Essie Summer 2018 swatches

Minä luulin ihan vilpittömästi, että Skandinaviaan tehty juhannuskokoelma June in Bloom olisi samalla myös se essien virallinen kesäkokoelma, mutta sitten postista tupsahtikin kuusi uutta kesälakkaa! Tällaisessa asiassa olen mielelläni väärässä. En ihan varmuudella saanut selville mikä tämän virallisen kesäkokoelman nimi on, mutta päättelin että se olisi #essielove. Tässäkin voin olla kyllä väärässä, sillä ainakin osassa internetin nurkista kokoelmaa kutsutaan Making Harmonyksi ja yleensä essien kokoelmat onkin nimetty jonkin kokoelmassa esiintyvän lakan mukaan.

All Daisy Long on valkoinen helmiäislakka vihertävällä flashilla. Lakka on läpikuultava enkä yrittänytkään saada siitä täysin peittävää, koska muuten lakkakerroksesta olisi tullut älyttömän paksu. Helppo koostumus, kuvissa 2 kerrosta. Helmiäislakat on mulle vielä liian ysäriä, en oikein osaa suhtautua näiden paluuseen suurella innolla.

Young, Wild and Me on lappapuuron värinen creme, ihana murrettu vaaleanpunainen. Lakka on ilahduttavan peittävä ja tasoittuu hyvin itsekseen. Koostumus tuntui vähän tahmealta, mutta toisaalta swatchasin tämän hikisenä hellepäivänä. Kuvassa 2 kerrosta.

The Fuchsia is Bright on fuksia creme, se niin kutsuttu Hey Baby -sävy joihin ainakin OPI-fanit ovat tottuneet :D tosi kaunis, superpeittävä ja todella helppo lakata. Lakka peitti vallan mainiosti yhdelläkin kerroksella, mutta ankaria kuvausvaloja varten lakkasin kuitenkin 2 kerrosta.

Sunny Daze on meripihkan tai toffeen värinen lakka kultaisella shimmerillä. Odotin metallilakkaa ja sudinjälkiä, mutta ei onneksi! Tämähän on aivan ihana! Laatukin oli aivan mahtava. 2 kerrosta.

Empower-Mint on minttu creme, ihana sävy tämäkin. Koostumus oli tolkuttoman ohut ja valuva, mutta kuin ihmeen kaupalla lakka peitti kahdella kerroksella. Ohuesta koostumuksesta oli se hyöty, ettei lakka raidoittunut.

Making Harmony on murrettu, tumma violetti creme. Aivan loistava koostumus, peittää helposti yhdellä kerroksella! Kuvia varten lakkasin taas 2 kerrosta.

Hieman yllättäen mun suosikiksi nousi se lakka, jota pullon perusteella odotin inhoavani, eli Sunny Daze. Suunnittelin jo sen päälle oranssia leimausta ja muita konnuuksia! Mikäs teidän suosikki on?

(Lakat saatu. Kokoelma on nyt kaupoissa.)

Kurkkasitko jo nämä?

8 kommenttia

  1. Mullekin tulee helmiäislakoista aina ysärifibat ja jopa mummoni mieleen, joka rakasti niitä yli kaiken. Mäkin olin varma, et toi minttu ei peitä ikinä kahdella kerroksella, joten hämmennyt oli suuri. :D

    1. Saa nähdä kuinka kauan menee että kykenen taas itse niitä helmiäisiä käyttämään :D kynsilakkaharrastus alkoi niistä sekä sellaisista ranskalaiseen manikyyriin tarkoitetuista läpikuultavista vaaleanpunaisista lakoista … :)

  2. Sunny Daze olis ollut myös mun valinta. Nuo valkoiset helmiäiset todellakin tuo vielä voimakkaasti mieleen ysärin, eihän mulla silloin muita lakkoja edes ollut kuin noita! :D

  3. Olipa violetti&hempeen punanen kauniit! Lappapuuro,just tuossa yks päivä mietin että mitähän se on :D

Vastaa