Nuuskuneiti: Clean Perfumes

Tervetuloa uuden postaussarjan pariin! Nuuskuneiti tarjoilee tuoksuanalyyseja amatöörin näkökulmasta mutta ammattilaisen itsevarmuudella. Sarjassa esitellään hajuvesiä ja muita tuotteita, jotka ovat ihastuttaneet tätä kriittistäkin kriittisempää nenää. 

Aloin käyttää hajuvesiä vasta jokunen vuosi sitten, kun atopia ja yliherkkyysoireet rauhoittuivat ja sittemmin hajuvesiä onkin kertynyt kaappiin yhä kiihtyvällä tahdilla. Kokoelmassani yksi merkki on yliedustettuna ja se on Clean. Ensimmäisen Cleanin tuoksuni ostin joskus Hullujen Päivien tarjouksesta hetken mielijohteesta ja sitten se olikin menoa. Joihinkin brändeihin näköjään ihastun ihan palavasti ja mut valtaa se vanha kunnon ”kerää koko sarja” -hulluus. BeautyBlender on yksi tällainen ihastus ja Cleanin tuoksut on toinen. Tuoksumakuni on suhteellisen rajoittunut, joten on ihme sinänsä että yhdeltä merkiltä iskee näin moni tuoksu. Toki Cleanin tuoksut on helppoja tykättäviä, kun niitä kaikkia yhdistää keveys ja raikkaus.

.
.

Ensimmäinen Clean-tuoksuni oli Summer Escape. Kesän 2011 kausituoksu on nimenomaan kesäinen enkä voi kuvitellakaan käyttäväni tätä talvisin. Tuoksussa tuntuu ruoho ja merellisyys tosi selkeästi ja tuoksun kylkeen sopii erinomaisesti lasi roseviiniä ja isot aurinkolasit. Fragrantican kuvauksen mukaan alkunuotteina on ruoho, bergamotti ja mandariini, sydäntuoksussa lumpeenkukka, pioni ja kuusama ja pohjatuoksussa hiekka, puuvillankukka, kookos ja puiset nuotit. Kookosta en kyllä tästä tuoksusta itse löydä, onneksi.

.
.
.
.

Warm Cotton on varmaankin Cleanin tunnetuin tuoksu. Ostin sen innoissani, mutta käytössä se osoittautui jotenkin liian päällekäyvästi huuhteluaineen tyyppiseksi ja lisäksi tuoksu on ikäänkuin liian tunnistettava. Ja sitä käyttää TODELLA MONI. Sinänsä kyllä hyvä tuoksu enkä ole raaskinut luopuakaan, vaikka en juurikaan tule tähän pulloon tarttuneeksi.

.
.

Cool Cotton on Warm Cottonin lähisukulainen, mutta siinä on juuri sitä pehmeyttä mitä jäin Warm Cottonissa kaipaamaan. Cool Cottonista löytyy se ihana puhtaan pyykin tuoksu, mutta CC on hajuvesimäisempi kuin Warm Cotton. Ostin pienen pullon koska ajattelin että sitä on kätevä kuljettaa mukana, mutta valitettavasti pullo vuotaa kuin seula ja niinpä se on nyt kahlittu kylppärin kaappiin. Ihana tuoksu, yksi mun Clean-suosikeista. Alkunuotteina on bergamotti, sitruunankuori ja vihreä omena, sydäntuoksuna minttu, mimosankukka ja puuvilla ja pohjatuoksuna myski, persikka ja amber.

.
.
.
.

Fresh Laundry oli heräteostos bloggaajakollegalta. Osto tapahtui sokkona, en ollut nuuskutellut Fresh Laundrya aiemmin, mutta ajattelin että tuskin Cleanin kanssa kovin paljon vikaan voi mennä ja oikeassa olin. Fresh Laundry tuoksuu tasan tarkkaan omalle nimelleen eli puhtaalle pyykille – ja nimenomaan ulkona kuivatetulle pyykille. Fresh Laundry tarjoilee mulle tosi vahvasti mielikuvan lapsuuden kesistä, kun istuin lapsena mummolan pihalla pyykkinarujen alla ja nuuskuttelin puhtaita lakanoita. Olin ilmeisen tuoksuorientoitunut jo pienenä :D Fresh Laundry on mieto ja saippuainen mutta ei kuitenkaan muistuta vahvaa huuhteluainetta. Erittäin raikas ja ystävällinen tuoksu. Tuoksunuoteista löytyy appelsiinia, limeä, ruohoa, ruusuöljyä, jasmiinia ja puisia nuotteja.

.
.
.
.

Rain on suhteellisen tuore hankinta, mutta ikäänsä nähden jo tosi paljon käytetty. Siinä on jotakin käsittämättömän vetoavaa. En tiedä miten on mahdollistakaan että lempeän sateen tuoksu on näin autenttisesti saatu pullotettua. Tartun tähän todella usein ja toki etenkin sadekelillä. Nuuhkaistessani tuoksua mieleen tulee välittömästi kostea ruoho ja pisaroiden rummuttamat kukkien terälehdet. Ihan mieletön tuoksu, josta tykkään kuin hullu puurosta. Tuoksunuotteihin on lueteltu meloni, narsissi, vesiminttu, päivänkakkara, lumme, orvokin lehdet ja pohjalla myskit ja puut.

.
.

Air on onni pullossa. Se on mun uusin Clean-hankinta ja singahti välittömästi kaikkien aikojen top kolmoseen mun tuoksulistalla. Air tuoksuu halaukselle, hymylle, lempeydelle. Se on salliva, pehmeä, rauhallinen, lohduttava ja äärettömän raikas olematta kuitenkaan saippuainen. Tuoksunuotteja on vaikea suomentaa, koska niiden joukossa on epämääräisiä kuvauksia kuten mountain air accord, lush green accord, powdered aldehydes, cashmere woods ja enveloping musk. Löytyy joukosta myös pionia, freesiaa ja bergamotinkukkaa. Ehdottomasti paras Cleanin tuoksu koskaan. Miinusta tulee vain siitä, että tuoksu haihtuu parissa tunnissa liki kokonaan.

.
.
.
.

Meinasin tukehtua innostukseeni kun näin kaupassa Cleanin huonetuoksuja. Huonetuoksuja!! Koko kämppä tuoksumaan Cleanilta ja ÄKKIÄ! Kirjoitin joulupukille kirjeen ja sainkin viime jouluna tontuilta lahjaksi Warm Cotton -huonetuoksun. Warm Cotton on ehkä parfyymina mulle liian terävän saippuainen, mutta huonetuoksuna se toimii aivan täydellisesti. Huoneeseen tulee pehmeä ja raikas puhtauden tuoksu, joka tarjoilee mielikuvan hymyhuulin siivotusta kodista, vaikka lattialla kuinka pyörisi koirankarvapalloja. Täy-del-li-nen. Näitä tulen ostamaan vielä monta monituista kappaletta lisää. Tekis mieli ripotella pulloja joka huoneeseen, mutta ympäriinsä sohlaava koira hieman rajoittaa sijoittelua. Ihan mihin tahansa tasolle ei nimittäin avointa lasipulloa uskalla tässä huushollissa jättää. Tuoksu ilahduttaa mua tällä hetkellä omassa meikkaus- ja lakkauspisteessäni.

.
.
.
.

Cleanissa ei ole mitään mistä en pitäisi. Pullot on kauniita, simppeleitä ja harmonisia, tuoksut huumaavan raikkaita ja hinnat kohtuullisia. Täydellinen paketti siis. Skin on tähän mennessä oikeastaan ainoa Cleanin tuoksu josta en ole yhtään pitänyt, kaikki muut ovat iskeneet kuin tuhat volttia. Olin ihan tosissani kun sanoin että haluaisin kerätä ne kaikki, etenkin kun tiedän että jokaista tulisi käytettyä. Vieläkin harmittaa että jätin parin edellisen kesän kausituoksut hankkimatta eikä niitä enää saa. Kannattaa muuten tsekata myös Cleanin miesten tuoksut, ne on myöskin ihan uskomattoman vetoavia. Miehet, unohtakaa ne iänikuiset Hugo Bossit. Pari suihkausta Cleania ja naiset syöksyvät teitä halaamaan, tekevät teille ruokaa ja ostavat katseluoikeudet kaikkiin jalkapallokanaviin. Sanokaa mun sanoneen.

Onko siellä ruudun takana muita Clean-faneja?

Translation: Can you tell that I really like Clean Perfumes? This is my collection so far and I’m determined to collect every single one of them. Skin is the only fragrance I’m not fond of but the rest are just pure gold. 

Continue Reading

L’Occitanen hykerryttävä uutuus

L’Occitanen perusvalikoimastakin mulla on vielä monta tuotetta tutkimatta, mutta siitä huolimatta uutuuksien julkaisut aikaansaavat lapsenomaisen innostuksen joka kerta. Kuten How I Met Your Motherin Barney sanoo, new is always better! Kauneusmessuilla sain tiskin alta salaa nuuhkaista tulevaa Pamplemousse-Rhubarbe -uutuussarjaa ja ihastuin siihen niin paljon, että testaushalukkuuttani tiedusteleva kysymys oli epäilemättä L’Occitanen puolelta lähinnä retorinen.

.
.

Myyntiin tulee kaksi uutuustuoksuihin nojaavaa tuotesarjaa, greippi-raparperi ja jasmiini-immortelle-neroli. Molemmat kuuluvat Pierre Hermé Paris -kokoelmaan. Pierre Hermé on ranskalainen kondiittori, jonka macaron-leivokset, suklaatuotteet ja niitä myyvät liikkeet ovat maailmankuuluja. Herra Hermé on suunnitellut L’Occitanen uutuustuotteiden tuoksut ja hajuvesien pakkauksetkin muistuttavat pieniä leivosrasioita. Hajuvesien pullot on suunnitellut L’Occitanen omistaja, suunnittelija Olivier Baussan, joka lainasi pullojen muotokielen kekseiltä. Kaikesta tästä sokerisesta taustasta huolimatta testiin saamani greippi-raparperi -tuotelinja ei ole uuvuttavan sokerinen, vaan sitruksinen, raikas ja erikoinen.

.
.
.
.

Tuotelinjan päätähti on eau de toilette, ja sitä tukemassa mukana on vartalovoide ja käsivoide. Sarjaan kuuluu myös hajustettu puuteri, saippuoita ja suihkugeeliä, mutta en tiedä tulevatko ne kaikki Suomeen myyntiin. Pamplemousse-Rhubarbe Eau de toilettessa päätuoksuna on kirpeä greippi ja makeutta ja happamuutta tuoksuun tuo raparperi. Tuoksussa on juuri sopivasti makeutta, jotta se oikeasti tuntuu hajuvedeltä eikä siltä kuin olisi hieronut ruuan raaka-aineita ranteisiinsa. Fragranticasta lunttasin, että keskinuotteina löytyy laventelia ja myskiä ja pohjatuoksu tulee jalopuista. L’Occitanen kuvauksen mukaan tuoksussa on myös sypressiä, muskottia, sitruunaa ja pohjatuoksuna seetriä ja vetiveriä. Oma harjaantumaton nenäpalettini erottaa aivan ensisijaisesti pirteän verigreipin ja raparperin ystävällisen makeuden. Pamplemousse-Rhubarbe ei ole lähelläkään mitään omistamaani tuoksua.

.
.

Vartalovoide ja käsivoide ovat molemmat nopeasti imeytyviä ja etenkin käsivoide on ohut ja arkikäyttöön sopiva. Tuoksu on molemmissa selkeä ja voimakaskin, mutta ei liian hyökkäävä.

.
.
.
.
.
.

Voi että tuo purkki on söpö!

Greippi-raparperi -tuotteita suosittelen luonnollisesti sitrustuoksujen ystäville, mutta myös niille, jotka eivät yleensä sitrustuotteisiin tartu. Ainakin tätä kannattaa käydä nuuhkimassa jos siihen mahdollisuus on, sillä tuoksua ei kovin tavanomaiseksi kosmetiikkatuoksuksi voi sanoa.

Greippi-raparperi ja jasmiini-immortelle-neroli -tuotesarjat ovat Limited Edition -tuotteita, eli ne ovat myynnissä vain nyt eivätkä jää valikoimaan. Tuotteet tulevat myyntiin liikkeisiin ja verkkokauppaan nyt marraskuussa. Tuotteiden hinnat ovat oletettavasti samaa luokkaa kuin L’Occitanella muutenkin, mutta tarkkaa euromäärää en vielä tiedä. EDIT: sain lisätietoja: sarja tulee myyntiin 9.11.2015 ja tuotteiden joukossa on näiden esiteltyjen lisäksi myös suihkugeeli, palasaippua ja huulikiilto. Eau de toiletten hinta on 60 euroa, vartalovoide 25 euroa, suihkugeeli 16 euroa, käsivoide ja huulikiilto 8,5 euroa ja palasaippua 4,5 euroa.

Miltä kuulostaa? :)

Translation: L’Occitane has done it again: amazing scents, beautiful packaging and functional products. This Limited Edition series is designed in collaboration with L’Occitane’s owner and designer Olivier Baussan and world famous pastry chef Pierre Hermé, who is the mastermind behind these lovely new scents. The collection includes two series; Grapefruit-Rhubarb and Jasmin-Immortelle-Neroli. I got these Grapefruit-Rhubarb products for review and boy was I pleased. My love for citrus scents is well known so it’s no surprise I like this new scent a lot. The rhubarb brings the necessary sweetness to the scent so that it doesn’t feel like rubbing actual food to your wrists, if you know what I mean. Some citrus scents are too sharp and dull to pull off as perfumes but not this one. I recommend you give this a try if you like citrus notes in a perfume. And even if you don’t. :)

Continue Reading

L’Occitane Citrus Verbena, you have my heart.

Tämä postaus on antanut odottaa itseään luvattoman pitkään. Aina on muka tullut jotakin kiireellisempää, joka on ajanut ohi. Nyt kuitenkin nostan esiin nämä pullot, jotka saavat minulta palkinnon kesän parhaalta tuoksuvana tuotesarjana. Kyseessä on luonnollisesti ikisuosikkini L’Occitanen uutuus, Citrus Verbena (ranskaksi Verveine Agrumes) -sarja.

.
.

L’Occitane-fanitukseni (postauksia mm. täällä ja täällä) ja liki pakkomielteinen suhtautumiseni sitrustuoksuihin on tuskin jäänyt keltään vakilukijalta huomaamatta, joten pitkää introa tähän postaukseen tuskin tarvitaan. Kun kuulin Verbena-sarjan saavan sisarekseen Citrus Verbena -tuoteperheen, tiesin tykkääväni tuotteista jo ennen kuin olin niitä livenä päässyt nuuhkaisemaankaan. Verbena-sarjan tuotteet ovat olleet mulla kovassa käytössä (postaus niistä täällä) ja niiden tuoksu tulee pääosin rautayrtistä, joka tuoksuu rahvaan, eli minun, nokkaan käytännössä tuorepuristetulta sitruunalta. Tuoksu on todella autenttinen ja kirpeä. Citrus Verbenassa taas rautayrtin tuoksua on muokattu greipillä, appelsiinilla, sitruunalla ja seetripuulla. Lopputulos on jollakin tapaa pehmeämpi ja feminiinisempi, mutta kirpeys, raikkaus ja autenttisuus eivät ole kadonneet mihinkään.

Minulle lähetetyn pr-paketin kautta pääsin tutustumaan sarjan shampoohon (vai shampooseen? Miten se kirjoitetaan? :D) ja hoitoaineeseen, hajuveteen, vartalovoiteeseen ja käsirasvaan.

.
.

Shampoo ja hoitoaine tällä tuoksulla aiheuttaa yhtä tehokkaan piristymisefektin kuin kofeiinin injektoiminen suoraan suoneen. Tai no, en ole kyllä kokeillut moista, mutta voisin kuvitella. Aamuvihassa suihkuun raahautumisessa ei ole mitään muuta hyvää kuin se, että pääsee käyttämään Citrus Verbenaa ja se onkin oikeastaan niitä harvoja keinoja, joiden avulla tulen suihkusta jollakin muulla fiiliksellä kuin murhanhimoisena. Hiustenvärini ylläpidon vuoksi joudun kyllä käyttämään muitakin tuotteita, mutta yleisesti ottaen Citrus Verbenan shampoo ja hoitoaine on todella hyviä perustuotteita, jotka jättävät hiukset mukavan ilmaviksi ja ovat kuitenkin hellävaraisia päänahalle.

.
.

Vartalovoide Fresh Body Milk on mun superkuivalle ja atooppiselle iholle hieman liian kevyttä, mutta hätä keinot keksii: tylsien, tuoksuttomien jankkirasvojen päälle olen tyynesti sivellyt tätä ja saanut siten kuorrutettua itseni hyvällä tuoksulla. Ha. In your face, dry skin! Hand Cream Gel puolestaan on nimensä mukaisesti geelimäistä ja sellaisena imeytyy supernopeasti. Tämä on kätevä tuote käsilaukkuun, näpit pysyy kosteutettuna mutta kauppojen myyntiartikkelit pysyvät puhtaina rasvatahroista :D

.
.

Porukan tähtituote on kyllä tämä eau de toilette (nettisivuilta en löytänyt ihan samannäköistä ja -kokoista pulloa, mutta 150 ml:n Citrus Verbena Fragrance saattaa olla tämä sama tuote). Tätä postausta kirjoittaessanikin tuoksun Citrus Verbenalle ja nuuhkin rannettani vähän väliä. Sitrustuoksuille ominaisesti tämäkin haihtuu suhteellisen nopeasti iholta, mutta kestää mielestäni kuitenkin pidempään kuin alkuperäinen Verbena. 100 ml:n lasipullo on hankala mukanakuljetettava, joten matkakoko tästä ihanaisesta piristysruiskeesta (kirjaimellisesti) olisi tervetullut lisä valikoimaan.

Joko olette käyneet nuuskimassa? Referenssinä sanoisin, että mikäli tykkäsitte Verbenasta ja/tai the Body Shopin Virgin Mojitosta, tulette rakastamaan näitä!

L’Occitanea löytyy mm. Sokokselta ja Stockmannilta sekä merkin omasta liikkeestä Helsingistä. Postauksen linkit vievät verkkokauppaan, ne eivät ole mainoslinkkejä eli en hyödy mitään niiden klikkailuista tai ostoksista. Tuotteet olen saanut.

Continue Reading