Catrice, essencen isosisko

Essencestä minä ja muut bloggaajat olemme kahkonneet jo pitkään, mutta Catrice on päässyt rantautumaan Suomeen vähän varkain. Catrice on essencen tapaan saksalainen kosmetiikkamerkki, jonka hintataso ei juurikaan essencestä eroa. Laatu on ollut kaikissa kokeilemissani tuotteissa ihan loistavaa. Isoin ero essencen ja Catricen välillä on kohderyhmä: Catrice on tuotevalikoiman ja ulkoasun perusteella aikuisempaan makuun suunnattu. Myös tuoksuista tämän huomaa, sillä essencen tuotteiden tuoksut ovat usein makeampia ja esanssisempia kuin Catricella.

Tikkurilan Tokmannille ilmaantui huhtikuun loppupuolella peräti kahden metrin hylly Catricea, ja osuin sattumalta paikalle ilmeisesti juuri hyllyn pystytyksen jälkeen, sillä se näytti ihan iskemättömältä. Tein muutamassa minuutissa aika paljon tuhoa sillä hyllyllä :D Olisin voinut ostaa repun täyteen kaikkea, niin paljon kiinnostavia juttuja siellä oli, mutta päätin nyt aluksi kuoria kermat päältä ja ostin muutaman kiinnostavimman tuotteen kokeiltavaksi.

Primereita ostin kolme, koska niitähän mulla ei juuri olekaan…Veikkaan, että päivieni päättyessä mut löydetään hautautuneena primereiden ja korostustuotteiden alle. Valkkasin mukaani Anti-Red Basen, Nude Glow Primerin ja Smoothing Refiner -primerin, eli niissäkään valinnoissa en kovin kauas mukavuusalueeltani poistunut, heh. Punaisuutta poistava, hehkua lisäävä ja ihohuokosia häivyttävä – mitäs sitä muuta ihminen tarvii?

Anti-Red Base on ihan kunnolla vihreää, joten mun pitää olla annostelussa tarkkana. Pisamainen iho näyttää helposti harmahtavalta jos vihreää primeria on liikaa tai se on liian peittävää. Anti-Red Base ei onneksi ole sinänsä peittävää, mutta taittaa punaisuutta hieman maltillisemmaksi. Yksittäisten finnien, silmälasien nenätyynyjen painaumien tai muiden tosi punaisten kohtien peittämiseen suosittelisin pigmenttisempää, peitevoiteen tyyppistä tuotetta kuitenkin. Nude Glow on mulla vielä kokeilematta, koska mulla on vain yksi naama ja kahdeksansataa primeria (olen kirjoittanut tämän lauseen ennenkin, silloin se taisi vain koskea korostustuotteita :D). Eniten olen käyttänyt alla olevassa kuvassa olevaa Smoothing Refineria, jonka osasin ostaa Sissin suositusten perusteella. Primer on tuhdin voidemaista, häivyttää ihohuokosia hyvin, pidentää meikin kestoa ja sopii kuivallekin iholle mainiosti. Ei tämä Catricen primer ihan yhtä hyvä ole kuin Clarinsin Instant Smooth Perfecting Touch (johon kaikkia tällaisia primereita vertaan), mutta toki hintaluokkakin on aivan eri maailmasta.

Light Correcting Serum Primer lähti mukaan, koska tällaista primerin ja korostustuotteen hybridiä mulla ei taida vielä ollakaan. En ole oikein varma miten tätä edes käytetään, mutta kiinnostava tuote joka tapauksessa. Seerumi jättää iholle tosi kauniin ja kuulaan pinnan, mutta en tiedä kannattaisiko tämä sekoittaa meikkivoiteeseen vai levittää suoraan iholle. Sävyjä oli kaksi, tämä vaalea Candlelight ja sitten selvästi pinkimpi versio, jonka nimeä en enää muista.

Meikinkiinnityssuihkeita valikoimassa oli useita, mutta eniten kiinnosti Dewy Glow Fixing Spray ja Multitalent Fixing Spray. Dewy Glow on sellainen kosteuttava ja kuulautta tuova suihke, kun taas Multitalent on ”perinteisempi” meikinkiinnityssuihke ja tähtää meikin pitkäkestoisuuteen. Tuoteselosteen mukaan näitä molempia voisi käyttää sekä meikin alla että sen päällä. Kunnolla en ole vielä ehtinyt näitä testaamaan, mutta sen verran voin sanoa että tuoksu molemmissa on aivan ihanan raikas ja suihke sopivan hienojakoinen.

Kallein ostokseni oli tämä Professional Artist -luomiväripaletti, joka maksoi reilut 11 euroa. Sävyt on ihan täydelliset, joten en kertakaikkiaan voinut jättää tätä kauppaan.

Mukana on niin matta- kuin shimmersävyjäkin ja olen todella positiivisesti yllättynyt luomivärien laadusta! Mattasävytkin ovat samettisia ja helposti levitettäviä ja pigmenttiä riittää. Tämä paletti oli mulla mukana Tsekin reissullakin, niin paljon siihen tykästyin. Lämmin suositus!

Irtopeilipakkaus tarttui itseasiassa ensimmäisenä mun näppeihin kun hyllyä pengoin. Noin kolme euroa kustantaneessa paketissa on 8 erilaista peiliä, jotka voi liimata puutereihin, luomiväripaletteihin ja muihin pakkauksiin, joista peili puuttuu. Pyöreät pikkupeilit on tarkoitettu huulipunahylsyihin. Vähänkö kätevä idea!

Catricea myydään ainakin Tokmanneilla ja Citymarketeissa. Catricea ei ehkä ihan yhtä laajasti vielä kaupoista löydy kuin essenceä, mutta uusia jälleenmyyjiä tulee koko ajan. Tuotteiden hinnat ovat tosiaan ihan muutamia euroja eli todella edullisesta merkistä on kyse! Kokeilkaa ihmeessä ja kertokaa omat Catricesuosikkinne kommenttiboksissa, jos olette sellaisia jo löytäneet!

Kurkkasitko jo nämä?

18 kommenttia

  1. Catricen HD Liquid meikkivoide on tosi hyvä, samaten kulmageeli, sekä Prime and Fine ”perusmeikinpohjustaja” (ei väriversio). Tuo luomiväripaletti näyttää upealta ja on sikahalpakin vielä:)
    Niin paljon ihania meikkejä, olispa enemmän aikaa tutustua kaikkiin!

  2. Mun on ollut tarkoitus tehdä ristiretki Tiksin Tokmannille, mutta se ei ole vielä toteututunut. Kahden metrin hyllyssä näyttää olevan vaikka mitä kiinnostavaa ja mua polttelee myös nuo suihkeet ja pohjustajat. Luomivärejä ei tarttis ostaa enää ikinä, mutta tosi kivat sävyt kyllä tossa paletissa:)

  3. Kiitos, kun teit näistä postauksen! Todellakin hiipinyt varkain kauppoihin, ei ole ollut mitään havaintoa – enkä kyllä ole huomannutkaa, onkohan muualla kuin Tiksissä? Mutta nyt pidän silmät auki. Tokmannille täytyy nostaa hattua, kun ottavat uutuuksia myyntiin. :)

    1. Catricea on kyllä muuallakin, olen nähnyt ständejä useissa Cittareissa esimerkiksi, mutta Tiksiin taisi ensimmäisenä tulla sellainen iso kahden metrin hylly :)

  4. Täällä Kuusamossa ei ole, ei cittarissa eikä tokmannilla :(
    Pretty.fi:n valikoimatkin on sen näköiset että ilmeisesti lopettavat koko merkin myynnin.
    Voi kun tännekin korpiseuduille joskus vaikka tokmannille tulisi koska kiinnostaa kovasti.

  5. Mä ihastuin kovasti Catricen automaattikulmakynään, tosi kapea ja tarkka ja muutenkin tosi jees, maksaa ehkä ~3€. En oo muihin koskenutkaan kun sen löysin! Oikeastaan hirveästi en oo vielä ehtinyt Catricea testailemaan kun en oikeesti tarvi mitään, paitsi niitä kulmakyniä, mutta aina uteliaana tutkin hyllyn kun ohi meen. Mun tietääkseni nää on kyllä Essencen kanssa samaa lafkaa/jotenkin naimisissa. Monet tuotteet vaikuttaa ihan samalta kamalta vähän aikuisemmassa pakkauksessa mitä oon vertaillut. Etenkin huulijutut. Löytyispä tollanen 2m hylly, olis kiva hypistellä isompaa valikoimaa!

    1. Aijaa! Oon aina kiinnostunut hyvistä kulmakynistä, koska lemppariani Colourpopia on vähän hankalasti saatavilla ja kynät loppuu aina yllättäen. Ei vaan oo punapäille sopivia sävyjä kovinkaan monella firmalla tarjota… :(

      Ja joo, sama omistaja näillä on!

  6. Siis vau tuota luomiväripalettia! Tuli äkkivilkaisulla ihan jotkut MACin paletit mieleen. Tuosta olisi kiva nähdä swatchit :)

  7. Toivottavasti en kuullosta negatiiviselta, mutta oma innostukseni laantui hyvin äkkiä, kun ei kiinnityssuihke ja primer sopineetkaan minun iholle, ja jouduin heittämään 10€ roskiin ja ostamaan vanhat tutu tuotteet tilalle.
    En ole täysin samoja kokeillut mitä tässä postauksessa, mutta suihke oli Anti-shine fixing spray ja sitä hieman suihkautettuani piti pestä kaikki meikit pois, kun mitään ei ollut enää tehtävissä.. Pelkkää pistettä ja kakkua koko naama.
    Primer oli myös anti-shine base ja sen kanssa meikkivoide suorastaan valui naamalta tunnin kuluttua. Normaalisti meikkipohjani kestää sen 8h vähintään, sitten alkaa kiiltää viimeistään..
    Mutta, kaikille ei sovi samat tuotteet. Nämä harmittavat kovasti.

    1. Onpa harmi! Tiedän kyllä tunteen, tosin sillä erotuksella että mulla on tullut monenkymmenen euron huteja ja USEITA :D tosin nykyään niitä sattuu vähemmän, sillä aiemmin en vielä ollut löytänyt blogeja enkä siksi osannut etsiä suosituksia bloggaajilta joilla olisi samanlainen ihotyyppi kuin mulla. Bloggaajana mun ”täytyy” kokeilla jatkuvasti kaikkea uutta, mutta olen kyllä silti taipuvainen pysymään niissä samoissa suosikeissa, sillä hutiostokset on vaan niin ärsyttäviä! Essenceä ja Catricea uskallan kyllä ostella aika huolettomasti ja kokeilla uusia juttuja, sillä yksittäinen tuote on aina edullinen muihin merkkeihin verrattuna ja mahdolliset hudit ei sitten ihan niin paljon kirpaise lompakossa. Noista mainitsemistasi anti-shine -tuotteista en osaa sanoa mitään, sillä kuivaihoisena harvemmin niihin tartun, kun yleensä se eivät mulle sovi. Toivottavasti jatkossa löytyy parempia uusia tuttavuuksia!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.