Uutuuksia kynsilakkataivaasta ja lomakuulumisia

Heippa! Mä oon kuulkaa niiiiiiiiiiin lomalla, ettei mitään järkeä! Maanantaina oli ensimmäinen virallinen lomapäivä, mutta lasken lomaan kyllä sen edeltävän viikonlopunkin. Yleensä oon aloittanut loman parilla kotipäivällä, jotta saisin vähän nollattua työjuttuja ja stressiä, kun se viimeinen työviikko ennen lomaa tuppaa olemaan usein aika hardcorea. Nyt kuitenkin toimin toisin. Viimeinen työviikko oli kyllä aika jäätävä, mutta olin supertehokas ja sain suurimman osan akuuteista hommista tehtyä ja samalla tehokkuudella aloitin lomankin. Neljässä päivässä olen ehtinyt bilettää, juoda taskulämmintä hanaviiniä pussista merenrannassa, laulaa karaokea, kuunnella Despacitoa 100 kertaa (valitettavasti), kärsiä ihan hirvittävästä kanuunasta, käydä Fiskarsissa Antiikkimessuilla (you heard me), Inkoossa jätskillä, Mäntyharjun Minimanissa shoppailemassa, Suomenniemellä mökkeilemässä ja Elimäellä sukuloimassa. Nyt vähän väsyttää :D Jos lomatahti jatkuu samanlaisena, voi olla että blogissa on entistäkin epäjärjestelmällisempi julkaisutahti, mutta ehkäpä teilläkin on muuta tekemistä heinäkuussa kuin kytätä mun blogia 24/7 :)

Mutta asiaan! Kävin viime viikolla piipahtamassa CesarsShopissa pitkästä aikaa ja sain sieltä matkaani kaikennäköisiä kiinnostavia uutuuksia. Koska näiden tuotteiden tarkempiin yksilöesittelyihin menee kuitenkin tovi, aattelin näin alkuun pikaisesti esitellä kaikki yhtä aikaa, niin tiedätte mitä odottaa!

Konadilta on tullut hauska farkkukokoelma, jossa kaikki lakat ovat vanhoja kunnon tekstuurilakkoja! Ajattelin värkätä näistä swatchit kunhan ennätän. Sävyt on tosi nättejä ja tikuilla nää ei ainakaan olleet sellaisia överikarheita.

Cesarsille on tullut loputkin Konadin Square-sarjan laatat. Niissä on superkivoja kuvioita ja osassa kuvat on suurempia kuin toisissa, joten isommille ja pidemmillekin kynsille riittää. Nappasin yhden niistä kokeiluun. Satu suostutteli mut ottamaan kokeeksi myös NCLA:n Nail Wrapit eli koko kynnen tarrakuvat. Saa nähdä mitä näillä saan aikaan vai saanko mitään, nail wrapit ja minä kun ei ainakaan aiemmin olla koskaan tultu toimeen. Tuo marmorikuvio on kyllä tosi nätti.

Uudet Picture Polishit on näkyneet jo ympäri Internetiä moneen kertaan, mutta sain omani käsiini vasta nyt. Tashan sain pr-tuotteena ja Cloudsin ja Havenin ostin itse.

Etualalla näkyvät NCLA:n Lakodom -lakat ovat ne kaksi puuttuvaa palasta, jotka mainitsin Lakodom-swatchien yhteydessä. Ne eivät ole vielä Cesarsilla myynnissä mutta sain esittelytesterit matkaani jo nyt, sillä todennäköisesti tämä kaksikko tulee kyllä kauppaan myöhemmin.

Viimeisessä kuvassa yhdistyykin kaksi erittäin kiinnostavaa kokoelmauutuutta. Color Clubin Coated -kokoelman lakkojen luvataan peittävän yhdellä kerroksella ja käsittääkseni kaikki, tai ainakin suurin osa näistä, on vanhoja sävyjä jotka on julkaistu nyt uudelleen uudella koostumuksella. Valitsin itselleni turkoosin Age of Aquarius -lakan sekä neonkorallin East Austinin. East Austinilla olen jo ehtinyt lakata ja ei se kyllä yhden kerroksen ihme ollut, mutta aikaisempaa versiota parempi lakattava kuitenkin. Kaksi kerrosta vaati ehdottomasti silti. Toinen kiinnostavuuskokoelma on China Glazen My Little Pony -kokoelma, joka näytti NIIN SULOISELTA esittelytelineessä että olisin halunnut itselleni kaikki lakat, ihan vain jotta mulla olisi ne kaikki ja söpöys olisi maksimoitu. No, kaksi sain valita itselleni ja mietin tosi pitkään mitä ottaisin. Lopulta päädyin vaaleaan mintunvihreään Cutie Mark the Spotiin sekä Hay Girl Hay -monivärishimmerhässäkkään. Veikkaan, että ne näyttää aika kivoilta yhdistettynä!

No, mikä kiinnostelisi ja kutkuttelisi eniten? Tiedän sitten missä järjestyksessä alan näitä käydä läpi :)

(Kaksi Picture Polishia ostettu itse, muut saatu pr-tuotteina. Postaus ei sisällä mainoslinkkejä.)

Translation: There’s no way I’ll ever leave empty handed from CesarsShop. :D

Continue Reading

Vesimarmorointia leimaamalla

Oon harrastanut kynsien koristelua rattoisat kuusi vuotta ja sinä aikana olen kokeillut vesimarmorointia kerran siskoni avustuksella (kesäkuu 2016 never forget) ja yksin tasan nolla kertaa. Mut on haastettukin vesimarmoroimaan lukuisia kertoja mutta mä en vaan kykene motivoitumaan siihen hommaan. Liian vaikeaa, hidasta, työlästä, sotkuista ja onnistumisestakaan ei oo ikinä mitään takeita. Ei kiitos, psyyke ei kestä. Vesimarmorointikuviot on kuitenkin (taitavissa käsissä) ihan valtavan kauniita, joten oon erittäin onnellinen että meille laiskureille ja hienomotorisesti rajoittuneille on keksitty oikoteitä. Itehän haluan mennä siitä mistä aita on rikki, joten leimauslaatta täynnä vesimarmorointikuvioita sopii mulle paremmin kuin hyvin.

Puhun tietenkin Whats Up Nailsin Water Marble to Perfection -laatasta, jonka sain CesarsShopista.

Kuva ei ehkä oo maailman edustavin, mutta ainakin näkee että olen laattaa käyttänyt! Tähän mennessä oon värkännyt neljät kynnet laatan avulla, toivottavasti saatte vähän inspistä näistä.

Eka kokeilu on tässä. Pohjalla on piCture pOlishin Holo Sphere, musta hologlitterlakka. Valitsin ekaan lakkaukseen sen kaikista klassisimman vesimarmorointikuvion, ja väreinä käytin essencen Yes We Pop! -kokoelman lakkoja Hello Hipsters (sininen) ja Grab This Hype (minttu) sekä Rican keltaista Mellow Yellow -leimauslakkaa. Leimausmiekkani oli ollut tupessaan varmaan liian kauan, koska en onnistunut liu’uttamaan värejä toisiinsa toivotulla tavalla ja lopputulos oli muutenkin liian sekava mun makuun, mutta tulipahan tehtyä.

En lannistunut liukuvärileimauksen epäonnistumisesta, vaan koitin samaa tekniikkaa uudestaan eri lakoilla ja eri kuvioilla.

Ei se liuku onnistunut tässäkään ja kun yritin sekoitella kahta leimauslakkaa ”liitoskohdasta” jo laatalla ja sitten skrapata lakat varovasti pois, oli lopputulemana epätarkka ja vähän levinnyt tuhnuleimaus. Tuo sydänkuvio on kyllä kiva. Pohjalla on essien Sweet Soufflé ja leimauslakkoina Dashican pinkki ja Rican kirkas persikka Ain’t It Peachy (en muistanut kyseisen lakan nimeä ja käytin juuri 30 minuuttia elämästäni nimen googlaamiseen, tai siis en löytänyt vastausta ja eksyin lukemaan Just Ricardan blogia ja sitten oman blogini vanhoja juttuja sen sijaan että olisin nostanut äässini sohvalta ja mennyt katsomaan tuon lakan nimen, vaikka lopulta kuitenkin jouduin sen tekemään…ja tällaisten asioiden vuoksi mulla menee yhden postauksen kirjottamiseen aina iäisyys).

En lannistunut levinneestä leimauksesta ja epäonnistuneesta väriliu’usta vaan koitin samaa tekniikkaa uudestaan eri lakoilla ja leimauskuviolla. Toistanko itseäni?

Pohjasävynä on essencen Grey Zone, ja olipahan muuten hemmetin hyvä lakka! Peitti melkein yhdellä kerroksella ja liukui kynsille liki itsestään. Leimauslakkoina käytin Dashican pinkkiä (taas), Rican Ain’t It Peachya (taas) ja Dashican minttua. Värien liu’uttaminen toisiinsa ei onnistunut. Yllättyneet lukijat voivat tässä vaiheessa mennä siistiin parijonoon.

Oppimiskäyräni on aika loiva ja kun olin kolmen lakkauksen verran härkäpäisesti toistanut samaa reseptiä siinä onnistumatta, lannistuin viimein tarpeeksi ja palasin turvalliseen yksiväriseen leimaukseen. Nämä kynnet esittelinkin jo aiemmin täällä, mutta pikakertauksena: pohjasävynä CND Vinylux Jelly Bracelet ja leimauslakkana Dashican papaijansävyinen lakka.

Mikäs lakkaus on teidän suosikki?

Kävin muuten Cesarsissa pyörähtämässä tällä viikolla ja kyyläsin, että tätä vesimarmorointilaattaa ei enää ihan hirveästi ollut jäljellä, joten jos mielitte tän saada niin vipinää kinttuihin!

(CND, essie, harmaa essence ja leimauslaatta saatu. Postaus ei sisällä mainoslinkkejä.)

Translation: Here’s my take on the Whats Up Nails Water Marble to Perfection stamping plate (press sample)! It has been on a heavy rotation for the past few months and I’m still not fed up with it :)

Continue Reading

NCLA + Lakodom = holo goodness

Venäläinen Lakodom-kynsilakkanettikauppa on tehnyt runsaanlaisesti yhteistyölakkoja eri kynsilakkamerkkien kanssa, ja ne ovat melkolailla poikkeuksetta olleet tosi kauniita. Samaa sarjaa jatkaa tämä yhteistyöprojekti NCLA:n kanssa. Projektin tuloksena on tasapainoinen kokonaisuus vähän erikoisempiakin hololakkasävyjä, kaikki oikein hyvällä koostumuksella vieläpä! Red Square -lakka on ollut myynnissä CesarsShopissa jo jonkin aikaa, ja nyt yhteistyön hedelmiä saatiin Cesarsille viisi kappaletta lisää. NCLA:n sivuilta kyyläsin että kokoelmaan kuuluu vielä vaaleansininen holo Cloudy Sky ja valkoinen glitterillä höystetty Snow Frost, mutta niitä ei toistaiseksi nähdä Suomessa.

NCLA and Lakodom teamed up and made beautiful holo polishes for us nail polish enthusiasts! I’ve got swatches of five of the collaboration shades. Take a look:

Siberia on havunvihreä holo. Todella vaivaton, miellyttävä koostumus. Kuvassa 2 kerrosta. Kaunis, ”aito” väri ja oikein sopiva nimi myös!

Siberia is a dark green holo. Excellent formula. 2 easy coats. 

Steppe on tosi jännän sävyinen holo! Tätä kuvaillaan kultaiseksi, mutta minusta tämä ei kyllä perinteistä kullanväristä lakkaa muistuta vaan ennemminkin kinuskia. Sävyssä on kultaa, pronssia, kuparia, toffeeta… Uniikki ja tosi kaunis! Mainio koostumus myös, ei valu yhtään kynsinauhoille. Lakkasin 3 ohutta kerrosta, mutta kolmas oli kyllä turha sillä ihan samalta lakka näytti kahdellakin kerroksella.

Steppe looks like a sparkling caramel coating! It’s described as golden but I see copper, caramel, bronze and gold in the mix. Really unique and pretty. Very good formula. I used three coats but the third one was pretty much unnecessary. 

Kamchatka on punaruskea hololakka. Sävyssä on mukana myös luumunpunaista ja viininpunaista, jokseenkin kameleonttisävy tämäkin. Tosi hyvä koostumus. 2 kerrosta.

Kamchatka is a brownish red holo. This is kind of a chameleon shade, in some lighting it looks more like a wine red. Again very good formula. 2 coats. 

Volga on mustikanvärinen, sinivioletti holo. Mustikkasävyillä ei voi mennä pieleen, toimii aina, tykkään aina! Volga vaikutti aluksi aika ohuelta, mutta peitti kuitenkin täysin kahdella kerroksella. Erinomaista.

Volga is a blueberry holo. I love anything related to blueberries so of course I adore this polish as well! Volga looked a bit thin at first coat but covered completely with 2 coats. 

Far North on vaaleanharmaa holo. Holopigmentti itsessään on hopeanharmaata, ja siksi täysin valkoista hololakkaa ei pystytä tekemään. Veikkaan, että Far North on niin lähellä valkoista holoa kuin mihin nykytekniikalla ja -ainesosilla päästään. Koska lakka on todennäköisesti haluttu pitää mahdollisimman vaaleana, on tässä holopigmenttiäkin vähemmän kuin kokoelman muissa lakoissa, tai sitten holoefekti ei vain näy niin voimakkaana vaaleassa pohjassa. Joka tapauksessa Far North on ihan valtavan kaunis lakka ja ehdottomasti mun suosikki tästä kokoelmasta. Parasta on, ettei Far North raidoitu ollenkaan vaan tasoittuu itsestään ja peittää kolmella ohuella, helpolla kerroksella. Veikkaan että Picture Polishin Lakodom-lakassa pyrittiin tähän samaan, mutta siinä koostumus on kyllä paljon ikävämpi kuin tässä.

Far North is a light grey holo. I think this is as close to a white holo as anyone can get (due to holo pigment itself being silvery grey). The holo effect is lighter here than in other polishes of this collection but I’m not sure if it just seems that way since the polish is so light…or maybe there’s less holo pigment because they wanted the polish to look as light as possible. I don’t know. Anyway, Far North is incredibly beautiful and by far my favorite of this collection. The formula was very good too, no streaking or anything. I used 3 easy coats. 

Jännä valinta julkaista nämä heinäkuun kynnyksellä, sillä musta tää olisi ihan täydellinen syyskokoelma noin niinkun sävyjen puolesta :) Tosi nättejä lakkoja nämä on joka tapauksessa, vuodenajasta viis. Mikäs on teidän suosikki?

Lakat on saatavilla nyt CesarsShopista, josta sain ne esiteltäväksi. Postaus ei sisällä mainoslinkkejä.

LISÄYS: tällainen tarjouskin on käynnissä! Kuva unohtui matkasta aluksi, mutta ehkä tämä osan vielä tavoittaa :)

The Lakodom collection is available now. I got these polishes as press samples. 

Continue Reading