Search results

15 results found.

Bette Box syyskuu 2019

Boksi saatu ilmaisnäytteenä.
Sisältää mainoslinkkejä, jotka on merkitty tähdellä.

Hain syyskuun Bette Boxin eilen postista ja ryhdyin heti tuuttaamaan sen sisältöä blogiin, sillä itse ainakin odottelen aina malttamattomana muiden bloggaajien boksijuttuja! Avasin syyskuun Bette Boxin aivan erityisellä hartaudella, sillä kyseessä on tietääkseni viimeinen boksi tästä 3 kuukauden yhteistyöpätkästä, jolloin olen saanut boksin veloituksetta. Boksissa oli yksi aivan supermieluisa tuote ja pari ihan uutta tuttavuutta.

Se supermieluisa tuote on tässä: Lumenen uudistunut Blur-meikkivoide! Sävylläkin on hyvät mahdollisuudet olla mulle sopiva, sillä boksiini oli valikoitunut sävy Light Ivory. Olen halunnut kokeilla Bluria jo vaikka kuinka kauan, sillä todella moni tuttuni vannoo sen nimeen, mutta mulla on aina ollut niin monta meikkivoidetta avattuna etten sitten ole tullut ostaneeksi enempää. Mutta nytpäs pääsen kokeilemaan! Blurin pitäisi hieman optisesti häivyttää juonteita ja ihohuokosia ja tarjota iholle kuulas, puolimattainen pinta. Meikkivoiteessa on myös SPF 15, ja näiden uusien Blurien pakkauksista yli puolet on kierrätysmuovia.  Ovh 16,90 euroa / 30 ml.

Dermosilin Rise and Shine -maskara tuli myöskin kuin tilauksesta, sillä olen saanut kulutettua ripsareitani niin ettei jemmassa taida olla enää kuin yksi tai kaksi avaamatonta ripsiväriä. Kaksi nyt käytössä olevaa maskaraa ovat loppumaisillaan, joten pääsen kokeilemaan tätä Dermosilia varmasti aika pian. Mulla on tosiaan aina kaksi ripsaria käytössä, toinen on kotona ja toinen töissä tai repussa. En muista aiemmin kokeilleeni Dermosilin ripsivärejä joten mitään ennakkotuntumaa ei ole, mutta ainakin Rise and Shinen harja näyttää lupaavalta. Ovh 9,80 euroa.

Bio2You:n monitoimiöljy sai ensisilmäyksellä aikaan plääh-reaktion ihan siitä syystä, että olen suorastaan uskomattoman huono käyttämään mitään öljyjä. Se on aika outoa, koska kuivaihoisena ja käsitellyine hiuksineni olisin nimenomaan öljyjen kohderyhmää. Onneksi kuitenkin avasin pullon ja nuuhkaisin, koska Bio2Youn öljy tuoksuu aivan mielettömän hyvälle, nimittäin tuoreelle appelsiinille! Nytkin nuuhkin pulloa kun tätä kirjoitan :D tosi usein öljyt ovat aika raskaan tuoksuisia ja sekin on vähentänyt innostustani niitä käyttää, mutta tälle all-in-one -öljylle annan kyllä mahdollisuuden ilomielin! Tuotetta voi käyttää niin kasvoille, vartalolle kuin hiuksillekin, ja se sisältää argan-, jojoba-, manteli-, oliivi- ja tyrniöljyjä. Soveltuu kuulemma myös curly girl -metodia noudattaville. Mun hiusten latvat voisivat todenteolla tykätä tästä! Ovh 22 euroa / 100 ml

Yon-Ka on merkkinä mulle uppo-outo. Pitkäaikaistilaajien bokseista löytynyt kasvovoide sisältää hyaluronihappoa, aloe veraa ja savanniruohoa ja soveltuu siten erityisen hyvin kuivalle iholle. Yon-Ka on hoitoloissa myytävä brändi ja aika arvokas sellainen, sillä tämän voiteen hinta on 59 euroa / 50ml.

Ziaja on usein Bette Boxeissa nähty merkki ja tälläkin kertaa Ziajaa boksista löytyi. Osa tilaajista sai Acai Berry -päivävoiteen ikääntymisen ensimerkkejä vastaan, ja osalle, minä mukaanlukien, tuli Jasmine -päivävoide joka on suunnattu ikääntyneelle iholle. Purkissa lukeekin ”Dry mature skin, 50+”. En tiedä miksi olen profiloitunut Bettellä senioriksi :D noeivaan, nämä ikääntyneen ihon tuotteet sopivat oikeasti tosi hyvin kuivaihoisille, sillä ne ovat liki poikkeuksetta kosteuttavia. Näppärälle matkakoolle on aina tarvetta. Ovh 12,90 euroa /50 ml

Näiden varsinaisten boksituotteiden lisäksi laatikosta löytyi matkakokoinen hammastahna (jota tulen tarvimaan ihan kohta!), Yogi Tea -teepussi, Formula 10.0.6 -merkin mustapäälaastari (jonka poikaystäväni tulee näkemään naamassaan ihan kohta), Kenzon World Power -tuoksunäyte (yh, ei mun tuoksu) JA Eat Naturalin välipalapatukka maussa salted caramel and peanuts. Olin tuosta patukastakin ihan mielissäni, sillä muistaakseni tämä kyseinen maku on tosi hyvä.

Tämä kolmas saamani boksi oli mulle ehdottomasti se mieluisin, sillä tällä kertaa jokainen tuote tulee päätymään käyttöön ja suurin osa ekstratuotteista myös. Lisäksi Blur-meikkivoiteen löytyminen boksista oli ihan huippujuttu! Edelliset kaksi Bette Box -arviotani löytyvät täältä.

Bette Boxilla on nyt käynnissä tarjous, jossa boksin tilaaja saa tämän syyskuun boksin kaupan päälle. Syyskuun bokseja on tarjolla rajattu määrä ja kaupanpäällisiä jaetaan niin kauan kuin niitä riittää, kuitenkin korkeintaan 15.9. saakka. Edun saat käyttöösi koodilla SUPERVIIKKO. Mene *Bette Boxin tilaussivulle, valitse haluamasi tilauksen kesto (3kk, puoli vuotta tai kestotilaus) ja kirjoita SUPERVIIKKO alekoodi-kohtaan niin saat tällaisen esittelemäni boksin kaupan päälle :)

Bette Box ilmestyy joka kuukausi ja sisältää 4-6 kauneustuotetta, joista osa voi olla matka- tai näytekokoisia. Kuukausittaisen boksin lisäksi tilattavissa on kausittaisia *Limited Edition -bokseja, kuten miesten boksit. Betten jatkuva tilaus maksaa 18,90 euroa kuussa. Boksin voi tilata myös määräaikaisena, joko 3 kuukauden tai 6 kuukauden pätkänä. Boksin voi tilata myös lahjaksi. Pitkäaikaistilaajat saavat ajoittain ekstraylläreitä laatikoissa ja boksien tilaaminen kerryttää pisteitä, joita voi myöhemmin käyttää boksien tilaamiseen. *Bette Boxin voi tilata täältä.

(Boksi saatu. Postaus sisältää tähdellä merkittyjä mainoslinkkejä. Mainoslinkkien klikkailusta en hyödy, mutta niiden kautta tehdyistä ostoksista saan pienen komission. Mahdolliset komissiot käytetään blogin palvelinkulujen kattamiseen.)

Continue Reading

Bette Box elokuu 2019

Boksi saatu ilmaistuotteena. 
Sisältää mainoslinkkejä, jotka on merkitty tähdellä.

Kuten edellisessä postauksessani kerroinkin, aloitin tällä viikolla uudessa työssä. Kuvittelin, että kyllähän mä tässä perehdytysaikana jaksan hyvin postailla, mutta mitä vielä. Olen ollut aivan rättiväsynyt jokaisen päivän jälkeen, ja päivät ovat myös venyneet pitkiksi. Väsymystä lisää se, että mun unirytmi on tietysti aivan mitä sattuu kesäloman jäljiltä, ja on ollut vaikeaa saada unenpäästä kiinni ajoissa vaikka olenkin ollut ihan poikki. Ehkä sitä käy vähän ylikierroksilla. Oon uudesta duunista kyllä todella innoissani eikä töissäolo ole vielä juurikaan työltä tuntunut, mutta tottakai se kaiken uuden omaksuminen vie tosi paljon energiaa. Toivon teiltä hieman kärsivällisyyttä, sillä voi olla että päivitystahti on blogissa hetken ajan vielä normaaliakin epäsäännöllisempää :)

Kootut selitykset sikseen ja mennään elokuun Bette Boxin pariin! Hain boksin postista vasta tänään ja rupesin heti tätä juttua kirjoittamaan, ettei vaan tämäkin postaus jäisi kiireiden jalkoihin.

Sweety.fi on kotimainen, uusi kauneuden verkkokauppa, ja näemmä heillä on myynnissä myös verkkokaupan nimeä kantavia omia meikkisiveltimiä. Bokseihin on satunnaisesti jaettu kymmentä eri sivellintä. Mulle tuli pitkäharjaksinen, kapea sivellin ja boksin kortissa olleen listauksen perusteella arvelen, että tämä on ehkä korostustuotteille tarkoitettu sivellin. Tuotteessa itsessään ei ole mitään tunnistetta kuten nimeä tai sivellinnumeroa, mikä on harmillista. Harjakset tuntuivat ensikokeilulla todella liukkailta ja löysiltä, enkä ollut yhtään innoissani siitä, mutta poskipäille kokeiltaessa sivellin tuntuikin tosi miellyttävältä ja napakalta. Kupolimainen muotoilu on hyvä highlightereiden kanssa, joten tämä tullee käyttöön.

Lidlissä myytävän Cien-merkin meikkituotteista mulla ei ole omia käyttökokemuksia. Nestemäiselle eyelinerille on kyllä itseasiassa tarvetta, joten toivottavasti tämä osoittautuu toimivaksi yksilöksi. Olen vain kuullut tästä muualta vähän vähemmän mairittelevia arvioita, mutta täytyy kokeilla itse. Osalla tilaajista oli tämän eyelinerin sijaan Cienin rajauskynä, ja sitä taas on kehuttu monessakin yhteydessä.

Oslo Skin Labin The Solution -kollageenijauheet ovat vilahdelleet monissa blogeissa ja olen lukenut niistä paljon hyvää. Jauhe on maultaan neutraalia, minkä vuoksi sen voi sujauttaa ruuan tai juoman sekaan. Kollageenijauheen luvataan vähentävän ryppyjä ja lisäävän ihon kimmoisuutta ja nuorekkuutta, ja kuulemma selluliittiinkin pitäisi auttaa. Mua vähän mietityttää tämä tuote, sillä käsittääkseni tieteen saralla on aikalailla konsensus siitä ettei kollageeni voi voiteissa tai sisäisesti nautittuna tehota. Mutta vaikkei sitä ottaisikaan huomioon, niin näillä viidellä annospussilla tuotteen vaikutuksia ei kuitenkaan vielä pysty arvioimaan. Boksissa oli kyllä myös alekoodi heille, jotka haluavat kokeilla tuotetta pidemmän aikaa.

Bokseissa oli vaihtelevuutta siten, että alle 35- ja yli 35-vuotiaille oli eri tuotteet. Tähän liittyy mun suurin harmitus elokuun boksin osalta. Ensinnäkin, en VIELÄ ole yli 35-vuotias, mutta kuitenkin boksissani oli ne tuotteet, ja toisekseen alle 35-vuotiaiden kategoria sai boksiinsa tuotteen jonka todella olisin halunnut. Vanhemmille tilaajille tuli Cailapin hiusharja ja Biozellin matkakokoinen lakka, nuoremmille Vichyn peitevoide. Käytän härkäpäisesti vain ja ainoastaan Tangle Teezereitä, eikä Cailapin kova- ja pitkäpiikkinen harja ole muutenkaan ohuehkolle hiuslaadulleni se mieluisin. Biozellin hiuslakka on kyllä oikein käyttis tuote, mutta mulla on sattumalta jo kaksi tällaista ennestään kotona (tuo matkakoko on niin kätevä!) ja muutenkin Vichyn peitevoide olisi kutkutellut kiinnostuskiikareitani enemmän. No, ei se mitään, taidan viedä nämä tuotteet työpaikalle hätävaraksi! :)

Tuttuun tapaan boksista löytyi myös tuoksunäyte, tällä kertaa Replayn Tank Custom Eau de Toilette for Her. Valitettavasti tämä tuoksu jää kyllä käyttämättä, sen verran epäsopivat tuoksunuotit siinä olivat (patsuli, hunaja ja vanilja muun muassa).

Heinäkuun boksi oli kokonaisuutena mieluisa ja sisälsi pari tosi kivaa tuotetta, ja siihen verrattuna elokuun boksi jätti harmillisen haalean fiiliksen. Tuntuu että koko postaus oli pelkkää valitusta, joten haluaisin korostaa, että se että boksi ei tässä kuussa sopinut minulle, ei tarkoita että tuotteet olisivat huonoja. Kokonaisuus oli vain nyt sopivampi jollekulle muulle kuin minulle.

Jään odottamaan mielipiteitänne, ja toivottavasti kerrotte myös tämän viikon kuulumisianne! :)

Bette Box ilmestyy joka kuukausi ja sisältää 4-6 kauneustuotetta, joista osa voi olla matka- tai näytekokoisia. Kuukausittaisen boksin lisäksi tilattavissa on kausittaisia *Limited Edition -bokseja, kuten miesten boksit. Betten jatkuva tilaus maksaa 18,90 euroa kuussa. Boksin voi tilata myös määräaikaisena, joko 3 kuukauden tai 6 kuukauden pätkänä. Boksin voi tilata myös lahjaksi. Pitkäaikaistilaajat saavat ajoittain ekstraylläreitä laatikoissa ja boksien tilaaminen kerryttää pisteitä, joita voi myöhemmin käyttää boksien tilaamiseen. *Bette Boxin voi tilata täältä.

(Boksi saatu. Postaus sisältää tähdellä merkittyjä mainoslinkkejä. Mainoslinkkien klikkailusta en hyödy, mutta niiden kautta tehdyistä ostoksista saan pienen komission. Mahdolliset komissiot käytetään blogin palvelinkulujen kattamiseen.)

Continue Reading

Bette Box heinäkuu

Bette Box saatu.
Sisältää mainoslinkkejä, jotka on merkitty tähdellä.

Heippa hei! Olen esitellyt teille vajaan vuoden ajan Jolie Boxeja, ja kerroinkin että Jolie Boxin konsepti muuttuu eikä bokseja enää joka kuukausi tule. Niinpä mulle meinasi tulla kosmeboksityhjiö, mutta sitten sain tilaisuuden tutustua Bette Boxiin ja tietysti tartuin siihen! Jee! Bette Box alkoi LivBoxina joskus ammoisina aikoina ja silloin kyllä tutustuin konseptiin, mutta LivBoxin muututtua Bette Boxiksi tipuin vähän kelkasta. Betteä mulle ei siis koskaan aiemmin ole tullut. Olen kyllä seuraillut blogeista Bettejä ja tiedän suurinpiirtein mitä on luvassa! Katsotaan, mitä ensimmäinen Betteni sisälsi :)

Boksissa oli paljon kaikkea pientä ja jotain täysikokoistakin. Moni tuotteista soveltuu hyvin mökille tai matkalle mukaan otettavaksi, tai miksei festareillekin.

Ziajan Goat’s Milk Energising & Smoothing Serum on kasvojen ja kaulan iholle tarkoitettu seerumi, joka lupaa stimuloida kollageenin tuotantoa ja tehdä siten ihosta hehkuvamman ja sileämmän. Ziaja ei ole mulle tuttu merkki sinänsä, mutta tiedän että Ziajan tuotteita on usein tullut Bette Boxista. Seerumissa oli miellyttävä geeli-voide -koostumus. Tuoksu oli mieto, hieman perusvoidemainen. Pelkäsin tän tuoksuvan vuohenmaidolle, mutta ei onneksi :D Ziajaa myydään Sokoksella ja Sokos Emotioneissa. Seerumin ovh on 11,90 euroa.

Vaihtoehtoisina tuotteina boksissa oli Dermosilin Summer Rain -kasvonaamio tai Summer Rain Aloe -geeli. Minun boksiini osui kasvonaamio. Dermosilin tuotteet on mulle erittäin tuttuja ja myös erittäin mieluisia, joskin Summer Rain -sarjan tuoksu ei ole ihan suosikkini. Tuoksu muistuttaa kurkun tuoksua, mutta on aika esanssinen. Ovh 6,40 euroa.

Cougar by Paula Dunne on merkki josta en ole koskaan kuullutkaan. Boksista tullut tuote on 5-in-1 foundation eli jauhemainen monitoimituote, jota voi käyttää meikkipohjana, peiteaineena tai vaikka bronzerina, mikäli sävy on siihen sopiva. Tuotteesa on myös aurinkosuoja, mikä on ehdoton plus! Boksista tuli Natural Light -sävy, joka tosin on mulle turhan tumma. Cougaria ei myydä Suomessa. Ovh on 5,99 puntaa.

Boksin helmi oli Korresin matkakokoinen vartalovoide, joka tuoksuu limelle ja inkiväärille. Ihana tuoksu!!! Korres on jäänyt mulle vähän vieraaksi merkiksi, vaikka pidän sitä tosi kiinnostavana brändinä ja olen kuullut tuotteista tosi paljon hyvää. Kiva päästä nyt kokeilemaan! Vartalovoide on vegaaninen tuote, jonka ovh täysikokoisena (eli 200ml) on 16,50 euroa. Korresia myydään Stockalla, Sokoksella ja Korresin nettikaupassa. Koodilla Bettebox19 saa -20% Korresin tuotteista tuolta nettikaupasta!

Näytteitä boksissa oli monenlaisia. Policen tuoksunäyte on nimeltään Shock-in-Scent. Compeedin rakkolaastari sujahtaa samantien talteen, mä käytän Compeedeja nimittäin tosi paljon. Jostain syystä mulle tulee tosi helposti rakkoja, etenkin kesällä, eikä sitä ärsyttävää kipua tainnuta mikään muu kuin Compeedit.

Lumenelta tuli näytetrio, jolla saa vaikkapa mökillä pika-kasvohoidon tehtyä. Mukana on ihoa uudistava ja kuoriva naamio, kosteuttava essence ja Radiance Flash -pikakaunistaja.

Ekstrana boksissa oli vielä Lotusin kostea wc-paperi eli ilmeisesti tällainen puhdistuspyyhetyyppinen ratkaisu. Mökkielämä tästäkin tulee mieleen, mutta anti-mökki-ihmisenä tämä ei kamalasti viisareita väräytellyt :D

Sellainen oli mun eka Betteni! Mielipiteitä? :)

Bette Box ilmestyy joka kuukausi ja sisältää 4-6 kauneustuotetta, joista osa voi olla matka- tai näytekokoisia. Kuukausittaisen boksin lisäksi tilattavissa on kausittaisia *Limited Edition -bokseja, kuten miesten boksit. Betten jatkuva tilaus maksaa 18,90 euroa kuussa. Boksin voi tilata myös määräaikaisena, joko 3 kuukauden tai 6 kuukauden pätkänä. Boksin voi tilata myös lahjaksi. Pitkäaikaistilaajat saavat ajoittain ekstraylläreitä laatikoissa ja boksien tilaaminen kerryttää pisteitä, joita voi myöhemmin käyttää boksien tilaamiseen. *Bette Boxin voi tilata täältä.

(Boksi saatu. Postaus sisältää tähdellä merkittyjä mainoslinkkejä. Mainoslinkkien klikkailusta en hyödy, mutta niiden kautta tehdyistä ostoksista saan pienen komission. Mahdolliset komissiot käytetään blogin palvelinkulujen kattamiseen.)

Continue Reading