Candy Shop

Pari viikkoa sitten sain mukavan yllärin, kun sähköpostiin tuli kutsu Candy Shop -kosmetiikkakioskin bloggaajapikkujouluihin. Candy Shop on toiminut laatukosmetiikan verkkokauppana jo tovin ja palvelee nyt myös pikkupuotina Lönnrotinkadulla.

.
.

Kioski on nimensä veroinen, syötävän suloinen pieni nurkkaus täynnä ihania purnukoita. Valikoimissa on Paita, Rahuaa, Burt’s Beesia, Dr.Bronnersia ja montaa muuta merkkiä, jotka tällaiselle kapea-alaiselle kynsibloggaajalle olivat aivan vieraita. Vieraita olivat toiset bloggaajatkin, joten mua jännitti kuin pikkutyttöä. Onneksi kosmetiikkabloggaajaporukka osoittautui oikein mukavaksi :)

.
.
.
.

Hurjan mukava (ja kaunis!) oli myös Candy Shopin luotsaaja Heidi. Heidi on Cosmopolitanin entinen kauneustoimittaja, joka ryhtyi yrittäjäksi kosmetiikka-alalle. Yrittäjyyden lisäksi Heidi taitaa myös kuppikakkujen leipomisen, se tuli todistettua pikkujouluissa. MUMS. Oli muuten vähän kuumottavaa syödä kaksin käsin kuppikakkuja kun ympärillä on kasapäin järjestelmäkameroita :D

.
.
.
.

Pikkujouluissa esiteltiin uutuuksia, testailtiin tuotteita ja höpistiin muuten vaan. Markkinointi toimi, sillä ostin ylläolevassa kuvassa näkyvän Dr.Bronnerin ihmesaippuan nestemäisessä muodossa. Saippualla on vaivaiset 18 käyttötarkoitusta. Tähän mennessä olen pessyt sillä meikkisiveltimet ja vessan. Hammastahnan tilalla en ajatellut kokeilla.

Kynsilakkapuolella edusti Rococo, uudehko brittiläinen lakkabrändi. Pullot ovat kauniita ja yksitellen pakatut lakat tuntuvat ylellisiltä. Sain yhden lakan Candy Shopilta pikkujoululahjana, mutta en ole vielä ehtinyt kokeilla sitä. Minttuinen shimmerlakka Jaded ainakin näyttää lupaavalta, ja kieltämättä vinkaisin hieman Jadedin kohdalla Heidin esitellessä sävyjä. Siksi kyseinen lakka mun lahjaksi valikoituikin :D

.
.
IMG_2956
.
.
.

Candy Shopissa myydään myös Butter Londonia, mutta varastot myydään loppuun ja sen jälkeen lakkoja ei tule enää lisää. Tämän vuoksi Butterit on pysyvässä alessa niin kauan kuin tavaraa riittää. Minäkin sorruin  ostamaan yhden, rumankauniin outolapsen No More Waity, Katien.

.
.
.
.

Kiitos Candy Shopille kutsusta ja erityiskiitos ihan törkeän hyvistä kuppikakuista! Erillisessä postauksessa näätte sitten ne kynnet, jotka Karkkikauppaa varten tein :)

Kurkkasitko jo nämä?

6 kommenttia

  1. Oli todella hauska nähdä! :D Hyvän Butter London-ostoksen teit! ^^

    Ja nom,ne kuppikakut. Tein itse niitä muutama päivä sitten,onnistui.:D

Vastaa