IsaDora Mesmerize & Magic Mauves

isadora mesmerize swatch

Pitkästä aikaa mulla olisi täällä tarjolla lähikuvia silmämunistani! Hurraahuutoja kiitos! IsaDoran Mesmerizing-kausikokoelman kynsilakkoja esittelin jo aiemmin, mutta kokoelman kaksi luomiväripalettia ovat joutuneet odottamaan vuoroaan pienen ikuisuuden. Syynä on lähinnä se, että marras- ja joulukuussa luonnonvaloa oli tarjolla naurettavan vähän, enkä käytännössä koskaan ollut kotona meikkausvalmiudessa niinä harvoina kertoina kun auringonvaloa oli olemassa. Joulukokoelman paletit tuskin kiinnostaisivat kovin monia enää joskus toukokuussa, joten luovutin ja otin meikkikuvat keinovalaistuksessa. Koitosta ei varsinaisesti auttanut se, että IT-tuki kävi säännöllisin väliajoin virnuilemassa mulle, kun yritin lamppujen loisteessa siristellä silmiäni jotenkin sensuellisti ja samalla pitää kohtuuttoman painavaa järkkäriä jotenkuten paikallaan ja arpoa tarkennusta ja valotusta. Olkavarret oli ihan hapoilla. Kyllä mä sanon, että kännykällä otetut peiliselfiet on ihan aliarvostettuja.

IsaDora Mesmerize
IsaDora Mesmerize

 

Studiovaloja ei yllättäen kodin perusvarustukseen kuulu, joten ihonsävy on kuvissa vähän mitä sattuu. Alkuperäisiä otoksia koneelta katsellessani nauroin ääneen, sillä näytin lähinnä vakavaa maksasairautta potevalta keltanaamalta. Photoshop on huutanut sittemmin Hoosiannaa ja kiitos sen, sain jokusen kuvan värimaailman pelastettua ihmismäiselle asteelle. Luomivärien sävyt sentään toistuu jossain määrin oikein, onhan sekin jotain!

Mesmerizing-kokoelman luomiväripaletit ovat niitä ihania litteitä viisikoita, joita IsaDora tekee mahdottoman hyvin. Magic Mauves -paletin sävyt ovat pääosin kylmiä violetin ja mauven sävyjä, Mesmerize-paletissa taas lämpimiä ruskeita. Kummassakaan paletissa ei ole uhrattu kovin montaa ajatusta mattasävyille, sillä kimallushan tietysti kuuluu juhlakauteen. Tämän postauksen meikin tein Mesmerizella, sillä sen sävyt on kuin mulle tehtyjä.

IsaDora Mesmerize palette
IsaDora Mesmerize palette
isadora mesmerize swatch
Mesmerize swatches

Mesmerizen vaalein sävy on lähinnä pelkkää glitteriä ja sen tiivis mutta voidemainen koostumus tuntui vaikealta käyttää. Muut sävyt sen sijaan olivat pehmeitä ja pigmenttisiä, joskin tummin ruskea, paletin ainoa mattasävy, oli aavistuksen muita kuivempi mutta sekin oli hurjan pigmenttinen ja helppo häivyttää.

isadora mesmerize swatch
.

Meikissä käytin silmän sisänurkassa toiseksi vaaleinta nappia, nougatin sävyistä metallisävyä. Keskellä liikkuvaa luomea on punakultainen metallisävy (paletissa kolmas vasemmalta), luomivaossa kultashimmerinen tummanruskea ja ihan luomen ulkonurkassa ripaus mattaruskeaa. Varjostuksen häivyttämisessä käytin apuna nougat-sävyä. Alaluomella käytin sävyjä samassa järjestyksessä: nougat, punertava kulta, tummanruskea shimmer.

.
.

Siipirajauksen tein kosmetiikkabloggaajien pikkujouluista saamallani Avonin Mega Effects -rajaustussilla, jossa on viistomainen kärki ja sen vuoksi rajauksen paksuutta on helppo säädellä. Tykkään kovasti. Alarajauksessa käytössä oli jokin musta kajal, en valitettavasti enää muista mikä. Ripsivärinä on tietysti ikisuosikkini, eli Yves Rocherin Sexy Pulp.

.
.

Magic Mauves -paletti näyttää tältä:

IsaDora Magic Mauves
IsaDora Magic Mauves
Isadora magic mauves swatch
Magic Mauves swatches

Magic Mauves on varsin monipuolinen paletti. Sävyt ovat Mesmerizen tapaan metallisia ja hyvin pigmenttisiä, helposti häivytettäviä ja pehmeitä. Metallinen hopea, hyvin kylmäsävyinen lila ja shampanjanvärinen sävy ovat omiaan luomaan vähän erikoisemman juhlameikin, kun taas shampanjasävy yhdistettynä metalliseen taupeen ja i-ha-naan luumunruskeaan sopii sitten jo vähän lämminsävyisempäänkin ihoon.

Mesmerizing-kokoelma on kaupoissa nyt, viisikkopalettien hinta on muistaakseni 20-24 euron tietämissä.

(Paletit saatu maahantuojalta rehellistä arviota varten. Linkkien klikkailusta tms. en hyödy.)

Translation: IsaDora Mesmerizing Holiday Collection was released a few months back and I’ve already reviewed a couple of polishes from this collection here, but these eyeshadow palettes have been sitting in my drawer and waiting for a sunny day so I could take good pictures of them. Finally I gave up and took pictures in artificial lighting – I’m always at work when there’s natural light and it wouldn’t make any sense posting these in Spring…gotta love this Finnish winter time :D

Anyway, the Mesmerizing Collection includes two great eye shadow palettes, a warm-toned brown palette called Mesmerize and it’s cool-toned sister called Magic Mauves. I’ve always been a fan of IsaDora’s five-piece palettes so it was great to receive these new ones for review. I used warm-toned Mesmerize palette for these make-up pictures and I loved the quality! The lightest shade was the only one I didn’t like that much because it was basicly just glitter in a really dense form and a bit difficult to use. All the rest were soft, creamy, very pigmented and easy to blend. Same goes for Magic Mauves although the Mesmerize palette is my favorite simply because it suits my skin tone a lot better. I usually shy away from metallic eye shadows but these palettes prove that metallic shades don’t always look over the top or dated in any way. Thumbs up!

Kurkkasitko jo nämä?

21 kommenttia

  1. Ihana meikki ja kuvatkin ihan hyviä! Ja voi elämä noita sun ripsiä, ihanat!!! Taas joutuu aavistuksen vihertävänä täällä huokailemaan.

  2. Vauuuu Emma. Kyllä sä helposti voisit vallan ryhtyä silmämeikkiblogaajaksikin, niin edustavat sun silmät näissäkin kuvissa on. Tykkään. Noi IsaDorat sen sijaan, mun lurppaluomille noi supershimmeriset on vähän vaikeita (vaikka kyllä mä niitä käytän silti joskus), joten jäänee ostamatta. Mutta nättejä kyllä.

  3. Onnittelut kuvien laadusta! En ymmärrä miten saat näin hyvät värit kuviin. Mun naama näyttää aina aivan seinästärevityltä ellen laita filttereitä kuviin. Isadoran luomivärit ovat kyllä parhautta. Ostin joskus 15 vuotta sitten Hulluilta Päiviltä sellaisen nelikon missä oli aivan vaaleita helmiäisiä valkoinen, sinertävä, punertava ja kellertävä. Se on ollut varmaan elämäni paras ostos ja viimeisiä viedään. En tiedä mitä teen kun tuo paletti loppuu kokonaan. Muut helmiäiset varisevat poskille niin, että näytän siltä kuin olisin ottanut turpaan helmiäispöllöltä…

    1. Kiitos! Kyllähän kuvan otto syö sitä meikin intensiteettiä tosi paljon joten käytännössä aina joutuu lisäämään valotusta ja kontrastia jälkikäteen, muuten ei näytä yhtään samalta kuin luonnossa. Tää meikkikuvien otto on kyllä ihan oma lajinsa, hikistä puuhaa…

      Oho, 15 vuotta?! Uskollinen ystävä :D toivottavasti löydät hyvän korvaajan..

  4. Jes, hyvinhän sä tän homman toteutit, vaikka vähän pelkäsit, että mitä keinovalon kanssa kuvaamisesta tulee! Ja tuo meikki kyllä sopii sulle tosi hyvin, nätin oot tehnyt :) Olen myös samaa mieltä aiemman kommentoijan kanssa, että nuo ripset! :D

  5. Vau, tosi hyvät kuvathan nuo on ja ihana meikki! Kysyisin että millä meikkaat sun kulmakarvat? Oon yrittänyt etsiä kulmakynää itselleni mutta punapäille sopivat sävyt on aikalailla vähemmistöä, tuntuu että kaikki tekevät koko ajan vain kylmempiä ja harmaampia sävyjä!

    1. Kiitos!

      Mun kulmakarvat on oikeasti ihan vaaleat, joten värjään niitä kampaajalla tummemmaksi, mutta toki silti joudun käyttämään muodon skarppaamiseen ja aukkojen täyttämiseen lisäkeinoja :P Nyt oon pitkään käyttänyt Dermosilin kulmakynää sävyssä Medium, se on tosi hyvä ja halpa!

  6. Näyttää upealta! Juuri tuollainen ei liian laajalle levinnyt luomivärityyli on mun mielestä paras. En nyt osaa selittää, mutta ehkä tajuat? Ettei koko luomella ole jotain.
    Tämä on aika hintava paletti kylläkin. Itse jostain blogista inspiroituneena, (taisi olla yksi niistä joulukalenteriblogeista) niin ostin Sleekin luomiväripaletin Pretty.fistä. Nimi taisi olla Original. Tykkäsin tosi paljon ja ajattelin ostaa mattapaletin myös. Hinta taisi olla 12 tai 13 euroa muistaakseni. Napit oli tosin pienempiä, mutta enemmän värejä!

      1. Jee kiitos kiitos! :)

        Sleekit on kyllä hyviä, mulla on merkiltä poskipunia, luomivärejä ja kasvopaletti. Oon tilannut niitä Kosmetik4Lessiltä 9,90 euron hintaan, hoksasin ihan vasta että niitähän saa Prettyltäkin :) Mulla on se Au Naturel -mattapaletti, se on kyllä tosi käyttis! :)

Vastaa