Nuuskuneiti: Clean Perfumes

Tervetuloa uuden postaussarjan pariin! Nuuskuneiti tarjoilee tuoksuanalyyseja amatöörin näkökulmasta mutta ammattilaisen itsevarmuudella. Sarjassa esitellään hajuvesiä ja muita tuotteita, jotka ovat ihastuttaneet tätä kriittistäkin kriittisempää nenää. 

Aloin käyttää hajuvesiä vasta jokunen vuosi sitten, kun atopia ja yliherkkyysoireet rauhoittuivat ja sittemmin hajuvesiä onkin kertynyt kaappiin yhä kiihtyvällä tahdilla. Kokoelmassani yksi merkki on yliedustettuna ja se on Clean. Ensimmäisen Cleanin tuoksuni ostin joskus Hullujen Päivien tarjouksesta hetken mielijohteesta ja sitten se olikin menoa. Joihinkin brändeihin näköjään ihastun ihan palavasti ja mut valtaa se vanha kunnon ”kerää koko sarja” -hulluus. BeautyBlender on yksi tällainen ihastus ja Cleanin tuoksut on toinen. Tuoksumakuni on suhteellisen rajoittunut, joten on ihme sinänsä että yhdeltä merkiltä iskee näin moni tuoksu. Toki Cleanin tuoksut on helppoja tykättäviä, kun niitä kaikkia yhdistää keveys ja raikkaus.

.
.

Ensimmäinen Clean-tuoksuni oli Summer Escape. Kesän 2011 kausituoksu on nimenomaan kesäinen enkä voi kuvitellakaan käyttäväni tätä talvisin. Tuoksussa tuntuu ruoho ja merellisyys tosi selkeästi ja tuoksun kylkeen sopii erinomaisesti lasi roseviiniä ja isot aurinkolasit. Fragrantican kuvauksen mukaan alkunuotteina on ruoho, bergamotti ja mandariini, sydäntuoksussa lumpeenkukka, pioni ja kuusama ja pohjatuoksussa hiekka, puuvillankukka, kookos ja puiset nuotit. Kookosta en kyllä tästä tuoksusta itse löydä, onneksi.

.
.
.
.

Warm Cotton on varmaankin Cleanin tunnetuin tuoksu. Ostin sen innoissani, mutta käytössä se osoittautui jotenkin liian päällekäyvästi huuhteluaineen tyyppiseksi ja lisäksi tuoksu on ikäänkuin liian tunnistettava. Ja sitä käyttää TODELLA MONI. Sinänsä kyllä hyvä tuoksu enkä ole raaskinut luopuakaan, vaikka en juurikaan tule tähän pulloon tarttuneeksi.

.
.

Cool Cotton on Warm Cottonin lähisukulainen, mutta siinä on juuri sitä pehmeyttä mitä jäin Warm Cottonissa kaipaamaan. Cool Cottonista löytyy se ihana puhtaan pyykin tuoksu, mutta CC on hajuvesimäisempi kuin Warm Cotton. Ostin pienen pullon koska ajattelin että sitä on kätevä kuljettaa mukana, mutta valitettavasti pullo vuotaa kuin seula ja niinpä se on nyt kahlittu kylppärin kaappiin. Ihana tuoksu, yksi mun Clean-suosikeista. Alkunuotteina on bergamotti, sitruunankuori ja vihreä omena, sydäntuoksuna minttu, mimosankukka ja puuvilla ja pohjatuoksuna myski, persikka ja amber.

.
.
.
.

Fresh Laundry oli heräteostos bloggaajakollegalta. Osto tapahtui sokkona, en ollut nuuskutellut Fresh Laundrya aiemmin, mutta ajattelin että tuskin Cleanin kanssa kovin paljon vikaan voi mennä ja oikeassa olin. Fresh Laundry tuoksuu tasan tarkkaan omalle nimelleen eli puhtaalle pyykille – ja nimenomaan ulkona kuivatetulle pyykille. Fresh Laundry tarjoilee mulle tosi vahvasti mielikuvan lapsuuden kesistä, kun istuin lapsena mummolan pihalla pyykkinarujen alla ja nuuskuttelin puhtaita lakanoita. Olin ilmeisen tuoksuorientoitunut jo pienenä :D Fresh Laundry on mieto ja saippuainen mutta ei kuitenkaan muistuta vahvaa huuhteluainetta. Erittäin raikas ja ystävällinen tuoksu. Tuoksunuoteista löytyy appelsiinia, limeä, ruohoa, ruusuöljyä, jasmiinia ja puisia nuotteja.

.
.
.
.

Rain on suhteellisen tuore hankinta, mutta ikäänsä nähden jo tosi paljon käytetty. Siinä on jotakin käsittämättömän vetoavaa. En tiedä miten on mahdollistakaan että lempeän sateen tuoksu on näin autenttisesti saatu pullotettua. Tartun tähän todella usein ja toki etenkin sadekelillä. Nuuhkaistessani tuoksua mieleen tulee välittömästi kostea ruoho ja pisaroiden rummuttamat kukkien terälehdet. Ihan mieletön tuoksu, josta tykkään kuin hullu puurosta. Tuoksunuotteihin on lueteltu meloni, narsissi, vesiminttu, päivänkakkara, lumme, orvokin lehdet ja pohjalla myskit ja puut.

.
.

Air on onni pullossa. Se on mun uusin Clean-hankinta ja singahti välittömästi kaikkien aikojen top kolmoseen mun tuoksulistalla. Air tuoksuu halaukselle, hymylle, lempeydelle. Se on salliva, pehmeä, rauhallinen, lohduttava ja äärettömän raikas olematta kuitenkaan saippuainen. Tuoksunuotteja on vaikea suomentaa, koska niiden joukossa on epämääräisiä kuvauksia kuten mountain air accord, lush green accord, powdered aldehydes, cashmere woods ja enveloping musk. Löytyy joukosta myös pionia, freesiaa ja bergamotinkukkaa. Ehdottomasti paras Cleanin tuoksu koskaan. Miinusta tulee vain siitä, että tuoksu haihtuu parissa tunnissa liki kokonaan.

.
.
.
.

Meinasin tukehtua innostukseeni kun näin kaupassa Cleanin huonetuoksuja. Huonetuoksuja!! Koko kämppä tuoksumaan Cleanilta ja ÄKKIÄ! Kirjoitin joulupukille kirjeen ja sainkin viime jouluna tontuilta lahjaksi Warm Cotton -huonetuoksun. Warm Cotton on ehkä parfyymina mulle liian terävän saippuainen, mutta huonetuoksuna se toimii aivan täydellisesti. Huoneeseen tulee pehmeä ja raikas puhtauden tuoksu, joka tarjoilee mielikuvan hymyhuulin siivotusta kodista, vaikka lattialla kuinka pyörisi koirankarvapalloja. Täy-del-li-nen. Näitä tulen ostamaan vielä monta monituista kappaletta lisää. Tekis mieli ripotella pulloja joka huoneeseen, mutta ympäriinsä sohlaava koira hieman rajoittaa sijoittelua. Ihan mihin tahansa tasolle ei nimittäin avointa lasipulloa uskalla tässä huushollissa jättää. Tuoksu ilahduttaa mua tällä hetkellä omassa meikkaus- ja lakkauspisteessäni.

.
.
.
.

Cleanissa ei ole mitään mistä en pitäisi. Pullot on kauniita, simppeleitä ja harmonisia, tuoksut huumaavan raikkaita ja hinnat kohtuullisia. Täydellinen paketti siis. Skin on tähän mennessä oikeastaan ainoa Cleanin tuoksu josta en ole yhtään pitänyt, kaikki muut ovat iskeneet kuin tuhat volttia. Olin ihan tosissani kun sanoin että haluaisin kerätä ne kaikki, etenkin kun tiedän että jokaista tulisi käytettyä. Vieläkin harmittaa että jätin parin edellisen kesän kausituoksut hankkimatta eikä niitä enää saa. Kannattaa muuten tsekata myös Cleanin miesten tuoksut, ne on myöskin ihan uskomattoman vetoavia. Miehet, unohtakaa ne iänikuiset Hugo Bossit. Pari suihkausta Cleania ja naiset syöksyvät teitä halaamaan, tekevät teille ruokaa ja ostavat katseluoikeudet kaikkiin jalkapallokanaviin. Sanokaa mun sanoneen.

Onko siellä ruudun takana muita Clean-faneja?

Translation: Can you tell that I really like Clean Perfumes? This is my collection so far and I’m determined to collect every single one of them. Skin is the only fragrance I’m not fond of but the rest are just pure gold. 

Continue Reading