Trash Talk: lokakuu 2017

NYT on paljon loppuneita! Kerrankin!

Kuten kasasta näkyy, olen ylittänyt itseni loppuneiden määrässä.

Mulle on kertynyt aika kunnioitettava läjä kangasnaamioita, mikä on vähän outoa siihen nähden että käytin kangasnaamiota lokakuussa ekaa kertaa IKINÄ. Joo, luitte oikein. En oo todellakaan mikään edelläkävijä tässä hypessä :D Lokakuun aikana testasinkin sitten heti useampaa naamiota kun kerran vauhtiin pääsin. Holika Holikan Acai Berry oli oikein kiva ja kosteuttava,  samoin mopsikuvioinen Baby Pet Magic Mask Sheet*. Kangasnaamiossa oli tosiaan ikäänkuin mopsin naama mutta mä näytin se päässä lähinnä halloweenbileisiin osallistujalta. En mä tiedä olisko sen naamion pitänyt olla jotenkin hassunhauska, mutta mua ei ainakaan naurattanut. Onneksi kukaan ei tullut kylään yllättäen, olisi säikähtänyt kuoliaaksi. Annan molemmille 3,5/5, sillä vaikka naamiot onkin tosi hyödyllisiä tuotteita mun iholle, niiden käyttö on aika ärsyttävää. Naamioissa on sitä nestettä aivan järjetön määrä, ja silmälasien käyttäjille koko naaman naamio on hankala. Yritän silti totutella tähän konseptiin, koska mulla tosiaan riittää niitä naamioita :D

Sephoran silmänalusille tarkoitettu naamio oli tosi kiva ja helppo käyttää, kun koko naamaa ei tarvinnut vuorata. 5/5.

Irohan Charcoal Peel-Off Maskin ostin kauneusmessuilta, muahan aina viehättää nää mustat poisrevittävät naamiot. Tämä yksilö vaan valitettavasti ei kosteuttanut eikä poistanut mun mustapäitä, kuivatti vaan ihoa. Eri ihotyypille varmaan olisi jees. 1/5

Meikkituotteista loppui peräti kaksi ripsaria, primer ja huulirasva. Sigman Monumental Lash* oli aivan hemmetin hyvä, ja kirjoitinkin siitä oman postauksenkin. Helppo 5/5.

L’Orealin False Lash Superstar X-Fiber* oli myös tosi kiva ripsari. Hylsyssä on toisessa päässä musta (!) pohjustaja ja toisessa itse ripsari. Superstarilla saa tosi tuuheat ripset, mutta kaksivaiheisen ja -puolisen tuotteen kanssa säätäminen turhautti välillä. 4/5

Urban Decayn Eyeshadow Primer Potion on aivan legendaarinen silmämeikinpohjustaja, ja ihan ansaitusti. Tämän parempaa ja helposti Suomesta saatavaa pohjustajaa ei yksinkertaisesti ole. Piste. Olen ostanut tämän kyseisen tuubin Ranskan reissulta NELJÄ VUOTTA sitten ja nyt se vasta loppui. Ja mä vielä pidin pohjustajan reilun parinkymmenen euron hintaa kalliina :D 5/5

Baby Lipsin väritön huulirasva* ei oikeastaan ollut kovin kosteuttava, mutta siitä tuli kivan hillitty kiilto huulille JA se jotenkin aina pyöri mun repussa, joten tulin sitten käyttäneeksi sen loppuun. :D 2/5

Käsirasvojakin tyhjeni kolme, mitä hittoa??

Naturally Europeanin Verbena Luxury Hand Cream* on aivan sairaan hyvän tuoksuista!! Kosteutusteho on ihan samaa sarjaa L’Occitanen Sheakäsivoiteen kanssa. Kirjoittelin käsivoiteesta aiemmin täällä. Haluaisin kaikkia näitä Verbenatuotteita! Tämä olisi huonetuoksunakin ihana. Mulla oli saman merkin Ginger & Lime -huonetuoksu jo kädessäkin Stockalla käydessäni, mutta rahatilanne pakotti jättämään sen vielä hyllyyn. Mutta me tapaamme vielä, vannon! Stockan koko valikoima näkyy täältä. Käsivoiteelle tietysti 5/5.

L’Occitanen Shea-käsivoide* on ollut blogissa esillä niin monta kertaa, että en sano muuta kuin 5/5.

Essencen käsivoide maksoi jotain pari euroa ja on tosi kätevän kokoinen käsilaukkuun. Imeytyykin nopeasti. Tuoksu on semmoinen puuterinen, ei nyt mikään paras mahdollinen mutta ihan ok. 4/5

Rexonan MotionSense Aloe Vera -dödö on näemmä syrjäyttänyt Clarinsin dödön kokonaan! Parilla eurolla saa kivan tuoksun ja ennenkaikkea tosi tehokkaan hientorjujan. Parhautta! 5/5

Biozellin Color Mask -hoitoaine* värjätyille hiuksille on kelpo tuote, halpa ja toimiva. Raikas ja neutraali tuoksu. Ehkä vähän tylsäkin tuote tavallaan, mutta harvoin hoitoaineet on mitään tajunnanräjäyttäviä ylipäänsäkään… 4/5

Kloranen kuivashampoo on mulle mysteeri. En tiedä miten tämä on mulle päätynyt, ja merkkikin on vieras. Veikkaan Livboxia. Pieni pullo pelasti mut, kun kuivashampoon loppuminen yllätti tukanlaittajan. Kaappien perukoilta löytyi tämä pieni sankari. Ihan hyvä, mutta ei vedä vertoja ihan parhaille kuivashampoille. 3/5

Batisten kuivashampoot lienee kaikille tuttuja, mutta tämä Oriental on varmaan vähän harvinaisempi. En ole nähnyt tätä missään. Mun sisko hehkutti tätä, hän oli ostanut omansa ulkomailta ja sitten viime kesän Vaasanreissulla näitä pulloja yhtäkkiä löytyikin sellaisesta kirppiksen ja outlet-tuotteita yhdistävästä hallista. Ymmärrän nyt siskon hehkutuksen, sillä Orientalissa on täydellinen puhdistuksen ja tuuheutuksen suhde. Yleensä kuivashampoot tekee liikaa jompaa kumpaa ja liian vähän toista, tai sitten tuoksu on perseellään. Tässä Orientalissa kaikki komponentit ovat täydellisessä balanssissa. MIKSI TÄTÄ EI MYYDÄ MISSÄÄN? Ilmiantakaa välittömästi jos tiedätte jonkun myyntipaikan! 5/5!

L’Occitanen Revitalizing Body Scrub -vartalokuorinta* on todella hyvä kuivalle iholle! Ei ärsytä ihoa yhtään ja jättää ihon kosteutetuksi ja pehmeäksi. Purkkikin on ihana. Kirjoitin tuotteesta tarkemmin täällä. Verkkokaupasta en tuotetta löytänyt, lieköhän loppu? no, 5/5 kuitenkin.

L’Occitanen Ultra Light Body Cream* ei kauaa ehtinyt mun yöpöydällä happanemaan :D käytin voiteen ennätysajassa. Aivan hykerryttävän ihana tuote! Postaus täällä. 5/5, tietenkin.

Caules Red Grapefruit Shower Souffle* on ihana, kuoriva mousse, joka tuoksui raikkaalta verigreipiltä. Olin valmistellut tästä postauksenkin, mutta sitten selvisi että tuote on poistunut myynnistä! Hitto mikä pettymys. No, oli kiva tavata. 5/5 ja RIP.

Treacle Moonin suihkugeeleistä mellastin intoa puhkuen täällä. Mulle tuli vähän semmonen ”kerää koko sarja” -hysteria, ja tulin sitten tämmöisen mansikkahässäkänkin ostaneeksi. Tuoksu alkoi todenteolla ällöttää loppua kohti, koska puolen litran leka kesti ikuisuuden enkä ylipäänsäkään ole mansikkatuoksujen ystävä. Onneksi ei ollut kallis… 2/5 Ja hei Treacle Moonit on palanneet Suomeen myyntiin! Näitä löytää nykyään Sokokselta. Jesss!

Essien Gel Setter* on perushyvä päällyslakka (poislukien leimauskoristelujen päällystäminen), taitaa olla jo toinen Gel Setter jonka kulutan loppuun. Uusi Speed Setter -versio tosin sykähdytti mua enemmän. 3,5/5

Essien Good To Go on pikakuivattava päällyslakka ja tämähän sopii leimojenkin päälle! Tosi hyvä, mutta paksuuntuu aika radikaalisti loppua kohti. 4/5

Mavalan Gel Finish Top Coat* ei ole loppunut, vaan melkein täysi. Se on tässä roskiskasassa ihan silkkaa huonouttaan. Päällyslakka on lähtökohtaisesti siirappisen paksua ja rihmaista, kertakaikkiaan käyttökelvoton tuote. Yritin useaan kertaan, mutta ei tätä voi käyttää. 0/5

Trind Nail Balsam on kynsiä kosteuttava balsami, jota ilman en todellakaan tule toimeen. Postaus täällä. 5/5

Huh. Seuraavat loppuneet nähdäänkin sitten varmaan vuonna 2018, koska ollaan kohta puolessavälissä marraskuuta eikä mulla oo loppumassa MITÄÄN. Laitoin kaikki paukut tähän lokakuuhun :D

(Tähdellä merkityt tuotteet saatu. Osa linkeistä on mainoslinkkejä, joiden klikkaamisesta en hyödy, mutta joiden kautta tehdyistä ostoksista saan pienen komission. Mahdolliset komissiot käytetään blogin palvelinkulujen kattamiseen. )

Translation: My empties from October :)

Continue Reading