L’Occitanen hykerryttävä uutuus

L’Occitanen perusvalikoimastakin mulla on vielä monta tuotetta tutkimatta, mutta siitä huolimatta uutuuksien julkaisut aikaansaavat lapsenomaisen innostuksen joka kerta. Kuten How I Met Your Motherin Barney sanoo, new is always better! Kauneusmessuilla sain tiskin alta salaa nuuhkaista tulevaa Pamplemousse-Rhubarbe -uutuussarjaa ja ihastuin siihen niin paljon, että testaushalukkuuttani tiedusteleva kysymys oli epäilemättä L’Occitanen puolelta lähinnä retorinen.

.
.

Myyntiin tulee kaksi uutuustuoksuihin nojaavaa tuotesarjaa, greippi-raparperi ja jasmiini-immortelle-neroli. Molemmat kuuluvat Pierre Hermé Paris -kokoelmaan. Pierre Hermé on ranskalainen kondiittori, jonka macaron-leivokset, suklaatuotteet ja niitä myyvät liikkeet ovat maailmankuuluja. Herra Hermé on suunnitellut L’Occitanen uutuustuotteiden tuoksut ja hajuvesien pakkauksetkin muistuttavat pieniä leivosrasioita. Hajuvesien pullot on suunnitellut L’Occitanen omistaja, suunnittelija Olivier Baussan, joka lainasi pullojen muotokielen kekseiltä. Kaikesta tästä sokerisesta taustasta huolimatta testiin saamani greippi-raparperi -tuotelinja ei ole uuvuttavan sokerinen, vaan sitruksinen, raikas ja erikoinen.

.
.
.
.

Tuotelinjan päätähti on eau de toilette, ja sitä tukemassa mukana on vartalovoide ja käsivoide. Sarjaan kuuluu myös hajustettu puuteri, saippuoita ja suihkugeeliä, mutta en tiedä tulevatko ne kaikki Suomeen myyntiin. Pamplemousse-Rhubarbe Eau de toilettessa päätuoksuna on kirpeä greippi ja makeutta ja happamuutta tuoksuun tuo raparperi. Tuoksussa on juuri sopivasti makeutta, jotta se oikeasti tuntuu hajuvedeltä eikä siltä kuin olisi hieronut ruuan raaka-aineita ranteisiinsa. Fragranticasta lunttasin, että keskinuotteina löytyy laventelia ja myskiä ja pohjatuoksu tulee jalopuista. L’Occitanen kuvauksen mukaan tuoksussa on myös sypressiä, muskottia, sitruunaa ja pohjatuoksuna seetriä ja vetiveriä. Oma harjaantumaton nenäpalettini erottaa aivan ensisijaisesti pirteän verigreipin ja raparperin ystävällisen makeuden. Pamplemousse-Rhubarbe ei ole lähelläkään mitään omistamaani tuoksua.

.
.

Vartalovoide ja käsivoide ovat molemmat nopeasti imeytyviä ja etenkin käsivoide on ohut ja arkikäyttöön sopiva. Tuoksu on molemmissa selkeä ja voimakaskin, mutta ei liian hyökkäävä.

.
.
.
.
.
.

Voi että tuo purkki on söpö!

Greippi-raparperi -tuotteita suosittelen luonnollisesti sitrustuoksujen ystäville, mutta myös niille, jotka eivät yleensä sitrustuotteisiin tartu. Ainakin tätä kannattaa käydä nuuhkimassa jos siihen mahdollisuus on, sillä tuoksua ei kovin tavanomaiseksi kosmetiikkatuoksuksi voi sanoa.

Greippi-raparperi ja jasmiini-immortelle-neroli -tuotesarjat ovat Limited Edition -tuotteita, eli ne ovat myynnissä vain nyt eivätkä jää valikoimaan. Tuotteet tulevat myyntiin liikkeisiin ja verkkokauppaan nyt marraskuussa. Tuotteiden hinnat ovat oletettavasti samaa luokkaa kuin L’Occitanella muutenkin, mutta tarkkaa euromäärää en vielä tiedä. EDIT: sain lisätietoja: sarja tulee myyntiin 9.11.2015 ja tuotteiden joukossa on näiden esiteltyjen lisäksi myös suihkugeeli, palasaippua ja huulikiilto. Eau de toiletten hinta on 60 euroa, vartalovoide 25 euroa, suihkugeeli 16 euroa, käsivoide ja huulikiilto 8,5 euroa ja palasaippua 4,5 euroa.

Miltä kuulostaa? :)

Translation: L’Occitane has done it again: amazing scents, beautiful packaging and functional products. This Limited Edition series is designed in collaboration with L’Occitane’s owner and designer Olivier Baussan and world famous pastry chef Pierre Hermé, who is the mastermind behind these lovely new scents. The collection includes two series; Grapefruit-Rhubarb and Jasmin-Immortelle-Neroli. I got these Grapefruit-Rhubarb products for review and boy was I pleased. My love for citrus scents is well known so it’s no surprise I like this new scent a lot. The rhubarb brings the necessary sweetness to the scent so that it doesn’t feel like rubbing actual food to your wrists, if you know what I mean. Some citrus scents are too sharp and dull to pull off as perfumes but not this one. I recommend you give this a try if you like citrus notes in a perfume. And even if you don’t. :)

Kurkkasitko jo nämä?

20 kommenttia

  1. Mua on jonkin aikaa jo houkutellut mennä ostamaan tuolta itselleni jotain kivaa. Jos ei muuta niin vaikkayhden käsivoiteen. Pitäisikö kokeilla tätä vai oliko siellä joku parempi?

    1. No mun mielestä ihan ylivoimaisesti paras käsivoide on se Shea. Nämä muut, tuoksulliset voiteet on paljon kevyempiä, eivät siis mulle riitä ainoiksi voiteiksi, mutta ovat hyviä päiväkäytössä koska imeytyvät nopeasti :) Shea on tosi tuhtia tavaraa.

  2. Mulle tuli näyte tilauksen mukana tästä mutta en ole uskaltanut avata sitä, koska pelkään tuoksuihastusta. Elämän pieniä ongelmia!

  3. Harmi kun täällä ei missään myydä tuon merkin tuotteita, niitä on pakko nuuhkia ennen ostopäätöstä. Osa tuoksuu taivaalliselle ja osa taas aiheuttaa hengenahdistusta. :D

    1. Totta, voimakkaasti tuoksuihin nojaavia tuotteita on kyllä vaikea ostaa sokkona :) Oon aika kranttu tuoksujen suhteen, mutta L’Occitanen tuotteista ainoa oikeasti mulle hankala tuoksu on se manteli. Muut on toistaiseksi olleet mieluisia :)

  4. Voi hitto, ehdin jo innostua, kun oon sattumoisin just tanaan suuntaamassa Lokkitanelle kera alekupongin, mut tuleekohan noi tannekin vasta viikon paasta.. rakastan raparperia, joten kuulostaa kylla houkuttelevalta!

Vastaa