Dollish Polish Swatches

Hirvee ressi! Oon lähdössä keskiviikkona, postauksen julkaisupäivänä siis, kotipaikkakunnalleni siskon ylioppilasjuhlia viettämään. IT-tuki on työmatkallaan, joten mulla ei ole ketään kenelle (tai keneen) purkaa lähtöstressiä. Aikataulut paukkuu, työpäivät venyy, pakkaaminen on kesken, koti kuin pommin jäljiltä ja niin edelleen. Oon tosi huono lähtijä, ei oikeastaan ole väliä lähdenkö kahdeksi päiväksi vai viikoksi tai kuinka kaukana määränpää on, stressiä pakkaamisesta ja lähdön valmistelusta tulee joka tapauksessa. Sitten vain säntäilen päämäärättömästi ympäriinsä enkä osaa keskittyä olennaiseen – äsken esimerkiksi koin pakottavaa tarvetta pestä pari meikkisivellintä, vaikka asia ei millään tavalla edesauta tavaroiden pakkaamista tai mitään muutakaan. Saan muutenkin pakkaamiseen aina kulumaan tuntikausia ja silti jotakin jää. Argh!

Mutta siirrytäänpäs kynsilakkoihin, jotta pääsen kohta jatkamaan sitä levällään olevaa pakkaushommaa. Tänään esittelyssä on CesarsShopista saatuja indielakkoja, tällä kertaa Dollish Polish -merkiltä.

I’m freaking out ’cause I’m leaving for my hometown for the rest of the week and I have absolutely nothing done and ready. I hate packing because I suck at it, I just run around the house for a couple of hours and the end result is that I have like a gazillion tops but no pants in my suitcase. So blogging it is instead (yes, very good use of my very limited time). Today I have some random Dollish Polish swatches for you (meaning that they are not from a specific collection). CesarsShop started stocking Dollishes and sent me a bunch, so let’s get started shall we?

Dollish Polish Gag Me With a Spoon
Dollish Polish Gag Me With a Spoon
.
.

Gag Me With a Spoon on neonvihreä glitterjelly, seassa on glittereitä joka lähtöön: sinisiä, punaisia ja vihreitä neliöitä ja kuusikulmioita eri kokoisina, isoja valoa heijastavia pyöryläglittereitä ja pieniä hopeisia glittereitä. Gag Me With a Spoon ei ole kovin peittävää, ja Dollish Polish suositteleekin sen lakkaamista samansävyisen cremen tai valkoisen lakan päälle. Näissä kuvissa lakkaa on kaksi kerrosta Color Clubin What a Shockin päällä (sitä yksi kerros, lakka saatu Cesarsilta). Sillä kombinaatiolla sai täyden peittävyyden aikaiseksi. Levityksen kanssa saa olla tarkkana, sillä isoja glittereitä joutuu pullosta kalastelemaan ja samalla tulee helposti ottaneeksi liikaa lakkaa sutiin. Pidin pulloa ylösalaisin ennen levitystä, mutta kalastaminen oli silti tarpeen, sillä ohut lakkapohja ei jaksa kannatella painavimpia glittereitä. Tämä ei ole minun värini, mutta vihreän ystäviin ja neonlakkojen rakastajiin tämä varmaan iskee täysillä. Todella pirteä, huomiotaherättävä lakka.

Gag Me With a Spoon is a neon green jelly with blue, red and green rectangular & hexagon glitters in various sizes and large silvery discs…oh and some silver microglitter as well. Polish is sheer and the formula is quite thin, which is why Dollish Polish recommends layering it over a similar base color or over white. I used two coats of Gag over one coat of Color Club What a Shock. Large glitters sink quickly in to the thin base, so some fishing for glitters is in order even if you hold the bottle upside down before applying. 

Dollsh Polish Starlite
Dollsh Polish Starlite
.
.

Starlite on valkoinen creme, jossa on punaisia, vihreitä, sinisiä ja keltaisia kuusikulmioglittereitä. Legovärit :) Väriyhdistelmä on hyväntuulinen ja sievä. Valkopohjaiset glitterit ovat mun heikko kohta, niitä on kertynyt kokoelmaan useampia, joten tietysti pidin Starlitenkin ulkonäöstä. Koostumuksessa oli kuitenkin reippaasti toivomisen varaa. Tasainen levitys on haastavaa, sillä lakka ei kovin hyvin tasoitu itsekseen. Lakkasin alle kerroksen Essien Blancia ja kaksi kerrosta Starlitea, ja lopuksi vielä töpöttelin glittereitä pullon sudin avulla sinne tänne, jotta lopputulos olisi tasapainoinen. Glitterit siirtyvät herkästi sudin vetojen mukana kynnen kärkeen, joten kannattaa antaa edellisen kerroksen kuivua hyvin ennen seuraavan levittämistä.

Starlite is a white creme with small red, green, blue and yellow hexes. Lego colors! I have a soft spot for anything white with bright glitters in it so of course I like Starlite’s color combination a lot! Unfortunately the formula was tricky. It’s not very self-leveling and the glitter payoff is quite uneven. I used 2 coats over one coat of Essie Blanc and then dabbed some extra glitters here and there to create a more balanced look.

Dollish Polish Take a Chill Pill
Dollish Polish Take a Chill Pill
.
.

Take a Chill Pill on keskisininen creme, jossa on limenvihreitä, violetteja, mustia ja petroolin värisiä mattaglittereitä eri kokoluokissa ja eri muotoisina. Bongasin ainakin kuusikulmioita, pieniä neliöitä ja aivan minimaalisia, hentoisia tikkuja. Stop the press, tämä on ihana! Väriyhdistelmästä tulee mieleen jokin 80-luvun videopeli, mutta en saa päähäni mikä…ehkä Megaman? Koostumus on aivan todella miellyttävä ja peittävyys erinomainen, kuvissa kaksi kerrosta. Glittereitä tulee sutiin juuri sopiva määrä ja lopputulos on mukavan hillitty, mutta silti mielenkiintoinen. Tämä voisi olla hyvä lakka niille, jotka yleensä vierastavat indieglittercremelakkojen suurta glittermäärää :)

Take a Chill Pill is a medium blue creme with lime green, purple, black and petrol matte glitters in various shapes and sizes. Stop the press, this is gorgeous! Take a Chill Pill reminds me of some 80’s video game but I’m not sure which…maybe Megaman? :D Formula was top notch, very easy to apply, pigmented and self-leveling. I needed two coats for full opacity. I like the bright yet quite subtle look this polish has, it’s not too in-your-face but not boring either!

Dollish Polish Care Bear Stare
Dollish Polish Care Bear Stare
.
.

Care Bear Stare on SÖPÖ. Kirkaspohjainen glitter, josta löytyy hempeitä pastellisävyjä ja valoa heijastavia, läpikuultavia glittereitä. Normaalien kuusikulmioiden ja pienten neliöiden lisäksi joukossa on runsaasti tähtiä ja perhosen muotoisia glittereitä. Glittereitä on todella tiheästi, joten mitään kalastelua ei todellakaan tarvita. Lakkapohja on hyväkäytöksinen eikä mitään liisteriä, vaan helppo levittää. Kuvassa kynsillä on _yksi_ kerros glitteriä Color Clubin Factory Girlin päällä (myöskin Cesarsilta saatu). Factory Girliä on kolme ohutta kerrosta.

Care Bear Stare is so adorable it’s ridiculous! It has pastel and iridescent glitter suspended in a clear base and yes, those are stars and butterflies you are seeing :D Glitter payoff is excellent, I used only one coat for this swatch. The base is firm but not too thick. Polish underneath the cuteness is Color Club Factory Girl, three coats. 

Dollish Polish Rock the Casbah
Dollish Polish Rock the Casbah
.
.

Rock the Casbah on todella kirkas oranssi jelly, jossa on tummanpunaisia, pinkkejä ja keltaisia mattaglittereitä sekä punaista tikkuglitteriä. Kokoluokka vaihtelee aivan pienestä jättimäiseen ja kaikkeen sillä välillä. Pohjasävy on hyvin samanlainen OPI:n Where Did Suzi’s Man-gon kanssa, sillä erotuksella että Casbahissa on mukana myös neonpigmenttiä. Rock the Casbah ei peitä yksinään (tai ainakaan lopputulos ei suuriin glittereihin yhdistettynä tule olemaan kaunis), ja Dollish Polish suosittelee tämänkin lakan kerrostamista samansävyisen cremen tai valkoisen päälle. Lakkasin alle kaksi kerrosta OPI:n Man-Goa ja päälle kaksi ohutta kerrosta Rock the Casbahia. Koostumus on ohut ja tasoittuu siksi helposti itsekseen. Ohut pohja ei kuitenkaan pysty kannattelemaan isoja glittereitä, ja vaikka pidin pulloa ylösalaisin ennen lakkaamista, jouduin silti isoimpia glittereitä kalastelemaan pullosta.

Rock the Casbah is a bright, bordering-on-neon orange jelly with red, pink and yellow matte glitters in various shapes and sizes. This polish is very sheer and needs to be layered. Here I used two thin coats over OPI’s Where Did Suzi’s Man-Go. The thin formula levels itself out nicely while applying but can’t support the heavy glitters, so some heavy-duty fishing is required even if you hold the bottle upside down before applying. 

Koko Dollish Polish -valikoiman Cesarsilla näätte täältä. En hyödy linkkien klikkailuista tai ostoksista.

Mun suosikki on ehdottomasti Take a Chill Pill, entäs teidän? Ja onko lukijoiden joukossa ketään muuta joka ei osaa pakata kuten aikuisten kuuluisi? :D

My personal favorite is Take a Chill Pill, it just has that great retro feel to it! What do you think? CesarsShop doesn’t ship internationally, but if you are interested, Dollish Polish has their own web site here. Thanks for stopping by! :)

 

Kurkkasitko jo nämä?

18 kommenttia

    1. Se on kyllä jotenkin ihan mahdoton kirjoittaa kerralla oikein :D Halua vaan, tosi sopiva kenelle tahansa harakalle! :)

  1. Mä osaan kyllä pakata – kai, vaikka teen sen (kin) aina viimeisellä mahdollisella hetkellä. Mutta tuon tunnistan ehdottomasti että jos olisi jotain pakollista tehtävää niin sitä löytää itsensä ajautumasta ihan epäolennaisuuksiin, kuten siveltimien pesuun… :D

    Näistä lakoista on lempparini Care Bear Stare, joka on mulla ollutkin. :) Tuo valkopohjainen glitter on myös ihan symppis.

    Mukavaa juhlaviikonloppua!

    1. Lopputulos tuntikausien säntäilystä: kaikki tavarat eivät edelleenkään ole löytäneet tietään laukkuun :D Huph. Saa nähdä ehdinkö ikinä lennolleni.

      Kiitoksia :)

  2. Mun suosikkini on kans toi Take a Chill Pill, se on hurmaava! Ehkä sitäkin enemmän tosin mun silmääni viehättää toi Factory Girl, joka ei varsinaisesti ollut edes esiteltävänä. Ihana sävy ♥

    Minä osaan pakata. Koska on pakko. Aina kun tää komppania lähtee jonnekin, mun harteilleni jää sekä omien että lasten kamojen pakkaus. Äitiys, huoh. :) Pakattujen tavaroiden mukaan ottamisesta emme sitten keskustelekaan tässä yhteydessä (”Missäs se hoitolaukku on, tarttisin pojalle kuivan vaipan…”).

    1. Factory Girl on kyllä nätti! Koostumus oli vähän ohut, kolme kerrosta jouduin laittamaan, mutta ohutsudilliseksi lakaksi ihan ok levittää :)

      Tjooh, kyllähän minäkin joulureissulla viimeksi pakkasin koirien kamat ja sitten jätin niiden kaikki ruuat kotiin… :D

  3. Legolakka, Starlite on mun suosikki. =P Tai on tuo Care Bear Stare ihana myös. =) Pakko varmaan hankkia joku isoglitterinen lakka kesäksi!

    Ja pakkaaminen aloitetaan n 2 viikkoa ennen matkaa tekemällä listoja siitä mitä otetaan mukaan. =P Sitten niitä listoja korjataan ja sitten kaikki tavarat listan mukaan levitellään sängyn päälle ja lisätään kaikki mikä voi puuttua. Ja sitten aletaan karsimaan, koska kaikki ei tietenkään mahdu mukaan.. ;)

    1. Harmi että Starlite oli niin työläs, muuten se olis voinut olla mun lemppari :)

      Mä harrastan kans listoja, mutta nyt en ehtinyt tehdä niitäkään. Listojen kanssa pakkaus sujuu juuri noin kuten kuvailit, eli ei se yhtään nopeampaa ole mutta tuntuu järjestelmällisemmältä :D

  4. Hyvältä näyttää, iso homma oin ollut varmasti swatchaamisessa, mutta tulos on upea. Kyllä toi Legolakka on aika hauska, mutta ei ylitä mikään näitä silti mun glitterkarttelurajaa.

  5. Mun lempparit on tuo vihreä örkkilakkaja sitten tuo Care Bear Stare. :)

    Mä tarvitsen pakkaamiseen avuksi AINA listan, jonka kirjoittamisen aloitan muutamaa päivää ennen. Sitten kerään listan mukaan tavarat sohvalle ja sitten vasta vedän yli kun tavara on laukussa. Pakkaamisen teen kyllä jostain syystä vasta juuri ennen lähtöä, vielä viime minuuteilla jotain sujahtaa mukaan. Ja pakkaan aina liikaa tavaraa mukaan!! :D

    1. Joo, ilman listaa ei tuu mistään mitään..eikä kyllä usein sen listan kanssakaan :D Mulla on kans aina suurinpiirtein kuorma-autollinen tavaraa, oli reissu minkä pituinen tahansa. Suurin osa tietysti turhaa ja käytän reissussa vaan murto-osaa pakkaamistani kamoista. Kuinka stereotyyppistä naiseutta… :D

  6. Starlite vei mun sydämen… <3 Mää oon semmonen pakkaaja, että alan pakkaan tuntia ennen lähtöä. Sillain saan kaiken tarvittavan äkkiä kasaan ja eiku menoksi… :D

  7. Neonvihreä yökötyslakka on ehdottomasti mun lemppari! :D Ja Take A Chill Pill on myös ihku. Jotenkin tosi pirteitä nää lakat kaikkinensa :) Ja sun swatchit on kaunista katseltavaa, kuten aina, kiitos niistä <3

    Mitä pakkaamiseen tulee, oon ihan samanlainen säheltäjä kuin sä. Siis vihaan pakkaamista ja siitä aiheutuvaa ressiä yli kaiken, argh! Yhden päivän reissulleki on kamala pakata, ja listat ei paljoa auta, kun joka reissu on kuitenkin vähän erilainen ja tarvii ottaa mukaan eri vaatteita tilanteesta riippuen. Melkeen tarvis ottaa jotain rauhottavia pillereitä aina ennen pakkaamista vai mitä :D

    1. Mä arvasin että neonvihreälle löytyy faneja :D Kiitos kehuista <3

      KYLLÄ, vaadin yleisreseptiä matkastressipillereihin!!

Vastaa