Everyday Minerals Suomessa!

I Love Me -messuilla näkyi luonnollisesti paljon uutuuksia ja luonnonkosmetiikan puolella yksi oli ylitse muiden: Everyday Minerals saapui viimein Suomeen ja tuotesarja lanseerattiin messuilla. Amerikkalainen mineraalimeikkisarja on ollut maailmalla suosittu jo pitkään, joten jo on aikakin saada se tänne Pohjolaan. Everyday Mineralsin tuotteet ovat täysin vegaanisia, eläinkokeettomia ja ympäristöystävällisiä. Valikoimassa on siveltimiä, meikkipohjia, luomivärejä, poskipunia, rajausvärejä ja peite- sekä korjausvärejä.

Sain ennen kauneusmessuja EDM:ltä paketin, jossa kerrottiin että blogistani on opittu, että yksi mun (lukuisista) heikoista kohdista on poskipunat, ja siksipä paketista löytyi kaksi Everyday Mineralsin poskipunaa ja sivellin. Oli huikeaa saada näppeihinsä jotakin niin uunituoretta, sellaista joka virallisesti näkisi päivänvalonsa Suomessa vasta messuilla. Koko paketti oli niin suloinen, ystävällinen, ilahduttava ja kiva, että melkein tuli tippa linssiin!

.
.

Olen kokeillut aivan valtavan määrän kosmetiikkaa elämäni aikana, mutta myönnän että mineraalimeikkien kohdalla kokemuspohjassani on massiivinen aukko. En oo koskaan kokeillut perinteistä, irtopuuterityyppistä mineraalimeikkipohjaa. Syy ei ole siinä etteikö kiinnostusta olisi ollut, mutta en ole yhtään tiennyt mistä aloittaa ja mitä hankkia ja missä sävyssä ja mitä häh, joten olen antanut asian olla. Olen nyt selaillut Everyday Mineralsin nettisivuja ja kun opin kuinka monia erilaisia meikkipohjia heillä on valikoimassaan, mun kokeilukiinnostus lisääntyi huomattavasti (vaikkakin mielessä on kyllä myös se ajatus, että miten mä ikinä saisin pääteltyä itselleni oikean sävyn, kun ei voi vaan napata ”sitä vaaleinta” :D). Meikkipohjia on kolmea erilaista; matte, semi-matte ja jojoba. Matte on sopiva rasvoittuvalle iholle, semi-matte sekaiholle ja jojoba on tarkoitettu erityisesti kuivalle ja herkälle iholle sekä myös ikääntyvälle iholle. Jokaisessa kolmessa luokassa on 8 erilaista sävyä (0-7) ja jokainen sävy on saatavilla kultaisessa, neutraalissa tai ruusuisessa tyypissä, riippuen siitä onko käyttäjän iho kelta- vai punasävyinen. Eli sävyvalikoima tuskin ihan heti kesken loppuu. Nettisivuilta voi tilata 5 näytettä ilmaiseksi kotiin, joten ihan sokkona ei tarvitse sävyjä valita. Pitäisi ehkä koittaa, koska mineraalimeikkipohjien tarjoama kuulas lopputulos houkuttelisi ja olisi tosi kiva tietää, olisiko kuivan ihon meikkipohja talvi-ihoni pelastus.

Poskipunista tässä kyllä oli tarkoitus puhua, joten palaanpa aiheeseen. Mulle lähetetyt sävyt on Tea Rose ja Peony Petal. Sävyvalinnat osuivat uskomattoman hyvin maaliin, sillä persikkainen Peony Petal on juuri sellainen sävy johon itsekin olisin varmasti ensimmäisenä tarttunut, ja roosa Tea Rose soveltuu kaikkiin tilanteisiin ja kaikenlaisiin meikkeihin. Molemmat poskipunat ovat mattaisia mutta silti kuulaita. Poskipunissa on myös yksi ihan mahtava bonus: ne tuoksuvat vienosti orvokilta, eli hyvin samantyyppiseltä kuin Guerlainin Meteoriitit!

.
.
.
.
.
.

Ylläolevassa kuvassa vasemmalla on Peony Petal ja oikealla Tea Rose.

En ole koskaan käyttänyt muita kun pressattuja poskipunia, joten tällainen jauhoversio (huomaa ammattitermi) jätti mut aluksi aika kysymysmerkiksi. Long Handled Kabuki -sivellin kuitenkin levittää ja häivyttää poskipunan vaivatta ja on muuten yksi pehmeimmistä siveltimistä ikinä. Ihan kuin yksisarvisen turpahaituvilla sutisi. Täysin asianmukainen vertauskuva.

.
.
.
.

Annostelu vaatii kyllä vielä vähän harjoittelua, sillä on jotenkin tosi vaikea arvioida kuinka paljon poskipunaa näille palloposkille oikein tarvitsee – ja miten sen oikean määrän saa nostettua sutiin tai ylipäänsä ulos purnukasta ilman että poskipunaa on sisäänhengitetty koko rahan edestä…onneksi poskipunat häivyttyvät niin nätisti, että ensikokeilujen överitkin sain taltutettua ilman ongelmia :D

Tämä on mun ensikosketus Everyday Mineralseihin, mutta nimenä sarja on ollut tuttu jo tosi kauan. En muista mistä, mutta *jostain* olen kuullut EDM:n Mint Jojoba -korjausväristä, jota todellakin haluan koittaa. Korjausvärin luvataan neutralisoivan punaista ihonsävyä, tasoittavan näppyläistä ihoa ja häivyttävän katkeilleita verisuonia ja couperosaa. HELLO LOVER. Tarvin tuon. Mulla on aina todella punaiset posket ja sen takia usein käytän aika peittäviäkin meikkipohjia, vaikka muuten iho olisikin hyvässä kunnossa. Punaisuus myös lisääntyy ihan eksponentiaalisesti heti kun iho kuivuu (esim. toimistojen koneellinen ilmastointi..), urheilen, kiihdyn, oon ulkona tai teen ylipäänsä yhtään mitään. Myös viinilasillinen menee välittömästi suoraan poskiin :D En varsinaisesti arvosta tätä ominaisuutta naamassani ja mulle on siitä etenkin nuoruusvuosina irvailtukin, mikä ei kauheesti auttanut asiaa. Mint Jojoba kuulostaisi kyllä aika hyvältä ratkaisulta ja ainakin helpompaa kuin poskien vaihto. Obviously.

Onko siellä kommenttiboksin puolella mineraalimeikkitietäjiä ja/tai niiden nimeen vannojia? Kertokaa ihmeessä vinkkejä kiinnostuneelle newbielle! :)

(Tuotteet saatu. Linkkien klikkailusta tai ostoksista en hyödy. )

P.S. Tiesittekö, että huomenna alkaa Allergia- ja astmaliiton masinoima Tuoksuton viikko? Tuoksuttoman viikon tarkoituksena on huomioida tuoksuyliherkät henkilöt, ja sen vuoksi naputtelinkin tuotevinkin sivutoimisen blogini Sugar High’n puolelle. Sugar High pyörii parturi-kampaamo Bombónin ”alaisuudessa”, ja Bombónissa on tarjolla kampaamopalveluita myös hajusteettomilla tuotteilla. Jutun pääset lukemaan tästä.

Translation: Everyday Minerals is now available in Finland. It’s about time :D Look at those cute blushes <3

Kurkkasitko jo nämä?

17 kommenttia

  1. Voi että mä sitten tykkään sun kirjoitustyylistä :) Tulee aina hymy huulille lukiessa!
    Hei wau toi punasuuden peittoaja kuulostaa just hyvältä. Aina naama punasena saa painella menemään, plääh. Mä käytän meikkinä Idunia, eli mineraalimeikki on tuttu juttu, mutta tähän sarjaan en oo tutustunut. Punakkuutta ei sillä oikein saa peitettyä enkä mä tän aknekuurinaaman kanssa pysty käyttämään nestemäisiä meikkivoiteita. Bye bye finnit, welcome punanaama :D

    1. Kiitos, mahtavaa jos saan ihmiset hymyilemään! :)

      Haha, aina on joku naamaongelma, tiedän tunteen :D jospa tuosta Mintistä olisi pelastajaksi!

  2. Everyday Minerals meikit on itselleni tuttuja. Olen käyttänyt yksin ja ainoastaan kyseisen merkin puutereita ja poskipunia jo lähes 15 vuotta. Jenkeistä olen tilannut, ja olin todella positiiviseti yllättynyt kun sunnuntaina löysin EDM:n osaston messuilta. Mulle kun tahtoo aina käydä niin et, puuteri on lähes loppu, ja siinä vaiheessa vasta havahdun tekemään tilausta, ja sit saa jännätä et riittääkö rippeet sen pari viikkoa minkä tilauksen saapuminen kestää. Nytpä sekin ongelma on ratkaistu kun löytyy suomalainen nettikauppa :)

    Olen täydellisen ihastunut noihin Jojoba vaihtoehtoihin! Itselläni ei ole couperoottista ihoa mutta ystäväni puolesta voin hehkuttaa tota MINT korjausväriä!

    Sellasen käyttövinkin voisin antaa et, koputtele kabukin varrella poskipunaa/puuteria rasian kanteen, ja sudi siitä sit kasvoille. Yksi kopautus antaa aikas vähän, ja oikea koputuksien määrä ja voima löytyy kokeilemalla.

    Itse en vaihtaisi kyseistä meikkimerkkiä ihan helposti :)

    1. Oho, tosi pitkään oot kyllä näitä käyttänyt! Hitsi, kyllä mun on pakko koittaa tuota Mintiä! kiitos vinkistä :) täytyy ehdottomasti tutustua tähän merkkiin vielä tarkemminkin, tää on tosi kiinnostavaa!

  3. Meinasi kuule mennä aamucroisantit väärään kurkkuun, tossa yksisarvisten turpahaituvien kohdalla XD Mulla on edessä uuden poskipunan hankkiminen piakkoin, mutta eipä sille vielä kiirettä. Ajattelin kyllä sellaista voidemaista versiota.
    Aiotko testata sitä mineraalimeikkipohjaa? Mä en jotenkin osaa kuvitella, että miten se toimisi kuivalla iholla. Aikaisemmin kokeilin jotain tuollaisia puuterimaisia tuotteita ja ne alkoi jotenkin kirvelemään iholla. Mä odottelen innolla, jos päätät kokeilla ja kertoa tuloksista =)

    1. Hah, sori :D

      Mä oon ihan ongelmissa voidemaisten poskipunien kanssa, en saa niitä häivyttymään. Tosin ne Isadoran puikkomalliset on käteviä, niitä käytän kyllä!

      Kyllä mä aion koittaa! Pitää tilata noita näytteitä ja koittaa löytää oikea sävy sitä kautta. Perästä kuuluu..

  4. Minä ostin messuilta tota jojoba-korjausväriä, mutta sävyssä sunshine eli tummien silmänalusten häivytystä varten. Vielä en ole ehtinyt testailemaan. Pressaamamattomia mineraalimeikkipohjia olen testaillut kyllä aiemminkin, mulla on käytössä Young bloodin meikkipohja, josta kyllä tykkään, mutta aina en jaksa hinkata sitä tarpeeksi ja sitten se liestyy mun rasvanaamalla. ehkä se toimisi mulla nyt kylmemmillä keleillä, kun en rasvoitu ihan niin hirmusti. Pitääkin testata.

  5. Hei mistä saa?? Mun ihan lempparipohja on EM:n semimatte! Käytin pitkään vain sitä ja pintakuiva ihoni tuntui tykkäävän. Talvellakaan ei jäänyt kuiviin kohtiin ja aina levittyi nätisti. Löysin itselleni täydellisen sävynkin tilailtuani useita näytteitä. Ei haitannut pimeä talviaamu, siitä vaan pulverit naamaan ja menoks! :D Nyt näytti nimet sävyille vaihtuneen ja tarviikin tutkia mikä vastaa vanhaa sävyä. Mutta siis miksi imperfektissä? No kun kaikkialla blogeissa niin on hehkutettu milloin mitäkin meikkivoidetta ja ihanaa hehkuvaa ihoa. Niin menin minäkin siihen lankan ja aloin testailemaan jos jotakin purnukkaa. Mutta en vaan tykkää! Vaikka mulla on pintakuiva iho, niin silti puskee päivän mittaan kiiltoa ihan itekseenkin, joten en todellakaan kaipaa mitään kuultavaa meikkivoidetta enää siihen päälle! Tuo semimatte tekee ainakin mulle kauniin satiinisen pinnan, joka ei päivän aikana ala kuitenkaan liikoja kiiltelemään. Ja toki puuteria pintaan! :P

    1. Postauksessa on linkit suomalaiseen verkkokauppaan, sieltä saa! :)

      Kuulostaa kyllä tosi lupaavalta. Toivottavasti löydän oikean sävyn näytteitä tilaamalla!

      1. Ah, joo. Oletin vaan suorilta, että oli Jenkkien kauppaan. :) Kuvittelin mielessäni jo jonkun ihanan kivijalkaliikkeen. :P

  6. Voi pojat, miten hyviä uutisia! Mä oon pitkään tässä himoinnut kokeilla mineraalimeikkejä, mutta eipä ole hakuammunnalla vara lähtee testaamaan ihan mitä vaan. Lähinnä on ollu Idun mielessä, mutta kun ei voi varmaksi sanoa, miten se tähän lärviin uppoaa. Nyt taitaa kyllä olla aika pistää testereitä tilaukseen, vaikka ei nuo perustuotteetkaan hirveen kalliita näytä olevan. Plussaa luonnollisuudesta, kun viimeisen vuoden aikana viherpiiperö minussa on herännyt :)

    1. Joo, tosi vaikea ostaa sokkona mitään tällaista! Mua ei aiemmin kiinnostanut luonnonkosmetiikka, mutta nyt kelkka on kyllä kääntynyt täysin. Ehkä mustakin vielä viherpiiperö kuoriutuu! :D

      1. Mullakin lähti tää piiperöinti ihan siitä, että muutin maalle. Talo ei kuulu viemäriverkostoon ja vaikka jäteveden käsittely onkin säädösten mukaista niin silti alkoi ahdistaa se, että sinne ne kaikki kemikaalit menee maahan ja järveen. Nyt on sitten 95% pesuaineista (itsen ja talon) ekologisia ja koko ajan tulee löydettyä uusia ympäristöystävällisempiä vaihtoehtoja asioihin. Eikä tässä tartte köyhyydessä elellä, kun näitä saa nykyään niin edullisesti! :) Lisäksi oon tosi kiitollinen siitä, että meidän ns. pikkupaikkakunnan paikallisesta S-marketista löytyy suurin osa tuotteista, niin ne löytää tiensä kotiin ihan normaalin kauppareissun yhteydessä,.

Vastaa