Ylellinen heikkouteni: Guerlain Météorites

Kosmetiikka on siitä kiva kiinnostuksenkohde ja harrastus, että hömppään käytettävissä oleva rahamäärä ei kauheasti rajoita harrastamista. Tarkoitan sitä, että hyviä tuotteita löytyy ihan parilla eurollakin, mutta toki törsättyäkin saa jos sellainen huvittaa. Jokaiselle löytyy jotakin. Olen aika hyvä esimerkki suhteellisen kaikkiruokaisesta harrastajasta: intoilen yhtä lailla kahden euron essenceistä kuin kalliista luksuskosmetiikastakin. Pääosin pysyttelen sellaisessa keskihintaisessa kosmetiikassa, mutta on muutamia tuotteita joihin olen valmis panostamaan, kuten seerumit, luomiväripaletit ja silmänympärysvoiteet esimerkiksi.

Yksi heikkous mulla kuitenkin on. Se on kallis eikä varsinaisesti järjellä perusteltavissa, mutta sydän halajaa mitä sydän halajaa! Kyse on tietysti Guerlainista ja erityisesti Météorites-tuotelinjasta.

Hullaantumiseni alkoi yhdestä purkillisesta heleyttäviä puuterikuulia, ja nyt mulla on jo pienoinen kokoelma sarjan tuotteita. Puuterikuulia on neljä purkillista, ja lisäksi löytyy kivipuuteri ja primer. Meteoriiteissa vetoaa viimeiseen asti hiottu ulkonäkö, ylellisyys, ranskalaisuus, vintagefiilis ja uniikki tuoksu. Järjen kanssa niillä ei ole kovinkaan paljon tekemistä, ainakaan mitä tulee puuterikuuliin, sillä yksikin purkki riittäisi ihmisiäksi. Olen kirjoittanut puuterikuulien viehätyksestä aiemminkin, ja allekirjoitan edelleen kaiken mitä vaahtosin tässä kolmen vuoden takaisessa postauksessani.

Flocons Enchantés on mun tärkein meteoriittipurkkini, ja syy siihen selviää edellämainitusta vanhasta postauksesta. Purkkimafiasiskojen lahja edustaa mulle kaikkea sitä hyvää, jota bloggausharrastus on tuonut mukanaan. Vieressä olevat kuulat ovat vuoden 2012 LE-kokoelmasta ja kantavat mahtipontista nimeä Perles du Dragon. Ostin ne silmät kiiluen bloggaajakollegalta. Purkki on niin kaunis, että melkein itkettää.

Vakiovalikoiman puuterikuulat ovat ne mun ensimmäiseni. Enkelirasia sulkee sisälleen herkullisen punaiset poskipunapallerot, ne ostin tarjoushaukkana joskus Stockan alesta.

Puuteripalleroita ei oikein kärsi kuljettaa mihinkään, joten mulla on meteoriittipuuteri myös pressatussa muodossa. Heleyttävä primer on yksi parhaista ja kauneimmista ikinä, joten en raaski edes käyttää sitä. Mähän sanoin ettei tässä järjen kanssa pelata :D

Mulla on tapana aina tasaisin väliajoin nuuhkaista meteoriittipalleroisiani, sillä tykkään ihan älyttömästi vintagehenkisestä, puuterisesta orvokin tuoksusta. Bloggaajakavereiden kanssa olemme monesti hekumoineet ajatuksella meteoriittihajuvedestä, ja nyt sellainen on kuin onkin saatavilla! Olin taannoin Guerlainin My Rouge -huulipunien lanseeraustilaisuudessa ja vaikka yritin keskittyä ihaniin puniin, mun huomion varasti totaalisesti esillä ollut Météorites Le Parfum. Taisin jopa vähän kiljaista kun näin pullon esillä ja sainkin tuoksun sitten myöhemmin pr-kappaleena, varmaankin jotta en enää kiljuisi :D Tuoksu täytti kaikki odotukseni, sillä se todella tuoksuu aivan autenttisesti puuterikuulilta. Varsinkin alkutuoksu on suorastaan täydellinen.

Se, millaiseksi tuoksu ajan kanssa iholla muuttuu, riippuu tietysti kantajasta. Osalla tuoksua kokeilleista puuterinen orvokki pysyi koko ajan läsnä, mun iholla tuoksu muuttui hetken kuluttua tosi makeaksi ja vähän marsipaanin tyyppiseksi. Tää on mun perusongelma; ihoni taikoo kaikista tuoksuista esiin ne kaikista makeimmat vivahteet vaikka en niistä niin välittäisi. Mutta se on ihoni ongelma, varsinainen hajuvesi on juuri sellainen kuin sen pitäisikin olla.

Ilokseni mulle kerrottiin, että meteoriittituoksu on osa pysyvää valikoimaa! Jään jännityksellä odottamaan, tuleeko joskus vielä myyntiin myös joitakin erikoisversioita tästä tuoksusta.

Guerlainilla on kyllä muitakin ihan mielettömiä tuoksuja, joten en ollut ollenkaan yllättynyt että meteoriittituoksukin onnistui. Mun salaisena kosmetiikkahaaveena on kerätä Aqua Allegoria -sarjan kaikki tuoksut, sillä en ole löytänyt vielä yhtään mitä en olisi suorastaan rakastanut. Suosikkejani on Passiflora ja Mandarine Basilic, voi että ne on ihania! Toistaiseksi en omista ainuttakaan, mutta pitäähän ihmisellä tavoitteita elämässä olla :)

Loppuun haluan siteerata vielä erästä viisasta naista eli itseäni: ”Guerlain ei edusta mulle ”arjen luksusta”, vaan oikeaa luksusta. Se on kallista, huikentelevaa, loppuun saakka mietittyä, onnistuneesti brändättyä, laadukasta ja kaunista kosmetiikkaa, ja oikein alleviivaa sitä kuinka onnekas olen kun yksi ”murheistani” voi olla se, voinko ostaa puuterihelmiä vain koska olen hurahtanut niihin.”

(Tuoksu saatu, muut ostettu itse.)

Continue Reading