Hit the Bottle Stamping Polish Review

Haluan aloittaa kertomalla, että olin perjantaina Tarja Halosen kanssa yhtä aikaa erään ravintolan vessassa (no siis oltiin kyllä eri kopeissa) ja päädyin siistimään vessaa Tarjan kanssa JA kerroin niin legendaarisen läpän että Tarja hörähti nauramaan ihan kuulkaa aidosti. Niin. Kuinka moni teistä voi sanoa heittäneensä läpändeerusta ja siivonneensa vessaa yhdessä tasavallan presidentin kanssa, hä? Nyt voinkin viivata yhden asian yli mun bucket listiltä. Terkkuja vaan Tartsalle! Mulla oli niin kova työ yrittää pysytellä tilanteessa coolina että en kehdannut kaapata pressaa yhteiskuvaan, joten tänään tarjolla on vain kynsilakkakuvia. Jos tilanne toistuu, lupaan ottaa nolon yhteismeitsien, oli presidentti sitten kuka tahansa. Tai no, Niinistön kanssa samaan vessaan päätyminen on kyllä aika paljon epätodennäköisempää.

ENIVEI, niitä kynsilakkoja. Moni toivoi Hit the Bottle -leimauslakkojen esittelyä pikaisella aikataululla, joten tässä olis! Hit the Bottle on hyvin uusi indiemerkki Australiasta (se paikka on kyllä ihan indielakkojen mekka jostain syystä). Merkki on keskittynyt yksinomaan leimauslakkoihin. Hit the Bottle on nyt ensimmäistä kertaa helposti saatavilla myös Suomeen, sillä Hypnotic Polish otti sen valikoimiinsa. Mulle tuli testattavaksi neljä sävyä, joista jokainen toimi todella hyvin. Lakkojen koostumus ei ollut liisterimäistä, mutta silti ne peittivät valtavan hyvin ja nousivat laatalta ilman kommervenkkejä. Plussaa myös siitä, ettei lakat haisseet kuoleman autokorjaamolta kuten leimauslakat usein.

Hello everyone! Today I’m showing you Hit the Bottle stamping polishes in four shades. I received these for review from Hypnotic Polish. I have a soft spot for stamping polishes so I was eager to try these babies out! Hit the Bottle is an Australian indie brand focusing on stamping polishes only. They are fairly new in indie polish market but I’ve already heard good things about these polishes and I have to agree with those great reviews: each polish stamped beautifully and was incredibly easy to use. Also they don’t have that horrible car paint smell many stamping polishes have! But let’s move on to the swatches :)

.
.

Magenta at Your Own Risk on metallinen pinkki, leimattu tässä Color Clubin Diggin’ the Dancing Queenin päälle.

Magenta at Your Own Risk is a metallic hot pink, stamped here over Color Club Diggin’ the Dancing Queen. 

.
.
.
.
.
.

Bluetiful on metallinen sininen, leimattu Color Clubin Meet Me at the Rinkin päälle.

Bluetiful is a metallic blue, stamped here over Color Club Meet Me at the Rink. 

.
.
.
.
.
.

Copper Haired Girl on mehevä kupari. Leimasin Essien Picked Perfectin päälle (ja hei pakko mainita, että Essie peitti leveällä sudilla levitettynä YHDELLÄ kerroksella!).

Copper Haired Girl is a gorgeous copper, stamped here over Essie Picked Perfect. 

.
.
.
.
.
.

Absinthe Minded on metallinen vihreä. Kuvissa leimaus on tehty Color Clubin ’Til the Record Stopsin päälle. Tikkukuvan vajavainen leimaus ja epätarkka kuva on kirjoittajan omaa taitamattomuutta :D

Absinthe Minded is a metallic shimmery green, stamped here over Color Club ’Til the Record Stops. Please overlook the fact that my swatch stick stamping was a complete fail :D

.
.
.
.
.
.

Mun kuvissa esiintyy 4 ml:n kokoiset pikkupullot, mutta leimauslakkojen myyntikoko on 9 ml ja yksi pullo maksaa 7,95 euroa. Koko värivalikoima löytyy täältä. Lakat ovat 5-free. Hypnotic Polishista löytyy enemmän tietoa Cadillacquer-postauksen yhteydessä.

Hit the Bottlen Facebooksivut löytyvät täältä ja Instassa merkin nimimerkki on @hit_the_bottle. Hypnotic Polishin Fb-sivut löytyy täältä ja Instanick on @hypnoticpolish.

Joko olette tutustuneet näihin? Testailin näitä aivan mielissäni, sillä leimauslakat on yksi mun lukuisista heikoista kohdista ja oon aina ihan tuhinoissani kokeilemassa uutuuksia. Näitä lakkoja peukutan kyllä, niin vaivattomasti kävi leimaus. Toivottavasti värivalikoimaan tulee jossain vaiheessa myös cremejä tai glittereitä!

(Hit the Bottlet sekä Essien Picked Perfect saatu. Postaus ei sisällä mainoslinkkejä.)

My pictures feature the small 4 ml bottle but the ones sold in Hypnotic Polish are 9 ml bottles and they cost 7,95 euros per bottle. All Hit the Bottles are hand-made and 5-free. For more info about Hypnotic Polish please check out this post and remember to follow them on Facebook and Instagram (@hypnoticpolish) :)

Hit the Bottles get a seal of approval from me. The formula is really pleasant and easy to use and I’m eager to see what HtB comes up with next – maybe some cremes or glittery polishes? For latest news and more swatches visit Hit the Bottle Facebook page and Instagram (@hit_the_bottle). 

These polishes were provided to me as press samples in exchange of my honest review. 

Kurkkasitko jo nämä?

20 kommenttia

  1. Hihii! Nään sieluni silmin sut viihdyttämässä Tarjaa vessassa :D. Sä se osaat kirjoittaa niin hauskasti! Ja kynsikuvat on aina ihan mahtavuutta. Mä en oikein vielä lämpene näille leimauslakoille, kun ovat tällaisia metallisia. Hinta on kuitenkin niin kova. Kivempi käyttää omia tavallisia metallisia lakkoja myös leimaamiseen (siis ihan vaan rahankäytön kannalta kivempi). Tuo kupari on kyllä aikas upea, joten se pitää pistää mietintään. Ei ole yhtään ruusuinen vaan oikeasti pronssinen ja voimakas.

    1. ”viihdyttäminen” on kyllä tässä tapauksessa aika overstatement :D

      Totta, hinta on kyllä aika korkea mainstream-merkkeihin verrattuna. Valikoimassakin kyllä sitten on tosi erikoisia sävyjä, muun muassa pari duochrometyyppistä leimauslakkaa :) kupari oli myös mun suosikki näistä!

  2. Oot kyllä nyt yltänyt sellaiseen tekoon, johon ei varmasti moni muu yllä. :D

    Leimauslakat on myös mun heikkous, se harmaa siellä sivuilla houkuttelee aika voimakkaasti…

  3. Emppu, eks säkin vois laittaa sellasen boxin tohon alas josta saa tilattua vastaukset kommenttiin sähköpostiin? Ois niin kiva aina lukee se sieltä eikä tarviis muistella että pitää karata kattomaan kun kuitenkin tykkään lukee sunkin vastaukset. Kysy vaikka Sissiltä apuva, sillä on jo! :) ja mitä noihin leimahommiin tulee niin mullekkin ekana iski tuo kupari, onhan ne kaikki herkun värisiä ja oot kivasti esitellyt kaikki tässä. Tarja on pop :) kiva lukea näitä!

    1. VOISIN! Hyvä kun muistutit, se on ollu mulla mielessä jo pitempään mutta aina unohtuu! Laitan Helpdeskille tänään viestiä :)

      Kupari oli myös mun suosikki :)

  4. Tosi jännä toi copper haired girlillä leimattu lakkaus, ihan ku siinä ois paljas kynsi alla ja leimat näyttävät jotenkin leijuvan o.O just siisti ’efekti’ :) mutta minäpä olenkin ollut lapsena Tarja Halosen kanssa samassa pukuhuoneessa uimastadikalla!

  5. Kuparinvärinen on ihana! Ja jostain syystä vihreäkin näyttää tosi houkuttelevalta vaikka en ees tykkää vihreästä. Mutta mikäs se läppä on jolle Tarja nauroi?

    1. se on! Ja vihreä myös, tykkäsin tuosta vihreästä lakkauksesta tosi paljon ja se oli mulla monta päivää! Apua, tykkäänkö mä vihreästä nykyään??

      No aika tilannesidonnainen läppä oli :D

  6. Hyvä arvio, kiitos! :) Mulla on pari Hit the Bottlea tilattuna ja postissa matkalla, odotan niitä innolla! Tilasin Magenta at your own riskin ja I wish I was a mermaidin. Tykkään metallisuudesta, joten nää oli kyllä kaikki houkuttelevia. Mäkin haluaisin tietää, että mikä läppä se oikein oli, millä nauratit Tarjaa? :)

    1. Olepa hyvä, kiva että tykkäsit :) nää oli kivoja arvioitavia kun kaikki toimi tosi vaivatta :D

      No mä vaan kehuin sitä et on se hyvä että joku edes pitää huoltä tästä yhteiskunnasta, kun Tarja siinä siivoili. Aika tilannesidonnainen :D

  7. Ihan kivoja lakkoja, mutta toi läpänheitto Tarjan kanssa on jo kovempi juttu. Muakin kiinnostaa mikä on ollut tää hauska läpyskä..? :)

    1. Tarja kyl ylittää lakat tosiaan :D ai kauhee ku ei se ny tälleen kirjotettuna oo yhtään hauskaa mut tohon Helmille mä sen jo selitin :D

  8. Samaa mieltä, läppä kehiin!!
    Mistä laatasta muutens on toi Bluetifulin swatcheissa oleva kuplakuvio? Sopii ihanasti tohon yhdistelmään!

    1. Miks mä tein tästä näin kauheen numeron ku ei se ollu ees hauska :DDD selitin sen tonne ylemmäs :)

      Ai hitto mulla jäi mainitsematta kaikki laatat! Se on MoYou Londonin Holy Shapes 09 :)

    1. mitäs sitä turhaan pidättelemään! :)

      Mä oon nähnyt niitä minikokojakin myynnissä mutta nyt ei ainakaan HP:lla ollut.

  9. Kiitos väsyneen aamuni piristyksestä :D Leimalakat ei tällä kertaa kuparista lukuunottamatta iskeneet, mutta Tarskin tapaaminen veeceessä on aika kuumottavaa :D

Vastaa