L’Occitane-repsahdus

Olen (tietenkin) L’Occitanen kanta-asiakas ja sähköpostiin tipahtelee tasaisin väliajoin uutiskirjeitä tarjouksista ja uutuuksista. Viimeisimmässä uutiskirjeessä mainostettiin Shea & Honey -uutuutta, joka herätti mielenkiintoni. Satuin perjantaina olemaan menossa muutenkin keskustaan ja aattelin käydä nuuskuttelemassa tuotteita.

Kyllähän sen tietää miten siinä käy, kun astuu huumaavan tuoksuiseen liikkeeseen kiinnostuskiikarit ojossa.

.
.

Shea & Honey -tuotteet eivät lopulta aivan mua tuoksullaan vakuuttaneet, sillä hunajan tuoksu kosmetiikassa on mulle vaikea konsepti noin yleisestikin. Jos olisin normaali asiallinen kansalainen, olisin varmaankin sitten poistunut liikkeestä saman tien, mutta sen sijaan jäin hehkuttamaan puhdistusöljyn hienoutta jollekulle viattomalle asiakasparalle ja samaan aikaan rohmusin syliin tuotteita ja nuuskuttelin kaikkea mahdollista. Puolustuksekseni sanon, että se asiakas muuten osti sen puhdistuöljyn :D

Bonne Mère -palasaippuat ostin periaatteessa tarpeeseen. ”Periaatteessa” on tuossa siksi, että kyllähän tässä huushollissa saippuaa on, mutta palamalliset ovat liki loppu ja nämä kyseiset kuutiot ovat paitsi kauniita, myös raikkaan tuoksuisia. Sitrustuoksuja tietysti. Kahden suloisen kuution pakkaus maksoi 10 euroa.

.
.

Tuoksupusseja ihan oikeasti tarvitsin. Mua on jo pitkään tympäissyt vaatehuoneisiin ja -komeroihin tuleva tunkkainen tuoksu, ne kun ovat usein paitsi täynnä tavaraa, myös huonolla ilmanvaihdolla varustettuja. Ostin nyt kaksi Verbena-tuoksupussia ja toivon, että ne auttavat asiaa. Hinta oli 8 euroa kappaleelta.

.
.

Sitten näin Cherry Blossom -sarjan hyllyn. En yleensä tykkää mistään mikä tuoksuu kirsikalle, joten vähän epäloogisesti olen niputtanut kirsikankukan samaan kastiin, enkä ole rekisteröinyt kirsikankukkatuotteita erityisesti miltään merkiltä. MUTTA VOI YHEN KERRAN MITEN HYVÄLLE CHERRY BLOSSOM TUOKSUU. Kyllä, caps lock on tarpeen! Ja mikä parasta, tuotesarja on laaja ja siihen kuuluu hajuvesikin. Pitkin hampain tyydyin pelkkään käsirasvaan, vaikka koko sarjan kerääminen kävikin kyllä mielessä. Useasti.  75 ml käsirasva maksoi 17,50 euroa.

.
.
.
.

Kävipä sitten niin onnellisesti, että 40 euroa ylittävät ostokset oikeuttivat minut ostamaan Shea-sarjan puhdistustuotteen 11 eurolla. Normaalihinta on 21 euroa. Shea-puhdistusöljy on mulla loppumaisillaan, joten tartuin tarjoukseen enemmän kuin mielelläni. Mun aikaisempi sheapostaus löytyy täältä :)

.
.

Summa summarum: mä periaatteessa säästin rahaa, koska sain nyt puhdistusöljyn liki puoleen hintaan. Eikö niin?! IT-tuki oli eri mieltä ja yritti todistaa asiaa jollain numeroilla ja bla bla. En kuunnellut.

Olenko mä ainoa, joka ei ole aiemmin tajunnut kirsikankukan tuoksun hienoutta?

Translation: I went to the L’Occitane shop to check out their new Shea & Honey range. What happened next I’m not necessarily proud of :D but in my excuse they did have an offer where I could get half off the Shea Cleansing Oil if my other purchases cost over 40 euros. And of course they did. So basically I saved money. Right?

Kurkkasitko jo nämä?

15 kommenttia

  1. Tylsää, kun yritetään spoilata toisen hyvä mieli laskutoimituksilla!
    Mä käytän härskisti hyväkseni ihosairauttani, jos/kun täytyy vakuutella, että ihan tarpeeseen ostin ;)

  2. Mä taas rakastan nimenomaan kirsikan tuoksua ja kirsikankukka on vaan ”ihan hyvä” :D

    Tuoksupusseja mäkin tarttisin, vanhoista ei ole enää mitään iloa, eli kiitos vinkistä :)

  3. Hahaa, mulle käy yleensä noin jos L’Occitanelle eksyn ”vähän vaan kattelemaan” tai ”haistelemaan uutuuksia” :D Toi kirskikankukka oli ihan tosi kivantuoksunen, tuoksuttelin joskus ja oon harkinnut ostavani. Normaalisti kirsikkatuoksut tuoksuu samalle ku ne säilykekirsikat – yhtä kaukana molemmat tuoreista kirsikoista. Yäk. Oon myös käyttänyt monesti tuota, että ”aatelkaa miten paljon säästin, koska nää oli alennuksessa” -lausetta, mutta jostain syystä kovin moni on mielellään huomauttelemassa niihin käytetyistä pennosista (tai tässä tapauksessa seteleistä) ja säästöt kaikuu kuuroille korville?

  4. Cherry Blossom tuoksuu NIIN hyvälle! Ei ole sanoja ja se on paljon tällaiselta, joka ei yleensä piittaa kukkaistuoksusta. Rakastan!

  5. Noi palasaippuat on niin söpöjä ja ihania, että voisin kyllä ottaa sellaiset. Eikä paha hintakaan! Eikä noi miehet välttämättä tajua, että kosmetiikan (joskus myös vaatteiden yms.) ostokulut ja alennukset lasketaan ihan eri matematiikalla!

  6. Ihan pakko tulla tänne vanhaan kirjoitukseen kommentoimaan, koska hämmennyksissäni vallan olen. Siis minäkin rrrrrakastan tuota tuoksua ja sain sen just tänään synttärilahjaksi =)
    Ajatuksena aivan todella kaukana mun tuoksumaailmasta ja sun innostuksen siivittämänä kävin sitä nuuskimassa. No okei, monta kertaa suihkimassa itseeni =) Vuorotellen sokoksella ja stockalla, etteivät alkaneet velottaa mun testailuista :D
    Ja sain sen suihkugeelinkin, voih. Mä niin oon taivaissa =)

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.