Kosmetiikkakaaosta selättämässä, osa 2

Edellisessä epäjärjestystä käsitelleessä jutussa kirosin kaappien syviä ja hankalia hyllyjä, jotka ovat epäkäytännöllisiä sekä kosmetiikan että vaatteiden säilyttämiseen. Moni ehdottikin hyllyjen muuttamista vetolaatikoiksi, mutta budjetti ei venynyt elfan tyyppisten ratkaisujen hankintaan. Sitten sain kuitenkin kaverilta muuttotyhjennyksen yhteydessä Ikean Antonius-korihyllyjä neljä ”tornia” ja olin niin mielissäni että meinasin haljeta! Mitatkin täsmäsi mun kaappeihin. Yksi hyllykkö vie noin puolet kaapin korkeudesta, joten laskin että saan yhden kosmetiikkakaappiin, yhden siivouskaappiin ja kaksi päällekkäin vaatekaappiin.

Haettiin hyllyköt Sissin kanssa ja Sissi paukutti hyllyköt kumivasaran avulla palasiksi ja nippuun (ja osti siinä sivussa kaveriltani hermeettisen kokoisen taulun, mutta se on toinen tarina). Sitten vaan auto täyteen ja hyllyköt kotiin ja juhlimaan sitä kuinka oon strong and independent woman.

Kai tää ois jossain todellisuudessa voinut mennä niin, että olisin koonnut korihyllyt, laittanut ne kaappiin, täyttänyt laatikot kosmetiikalla ja esitellyt blogissa organisoitua kosmetiikkavarastoani. Mutta koska nyt puhutaan mun elämästä, niin reisillehän se meni.

Ensimmäinen ongelma tuli jo kokoamisvaiheessa. Metalliset rimat piti laittaa sivulaitojen väliin pitämään hyllykön kehikon koossa. Helppoa, ei ruuveja eikä mitään. Osa rimoista upposi paikoilleen kuin vanhaan ihmiseen mutta osa ei loksahtanut kohdilleen vaikka mitä perkelettä ois huutanut. Ensin meni maltti ja sitten rima. Sain siis halkaistua tuollaisen metalliväkäsen irtipoikki ja toki vielä niin, että puolet väkäsestä on riman sisällä. Pysyvästi.

Seuraavia rimoja en yrittänyt enää nitkuttaa tai työntää paikoilleen, vaan hakkasin ne vasaralla kohdilleen. Veikkaan että purkamista nää ei enää käsittelyni jälkeen kestä. Tosin suurempi huoli lienee se kuulovaurio, jonka itselleni (ja naapureille) aiheutin hakkaamalla metallikiskoja tavallisella vasaralla. Se kumivasara ois ollut ehkä ihan jees.

No mutta, yksi rikkinäinen ja yksi ehjä kehikko koottuna tyhjensin kaksi kaappia kehikoita varten. Tuli vaan pari muuttujaa. Joku saatanan neropatti on keksinyt, että kaapin viidestä hyllystä vain kaksi on irrotettavia ja muut kiinteitä. MIKSI!!! Arvatkaa vaan olinko tajunnut tätä ennenkuin tyhjensin koko helvetin kaapin. Siinä meni se mun ajatus a) kosmetiikkakaapista b) siististä vaatekaapista.

Infernaalinen vitutus alkoi hiipiä ohimoon, mutta pidin itseni rauhallisena ja muutin joustavasti suunnitelmaa: laitan korihyllykön kaappiin, jossa on vain vaatetanko.

Paitsi että EN NÄKÖJÄÄN LAITAKAAN.

Tässä kohtaa latelin ilmoille kaikki tietämäni kirosanat. Haluaisin ensinnäkin haastaa noiden kaappien suunnittelijan oikeuteen ja toisekseen heittää nuo korihyllyköt parvekkeelta, mutta ei ne varmaan mahtuis siitä parvekkeenkaan ovesta.

Ehkä ei ois ihan näin iso tatti otsassa, jos olisin huomannut hylly- ja saranaongelmat ENNEN kuin tyhjensin kaapit ja kasasin tilaa vievät korihyllyköt. Luovutin ja menin lattialle makaamaan ja miettimään elämän ihanuutta.

Tässä vaiheessa Riehakin katsoi järkeväksi tulla apuun ja tuli makaamaan mun päälle ja hönkimään naamalle. Kiitos.

Tää huone on nyt niin sekaisin ja täynnä, että en esimerkiksi pääse käsiksi mun työpöytään lainkaan. Kirjoitan nytkin tässä lattialla, puristuneena sivupöydän ja korihyllykön ja koiran väliin. Kello on miljoona, en ole syönyt, pyykit mätänee koneeseen ja korvissa soi. Tekis mieli heittää joku käsikranaatti olan yli tähän huoneeseen.

Mitäs sitä sitten keksis?

Translation: sometimes everything works out just the way you want. And sometimes it really, really doesn’t.

Continue Reading

Miksi aina minä

picture polish salt water

Mä tarvisin jonkun henkilökohtaisen avustajan tai edunvalvojan tai holhoajan kun ei tästä tavallisesta elämästä näytä tulevan yhtään mitään. Perjantaina mun piti vetää sellainen koulutustyyppinen tilaisuus töissä klo 8:30 ja ajattelin jo edellisenä iltana, että olispa kyllä karseaa jos sattuisi nukkumaan pommiin. NOH KAPPAS VAAN, heräsin 8:05. Se on jännä miten sitä tietää nukkuneensa pommiin jo ennen kuin ehtii katsoa kelloa. Räjäytin itseni ylös sängystä, kaavin päälleni ensimmäiset käsiin osuneet vaatekappaleet (harmittavasti käsi osui ensimmäisenä likapyykkiin, mutta sen asian rekisteröin vasta töissä kun näin paidassa olevat tahrat ja haistoin itseni..), syöksyin alakertaan, ruokin koiran heittämällä nappulat kuppiin ja raejuustopurkin lutsivoltilla lattialle, harjasin hiukset ja pesin samalla hampaita (tässä kohtaa vanhan rumpalin motoriikasta oli kyllä hyötyä) ja rynnin autoon ihan maantiekiitäjänä. Olin töissä reteästi minuuttia ennen tilaisuuden alkamisaikaa ja tulin tervehtimään osallistujia vessaharjan näköisenä ja tyynyn kuva naamassa. Itse tilaisuus oli aika ruumiistairtautumiskokemus enkä siis paljoakaan höpinöistäni muista, ja veikkaan että kukaan osallistujista ei tajunnut sitäkään vähää. Tilaisuuden jälkeen pitikin lähteä kaahaamaan takaisin kotiin käyttämään koira ulkona, kun en aamulla sitä ehtinyt tehdä. Sain onneksi työkavereilta aamiaiseksi sitruunakakun palasen. Se oli ekalla haukulla oikein hyvän makuinen ja sitten tiputin sen lattialle. No, sain maistettua sentään. Rieha oli kotona onneksi siivonnut sen raejuustoräjähdyksen, jotain hyötyä siis Riehastakin joskus on. Juoksin koiran kanssa karseeta munaravia peruslenkin (oli muuten kirjaimellisesti juosten kustu) ja sudin takaisin töihin, ja loppupäivä menikin räjähtänyttä aikataulua paikkaillessa. Tosi semmonen rentouttava aamu.

picture polish salt water
.

Viikonloppu meni kaverin polttareissa humpatessa, ja siksi ei postauksiakaan ilmestynyt. Maanantaina olin aivan valmis ottamaan uuden viikon avosylin vastaan, heräsin ajoissa, hyvillä mielin lähdin töihin ja nakkasin taloyhtiön sekajäteastiaan iloisessa kaaressa sekä koirankakkapussin että auton avaimet.

Siinä ois heikompaa väestönosaa voinut alkaa kevyesti vituttaa. Ja alkoikin. Voin kertoa että ole mitään hyötyä olla täsmällisesti aikataulussa siinä vaiheessa kun täyden sekajäteastian _pohjalla_ kimmeltää auton avaimet. Semmosta aikataulua ei olekaan mikä sen kestäis, eikä psyykettä.

.
.

Ajattelin ensin että no ei tässä mitään, pyydän apua joltakulta minua pidemmältä ihmiseltä ja homma hoituu. Harmi vaan että taloyhtiössä ei ollut ketään paikalla ja kaduillakin kulki pelkkä tuuli. Siinä saa aika tavalla joogata jos aikoo tämmösellä 160 cm varrella yltää roskiksen pohjalle kurottamaan ja vaikka mä kuinka olin asanoissa ja vedin napaa selkärankaan niin ei siitä tullut lasta eikä banaania. En päässyt lähellekään avaimia, mutta jouduin ottamaan epämiellyttävän läheisen katsekontaktin etanaan ja sotkin vaatteeni aivan totaalisesti pihkaan ja johonkin muuhun eloperäiseen mähmään, jonka alkuperää en edes halua tietää. Siinä vaiheessa alkoi jo mennä pata jumiin ja juoksin takaisin kotiin hakemaan jotain kättä pidempää. En oikein osaa selittää sitä ajatusketjua jonka lopputuloksena palasin roskakatokselle vasaran kanssa. Ei se kyllä kovin voittava konsepti ollut.

.
.

Tässä vaiheessa huomasin pahaa-aavistamattoman mummelin viereisen taloyhtiön pihalla ja säikäytin hänet pahanpäiväisesti juoksemalla kohti vasaraa heiluttaen. Sain kuitenkin asiani selitettyä ja mummeli lähti hakemaan apujoukkoja. Ilmeisesti valinnanvaraa ei juuri ollut, koska hän palasi takaisin mua lyhyemmän papparaisen kanssa, joka oli arvatenkin nähnyt molemmat sodat ja oli ketterä kuin kirjahylly. Tilanne oli kaikin puolin absurdi, sillä pappa ei puhunut mulle sanaakaan koko aikana, lähti vain suinpäin sohimaan roskista sauvakävelysauvalla aivan järkeä vailla. Mä oikeasti odotin koko ajan että mulle kerrotaan että olen piilokamerassa. Sauvasohimisesta ei juuri tulosta tullut mutta pappa ei myöskään reagoinut millään tavalla mun ehdotuksiin avainten olinpaikan tarkastamisesta, sauvan kumitupin poisottamisesta tai ylipäänsä jollain tavalla koordinoidusta toiminnasta. Lopputulema oli se, että tuuskasin papan kanssa samalla neliömetrillä kiusallisen lähekkäin pari pitkää minuuttia ja lopulta mulla oli ne hiton avaimet kädessä. Pappa lähti pois sanomatta mitään. Kovasti kyllä kiittelin.

Kiva oli sitten olla töissä jätteenhajuisena ja pihkan peittämänä. Hitto mitä ydinasekamaa se pihkakin on, sillä varmaan liimais vaikka tapetit seinään ja tulos säilyis äidiltä tyttärelle. Ainakin mun mekko liimaantui todella aggressiivisesti rintakehään. Unohtakaa ne tissiteipit iltapuvuista, pihka hoitaa homman!

.
.

Mä en oikein tiedä mitä pitäisi loppuviikolta odottaa. Taidan vetää kaikki töpselit irti seinistä ja heijata itseäni nurkassa.

Ai niin, kynsillä on edellisessä postauksessa esitelty Picture Polishin Salt Water. Leimat on MoYoun seilorilaatoista ja ne on leimattu Picture Polishin uudella kirkkaalla jättileimasimella, joka on PALJON helpompi käyttää kuin pienemmät kirkkaat leimasimet. Mutta siihen asiaan palaan joskus seuraavassa jaksossa, kun olen hieman koonnut itseäni.

Pysykää turvassa, ystävät. Maailma on uhka.

P.s. Miten pihkan saa pois vaatteista? Ei ainakaan pesemällä, sen totesin jo.

(Leimasin saatu CesarsShopista.)

Translation: Picture Polish Salt Water continues to wow me and the new humongous clear stamper (press sample) doesn’t fall far behind either. Works like a charm!

Continue Reading

Sunset kynsillä ja tilanne päällä

Mun piti tänään treenien jälkeen istahtaa koneelle ja runoilla teille suklaan voimalla parikin postausta valmiiksi, sillä tiedossa on vähän tavallista kiireisempi viikko, mutta maanantai sanoi EI. Suunnitelmani kaatui siihen, että menin treenien jälkeen suihkuun vain todetakseni, että vedenpainetta on yhtä runsaasti kuin vanhoissa brittiläisissä asunnoissa. Eli ei juuri lainkaan. Sain suurinpiirtein juoksennella ympäri suihkua pisaroita metsästäen. Lavuaarin hanastakin vettä tuli vain pienenä liruna ja sama juttu toisessa vessassa. Keittiössä ja kodinhoitohuoneessa sen sijaan vesi kohisi kuin koski.

Ööh. Reagoin kuten nohevan kaupunkilaisen kuuluu, eli rynkytin vesihanoja kiinni ja auki epäuskoisena mutta eipä se tilanne siitä mihinkään muuttunut. Nälkäkiukku alkoi eskaloitua siihen pisteeseen että katsoin parhaimmaksi syödä jotakin ja pitää tuumaustauon. Sekään ei varsinaisesti auttanut, koska vettä ei edelleenkään tullut enkä minä viisastunut. Asuinkaupungissani oli ollut vedenjakeluhäiriö aiemmin, joten ajattelin asian liittyvän siihen ja lähdin itsepäisesti toteuttamaan suklaansyönti- ja bloggaussuunnitelmaani. Harmikseni selvisi että vedenjakeluhäiriö olikin korjattu jo päivällä ja kun naapuri vielä kertoi että heillä vettä tulee normaalisti, alkoi mennä mullakin suklaansyönti katkonaiseksi. Näytti nimittäin vääjäämättömältä että mun olisi kurkattava vesimittareihin. Ei siinä muuten mitään, mutta ne mittarit (joista en ymmärrä helevettiäkään) on umpimallisten lauteiden alla ja mä TIEDÄN, että siellä asuu ihan laittoman iso hämähäkki. Oon nähnyt kun se jättimäinen belsebuubi kulkee lauteiden alta kylppäriin ja takaisin ku Euroopan omistaja ja suunnittelee mun tai Riehan syömistä. Tätä on vähän vaikea todistaa koska oon ainoa joka on sen hämähäkin nähnyt, mutta uskokaa nyt että se oli liki rotan kokoinen.

.
.

Ajattelin että en tasan tee _mitään_ ennenkuin saan apuvoimia (ts. joku voi tehdä koko homman mun puolesta), mutta sitten alkoi vähän hikoiluttaa että liekö esim. vakuutusyhtiön mielestä kovin hyvä asia että olen pitkittänyt mahdollista putkivuotoa sen vuoksi että minä ja hämähäkki ei mahduta samaan saunaan (vaikka tottahan se on; vain toinen meistä poistuu siitä saunasta elävänä). Puhalluslamppua tai liekinheitintä ei ollut saatavilla joten aseettomana oli sinne kuolemanloukkoon kavuttava. Lauteet on siis tosiaan täysin umpinaiset, joten ainoa tie lauteiden alle on nostaa sellainen luukku ylös ja mönkiä sinne. Vitutti jo valmiiksi koko luukkukonsepti, koska kynnethän siinä menee ja hiki tulee. Vissiin sen avaamiseen on joku tekniikkakin, muistan nimittäin että edellinen asukas yritti sitä mulle ohjeistaa. Vastasin asianmukaisella tavalla eli ”lol ei mun tartte tietää ku en mä tonne ikinä aio mennä HAHA”. Hyvä ratkaisu. No, aikani siinä ähersin ja ensin nousi verenpaine ja sitten luukku. Paikansin vesimittarit ja hetken tuijotettuani totesin, että joo, siinä on vesimittarit. En oikein tiedä mitä kuvittelin osaavani niistä tulkita, mutta tulipahan käytyä. No ei siinä ainakaan lukemat holtittomasti juosseet joten ehkä mitään hullua vuotoa ei ollut käynnissä. Ajatus jäi sikseen kun huomasin mun jalan vieressä jonkin epämääräisen tumman asian, joka oli ehkä joskus ollut joku ötökkä. Pakenin.

Nyt istun tässä syömässä suklaata ja kirjoittamassa tätä ja toivon, että asia ratkeaa yön aikana jotenkin itsekseen.

Jos vaikka horisen näistä kynsistä jotain sillä aikaa. Viimeisimmällä CesarsShop-visiitilläni käsiini tarttui Picture Polishin Sunset, koska kesän kolkutellessa alkaa taas neonlakat napostella. Neonkoralli creme on mehevä kuin mikäkin ja juuri sopivan kirkas. Lakkauksen varalle oli suuret suunnitelmat, mutta lopputulos ei ollut ihan niin mahtava kuin kuvittelin. Vaan haitanneeko tuo.

.
.

Lakkasin ensin kynnet valkoisella lakalla ja laitoin päälle RockNailStarin vinyylit. Sitten lakkasin päälle kaksi kerrosta Sunsetia ja irrotin vinyylit. Tuloksena piti olla maalitahrojen näköiset valumat, mutta etusormen kuviosta tuli vähän outo. Pikkurillissä Sunsetia on kaksi kerrosta ihan yksinään, joten hyvin se peittää ilman valkoista lakkaakin. Tosi kiva lakka ja ihan ehdoton kesäpäivien kaveri.

.
.

Onneksi suklaata on vielä jäljellä. Nyt vaan toivomaan, että aamulla tämä kevyt vesiongelma on maagisesti kadonnut eikä mun tarvitse peseytyä keittiön lavuaarissa. Muutenkin olis vähän haasteita aamulla kun bussikortti unohtui ladata ja ilmeisesti mun täytyy esim. liftata töihin. Tai ratsastaa sinne sillä hämähäkillä.

Translation: If I should survive Summer with only one neon polish, it would be Picture Polish Sunset. Paint smudges were done with RockNailStar nail vinyls. 

Continue Reading