Kolmet neonit

Mulla on taas, kuten joka kesä, ollut neonkynsihullutus päällä ja neutraalit sävyt ei ole juurikaan käyttöön eksyneet. Arkistoon on tallentunut kolmet neonkynnet ja kokosin ne tähän samaan juttuun. Yhdetkään näistä ei tosin onnistunu ihan sillä tavalla kuin alunperin kuvittelin, mutta ainakin ovat kirkkaita.

Mä en tunnu lainkaan kyllästyvän lakkauksiin, joissa on valkoinen pohja ja neonsävyinen leimaus. Sellaisia voisin pitää vuoden ympäri, ja ne myös kerää yleensä kovasti huomiota ja kehuja ihmisiltä. Näissä kynsissä käytin yhtä mun suosikkileimauskuvioista, koukeroista kukkaa, joka löytyy Konadin Square 01 -laatasta. Leimauksessa käytin pinkkiä, oranssia ja keltaista neonlakkaa Dashicalta. Keskelle töpöttelin vielä pinkkiä neonmattaglitteriä InDecisive -indielakkamerkiltä. Pohjalla on Avonin valkoinen lakka, joka on ihan hullun peittävä ja hyvälaatuinen valkoinen.

Kokeilin myös toista niistä saamistani Color Clubin Coated-lakoista! East Austin on pökerryttävän kirkas neonkoralli, ja omistan tän sävyn myös tavallisena lakkana. Se ei ole kovin helppo lakattava ja tämä Coated-versio oli huomattavasti helpompi, mutta en minä silti yhdellä kerroksella selvinnyt. Peittävyys riittäisi siihen yhteen kerrokseen, mutta en saa levitettyä lakkaa niin tasaisesti että tulos olisi hyvä. Lakka on koostumukseltaan aika paksua, mikä oli oletettavaakin. Paikkailin lakkausta toisella ohuella kerroksella ja niin sain täysin tasaisen lopputuloksen. Sissi kokeili vasta näitä Coated-lakkoja leimauksessa hyvällä menestyksellä, joten täytyy minunkin kokeilla tätä leimaushommissa… en vaan oikein tiedä mikä olis hyvä pohjasävy näin vaalealle mutta superkirkkaalle lakalle. Hmm. Oisko ehdotuksia?

Nimettömään lakkasin piiiiitkästä aikaa tekstuurilakalla aksenttikynnen, tuli suorastaan nostalginen olo :D käytin mun paraslaatuista kultaista tekstuuria, Pretty Seriousin Dimension X:ää. Tosi peittävä ja hyvätapainen muutenkin. Leimakuvio on uudenkarheasta MoYou Londonin Flower Power 21 -laatasta. Graafisuutta ja perinteisempää kukka-aihetta yhdistelevä kuvio ei tietenkään yhtään päässyt oikeuksiinsa mun minikynsillä, mutta tulipa tuuskattua. Leimauksen keskellä on NCLA:n glitterlakkaa nimeltä Valet My Carriage.

Nämä viimeiset oli vähän fail. Rupesin hevostelemaan pystysuuntaisen liukuvärin kanssa, valitsin heikkopigmenttiset ja liian lähellä toisiaan olevat sävyt enkä lopettanut vaikka huomasin hyvin nopeasti ettei hommasta tuu lasta eikä banaania. No, hyväntahtoisin silmin voi ehkä nähdä kynsien keskellä vihreän pystyraidan.

Siis mähän tietysti kuvittelin että vihreä väri osuu juuri leimakuvion peikonlehtien kohdalle, jolloin niistä tulee automaagisesti vihreät ja sitten raitojen alue on selkeästi keltainen. Hah, melkein! :D väriero oli liian pieni ja leimakuviokin sitten aika sekava. Kestin näitä yhden päivän ja vaihdoin toisenlaiseen lakkaukseen. Mutta en mä vielä luovuta tuon pystyliukuvärin suhteen!

Ai niin, lakat olivat China Glazen Whip It Good ja Lime after Lime, ja leimauskuvio on MoYou Londonin laatasta Tropical 28.

Mikä lakkaus on teidän suosikki? Ja millaisen lakan päälle koittaisin East Austinilla leimailla?

(East Austin ja NCLA saatu CesarsShopista. Postaus ei sisällä mainoslinkkejä.)

Translation: Neon nails all the way! …until the lovely dark shades of the Fall season start pouring in… :)

Continue Reading