Cactusvillitys

Moi! Tässä on nyt se Picture Polishin Cactus -lakalla tehty lakkaus, jonka yhteydessä samalla testasin Essencen uutta leimasinta ja leimauslaattoja. Viime jutussa mainitsinkin että ostin sokkona Essencen laatat, mutta onneksi ne ovat hyvin toimivia ja kuviot ovat tosi käyttökelpoisia.

Voi olla että en ole erityisen luova, mutta pakkohan mun oli yhdistää tuo kaktuskuva tähän lakkaan! Kaktus löytyi pikkukuvia sisältävästä laatasta ja toisesta laatasta poimin graafisen viivakuvion. Oon todella ennalta-arvattava näitten mun mieltymysten suhteen, sillä ihastun aina graafisiin kuvioihin niin sisustustekstiileissä kuin leimauslaatoissakin. Mainitsinkin edellisessä jutussa, että Essencen leimasin toimii todella mainiosti. Se maksoi muistaakseni reilut 4 €, joten tässä on todella hinta-laatusuhde kohdallaan. Ainoa miinus on se, että kuvien kohdistaminen on vähän työlästä, sillä leimasimen pohja on muovia ja aika sameaa sellaista. Kyllä siitä kuitenkin tarpeeksi läpi näkee että sain tuon pienen kaktuksenkin suoraan kynsille. Leimauslakkana käytin Konadin uutta mustaa leimauslakkaa, joka toimii täydellisesti.

Cactus on helppo kahden kerroksen lakka ja niitä harvoja vihreitä lakkoja joista pidän. Ehkä se on tarpeeksi outo, tai ehkä kyse on yksinomaan toista kivasta etiketistä ja nimestä. Minä joka aikaisemmin pyörittelin silmiäni taannoiselle ananasvillitykselle sisustustekstiileissä ja koriste-esineissä, olen nyt täysin hurahtanut kaktuksiin, mikä ei oikeastaan mitenkään eroa niistä ananaksista… Kaktuksethan on nyt tosi trendikkäitä niin kasveina kuin kuva-aiheinakin, ja minäkin olen trendien uhri. Ei siis mitään omaperäisyyttä tässäkään asiassa :D Kotoa löytyy sekä oikea minikaktus että keraaminen kaktus, ja olen saanut itseni kiinni siitä että ihailen nettikaupoissa kaktusverhoja sekä muuta kaktukskuvioitua rekvisiittaa. Itse asiassa mun uusin hankinta kotiin on kaktuskuvioitu keittiöpyyhe. Haaveilen myös valtavasta tyräkistä, joka tosin ei oikeasti ole kaktus mutta samantyyppistä rehuosastoa kuitenkin.

Kysynkin siis tuhannen taalan kysymyksen: kaktukset vai ananakset?

(Leimauslakka saatu CesarsShopista, muut ostettu.)

Continue Reading

Picture Polish Cactus, Cashmere ja Blossom

Edellisessä jutussani esittelin teille Picture Polishin Heavenin, ja tänään vuorossa on mun muut valinnat uudesta kokoelmasta. Mun teki mieli ostaa ne kaikki, ihan vain jotta sitten omistaisin kaikki, mutta päätin käyttää sekä järkeä että harkintaa ja valitsin uusista lakoista Cactuksen, Blossomin ja Cashmeren. Tosin voi olla että ostan Embrace-lakan vielä myöhemmin, sillä se jäi vähän kaivelemaan kun jätin sen kauppaan. Ajattelin kuitenkin että se on turhan lähellä PP:n New Yorkia jotta sitä tarvitsisi kiirehtiä ostamaan.

Lakkasin näillä kaikilla miltei heti kun saan ne kotiin kannettuna, ja olen kyllä tosi tyytyväinen valintoihini!

Aloitetaan Blossomista, joka on tosi vaalea ja tosi viileä vaaleanpunainen lakka. Joukossa on holohippua sekä pinkkiä shimmeriä. Koostumus ei ollut ihan Picture Polishin parasta A-luokkaa, sillä lakka oli hieman paksu ja raidoittuva. Jotain tällaista tosin osasin kyllä odottaakin, sillä nämä tosi vaaleat pastellisävyt ovat usein hankalia. Tarvitsin kolme kerrosta peittävään ja tasaiseen lopputulokseen. Lakka on kyllä aivan valtavan kaunis, juuri sellainen vaaleanpunainen josta tykkään. Lämpimätkin pinkin sävyt mun ihonsävyyn käy, mutta erityisesti ihastun aina näihin viileisiin vaaleanpunaisiin.

Cashmere on erikoinen sävy, en oikein tiedä millä sanoilla sitä voisi kuvailla. Päädyin murrettuun viininpunaiseen. Lakassa on tavallaan harmahtava sävy myös, silti se ei ole tunkkaisen sävyinen ollenkaan. Cashmeren koostumus on sitä tuttua laadukasta Picture Polishia, se levittyy tasaisesti ilman raitoja ja peittää kahdella kerroksella. Tässäkin lakassa on sitä tuttua, ihanaa holohippua.

Cactus on joukon erikoisin sävy sikäli, että minun kynsilläni tällaisia vihreitä ei yleensä nähdä. Usein vihreät lakat ovat mun makuun joko liian likaisen sävyisiä, niitä on vaikea koristella, tai sitten ne vain ovat liian jouluisia. En tiedä miksi sitten juuri Cactukseen iskin silmäni, ehkä se oli tuo todella söpö pullo ja vähän erilainen vihreän sävy. Cactus on sellainen sammalenvihreä hololakka, jossa on myös hieman kultaista shimmeriä. Tässäkin on aivan mainio koostumus, lakkaaminen oli helppoa ja lakka petti kahdella kerroksella.

Siinä minun valintani. Mikä näistä on teidän suosikkinne? Ja joko teitte oman tilauksen CesarsShopiin? Ihastuin muuten Cactukseen niin paljon, että se saa kohta omankin postauksensa. Rupesin jopa niin paljon hevostelemaan, että peräti koristelin lakkauksen! Ei muutako rasti seinään ja sitä postausta odottelemaan :D

Continue Reading

piCture pOlish Heaven by CesarsShop

Tänään mulla on jotakin todella, todella ainutlaatuista teille esiteltävänä. Lempparikynsilakkamerkkini ja lempparikynsilakkakauppani ovat lyöneet viisaat päänsä yhteen ja tuloksena on CesarsShopin ja piCture pOlishin yhteistyölakka! PP on indielakkamerkkien jättiläinen, joka on tehnyt yhteistyölakkoja lukuisten isojen bloggaajien ja jälleenmyyjien kanssa, mutta CesarsShop on ensimmäinen suomalainen yhteistyötaho. Voi miten ylpeä olenkaan! Suomi mainittu! :D Olen toivonut tätä yhteistyötä jo pitkään, joten voitte kuvitella kuinka innoissani olin kun kuulin että tämä on oikeasti tapahtunut!

CesarsShop on ”lempinimeltään” Kynsilakkataivas, ja niinpä lakankin nimi on osuvasti Heaven. Pidemmittä puheitta, katsokaa tätä kaunokaista!

Hello everybody! Today I have something very special to show you. Picture Polish has once again launched six new shades (or actually five brand new to be exact, Embrace is a previously seen shade that hasn’t been sold separately before) and I’m showing you swatches of Heaven. Heaven is a collaboration shade with CesarsShop, our own Finnish Nail Polish Heaven and Picture Polish retailer. I’ve been hoping for this collaboration for a long time now so you can picture my excitement when I heard it has finally happened!

Heaven on vaalea, laventelin sävyinen lila. Lakassa on Picture Polishille ominaista holohitulaa, tosin holoefekti ei näissä mun valokuvissa erityisesti näy. Luonnossa se on tosi kaunis. Koostumus on vaivaton, ei valu eikä raidoitu. Kahdella kerroksella saa peittävän tuloksen.

Heaven is a lavender lilac scattered holo. It’s super beautiful and very easy to apply, as most PP polishes are. I used 2 coats for an opaque result. 

Pidemmän linjan harrastajat saattavat jo tässä vaiheessa miettiä, että eikös Picture Polishilla ole jo joku vähän samansävyinen lakka. Nappasin siksi pari vertailukuvaa muista PP:n violeteista lakoista.

Here’s a few comparisons with other Picture Polish shades!

Orchid on ihan eri maata, Spring taas on lakkatyypiltään samanlainen mutta sävy on aivan erilainen.

Tasha on paljon vaaleampi kuin Heaven, Eerie taas on sinisempi ja siinä ei ole holohippusia vaan moniväristä shimmeriä.

Tasha is a lot lighter than Heaven and Eerie is more blue and doesn’t contain holo flakes. 

Mun silmissä Picture Polishin uusimman lanseerauksen päätähti on tietenkin tämä Heaven, siis sekä CesarsShopin vuoksi että ulkonäkönsä puolesta, mutta joukossa on viisi muutakin todella nättiä uutuutta. Tai oikeastaan neljä uutuutta sekä Embrace, joka aiemmin julkaistiin huulipunan kanssa duona ja on nyt ensimmäistä kertaa myynnissä erikseen. Neljä upouutta lakkaa ovat murrettu vihreä Cactus, murrettu persikkainen Florence, vaaleanpunainen Blossom ja murrettu viininpunainen Cashmere. Ostin itselleni Cactuksen, Blossomin ja Cashmeren enkä malta odottaa että pääsen lakkaamaan näillä kaikilla! Kaikissa niissä on tuota ihanaa holohitulaa <3

I got Heaven as a press sample and bought three of the remaining five polishes. My choices were Cactus, Cashmere and Blossom. I can’t wait to test all of these!

Lakat ovat myynnissä Cesarsilla juuri tällä sekunnilla kun postaukseni tulee ulos. Mun mielipide on, että Heaven pitäisi löytyä jokaisen suomalaisen kynsiharrastajan kotoa, sillä siihen kulminoituu tämä koko meidän hupaisa harrastus, johon suhtaudumme ilolla ja intohimolla :)

Mitäs pidätte?

(Heaven saatu, muut uutuudet ostettu.)

All new polish shades are available now at various stockists and Picture Polish website

(Heaven is a press sample.)

Continue Reading