita aamuja tulee varmaan eniten ikävä näin loman päättyessä. Mua vaan ei oo tehty aikaisiin aamuherätyksiin, hyi.

      En tiiä miten mä ton syksyn jaksan ja siedän, kun lomapäiviäkään ei oo sen vertaa että voisin pitää syyslomaa :( pakko ne pari jäljellä olevaa päivää säästää jouluun!

      Hei ihan samaa ihmettelin että miten mä en nähny ku yhden tutun, vaikka ihan jo facebookin perusteella noin 90% mun kaverilistan ihmisistä oli siellä festareilla :D näin sitä vaan hukutaan massaan ilmeisesti…

      Sitä samaa :)

  4. Tsemppiä töihinpaluuseen!
    Ihana lomakuvaelma! Ja naurahdin tuolle hiushommalle häitä edeltäen – meneehän se sitten tosiaan vaikka viinilläkin.. :D
    Loma tuntuu usein ”lomemmalta” muualla kuin kotona (minusta ainakin), joten uskon että ympäri Suomea reissailu on tehnyt eheyttävän tehtävänsä ja töitäkin jaksaa taas painaa ennen seuraavaa taukoa.

    1. viini ratkaisee kyllä monta asiaa :D

      Juu, ihmeen latautunut olo mulla on vaikka oon paahtanu tukka suorana ympäri Suomea :)

  5. Mullakin koitti tänään töihinpaluu 6 viikon loman jälkeen. Helposti olisi mennyt vielä saman verran perään. Ahdistaa syksy ja kaikki paska mitä töiden puolesta tiedän tulevan, mutta jospa se tästä. Loma oli tosi kiva ja vähemmän tuli oltua itsekin kotona kuin normaalisti lomalla.
    Ihana Rieha ♥, tsemppiä muuttoon ja syksyyn! :)

    1. oooooh kuus viikkoa, mahtavan mittainen loma! en kyllä tiiä miten hitossa sitä taas sen syksyn ja talven jaksaa, ei hittolainen. Toivottavasti me molemmat kestetään :P terkkuja Rymylle! Kiitos!

  6. Sulla on ollut oikein monipuolinen ja menevä loma:) . Itse otin tänä vuonna sellaisen taktiikan, etten suunnittele mitään lomasuorituksia, vaan mennään ihan fiilispohjalta ja päivän pössiksen mukaan. Ja ihan kivasti meni, kun ei ollut kokemisen ja tekemisen pakkoa, mitä yleensä ollut, että saa lomasta maksimitehot irti. On ennen mennyt välillä vähän lomastressin puolelle.

    Mekin käytiin Mikkelin asuntomessuilla ja siellä pisti silmään erityisesti ne vähän eksklusiivisemmat poreallashommelit melkein joka ainoan talon ulkoterassilla. Ja ne maisemat sielä porealtaan… ei paha;) Mäkin tunsin siellä itteni köyhäksi ja … vähän katelliseksikin…ihan vähän;)
    Kivaa viikkoa:)

    1. kyllä, spontaanius kunniaan! Minäkin menin ihan hetken mielijohteen vietävänä melkein koko loman ja kyllä kannatti.

      kelpais kyllä poreallas järvinäkymällä :D

      Sitä samaa!

    1. toivottavasti jaksaa :) on kyllä IHAN MAHTAVAA päästä taas sekoilemaan muuttolaatikoiden kanssa, voi elämä :D

  7. Kuulostipa sun loma ihanalta! Tuo strömsön korkkiseinä on niin fantastinen. :D
    Ja muutto uuteen kotiin! Vau! Onnea. En malta odottaa ensimmäisiä kuvia sieltä!
    Hyvää loppukesää sinne. Vaikka loma loppui, kesä silti vielä jatkuu monen viikonlopun verran. :)

    1. Kiitos, tästä kommentista tuli varsin hyvä mieli. Totta turiset, kaiken kivan ei tartte loppua vaikka työt alkaakin :)

Vastaa