Lisää Essietä ja uutuusleimasin

En malttanut päästää essieitä vielä näpeistäni, koska pitihän mun heti testata leimauksessa yhtä niistä syyskokoelman yhden kerroksen ihmeistä. Samaan soppaan yhdistin sitten pari kesäkokoelmankin essietä, yhden uuden leimasimen ja leimauslaatan sekä upouuden pikakuivattajan. Katsotaanko mitä tuli?

.
.

Leimauksen taustana on liukuväri, jonka tein essien Chillatolla (pastellinen limenvihreä) ja Saltwater Happylla (vaaleansininen). Liuku onnistuikin tosi kivasti, joskin sain töpötellä n+1 kerrosta tähän tulokseen päästäkseni. Leimaukseen käytin syyskokoelman Bell Bottom Bluesia. BBB näyttikin liukuvärin päällä vähän enemmän vihertävältä kuin olisin toivonut, mutta se leimasi aivan erinomaisesti. Ei siis nyt kiinnitetä huomiota omituiseen värikombinaatioon vaan keskitytään siihen, että lakka toimi juuri niinkuin toivoinkin. Jos vielä Leggy Legend ja Frock’n Roll leimaavat yhtä hyvin, olen valmis ylistämään essien syyskokoelmaa koko loppuvuoden.

.
.

Leimauksessa käytin minulle täysin uutta leimasintyyppiä. CesarsShop on alkanut myydä uusia jättileimasimia ja sain sellaisen kokeiltavaksi.

.
.

Leimasin on ulkonäöllisesti aivan identtinen Creative Shopin leimasimen kanssa, mutta en ole vielä päässyt niitä kahta vertailemaan. Lainasin CS:n Sissiltä, joten vertailu on kyllä tulossa. CesarsShopin leimasin toimi heti ensiyrittämällä: ei tarvinnut karhentaa viilalla, pestä saippualla, pyyhkiä asetonilla, vaihdella poistoaineita, heittää volttia tai tehdä juhannustaikoja. Perinteinen löllöleimasin tämä ei ole, pinta on kyllä pehmeä ja tahmea, mutta kynttä ei voi aivan upottaa tyynyyn. Meni hetki ennenkuin tajusin miten tätä ajetaan, mutta sanoisin että painamisen ja kevyen pyöräytyksen yhdistelmä toimii aika hyvin. (…ja nyt mä aloin miettiä miltä tämä teksti näyttää ei-harrastajan silmään. Rupes nolottamaan.)

.
.

Sanoisin, että todella lupaava leimasin. Kunhan vielä tutustun tähän lisää, pääsen arvioimaan kiilaako tämä suorakulmalöllön ykköspaikaltaan. Cesarsin leimasinta löytyy muuten myös pinkkityynyisenä versiona, mikä lienee hyvä uutinen heille jotka paljon leimaavat valkoisella :)

Mutta se uusi pikakuivattajakin piti vielä mainitseman! Essietä sekin, yllätys yllätys :) HK Girlin poistuttua Suomesta olen monen muun tavoin ruvennut etsiskelemään toistakin vaihtoehtoa, ja nimenomaan sellaista, joka soveltuisi leimausten päälle. Ostin kokeeksi Emotionista essien Gel Setterin.

essie gel setter
.

Käytin Gel Setteriä tässä lakkauksessa ja olen varovaisen innostunut. Swatcheissakin olen ehtinyt tätä käyttää ja niihin se soveltuu loistavasti. Gel Setter kuivuu nopeasti ja kiilto on huikea. Nyt kokeilin pikakuivattajaa ensimmäistä kertaa leimauksen päällä ja kuvista näkeekin, että ihan aavistuksen joistain kohdista kuvio lähti leviämään, mutta se oli niin pientä ettei livenä asiaa huomannut ollenkaan. En antanut leimauksen kuivua erikseen ennen Gel Setterin laittoa, sen kun vain sudin menemään. Leveä suti vähentää oleellisesti sutimisen tarvetta, mikä taas vähentää leviämisen mahdollisuuksia. Kokeilut jatkuvat, mutta kuten sanoin, olen jo nyt vallan tyytyväinen. Pitää vielä kokeilla mikä tulos on oikeiden leimauslakkojen kanssa.

Laatta-asia vielä: ostin kokeeksi Cesarsista muutaman BCN-laatan ja kokeilin nyt ensimmäistä. Kuvio nousi tosi hyvin, toivottavasti muutkin on samanlaisia :)

.
.
.
.

Note so self: älä kokeile kaikkia mahdollisia uutuuksia samassa lakkauksessa, tai postauksesta tulee toivottoman sekava ja pitkä :D

Onkos teillä muilla jo kokemuksia Gel Setteristä? Niin ja se vielä, että seuraava postaus ilmestyy aikaisintaan sunnuntaina. Otan vähän aikaa swatchaukselle, kotiin nimittäin saapui Cadillacquerin uutuuskokoelma! Jee!

(Leimasin ja essien värilakat saatu.)

Translation: I got new things and tried them all at once. Handy? Yes. Handy when you need to review all of them in the same post? NO :D To sum it all up I’ll say this: essie Bell Bottom Blues (press sample) stamps great, Chillato and Saltwater Happy are pretty (and press samples), Gel Setter seems quite good and didn’t smudge my stamping too much, and CesarsShop has some great new stampers. Phew. :D

Kurkkasitko jo nämä?

22 kommenttia

  1. Kiinnostavia uutuuksia. pitääpä pistää korvan taakse, leveäsutinen hyvä päällyslakka on aina kiinnostava. Ja kivat kynnet, pitääkin vähän vilkuilla Essien syyskokoelmaa sillä silmällä…

    1. Good to Gota en muuten ole leimausten päällä koskaan kokeillut, sekinhän on muutoin tosi hyvä ja kuivuu nopeammin kuin tämä.

      Kannattaa, tosi hyvälaatuisia ovat :)

  2. Onpa kauniit! Toi leimasin on kyllä kans tosi hyvä, oon tykänny itekin. Ja tarvii käydä varmaan nappaamassa tota top coatia, josko vaikka sopis omaankin käyttöön. :)

      1. Hmm, mulla ei oo ollu mitään ongelmaa sen liukkauden kanssa. Harmi ettei sitä voi viilalla karhentaa :D

  3. Mmm liukuväri näyttää hyvältä, samoin leimaus! Tuollainen uusi leimasin kuulostaa kokeilemisen arvoiselta, pitää laittaa listalle. Ehkä se auttaisi mua mun Uber Chic laattojen kanssa. Ne kun on osoittautuneet vaikeiksi =( Essiellä on kyllä kauniita vaaleansinisiä!
    Mä kokeilin sitä Inm Out The Door America’s No.1 Super Fast Drying Top Coatia, mutta se kyllä levitti mun leimaukset, kuten tämänpäiväisestä kuvasta näkee. Muuten toimii ihan hyvin. =)

    1. Kiitos!

      Uber Chicien *pitäis* olla helppoja leimattavia, joten mä kyllä veikkaan että niissä saattaa olla nyt jotakin vikaa. Ainakin Sissi on kehunut että kaikki kuvat nousee ihan ongelmitta!

      INM on ihan tosi pahamaineinen levittäjä, mä en ymmärrä miksi sitä kukaan käyttää :P tein taannoin pienen pikakuivattajavertailun ja siinäkin näki miten INM levitti dottarilla tehdyt pilkut totaalisesti.

  4. Vitsi miten hyvin tuo näyttää leimaavan. Frock’n Roll olisi kyllä mahtava, jos sekin leimaa näin hyvin. Pakko saada se nopsaan jostain :). Mulla leviää leimat ja pilkutukset aina. Erityisesti ärsyttää kun on saanut nätit pilkut kynsille ja lakkaa puolen tunnin päästä päällyslakan saaden edelleen kaikki pilkut leviämään. Varmaan kiinni mun tekniikastakin. Tuo Essie kyllä kiinnostaa. Pitää ottaa jossain vaiheessa testiin sekin :). Mä odotan täällä kieli pitkällä Cadillacquerin swatcheja. En uskalla tilata niitä ennen kuin näen lakat sun kynsillä :).

    1. Aion kyllä kokeilla Frockia ja Leggy Legendia leimauksessa heti kun vain ehdin!

      Pilkut on ihan pirullisia, ne leviää tosi helposti. HK Girl on ainoa jolla en saa niitä leviämään. Sechelläkin joskus onnistuu, mutta on vähän tuurissaan :D mä tein pikakuivattajavertailunkin joskus aiheesta.

      Gel Setter on kyllä kans sellaisen oloinen, että tekniikkaan pitää kiinnittää huomiota. Koitin käyttää suurinpiirtein vain kahta sutaisua, silti levisi ihan pikkusen….mutta yhen kerran perusteella vähän vaikea antaa ihan lopullista arvosanaa :D

      Jee, kiva kuulla että ootat swatcheja! Hitto kun työt haittaa harrastuksia, muuten oisin tehnyt ne jo monta päivää sitten :D

  5. Niin on nättiä! Odotan kans mielenkiinnolla vertailua CS:n ja tämän leimasimen välillä, olisi kiva tietää onko vika vain minussa vai miksi en saa CS:ia toimimaan kunnolla. Tai kyllä se leimaa mutta jättää tuhottomasti REIKIÄ.

  6. Hellou, uusi lukija(kesästä saakka lueskellut) ja eka kommenttini :)
    Kattoo vaa ni päädyn ostamaan koko syyskokoelman ittelleni :D Oon kuullu siitä pelkkää ylistystä :D
    Ihana lakkaus ^_^ Taidan ittekki seuraavaks laittaa liukuväriä kehiin kynsille, viimeksi epäonnistuin niin pahasti et jäi traumat :D
    Ja lol, luulin tota gel setteriä ihan tavalliseksi top coatiksi… Mutta hyvä tietää, että kyseessä on pikakuivattaja.

    1. Huippua että luet ja nyt myös kommentoit, kiitos!!

      Sanoisin, että rahat on hyvin käytetty jos koko kokoelman ostat :D tsemppiä liukuväritreeneihin, aavistuksen kostealla meikkisienellä mä saan parhaat tulokset aikaiseksi :) ja tutoriaalikin aiheeseen löytyy tosta sivupalkista, toivottavasti siitä olis jotakin hyötyä, vaikka se onkin vanha kuin taivas :D

      Nyt kun sanot niin mä en itseasiassa muuten tiedä onko se pikakuivattaja! Siinä ei nimittäin lue. Mä vaan oletin että se on, koska se kuivui nopeasti :D pinta jää kyllä pidemmäksi aikaa semmoseksi nahkeaksi kuin HK Girlin ja Seche Viten kanssa, mutta kyllä mä sen silti nopeaksi luokittelisin.

  7. Upea leimattu liukuvärjäys! En tajunnutkaan tällä viikolla frocknrollia testatessani kokeilla sen leimausominaisuuksia. Taidankin heti tänään kokeilla sillä leimausta, luulisi onnistuvan kun on kovin peittävä lakka ja kun kerran tuolla BBB:lläkin onnistui noin hienosti :).

    1. Kiitos! Kyllä mäkin uskon että se onnistuu, kerkesin nimittäin kokeilla Leggy Legendiakin ja sekin leimaa hienosti!

  8. Tuo sininen on ehkä hankittava, jos se kerran leimaa noin hyvin. Muuten nuo syksyn Essiet taitaa jäädä hankkimatta, mut tuo näyttää hurjan kivalta leimoissa.

Vastaa