Let’s meet and greet and talk polish

Osallistuin elämäni ensimmäiseen bloggaajamiittiin 15.3. ja kirjottelen siitä nyt tyylikkäästi vähän myöhään. Ajatus ventovieraiden ihmisten kanssa hengaamisesta on aikaisemmin tuntunut kohtuullisen vaivauttavalta, mutta kynsibloggaajapiirit on pienet, joten on mukava nostattaa sisarhenkeä tämmöisillä tapaamisilla. Sitäpaitsi oon jo useammassa bloggaajatapahtumassa ollut ja todennut niiden olevan erinomaisen mukavia, joten kynnys osallistumiseen oli huomattavasti matalampi kuin se olisi ollut vaikkapa vuosi sitten.

Kynnys järkkärin raahaamiseen sen sijaan oli yhtä korkea kuin aina aikaisemminkin, joten käytän postauksessa Shinyn kuvia, jotka hän ystävällisesti antoi käyttöön. Tuotteista otetut kuvat ovat omiani.

.
.

Miittiin osallistui mun lisäksi Sissi (Better Nail Day) Emmi (Pictures and Some Memories ), Janina (Never grow up), Daniela (Nails1820), Miracle (Miracle’s Nails ), Sinini (Adventures in Sinilandia ), Vive (Pitkät Kynnet), Pauliina (Operaatio kauniit kynnet), Janita (Laatikollinen lakkaa), Prunella (40 kynttä ), SaraCupCakez (CupCakez) sekä tietysti järjestäjät Hanna (Kynsipöllö kosmetiikkapuussa), Milja (Rakkauspapaija & Syvänmerenkala), jonka koti me miittailijat vallattiin, ja Shiny (Shiny Nail Art). Kaikki osallistujat olivat ihastuttavasti noudattaneet miitin pinkki-punaista väriteemaa, kuten kynsikuvasta on nähtävissä…paitsi että noi mun kynnet näyttää ihan harmailta muiden värikkäiden kynsien seassa :D

Oli mukava todeta ettei tässä seurassa joutunut kuuntelemaan kellon tikitystä kuolemanhiljaisuuden vallitessa, vaan juttua riitti alusta saakka kuin pidempäänkin tunteneilla. Mä tosin aloin enemmän puhua vasta kun sain ruokaa, koska kuten kunnon vieraan kuuluu, tulin paikalle nälkäisenä. Hanna oli nähnyt äitinsä kera ihan älyttömästi vaivaa tehdessään meille ihania ruokia syötäväksi. Minut saa heti ystäväksi tarjoamalla maittavaa sapuskaa, joten olin enemmän kuin tyytyväinen. Ruuat sponsoroi pääosin Kahvila & Lifestyle Lineea.

.
.
.
.

Mun herkkulakko päättyi miittipäivänä, onneksi, koska tarjolla oli ihan törkeän hyviä suklaamuffareita ja juustokakkua. Olin kyllä ihan todella pettynyt omaan suoritukseeni koska en jaksanut syödä kokonaista palaa kakkua ja muffinssia :( Harjoituksen puute näkyi heti. Typerä herkkulakko, nyt joudun kauhealla vaivalla taas nostamaan mun herkkustaminaa!

.
.

Juomapuolen sponsoroi Fresita ja pidinkin kuuliaisesti huuliani lasin reunassa koko illan. Niin hyvää, tulee aina kesä mieleen tuosta Fresitan mausta.

Yleisen hengailun lomassa hoidettiin myös kirppistelyt, eläinten pällistelyt (pidin sylissäni kania ja olimme molemmat yhtä epäileväisiä toistemme suhteen), lahjakassien jakamiset ja niiden hysteeriset penkomiset sekä arvonta, jossa kaikki voitti jotakin.

.
.

Arvontapalkintoja miittiin olivat lahjoittaneet CesarsShop,  NailCity LUSHMoYou LondonTop-Kosmetiikka, indielakkabrändi  I Love Nail Polish eli ILNP sekä Consult Lady. Tykkään ILNP:n lakoista ihan älyttömästi ja kun kuulin että arvontapalkintojen joukossa on tulipunainen ILNP:n holo Very Ornamental, aloin suurinpiirtein rukoilla koska se lakka on ollut mun himotuslistalla julkaisustaan lähtien.

Ja senhän mä sitten voitin! Sissi oli niin katkera että harkitsi ystävyyden irtisanomista. Lohdutin Sissiä tunkemalla Very Ornamentalin kanssa suurinpiirtein kaikkiin kuviin joita Sissistä tai meistä loppuillan aikana yritettiin ottaa. Oon tosi hyvä ystävä!

.
.

IT’S MINE IT’S MINE IT’S MINE MWHAHAHAHAHAHAHAHAHAHAHAHAHA

En muista mitä muut voitti, koska pussailin vaan tuota omaa lakkaani.

Arvontapalkkioiden lisäksi myös goodie bagit oli aika hulppeat. Mua ei lakkaa ihmetyttämästä miten paljon kaikkea yritykset lahjoittaa tämmöisiin varsin epävirallisiin tilaisuuksiin, mutta en todellakaan valita vaan kiitän nöyrästi kaikkia mukaan lähteneitä firmoja :)

.
.

Tämmöinen kasa sieltä lahjakassin kätköistä paljastui. Koko kynnen tarrat Inniltä, pinkki blokkiviila Cesarsilta jonne linkkasinkin jo arvontapalkintojen yhteydessä, viila ja China Glazen lakka Consult Ladylta, Zoya NailCitylta, Isadorat ja Sally Hansenit Berneriltä, Lumenet heiltä itseltään, Essie L’Oréal Finlandilta, saippuakuplasydän (ja miitissä käytetyt koristeet, pöytäliinat ja muut tunnelmanluojat) Juhla Centeriltä, Dependin lakka Top-Kosmetiikalta sekä indielakka, lasiviila ja suklaasydän Edgy Polishilta. Pakko antaa erityismaininta Edgy Polishille, nettikaupan pitäjä oli nimittäin todella nähnyt vaivaa meidän eteen ja pussittanut jokaiseen pikkupussiin erilaisen indielakan viilan ja suklaan kera. Ja toi lasiviila on ihan älyttömän hyvä sitäpaitsi :)

.
.

Kirppispuolella kunnostauduin lähinnä myyjänä, mutta kaksi vaihtokauppaa sentään tein ja niiden tuloksena kotiin tuli Nfu Oh’n turkoosi flakielakka 054 sekä Essien Lapiz of Luxury.

.
.

Tässä vielä Virallinen Kaverikuva tapahtumaan osallistuneista sponsoreista:

.
.

 

Ai niin ja mainitsinko jo, että voitin ILNP:n Very Ornamentalin arvonnasta?

 

.
.

*voitontanssi*

Kiitos järjestäjille ja osallistujille, oli huippua tavata!

Translation: Here’s a photo spam of our nail blogger get-together. I had a great time and in this translation-part of the post I specially want to thank ILNP and Edgy Polish, who kindly contributed to our goodie bag and giveaway! Thank you ladies so much! I won ILNP Very Ornamental from the giveaway and I had to throw in a little victory dance because I’ve been drooling over Very Ornamental since the day first swatches were published :D And now it’s MINE! Yesssss!!

Kurkkasitko jo nämä?

18 kommenttia

  1. Kuulostaa kivalta illallalta ja paljon kaikkia kivoja sponssijuttuja ootte saanu. Mut mistään en oo niin kateellinen ku tosta juustokakusta. Jos se oli puolikskaan niin herkullinen ku miltä se näyttää niin…

  2. Mulla on menossa viikon toinen paastopäivä ja olen siksi Dollien kanssa samoilla linjoilla. Mitä noista lakoista, mutta noi HERKUT..!

    Mietin että mikä ihme toi kirskuva ääni on, mikä kuuluu jostain, mutta nehän on vaan Sissin hampaat, jotka nirskahtaa joka kerta, kun mainitset tuon ILNP:n… ;) Toivottavasti se nähdään pian kynsilläkin :)

  3. Voi ei mun on pakko saada uusia kynsilakkoja!!! Hirveä ostohysteria menossa. En vaan oikein tiedä mistä tilaisin ja mitä =S Pitää olla jotain kivaa, hienoa ja värikästä!
    Ja tuo juustokakku…

    1. Mä niin tiedän tuon tunteen :) Siitä vaan kaikkia ihania nettikauppoja selailemaan, äkkiä tulee tarpeita! Tilaa jotain indielakkoja vaikka? :)

      1. Oikein sopivasti tähän saatiin juuri tieto, että tulee tulospalkkiota. Sillähän ostaa monta monta lakkaa! Voisiko kysyä parin hyvän verkkokaupan nimeä? Tuntuu olevan kauhea kynnys lähteä tilaamaan ulkomailta.. =S Onneksi on sentään näitä blogeja, kun oma silmä ei oikein erota, että mitkä lakat on upeita. Mä ostan liian usein tosi tylsiä värejä =P

        1. Harlow on mun suosikki, laaja valikoima ihania indieitä, hinnat tosi edulliset (Kanadan dollarin kurssi on suomalaiselle oikein mieluisa :P), postikulut halvat ja toimitus noin viikossa. Luotettava paikka kaikinpuolin. Mei Mei Signaturesista oon myös kuullut paljon hyvää mutta en itse ole vielä sieltä tilannut. Hinnat on Singaporen dollareissa. Sitten on Norway Nails Norjassa ja Edgy Polish Ruotsissa. Nää kaikki on indielakkakeitaita :)

  4. Argh, olin jo päässyt aika hyvin yli katkeruudesta ja kateudesta huonon muistini ansioista, mutta näin ne haavat revitään taas auki. Kyllä tätä joutuu työstämään intensiiviterapiassa ainakin vuoden vielä:(

  5. Ihana postaus (ja repesin kyllä tuolle voittotanssille lopussa). Tällä kertaa tulin blogiisi ihan vain sen takia, että saan harmituksen menemään ohi. Toimi! Kiitos tästä. :)

  6. Erilainen miittipostaus, joka erottuu joukosta. Olen aina ollut sitä mieltä että postauksista pitäisi saada omanlaisensa, itse en osannut vaan se on samanlainen kuin kaikilla muillakin. :)

    1. Kiitos! tosi kiva kuulla :) Miitti- ja tapahtumapostaukset on kieltämättä tosi hankalia jotenkin. Harvoin niissä mitään sellasta ihmeellistä tapahtuu, kunhan vaan hengaillaan, mutta jotenkin pitäis se tunnelma saada välitettyä ruudun toisellekin puolelle… :)

  7. Me tilattiin Sinneyn kanssa Very Ornamentalit silloin alkujoulukuusta (tms, eivoimuistaaenää), ja mä en ole VIELÄKÄÄN saanut sitä kynsille asti. Enkä varmaan saa vieläkään, koska ensi viikoksi on luvattu jotain ketun räntäsadetta *nyrkkiä heristel*

Vastaa