L’Occitane Ultra Light Cream: kermavaahtoa kropalle

Hei nyt on salamarakastuminen tapahtunut. Yleensä testailen ihonhoitotuotteita pidempään ennenkuin päätän kirjoitanko niistä ja mitä kirjoitan, mutta nyt päätös syntyi ensimmäisen käyttökerran perusteella. L’Occitanen uutuus, Ultra Light Body Cream, on niin ihana tuote, etten tiedä miten päin olisin.

Sain tämän Shea-sarjaan kuuluvan uutuuden testattavaksi hieman ennen muuttoa ja kun nyt viimein pääsin kasaamaan possuilupisteeni ja tyhjentämään kosmetiikkamuuttolaatikot, käteeni osui tämä. Ultra Light Cream on nimensä veroinen, purkki on nimittäin hämmentävän kevyt ja pakettia avatessani ajattelinkin hetken että onko mulle lähetetty tyhjä purkki :D Englanniksi tämä vartalovoide kulkee myös nimellä Whipped Body Cream ja sekin on tosi kuvaava termi. Vartalovoiteen valmistuksessa on hyödynnetty ruoan prosessointimenetelmiä ja siten voiteeseen on saatu vaahtomainen, kuohkea koostumus.

Purkissa Ultra Light Cream muistuttaa paksua, hieman ylivaahdotettua kermavaahtoa tai moussea. Iholle voide sulaa samantien täyteläiseksi voiteeksi, joka on tosi helppo levittää. Voide kosteuttaa ihan älyttömän tehokkaasti ja tuntuu ihan kokovartalohalaukselta. Olin ehtinyt levittää voiteen vasta käsivarsille kun huokailin jo ihastuneena ääneen :D Olen turvautunut Ultra Light Creamiin myös silloin kun olen tarvinnut käsivoidetta. Käsien iho on karseassa kunnossa nyt muuton ja sairaana makaamisen jälkeen, ja Ultra Light Cream on tuonut välittömän helpotuksen kiristelyyn ja kutinaan.

Voiteessa on 5% sheavoita ja siinä on mieto tuoksu, aika samantyyppinen kuin Sheasarjan käsivoiteessakin, mutta minusta miedompi. Oon tosin käyttänyt Sheasarjan voiteita niin kauan, etten enää edes rekisteröi sitä tuoksua, oon niin tottunut siihen että se tuoksuu aina mun käsissä :)

200 ml purnukka vartalokermavaahtoa rokottaa lompakkoa 35 euron verran. Sheasarjaan on tullut muitakin uutuuksia, mm. uudistunut Ultra Rich Body Cream sekä SUIHKUÖLJY! Sen sain myös testiin ja taidan korkata sen seuraavaksi. Joku saattaa muistaakin, että ihastuin L’Occitanen mantelisarjan suihkuöljyyn mutta inhoan karvasmantelin tuoksua. Nyt viimeinkin Lokkitanella on tarjolla suihkuöljy jossain muussa tuoksussa!! Toivottavasti tuote on muuten yhtä tehokas kosteuttaja kuin mantelisisarensa. Jää nähtäväksi, palaan asiaan myöhemmin :) L’Occitanen Shea-uutuudet tulevat myyntiin ensi viikolla ja merkin tuotteita saa L’Occitanen liikkeistä, verkkokaupasta, Stockalta, Sokokselta ja mm. eleveniltä.

(Tuote saatu. Artikkeli sisältää mainoslinkin, jonka klikkailusta en hyödy, mutta jonka kautta tehdyistä ostoksista saan pienen komission. Komissio käytetään blogin palvelinkulujen kattamiseen.)

Translation: This was love at first use. L’Occitane Shea Ultra Light Body Cream, also known as Whipped Body Cream, is one of the new additions to the Shea range and it is WONDERFUL. It looks and feels like a thick whipped cream or mousse but melts onto your skin like hot butter. It’s also super moisturising and absorbs rather quickly. It’s perfect!

This product is a press sample. 

Kurkkasitko jo nämä?

Vastaa