Vertailu: leimasimet / Comparison: stampers

Värkätessäni swatcheja Konadin leimauslakoista heräsi ajatus myös pienen leimasinvertailun tekemisestä. Leimasimia oli kertynyt nurkkiin useampia ja loppuja pyysin Cesarsilta kuvattavaksi, jotta saisin kattavan vertailun tehtyä. Stampereita myydään pääasiassa kahden termin voimin, kiinteä tai löllö, mutta kuitenkin leimasinten välillä on aika isoja eroja sen suhteen kuinka paljon leimasimen tyyny joustaa. Toivottavasti tämä postaus auttaa itselle sopivan leimasimen valinnassa :)

Kuten moni muukin, minäkin aloitin leimausurani perinteisellä Konadin kovalla leimasimella. Ei ihme että leimaus koetaan vaikeaksi tekniikaksi aloittaa, kun lähes jokainen tarttuu siihen kovaan Konadiin. Se ei oikeastikaan ole erityisen hyvä. Pehmeällä leimasimella on paljon helpompi saada nätti kuvio aikaiseksi, joten jos vasta harkitset leimaamisen aloittamista tai olet ehtinyt ensikokeilulla siihen tuskastua, vaihda leimasinta. Pehmeää leimasinta ei tarvitse kieritellä pitkin kynnen pintaa, vaan kynnen voi vain upottaa leimasimeen ja siten kuva yltää helposti myös kynnen reunoille. Erityisesti pitkille ja/tai kaareville kynsille löllöleimasin on erinomaisen käyttis.

Olen ottanut stampereista kuvat, jotka havainnollistavat tyynyn joustavuutta kynnelle painettaessa. Käytin jokaisessa kuvassa mahdollisimman tarkasti saman verran voimaa, eli sen verran kuin yleensäkin kuvaa kynnelle leimatessa.

konad stampers
.

Kuvassa vasemmalla on se perinteinen Konadin leimasin. Putken päissä on kaksi erikokoista päätä, molemmat yhtä kovia ja melko liukkaitakin. Päät eivät jousta yhtään, eli leimasinta täytyy pyöräyttää sekä kuvion päällä laatalla että kynnellä. Oikealla on Konadin erikoinen keinuleimasin (saatu Cesarsilta), joka on ilmeisesti tarkoitettu pitkien, jatkuvien kuvioiden leimaamiseen, mutta minä en päässyt tämän kanssa sinuiksi ollenkaan enkä oikein ymmärrä ideaa. Keinuleimasimen tyyny on aavistuksen joustavampi kuin perinteisessä leimasimessa.

.
.
moyou stampers
.

Ylläolevat kolme suorakulmaista leimasinta ovat MoYou Londonin tuotantoa ja tätä nykyä myynnissä myös Cesarsilla. Mintunvihreä ja punainen (molemmat saatu tätä postausta varten) ovat kiinteitä ja kovia, valkoinen on pehmeä. Vihreässä ja punaisessa leimasimessa ei ole mitään muuta eroa kuin väri. Valkoisen olen aikoinaan ostanut MoYoulta ja se on tähän saakka ollut suosikkini. Suorakulmainen muoto auttaa leiman kohdistamisessa kynnelle ja pienehkö koko on mun minikynsille sopivampi kuin valtavat pyöreät leimasimet. Leimasin oli aluksi vähän kiinteämpi ja ajan mittaan se on pehmentynyt juuri sopivaksi. Hieman tahmeampi se saisi kyllä ehkä olla, pinta ei ole liukas mutta ei aivan yhtä tahmea kuin seuraavana esiteltävässä pyöreässä leimasimessa.

.
.
.
.
xl stampers
.

XL-leimasimen nimeä kantavia välineitä löytyy kaksi, valkopunainen ja punavihreä. Valkopunaisessa isompi pää on löllö ja tahmea, pienempi on kova. Punavihreässä molemmat päät ovat kovia. Valkopunainen leimasin on aivan erinomaisen hyvä, yksi parhaista. Leimasintyyny on niin tahmea, että kuvio nousee tyynyyn suurinpiirtein itsestään. Tämä on jäänyt mulla vähemmälle käytölle vain sen takia, että tykkään suorakulmaisesta muodosta enemmän, mutta vähän heikommin etsattujen laattojen tai hyvin ohuiden kuvioiden kanssa tämä tahmatassu on ihan ykkönen. (EDIT: tässä kohtaa piti mainita MagnoNailsin XL-stamperista, mutta se unohtui joten mainitsen nyt jälkikäteen: kyseinen leimasin on myös tosi hyvä, tyynyt ovat juuri sopivan tahmeita ja pehmeitä, aika samaa luokkaa kuin tässä mustassa XL:ssä. MagnoNailsista ei valitettavasti ole kuvaa, koska ajan myötä leimasintyynyt haperoituivat ja murtuivat ja heitin koko leimasimen sitten roskiin.)

Punapäisestä leimasimesta (saatu) ei ole havainnollistavaa leimauskuvaa, koska se on ihan yhtä joustamaton kuin nuo edeltävätkin kiinteät leimasimet eikä kuva siis tarjoaisi mitään uutta. Se täytyy kuitenkin mainita, että tyyny on paljon korkeampi kuin muissa kovissa stampereissa ja siksi se saattaa lujasti painettaessa yhtäkkiä umplahtaa alaspäin.

.
.
.
.

Harmaita leimasimia on myöskin tarjolla kahta versiota (molemmat saatu). Toisessa molemmat tyynyt ovat pehmeitä, toisessa punainen tyyny on perinteistä kiinteää mallia. Molemmissa ”löllöt” tyynyt on huomattavasti kiinteämpiä ja kovempia kuin muissa löllöleimasimissa, minkä kyllä huomaa allaolevasta leimauskuvasta. Nämä voisivat sopia niille lakkaajaleideille, jotka pitävät kyntensä melko lyhyinä ja joilla ei ole kovin kaarevat kynnet. Tahmeus on aikalailla samaa luokkaa kuin suorakulmaisessa leimasimessa.

.
.
.
.

MoYou Londonin uusin satsaus leimausvälinepuolella on tämä uudistettu suorakulmainen leimasin ja siihen kuuluva muoviskrapa. Tilasin leimasimen silkasta mielenkiinnosta ja hyvä niin, sillä voin kertoa, että tässä kohtaa puhutaan todellakin LÖLLÖSTÄ. Oikeasti hätkähdin kun koskin leimasimeen ensimmäistä kertaa, ei tullut mieleenkään että tyyny olisi niin löysä kuin se on. Matsku on suurinpiirtein nestettä :D Tahmeuttakin löytyy reilusti. Jos tämä ei ole jollekulle tarpeeksi löllö, meikä nostaa kädet pystyyn. Vinkkasin Cesarsillekin tästä leimasimesta ja ehdotin että nappaavat tämänkin myyntiin, katsotaan päätyykö Löllöjen Löllö kohta hyllyyn :)

moyou new rectangular stamper
.

Tuo mukana tullut skrapa on söpö mutta ei mun mielestä erityisen käytännöllinen, ylimääräistä lakkaa tahtoo jäädä kuvion päälle vaikka missä kulmassa kaapii. Olen sinnikkäästi käyttänyt alkuperäistä Konadin metallireunaista skrapaa vaikka se vähän laattoja raapiikin, koska en vain saa yhtä siistiä jälkeä bonuskorteilla tai muovisilla lipareilla.

.
.

Loppuun vielä pari vinkkiä: löllöleimasimien päällä on uutena usein sellainen liukas ”kalvo”, joten kannattaa karhentaa iskemättömän leimasimen pintaa kevyesti viilalla ennen ensimmäistä käyttöä. Myös puhtaalla asetonilla pyyhkäisy kuulemma toimii, itse en ole kokeillut. Pidemmän päälle leimasimen putsaaminen asetonilla kuluttaa pintaa ja haurastuttaa materiaalia, joten suosittelen putsaamaan leimasimet ennemmin teipillä. Sissiltä sain vinkin vaatteiden putsaamiseen tarkoitetun teippirullan käyttöön ja se toimii ku junan vessa! Runttasin teippirullan kynsitarvikelaatikoston lokerikkoon, joten nyt leimasimen puhdistaminen käy vikkelästi yhdellä kädellä eikä tarvitse läträtä kynsilakanpoistoaineen kanssa kesken lakkaamisen.

.
.

Toivottavasti tästä oli hyötyä. Mikä teidän vakioleimasin on ja miksi? :)

Translation: Here’s a little comparison of the different stampers I own. CesarsShop was kind enough to provide me some of these stampers so I could do a broader comparison :) My favorite used to be the black rectangular stamper from MoYou London but I just tested the NEW rectangular stamper they recently launched (the last one) and HOLY MOLY is that soft or what! I strongly recommend you check that out especially if you have very curved nail beds and/or long nails. I don’t understand why anyone would use hard stampers anymore now that there’s so many soft and sticky ones available. They make stamping so much easier! So, get rid of that old pink Konad stamper and place your money on soft ones. You probably won’t be disappointed :) Just remember you should carefully file soft stampers before you use them, otherwise the surface isn’t sticky enough. 

So, what’s your weapon of choice? :D

Kurkkasitko jo nämä?

39 kommenttia

    1. Kiitos! Se on kyllä jännä tapaus :D vähän täytyy tekniikkaa sen kanssa harjoitella, koska eilen sain sillä aikaiseksi enemmän reikiä leimoihin kuin mustalla suorakulmaisella. Se on niin pehmeä että tulee helposti painettua liikaa, epäilisin.

  1. Mahtava postaus! Itse käytän harmaata kaksipäistä löllöä ja suorakulmalöllöä. Riippuen vain ja ainoastaan siitä kumpi sattuu sinä päivänä nostamaan kuvia. Käsittämätöntä, että näennäisesti sitä tekee kaiken samalla tavalla, mutta silti jostain syystä leimasin ei nosta kuvia yhtenä päivänä mutta seuraavana toimii moitteettomasti. Skrapana mulla on vanha asiakaskortti, joka on ohuempi kuin esim. luottokortti ja taipuisuuden takia se toimii tosi hyvin. Tuo leimasimen karhentaminen on käytössä myös täällä. Kuulin myös jostain, että löllön voi pestä käsitiskiaineella ja sen jälkeen kuivan leimasimen pinnan pyyhkiä taikasienellä! Hifistelyä mitä hifistelyä! Kohta me syljeskellään vasemman olan yli ennen leimaamista, koska se auttaa VARMASTI :).

    1. Kiva kuulla :)

      Joo olen havainnut saman, yhtenä päivänä toimii yks ja toisena toinen…haha, syljeskelyä odotellessa :D

  2. Pinkki Mognonailsin löllö on edelleen mun suosikki ja samaa olen käyttänyt siitä lähtien kun leimailun salat mulle aukesi. :D Mutta ihan vahingossa klikkailin tuon MoYoun tulemaan, pitää päästä kokeilemaan sitäkin. :)

    1. Itseasiassa mun piti kans mainita tuosta MagnoNailsista mutta näemmä se osuus jäi kirjoittamatta o.O no mä lisäsin sen tekstiin nyt jälkikäteen. Se on tosi hyvä kyllä, mut mulla tosiaan hajos ne tyynyt siitä ja jouduin heittämään sen roskiin :/ toivottavasti tykkään moyousta!

  3. Mustavalkoinen xl on mulle tarpeeksi löllö, nyt kyllä kiinnostaa tuo moyoukin, mutta…

    Etkö sä sitä laattaa putsaa leimaamisen välissä millään? Siis tuolla teippirullalla mäkin stamperin putsaan ja toisinaan kynsinauhoja myös, mutta laatan kyllä ihan poistoaineella!

    Tosi mielenkiintoinen ja yleishyödyllinen postaus, me likes!

    1. En putsaa laattaa leimaamisen välissä, paitsi silloin kun kohdalle osuu semmonen tosi pinnallinen kuvio joka sit helposti menee ”tukkoon” lakasta eikä kuva enää nouse kokonaisena, ja sillon tietty käytän poistoainetta. Mut harvemmin niin käy, yleensä saan kaikki kymmenen sormea leimattua ilman välikohtauksia :D

      Kiva että oli hyötyä :)

      1. …siis mä olen jotenkin ihan koskaan asiaa testaamatta kuvitellut, että jos laattaa ei putsaa, jää seuraavista kuvioista osia puuttumaan kun sitä lakkaa kuivuu sinne laattaan o.O

        Hohhoijaa. Testaan seuraavan leimauksen yhteydessä. To be continued..

        1. Ei ainakaan mun leimausnopeudella, mutta tosiaan riippuu vähä kuviostakin :) jään odottaan tuloksia :D

          1. Nonni! Leimasin illalla kaksivärisesti kahdella Romantiquella, enkä pääosin pyyhkinyt laattaa poistoaineella leimojen välissä. Pari kertaa korjasin, kun kaksiväriseksi aiottu leimaus alkoi sotkeentua huolettomasta scrapailusta johtuen yksiväriseksi.. mutta kyllähän tää tosiaan toimii! Yksi työvaihe vähemmän, huzzah :D

  4. Mulla on kans ollut käytössä Magno Nailsin pinkkivartinen XL-stamper siitä saakka kun sen tilasin monta vuotta sitten. Eikä ole toistaiseksi tullut vastaan sitä voittanutta. Monta ”löllöä” olen tilannut, mutta aina on tullut niitä semikiinteitä, jotka eivät ole löllöä nähneetkään. Yksi supertahmea ja -pehmeä leimasin mulla on, mutta siihen tarttuu kuvio niin tiukasti, että kun siihen painaa kynnen, niin kuvio ei jääkään kynteen vaan istuu kuin tatti siinä leimasimessa. WTF?!? No, nyt mulle on matkalla toi MoYoun uusi löllö, saa nähdä tykkäisinkö siitä :)

    Hyvä vertailu, kansa kiittää! :)

    1. Joo, se Magno on hyvä! Mulle kävi ton mustan XL:n kanssa aluksi noin että kuva ei irronnut tyynystä, mutta ei enää. En tiedä mikä muuttui :D

      Kiitos :)

  5. Kiitos tästä! Miulla on kaksi leimasinta. Tuo Konadin kova ja MiMaxilta tilattu ihan super löllö pyöreepäinen leimasin, joka on tosi tahmeekin (aina täynnä kissankarvoja). Miulla toimii paremmin tuo Konad. Ihan vaan sen taki, että en millään saa nostettua tuohon löllöön kuvioita kunnolla. Kaikki maholliset karhennukset kokeiltu ja ei niin ei.Voisin jossain vaiheessa kyllä testata jotain noista Moyoun stampereista.
    Teippirulla niksiä en ollu kuullukkaan. Tulee heti käyttöön! :)

    1. Onkohan se sellainen pinkkivartinen? Jos on, niin se on juuri sama kuin tuo Magno Nails :) Käytätköhän liikaa voimaa? Nää on kyllä niin henkimaailman asioita mutta kunhan löytää itselle sen sopivan välineen niin sehän riittää :)

  6. Oivallista työtä! Mua alkoi kiinnostaa MoYoun löllö jota kokeilen, mikäli Creative Shopin superstamper ei vie mua leimasintaivaaseen. Mun neliskulmainen löllöhkö mutta tosi tahmea leimasin taitaa olla tilattu Messy Mansionilta, olisi kiva päästä vertaamaan sitä MoYoun stamperiin.

  7. Ihanan kattava postaus! Mulla tais ensimmäinen hankkimani leimasin olla suoraan tuo Magnon leimasin, Konadin kanssa en lähtenyt tappelemaan ollenkaan! Ostin senkin sitten kyllä lopulta tuon pienemmän pään takia, mutta en meinaa edes niitä minikuvioita saada sillä leimattua.

    Viime aikoina oon näiden leimasinten hankkimisen kanssa seonnut totaalisesti, meinaan vissiinkin kerätä niitä oikein kunnon kokoelman ja tuo MoYou taisi mennä seuraavana ostoslistalle.. Sieltä tosin haluaisin myös joko puna- tai harmaapäisen leimasimen.. Että ehkä hankin tosiaan tällä menolla ne kaikki, kun se Creative Shopinkin versio tosiaan olis vielä tulossa :D

    1. Kiva kuulla :)

      Creative Shop vaikuttaa parin blogipostauksen perusteella ihan tosi mielenkiintoselta! Jätin kuitenkin tilaamisen väliin kun se oli hirveen kallis, valtavan kokoinen ja mulla nyt jokunen näitä leimasimia jo on :D jään oottaan mitä sä tykkäät siitä :)

  8. Aivan ihana postaus! Mä olin kyllä vähän pettynyt, kun toi Cesarin XL-punainen ei olekaan löllö. (En missään tapausessa halua umplahtamisia!! :o ) Mä olisin halunnut värillisen löllön valkoisia leimauksia varten. En mitenkään muuten näe, että onko se leima siinä vai ei. Ja tietty mulla on isot kynnet ja kaareutuu hurjasti ;)
    Mun isossa vaaleanpunaisessa löllöstampperissa (joka ei muuten ole tässä..) on toisessa päässä punainen pieni löllö. Se on aivan ihana, jos pitäisi tehdä valkoisia leimoja! Se ei vaan ole tarpeeksi iso. Mistähän saisi värillisen ison löllön?
    Kiitti muuten teippivinkistä. En ois kyllä ikinä ite tajunnut =)
    Löllö, löllölöllölöllö.. hihihi (Mitään energiajuomaa en oo nauttinu ;) )

  9. Mulla on tuo mustarunkoinen XL-stampperi punaisella ja valkealla päällä. Muuten oivallinen, mutta valkoinen tyyny tipahtelee rungosta, eikä pysy paikallaan edes pikaliimalla. Tuon valkean lirulöllöstampperin ostan heti kun cesariiin tms ilmestyy, käpy palaa kehnojen leimasimien kanssa.

  10. Hei superkiitos taas tästä informatiivisesta postauksesta! Hieman tuo MoYoun suorakulmalöllö kiinnostaisi hankkia.. Jotenkin sitä täydellistä leimasinta etsii samalla tavalla kuin täydellistä päällyslakkaa :D

  11. Mulla on vieläkin leimaaminen kokonaan kokeilematta. Jotenkin aavistelen että olen siinä erittäin huono. :D Täytyy kuitenkin jossain vaiheessa varata reilusti aikaa ja lähteä kokeilemaan. :)

    1. Jos yhtään lohduttaa, niin kaikilla menee hermo aluksi :D Leimauksen kyllä oppii tosi nopeasti kunhan vaan on oikeat välineet :) Kannattaa kokeilla, se on tosi kivaa!

  12. Kiitos! Nyt tiedän mitä hankkia. :) Ja tiedän mitä löllö tarkoittaa!

    T: Konadin kovan koppuran kanssa tuskaillut.

  13. Mä oon alusta asti leimannu tollasella valkopunasella XL-leimasimella. Sen kanssa ollaan päästy sen verran hyviin väleihin, etten tiedä pystynkö enää vaihtamaan! Uteliaisuudesta tilasin kuitenkin MoYoun suorakulmasen löllön ja Creative Shopin uutuusleimasimen, saa nähdä löytyykö niistä haastajaa. :)

  14. Oh, todellakin oli hyödyllinen :) Tuon löllöjen löllön haluan kyllä hinnalla millä hyvänsä! Miulla on kaarevat kynnet ja tuo musta XL-leimasin jossa on valkoinen löllöpää ei tunnu ihan olevan kuitenkaan tarpeeksi löllö. Eli löllöjen löllö pitää ehdottomasti testata :D
    Tulipas tästä löllöinen kommentti! :D

  15. Jesh, just tällaista postausta kaipasin, kiitos Emma ja google. Magnon leimasin alkaa olla päreinä, joten tuo Cesarsin löllö voisi olla mulle toimiva vaihtoehto. Kiitos! :)

    1. Eipä kestä! Cesarsille on tullut juuri äskettäin uusiakin leimasimia, jotka odottavat kokeiluaan mun laatikossa…tälle postaukselle seurannee siis vielä jatkoa :D

Vastaa